Jokainen on omalla tavallaan äiti

On elämäni yhdeksästoista äitienpäivä. Olen siis puolet elämästäni viettänyt äitienpäiviä. Se on mielestäni aika monta.

Äitiys on kummallisella tavalla vieläkin kovin myyttinen asia suomalaisessa yhteiskunnassa. Äitiyteen liittyy paljon paineita ja odotusarvoja. Kun olet jonkun äiti, asetat itsesi kovin alttiiksi kaikenlaiselle arvostelulle.

Minulle äitiys on henkilökohtaisesti ristiriitainen asia. Tavallaan äitiys on maailman luonnollisinta, kuten hengittäminen, syöminen, ulkoilu tai työssä käyminen. Toisaalta taas äitiyden ympärille liittyy oman elämäni kipeimmät asiat. Koska miellän äitiyden niin luonnolliseksi osaksi ihmiskunnan kehitystä, on ollut todella vaikea hyväksyä, ettei äitiys olekaan itsestään selvää kaikille. Se ei ole ollut itsestään selvää ainakaan minulle.

Olin 19-vuotias, kun minusta ensimmäisen kerran tuli äiti. Se oli asia, jonka koin täysin luonnollisena ja omaan elämääni sopivana. Olin 21-vuotias, kun sain ensimmäisen keskenmenoni. En ihmeemmin silloin edes suunnitellut tekeväni lasta. Suhteeni lapsiin ja venhemmuuteen on ollut aina sellainen, että maailmaan mahtuu lapsia ja olen heille hyvin avoin.Jokainen päivä on erilainen ja ne otetaan vastaan sellaisenaan. En kuitenkaan ollut osannut varautua juuri tähän.

Tämä yllättävä kokemus muutti elämäni pitkäksi aikaa. Syyllistin itseäni siitä, sulkeuduin ja masennuin pahasti. Vaikka ymmärsin, että kenelle tahansa voi sattua keskenmenoja, koin silti asian kovin raskaasti. Kieltäydyin puhumasta asiasta kenellekään. Elin kuin minussa olisi ollut jotain todella pahasti vialla.

Tuosta kokemuksesta meni monta vuotta aikaa, kunnes sain tapahtuneelle luonnollisen selityksen.  Minulle selvisi, että minussa itsessäni on synnynnäinen geenivirhe. Tämän geenivirheen ansiosta sain jatkossa useampiakin keskenemenoja. Asian hyväksyminen ei ollut itselleni mitenkään helppo prosessi. Pidin itseäni viallisena ja huonona ihmisenä. Istukkakokeista ja kaavinnoista tuli osa arkipäivääni. Onneksi osasin kuitenkin kokea kiitollisuutta siitä, että minulla oli yksi terve poika.Lopulta päätin säästää itseäni ja luovuttaa haaveistani hankkia enempää lapsia.

Sattumien kautta aloin kuitenkin odottaa vauvaa 27-vuotiaana. Istukkakokeiden tuloksien mukaan sikiöllä oli terveen tytön kromosomit. Tyttärestäni tuli onnekas sattuma, jonka olemassa oloon en ollut osannut enää itsekään uskoa.Tavallaan sain tyttäreni ylimääräisenä lahjana maailmankaikkeudelta.

Tyttäreni täytti tällä viikolla 10-vuotta. Poikani täyttää syyskuussa 19-vuotta. Minä olen ollut puolet elämästäni äiti. Kun mietin näin äitienpäivänä 2012 mitä kaikkea tämä äitiys on minulle merkinnyt ja mitä se on maksanut, kääntyy merkitysten kirjo onneksi menetyksiä suuremmaksi.

Tämä 19-vuotta on toki maksanut minulle useamman keskenenon, sitä mukaa useamman kaavinnan, useampia istukkakokeita, yhden vaikean abortin, kymmeniä ja taas kymmeniä kaatuneita haaveita. Se on maksanut minulle merkittäviä menetyksiä,niin lasten, kuin muidenkin ihmissuhteiden muodossa.  Paljon pettymyksen kyyneleitä ja turhiksi kääntyneitä toiveita. Se on maksanut myös terveyteni. Se on tuonut kohdunkaulaani vakavia solumuutoksia, niiden erilaisia hoitotoimenpiteitä, lopulta kohtusyövän, leikkauksen ja onneksi myös siitä toipumisen.

Lisäksi se on myös antanut elämääni merkityksellisimmät kasvun paikat, pyyteettömmimmät rakkauden kokemukset, ymmärryksen laajentumisen, syvää kiitollisuutta ja nöyryyttä maailmankaikkeuden edessä.  Se on antanut ehdotonta ylpeyttä siitä, että minäkin kaikista virheellisistä geeneistäni huolimatta olen kahden terveen lapsen äiti. Olen sittenkin ollut evoliuution osana riittävävä. Minä riitän tälaisenaan.

Olen onnekseni saanut nauttia äitiydestäni omalla tavallani kaikista sen ympärille liittyneistä pettymyksistä huolimatta. Maailma on antanut minullekin tällaisen lahjan ja tällaisen mahdollisuuden, mistä olen oppinut nöyrästi olemaan hyvin kiitollinen.

Näistä kokemuksistani käsin olen myös oppinut arvostamaan omaa äitiyttäni tavalla, jonka vuoksi minun ei tarvitse enää koskaan miettiä mitä muut minusta ja äitiydestäni ajattelevat. Minä olen oppinut olemaan omalla tavallani äiti. Koen kulkeneeni vaikeuksien kautta suoraan voitoon sellaisena äitinä, kun olen. Kaikkine geenivirheineni ja muine inhimillisine puutteineni. Olen kestänyt nämä kaikki elämän minulle ja äitiydelleni asettaman haasteet, eivätkä ne ole äitiyttäni horjuttaneet.Päin vastoin, uskon että ne ovat pelkästään vahvistaneet ja syventäneet omaa äitiydentunnettani.

Tämä kaikki on myös opettanut minua suhtautumaan arvostavasti kaikkien muidenkin äitien äitiyteen, sekä suhtautumaan vakavasti niiden ihmisten suruun, jotka syystä tai toisesta eivät  lapsia voi hankkia. Erityisesti olen oppinut olemaan armollinen omalle äidilleni. En koe enää halua arvostella kenenkään toisen äitiyttä. Äitys kun on kuitenkin kaikille oma prosessinsa. Kukin äiti on omalla tavallaan äiti.Jokainen äiti on riittävästi äiti.

Kirjoitukseni myötä toivotan hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille. Muistakaa olla omalla tavallanne äitejä. Olkaa ylpeitä äitiydestänne, sillä kukaan muu ei voi olla teidän tavallanne äiti. Te olette ainutlaatuisia. Riitätte sellaisenaan ja sen pitää riittää myös meille muille.

- Rakkaat äidit: Te riitätte kaikille, kun muistatte riittää itsellenne!

Hanna-Kaisa

Äidin mietteitä…

Olen elämäni käännekohdassa. Ainakin minusta tuntuu hyvin vahvasti juuri siltä. Toisaalta koko elämä vaikuttaa olevan täynnä erilaisia käänteitä, joiden perässä juoksemista kutsumme elämäksi.

Äitinä oleminen on mielenkiintoista. Ensimmäiset vuodet odotamme lastemme kasvavan ja olemme suunnattoman ylpeitä siitä, että he ovat oppineet uusia asioita ja kehittyvät. Juuri kun heidän kanssaan alkaa pärjätä loistavasti, heissä alkaakin tapahtua epämieluisia muutoksia. He muuttuvat elämän repiviksi murrosikäisiksi ja itse alat päivä päivältä paremmin ymmärtää eläinlajeja, jotka syövät omat poikasensa.Juuri kun olet ihan varma siitä, että mikään mitä yritit opettaa, neuvoa ja kertoa ei ole missään nimessä päätynyt jälkikasvusi jakeluun he muuttuvat kuin taikaiskusta järkeviksi, seesteisiksi, hauskoiki ja rakastaviksi olennoiksi jälleen. Ja nimenomaan silloin sinun pitäisi pystyä luopumaan heistä. Todella epäoikeudenmukaista.

Aikanaan en olisi ikinä uskonut, että äidin luopumistyö olisi näin pitkä ja monivaiheinen prosessi. Samaan aikaan koet suunnatonta kiitollisuutta jokaisesta päivästä, jonka täysikasvuinen pesueesi jäsen viettää vielä kanssasi ja samaan aikaan pelkäät sitä päivää, kun hän luopuu sinusta. Todella itsekästä, mutta minkäs sitä äiti tunteilleen mahtaa?

Oma poikani täyttää syyskussa 19-vuotta. Hän valmistuu puusepäksi ja sen jälkeen lähtee armeijaan. Omat tunteeni tästä kaikesta ovat hyvin ristiriitaiset. Toisaalta hän on minun ihana pieni auringonpaisteeni, maailman eniten suojelusta tarvitseva rakkaani. Toisaalta taas haluan vimmatusti luottaa siihen, että hän on onnistunut imemään kasvualustastaan juuri sen tarvittavan määrän itseluottamusta, rohekutta ja kykyä vastaanottaa pettymyksiä, mitä maailmassa selviytymiseen tarvitaan. Haluan ehdottomasti myös luottaa siihen, ettei hän kokonaan jätä minua yksin, vaikka lähteekin piakkoin kokeilemaan omia siipiään. Ainakin hän voi luottaa siihen, että elleivät siivet kanna ja lentomatka muuttuu räpiköinniksi, niin hän voi aina halutessaan palata kotipesään hakemaan uusia voimia. Kerta toisensa jälkeen.

Tulen myös itse elämässäni moneen käännekohtaan syyskuussa, kun poikani täyttää 19-vuotta. Kun poika syntyi, olin 2 viikkoa aikaisemmin itse täyttänyt tuon 19-vuotta. Hyvä Jumala sentäs ajattelen, jos poikani saisi lapsen saman ikäisenä. Enkä kyllä itsekään nyt yhtään ihmettele sitä, miten omat läheiseni silloin ajattelivat ja pelkäsivät sitä, että säilyyköhän koko kakara ylipäätään hengissä. Niin ajattelisin itsekin kun olen tämän ikäinen.  Onneksi 19-vuotias nuori äiti ei paljoa maailman rajallisuudesta, murheista tai vaaroista itsekään tiennyt, joten äidiksi alkaminen ei itsestä tuntunut pelottavalta asialta. Sitä otettiin päivä kerrallaan vastaan sellaisina kuin ne tulivat. Tänä syksynä tulen kuitenkin sellaiseen käännekohtaan, että minä olen ollut yhtä kauan elämästäni jonkun toisen ihmisen äiti, kuin ennen sitä olin elänyt. Siitä eteen päin elämäni kääntyy sellaiseksi, että äitiyttä on kestänyt aina vaan kauemmin ja kauemmin suhteessa äitinä olemattomuuteeni. Se on aika valtava kokemus.

Mitä sitten on olla äiti? Itse ajattelen että äitiys on osa elämää. Ei se sen kummempaa ole. Se ei ole mikään ammattinimike tai erillinen roolisuoritus vaan kukin äiti toteuttaa äitiyttään oman itsensä kautta. Äitinä kasvetaan ja kehitytään samassa suhteessa jälkikasvunsa kanssa. Äitiys ei lopu siihen, kun lapset aikuistuvat, se vaan muuttaa muotoaan. Sen täytyykin pystyä muuttumaan. Muuten lapsi ei voi aikuistua rauhassa.

Toivottavasti minä osaan antaa omieni aikuistua rauhassa…

Hanna-Kaisa

 

Kuulumisia Joensuusta

Täällä minä nökötän Joensuussa. Olen vaihtanut työpaikkaani maaliskuun lopussa ja aloittanut ESR-rahoitteisen KOHTAAMO nuorten virtuaalisen ja fyysisen kohtaamisen uudet ympäristöt hankkeen projektipäällikkönä. Hankkeen on määrä jatkua aina vuoden 2013 loppuun saakka. Minulla on pieni yksiö eteläkaupungissa. Täällä olen viikot ja viikonloppuisin matkustan kotiin Imatralle.

Ensituntumani tähän uuteen kaupunkiini on ollut kaikin puolin hyvä. Kaikki mitä ihminen tarvitsee on siististi kävelymatkan päässä, pohjoiskarjalaiset ihmiset ovat helpostilähestyttäviä, kuten meillä kotipuolessakin, uusi työ on mielenkiintoinen ja työympäristöni viihtyisä. Parasta tässä kaikessa on se, että minulla on yliopistolle lyhyt matka ja pystyn aika vaivattomasti jatkamaan omia opintojani täällä ollessani.

Hieman huumoripitoisesti olen sisäänajanut itseni Joensuuhun katsomalla pitkästä aikaa kaksi aivan loistavaa suomalaista leffaa: Pitkä kuuma kesä ja Helmiä ja sikoja. Ehkä joensuulaiset eivät kaikki itse pidä kovinkaan mairittelevina kulttuuristakuvaa, jota elokuvat heistä välittävät, mutta ulkopuolelta tulleen silmin elokuvat toimivat ihan hyvin. Pohjois-Karjalaiset ovat ehkä asteen verran “hullumpia ja rohkeampia”, kun me eteläkarjalaiset, eikä se missään nimessä ole mikään hävettävä ominaisuus.

Minulle ei ole vielä muodostunut kovinkaan tarkkaa kokonaiskuvaa sen enempää kaupungista, kuin täkäläisestä olemisen ja elämisen kulttuurista. Teen kuitenkin jatkuvasti havaintoja, painan yksityiskohtia mieleeni ja analysoin niitä oman mieleni sisällä. Sehän on iotselleni hyvin luontaista. Tartun myös tunnelmiin ja kokemuksiin. Tältä pohjalta katsottuna Joensuu on tehnyt minuun ihan hyvän ensivaikutelman.Tämä on mielestäni tärkeintä.

Hanna-Kaisa

 

 

Mietelauseita tai aforismeja…

* Mitään mahdotonta ei ole olemassakaan. Kaikki mikä mahtuu maailmankaikkeuden sisään on täysin mahdollista.

* Itsenä kuuntelemisen taito on tärkein taito elämässä.  Jotkut oppivat sen jo pienä, jotkut vasta varttuessaan. Joiltakin sellaisen oppiminen vaatii järjettömän paljon. Jotkut eivät opi koskaan. Joillakin meistä ei vain ole aikaa omalle itselleen.

* Ihmisen itsensä tulisi olla ihmiselle rakkain. Rakkaus muita ja maailmaa kohtaan lähtee aina ihmisen sisältä.

* Joka päivä voi olla uusien oivallusten päivä. Miten sitä muuten maailma ja ihmiskunta kehittyisi?

* Maailma muuttuu on ihmisillä tapama saoa, mutta muuttuuko se, ellei kukaan ole valis muuttamaan sitä?

* Ihminen pelkää uusia ja outoja asioita. Tavallaan se on ihan tervettä. Ihminen suojelee itseään. Tervettä se on niin kauan, kunnes pelko alkaa estää terveen utselijaisuuden ja pelko muuttuu vihaksi. Silloin se ei enää ole rakentavaa. Silloin se ei palvele ihmistä eikä ihmiskuntaa. Maailmankaikkeudesta puhumattakaan.

* Ihmisen mielellä on paljon suuremmat voimat, kuin ihmisellä itsellään. Juuri sen vuoksi mielenterveyttä tulee tukea ja hoitaa.

* Kuka määrittää ihmiselle oikean ja väärän, hyvän ja pahan, kauniin ja ruman, tärkeän ja tarpeettoman, ellei ensin ihminen itse?

* Olemme helmiä meinneiden sukupolvien helminauhassa. Olemme jatkumo.

* Mitä minä merkitsen kenellekään, ellen ensin luo merkitystä omalle itselleni?

* Minä pelkään sinua, koska olet erilainen kuin minä. Minua kiinnostaa koska haluan oppia ymmärtämään. Enemmän kuin mitään muuta pelkään omien pelkojeni vangiksi jäämistä. Niistä voi vapauta vain kohtaamalla pelkonsa.

* Voitko katsoa minua silmiin. Juuri noin. Jokainen kerta kun joutuu katsomaan pelkoaan suoraan silmiin vähentää pelon valtaa merkittävästi.

* Ota kiinni kädestäni, laita silmäsi kiinni. Ota askel tyhjän päälle ja katso mitä tapahtuu.

* Muutama harha-askel totutulta tieltä voi auttaa sinua näkemään asioita, joita et edes kuvitellut olevan olemassakaan.

* Uskallus, siinä paras ominaisuus, jota ihminen tarvitsee matkallaan.

* Mykkyrässä, pelon kanssa, vihaisena, solmussa. Kuka niin haluaisi elää?

* Rohkea se, joka uskaltaa olla totta itselleen. Vahva se, joka uskaltaa tuntea. Peloton se, joka ymmärtää nöyrtyä. Suuri se, jolle totuus on rakkaus.

* Ihmiset käyttävät merkillisen paljon elämästään aikaa totuuden etsimiseen, totuuden löytämiseen, totuuden puolustamiseen ja totuudessa pysymiseen. Merkillisen paljon siksi, että yksittäinen totuus muodostuu kunkin yksilön omassa päässä ja tästä syystä totuuksia on aina yhtä paljon, kun on ihmisiäkin. Absoluuttista totuutta ei ole olemassakaan.

* Oikestaan voit olla totta vain itsellesi. Muille olet aina vain mielikuvia.

* Onneksi meillä jokaisella on oma elämäntarkoituksemme. Jos jokaisella olisi yhteinen, emme mahtuisi tänne näinkään hyvin.

* Olemme maailmankaikkeuden lapsia. Maailmankaikkeus toteutuu meidän kauttamme. Olemme osa suunnitelmaa. Meistä jokaisella on merkitystä. Jokainen pala on tärkeä.

* Kaikki tapahtuu omaksi parhaaksemme. Teemme asioita, jotta oppisimme. Koemma, jotta kasvaisimme.

* Voimme kulkea täällä olematta hereillä, näkemättä ketään, kuulematta mitään. Voimme valita helpon elämän ja samalla jättää sen elämättä.

* Mitä on harmonia? Onko se pelkkää sopusointua, iloa, rakkautta, laupeutta ja hymyä? Vastakohtana surulle, epätoivolle, vihalle ja kyynelille. Vai onko se kenties sittenkin sitä, että ympärillä on vähän kaikkea, mutta niitä oikeassa suhteessa?

* Elämä ilman intohimoa on vain puolittaista elämää. Elämä on intohimo. Halu olla olemassa ja vaikuttaa.

* Tarkkaile minua maailma. Tällainen minä olen. En väitäkään olevani valmis, en täydellinen. Haluan oppia ja kokea. Anna minulle kokemuksia, anna minun oppia. Anna minun kaatua ja sen jälkeen nousta jaloilleni. Anna minun tehdä se niin kauan kun se on tarpeen. Anna minun olla pikkuisen hupsu. Älä vaadi minulta liikoja. Anna minun riemuista, iloita ja rakastaa. Anna minun myös itkeä, mutta lohduta minua. Anna minun olla pieni ja haavoittuva, älä pakota kovaksi ja vahvaksi. Anna minun olla lapsesi, niin kauan kuin se ikinä on mahdollista.

Hanna-Kaisa

Vastuu tulee kantaa yhdessä

Ulla Pyysalo (Ps.) kirjoitti Etelä-Saimaassa (21.2.2012) , että Vihreät tuhoavat tuhansia työpaikkoja. Hänen mukaansa varuskuntien lakkauttaminen ja ydinvoimalahankkeiden torpedointi olisivat Vihreiden tapa tuhota työpaikkoja maastamme. Hänen mukaansa Vihreät kiittelivät varuskuntauudistusta ja kirjoituksessaan hän oletti Vihreiden olevan iloisia myös siitä, kun Nokia irtisanoo lisää henkilökuntaa.

Vihreillä on vain 2 ministeriä nykyisessä hallituksessa, joten tuskin Vihreillä ihan noin paljoa on painoarvoa hallituksen sopeuttamisohjelmassa. Sopeuttaminen on kuitenkin välttämätöntä, säästöjä tulee tehdä jokaisella toimialalla tämän hallituskauden aikana ennätyksellisen paljon. Pelkkä tuottavuusohjelma ei enää riitä. Esimerkiksi vankeinhoidon sopeuttamiseen vaaditaan 15 miljoonan säästöt vuosina 2013- 2016 ja yhden avovankilan lakkauttamisella saadaan säästöjä noin 1,5- 2 miljoonaa Euroa. Sama säästökuuri on esillä myös puolustusvoimissa. Puolustusvoimissa tällaista sopeuttamista olisi voitu tehdä pikkuhiljaa, kun ikäluokat ovat pienentyneet. Kun sopeuttamistarve on kerralla suuri, tuntuu isku paljon kovemmalta. Puolustusvoimien säästöt eivät kuitenkaan tarkoita maanpuolustuskyvyn heikentymistä ja suuri osa työpaikoistakin voidaan karsia eläköitymisen myötä.

Vihreät ovat yhtä huolissaan suomalaisten työpaikkojen puolesta, kuin kaikki muutkin puolueryhmät. Vihreät eivät riemuitse yhdenkään työpaikan menetyksestä. Vihreät kantavat huolta myös valtion taloudesta ja siitä, ettei tällä kertaa valtiontalouden sopeuttamisen suhteen tehtäisi samoja virheitä, kuin 1990-luvun alun laman aikaan, jolloin sopeuttaminen kohdentui ensisijaisesti heikoimmassa asemassa oleviin. Tässä kohtaa ei olisi oikein esim. jäädyttää indeksejä, eikä jäädyttää investointeja, eikä tehdä muitakaan sellaisia toimenpiteitä jotka kostautuvat myöhemmin. Nämä ovatkin niitä asioista, joissa puoluetaustasta huolimatta tulisi tehdä kohdennettua yhteistyötä. Kaikilla kun tulisi olla se sama päämäärä; varmistaa että Suomi ja suomalaiset selviävät sopeuttamisesta mahdollisimman vähin vaurioin.

Hanna-Kaisa

Rikosseuraamusviraston henkilöstöpolitiikasta

Enpä ole lähes vuoteen innostunut kirjoittamaan yhtään artikkelia omaan blogiini. Tämä on kenties johtunut laiskuudesta, siitä, että hukkasin salasanani tietokoneeni mentyä rikki ja siitä ettei minulla ole ollut tarpeeksi suurta intohimoa jonka avulla olisin viitsinyt lähteä vaihtamaan salasanaa uuteen. Tästä voi syyttää mukavuudenhalua, viimekesäistä ja syksyistä keittiöremonttia, joka vei kaiken aikani ja rahani, tai syöpää, jonka sairastin viime syksyn aikana. Oli niin tai näin, tekosyitä on aina hyvä löytää ja listata, kun oma luovuus on ollut alavireistä.

Luin eilen Maikkarin nettisivuilta uutisen, että Rikosseuraamusvirasto esittää Haminan avovankilan lakkauttamista. Olen seurannut  Rikosseuraamusviraston aikeita lakkauttaa seuraavia vankiloita 8.2 2012 lähtien, jolloin rikosseuraamusviraston virallinen tiedote sopeuttamisohjelmasta julkaistiin, mikä hienosti jäi kuntauudistuskartan ja varuskuntien lakkautusuutisen jalkoihin. Tuolloin uutisoitiin vain, että Rikosseuraamusvirasto aikoo lakkauttaa lisää vankiloita. Hälyytyskelloni alkoivat soida kun siinä oli mainittu Itä- ja Pohjois-Suomi. En heti arvannut, että lakkautus voisi koskea myös Haminan vankilaa. Haminahan on ainoa osa, joka Konnunsuon pitkästä ja tuskallisesta alasajoprosessista jäi vielä henkiin. Konnunsuon vankilan alasajo kesti tammikuusta 2009 aina viime vuoden loppuun asti. Viimeinen vanki jätti Konnunsuon toukokuussa 2011. Konnunsuon kaikkiaan yli seitsemästäkymmenestä virasta kymmenkunta siirrettiin nimenomaan Haminan silloiseen työsiirtolaan, nykyiseen vankilaan sitä mukaa, kun Haminan päästä vanhoja virkailijoita eläköityi. Nyt nämä samat ihmiset ovat uudelleen siinä tilanteessa, että työnantaja on vetämässä mattoa heidän jalkojensa alta. Rikosseuraamusvirasto aikoo viedä heiltä työpaikan uudelleen.

Minun mielestäni tällainan toiminta on aivan kestämätöntä henkilöstöpolitiikkaa. Vaikka Haminan avovankilassa vankipaikkoja ei ole kuin 32 ja virkoja laitoksessa on vain 19, tulee muistaa, että nämä kaikki ovat alunperin olleet Konnunsuon vankilan virkoja, joista 19 säilytettiin päätalon alasajon yhteydessä ja 10 niistä siirrettiin Koonnunsuolta vartavasten Haminaan. Nämä ihmiset virkojensa takana ovat uudelleen järjestelleet elämänsä luottaen siihen, että uusi työpaikka on pysyvä, tai ainakin säilyy niiden virkavuosien yli, joita näillä virkailijoilla on jäljellä. Yksikään heistä ei olisi arvannut, että työpaikkaa ollaan viemässä tai siirtämässä heti seuraavan vuoden alussa, kun Konnunsuon alasajoprosessi saatiin viimein päätökseen. Viimeisimmät työntekijät ovat siirtyneet Konnunsuolta Haminaan vasta viime syksynä.

Rikosseuraamuslaitos perustelee omaa esitystään lakkauttaa Haminan vankila vankeinhoidon sopeuttamistarpeella, joka on yli 15 miljoonaa Euroa vuosien 2013- 2016 aikana. Haminan vankilan lakkauttamisella saataisiin aikaiseksi 1,5- 2 miljoonan Euron säästöt.Tämä säästötavoite kuulostaakin ihan järkeen käyvältä. Talousjohtamisen kannalta tämä aikuttaa jopa viisaalta ratkaisulta. En silti missään olosuhteissa pysty pitämään tällaista ratkaisua hyvän ja eettisen henkilöstöjohtamisen malliesimerkkinä. Tässä kohtaa työnantajaosapuoli lyö samoja työntekijöitä toisen kerran peräjälkeen vyönalle ja lujaa. On aivan oikein, että Vankilavirkailijoiden liitto on puuttunut tähän toimintatapaan. Minusta tähän kuuluukin puuttua.

Palataanpa sitten vielä vankeuslain sisältöihin ja aluepolitiikkaan. Vankeuslain hengen mukaan vangilla olisi oikeus lusia tuomionsa mahdollisimman lähellä omaa kotipaikkaansa. Kaakkois-Suomalaisilla vangeilla ei ole tähän ollut oikeutta enää tasapuolisesti sitten Konnunsuon vankilan alasajon. Konnunsuo oli koko Kaakkois-Suomen ainoa suljettu vankila, nyt Kaakois-Suomesta ollaan viemässä myös ainoa avovankila. Jos Haminan avovankila ajetaan alas vuoden 2012 loppuun mennessä, vuodesta 2013 lähtien Kaakkois-Suomessa ei ole ainoatakaan vankilaa. Olisiko syytä siis samassa yhteydessä jälleen kerran päivittää vuonna 2007 uusittu vankeuslakikin? Aluepoliittisesti tämä on tietyisti hyvin kestämätön tilanne. Tähän toivoisin erityisesti kaikkien Kymen vaalipiirin kansanedustajien reagoivan tavalla tai toisella.

Hanna-Kaisa

Minulle poliittinen on henkilökohtaista

Enää on kaksi yötä varsinaiseen vaalisunnuntaihin. Olen turuilla ja toreilla, sekä sähköpostissani saanut vastailla monien kansalaisten esittämiin kysymyksiin milloin mistäkin aiheesta viime viikkojan aikana. Minulta on myös kyselty motiivia miksi teen vaalityötä, miksi harrastan politiikkaa ja miksi juuri ne asiat ovat minulle tärkeitä, joita haluan ajaa eteen päin. Tämä on saanut itsenikin pohtimaan omia motiivejani ja syitä niille poliittisille teemoille, joita itse pidän tärkeinä. Olen tullut siihen tulokseen, että minulle poliittinen on hyvin henkilökohtaista.

Kun aikoinani valitsin puolueen itselleni, suurin vaikuttava motiivi oli Vihreiden ympäristön suojelu ja ydinvoimavastainen maine. Ydinvoimaa olen vastustanut lapsesta lähtien. Kun Tsernobylissä lojahti 1986, olin varhaisteini. Kävin koulua Konunsuolla 12 km Venäjän rajasta. Käsitykseni maailmasta ei ollut vielä kovinkaan laaja. Minulla ei ollut selkeää käsitystä siitä, kuinka kaukana Ugraina sijaitsi omasta kodistani. Tietoja tippui tipoittain. Myös aikuiset olivat huolissaan tilanteesta rajan takana.

Tätä ennen olin pelännyt ydinsotaa. Olin aina ollut salaa Neuvostoliiton puolella, koska minun pienen maailmankuvani mukaan vaikutti vaarallisemmalta se vaihtoehto, että USA heittäisi ydinpommin Neuvostoliittoon, kuin se että Neuvostoliitto tekisi sen USA:ssa. Kylmän sodan aikana kasvanut itärajan lapsi piti ydinsotaa varsin todennäköisenä. Itärajan lapsi kantoi sydämessään toivetta maailman rauhasta.

Tsernobylin onnettomuuden aikaan osasin pienessä päässäni yhdistää ydinvoimalaonnettomuuden ydinpommiin ja olin aikauisille vihainen kaikkialla maailmasa, koska olivat rakentaneet mokomia hengenvaarallisia laitoksia. Tästä varhaismurrosiän traumasta lähtien kannoin sydämessäni tietoisuutta siitä, että ydinvoimaa tulee vastustaa. Näin olen tehnyt siitä lähtien. Henkilökohtaiseti.

Toinen teema, joka on kiinnostanut kansalaisia aika paljon, on meriittini Vihreän Miesliikkeen varapuheenjohtajana. Kansalaiset ovat ihmetelleet miksi nuorehko naishenkilö haluaa parantaa miesten asemaa tässä yhteiskunnassa. Tähänkin minulla on henkilökohtaiset syyni.

Ensinnäkin kasvoin peruskouluikäni vankilan varjossa Konnunsuolla. Oma isäni oli vankeinhoitajan ammatissa. Konnunsuo oli tuolloin puhtaasti miesvankien vankila. Kasvuympäristöni täytti syrjäytyneet miehet. Vangithan edustavat yhteiskunnan syrjäytyneintä marginaalia. Tämä puhutteli minua omalla tavallaan.Olin kiinnostunut syistä, jotka johtavat siihen miten ja miksi joku henkilö päätyy vankilaan.

Vankien määrästä on aina valtaosa ollut miehiä. Miehet siis syrjäytyvät naisia helpommin ja pahemmin. Miesten keskinäiset hyvinvointierot ovat jyrkemmät kuin naisten ja miesten. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa tämä on huolestuttava ilmiö, jonka korjaamiseksi on pyrittävä tekemään myös poliittisia ratkaisuja. Se mitä olen työssäni ja ammatissani tämän ilmiön ehkäisemiseksi tehnyt ei yksin riitä. Myöskään se ei riitä, että miehet ajavat miesten asiaa ja naiset ajavat naisten asiaa. Tasa-arvon luominen on molempien sukupuolten yhteinen asia. Perinteisen sukupuolittuneen tasa-arvotyön lisäksi tarvitaan sukupuolineutraalia tasa-arvotyötä.Olen mielelläni lähtenyt tässä edelläkävijäksi.

Miesten ja isien aseman parantaminen on minulle läheistä myös siksi, että elin lapsuuteni isän tytärenä, kun vanhempani olivat eronneet ja valitettavasti tämä herätti kanssaihmisissä, erityisesti naisissa, säälin sekaisia tunteita. 80-luvulla kun vielä ajateltiin vahvasti, ettei lapsista kasva yhteiskuntakelpoisia ilman äidin lempeää läsnäoloa lapsensa jokapäiväisessä arjessa. Ehkä minustakaan ei sitten kasvant sellaista?  Väitän ettei ainakaan kasvanut sellaista, mikä olisi ollut keskiverto äidin unelma 80-luvun yhteiskunnassa. Olen silti omasta mielestäni pärjännyt varsin hyvin. Kiitos siitä kuuluu  isälleni ja koko Lähteen suvulle.

Haluni päivittää isyyslaki on myös herättänyt kysymyksiä. Naisia tämä aihe on kiinnostanut miehiä enemmän. En yhtään ihmettele, sillä nykyinen isyyslaki on epätasa-arvoinen. Isän asemaa tulisi tasa-arvoistaa ja vahvistaa.

Tähänkin paloon minulla löytyy henkilökohtainen syy. Olen elänyt omassa perheessäni sellaisessa tilanteessa, jossa ex-mieheni juridinen asema poikansa elämässä oli lähes olematon. Olen hänen rinnallaan käynyt taistelun isän oikeuksien puolesta. Olen nähnyt kuinka viranomaiskoneistomme reagoi ja millaisia asioita lainsäädäntömme on heiltä edellyttänyt. Tämän prosessin aikana olen havainnut, että isyyslaki tulee päivittää. Isyyslain aukkojen vuoksi läheskään joka kerta lapsen etu ei toteudu täysimääräisesti.

Entä sitten perustulo?  Miksi kannatan henkeen ja vereen sosiaaliturvan kokonaisuudistusta ja perustulomallia? Sosiaalitrurvajärjestelmän jäykkyyteen olen törmännyt useamman kerran tuttavapiirissäni ja henkilökohtaisessa elämässäni. Itseasiassa perheemme elää nytkin tilanteessa, jossa edellinen täysiaikainen työsuhteeni päättyi viime vuoden lopussa ja aloitin osa-aikaisen työn helmikuun puolivälissä. Saan osa-aikatyöstäni vajaan 1000€ palkkaa ja voin hakea sen päälle soviteltua päivärahaa. Teoriassa tämä kuulostaa hyvin simppeliltä.

Käytännössä tämä on hyvin hankalaa. Kunkin kuun tulot jakautuvat kahdelle eri kuulle. Kun olen kuun lopussa saanut palkan, voin toimittaa ammattiliiton kassaan päivärahahakemuksen ja palkkakuitin. Liiton kassassa menee vähintään pari viikkoa ennenkuin he käsittelevät hakemukseni ja vasta sen jälkeen saan edelliselle kuulle kuuluvat tuloni sieltä. Tulot tulevat takautuvasti. Mikäli teen lisätöitä esim. opettajan sijaisena, voin ottaa töitä vastaan aina alkukuusta, jotta ehdin saada opetustyöstä palkkakuitin samaan aikaan, kun osa-aikatyöstäni tulee palkkakuitti. Mikäli tekisin loppukuusta, palkkani siirtyisi seuraavan kuun palkanmaksuun ja tämä aiheuttaisi sen, etten saisi hakea soviteltua päivärahaa ajallaan, vaan vasta kuukauden kuluttua, kun olisin saanut muutaman tunnin sijaisuudesta palkkakuitin. Elämä on siis jatkuvaa painottelua ja kikkailua.

Minusta sen ei pitäisi toimia niin. Minusta työn vastaanottamisen tulisi olla aina ja kaikissa muodoissaan kannattavaa. Kannatan lämpimästi perustulojärjestelmää, joka takaisi sen, että kunkin kuun tulot tasattaisiin verotuksen avulla ja kunkin kuun tienestit olisivat todellisuudessa henkilön käytössä sen kuun aikana jolloin ne on tienattu. Tämäkin on minulle siis henkilökohtaista.

Enkä minä todellakaan ihmettele, miksi joku jättää sen osa-aikaisenkin työn vastaanottamatta, jotta välttyisi kaikelta tältä paperisodalta ja vaivan näöltä. Tällainen järjestelmä on kokemukseni mukaan niin täynnänsä kannustinloukkuja, etteivät nykyiset päättäjät varmasti pysty sitä edes käsittämään, kun heidän arkensa on niin kaukana meidän kaltaisteni arjesta. Köyhyys ei ole kenestäkään kivaa. Vielä vähemmän kivaksi sen tekee, se että ahkeruudesta “palkitaan” tuloloukkuihin joutumisella! Ilmeisesti meillä on siis varaa pitää työkuntoisia ja työikäisiä työttöminä vain järjestelmän takia. Minusta sellainen on typerää yhteiskunnallista toimintaa. Siihen tarvitaan muutos!

Sen lisäksi että poliittinen on minulle myös henkilökohtaista, nämä samat asiat ovat vaikuttaneet selvästi myös ammatinvalintaani. Olen opiskellut nuoriso- ja vapa-ajan ohjaajaksi, kulttuurituottajaksi ja nyttemmin luen yhteiskuntapolitiikkaa, sosiaalityötä ja riskos- ja prosessioikeutta yliopistossa. Haluan vahvasti vaikuttaa yhteiskuntaan ja sen rakenteisiin monella eri tasolla; oman työni, oman poliitisen katiivisuuteni ja omien kannanottojeni kautta. Koen että se on minun henkinen elämän tehtäväni. Olen nähnyt paljon epäinhimillisyyttä ja törmännyt moniin epäkohtiin oppiakseni niistä ja auttaakseni yhteiskuntaa ja muita ihmisiä selviytymään niistä paremmin. Tätä “elämän tehtävää” koen toteuttavani myös politiikan kentällä. Siksi voin myöntää, että minulle poliittinen on myös mitä vahvimmin henkilökohtaista ja henkilökohtainen on ihmisella aina vahvasti sydämen asia!

Hanna-Kaisa

SDP, ay-liike ja arveluttava vaalimainonta

Viime vaalien jälkeen puhuttiin paljon SDP:n ja ay-liikkeen välisestä suhteesta vaalirahoituksen yhteydessä. Silloin kävi ilmi että ay-liike rahoitti Demariehdokkaita suorilla tulonsiirroilla.

Tänään hämmästyin suunnattomasti, kun vielä toistaiseksi alaikäinen poikani, joka on Puuliiton jäsen, sai postista kirjeen. Kirjeessä oli sisällä ruokolahtelaisen Suna Kymäläisen (SDP) ja imatralaisen Jukka Kärnän (SDP) vaalimainos.

Sen verran itse ay-touhuissa mukana olleena tiedän, ettei yhdistyksen jäsenrekisterejä saa luovuttaa ulkopuolisille, eikä niitä saa käyttää markkinointitarkoituksiin. Kukin ammattiliitto esittelee omassa lehdessään ja nettisivuillaan ne ehdokkaat, jotka ovat ammattiyhdistyksen jäseniä. Suna Kymäläinen, eikä Jukka Kärnä ole kumpikaan Puuliiton jäseniä.

Ihmettelenkin sitä, että kuinka tämä on mahdollista? Onko tämä nyt sitten sitä ay-liikkeen “rahatonta tukea” SDP:n ehdokkaille?  Minusta tämä valitettavasti haiskahtaa. Ei liene sattumaa, että Puuliiton jäsen saa kotiinsa juuri SDP:n ehdokkaiden mainoksen? Ilmaan jää vaan kysymys, että millä tämä sattuma on selitettävissä? Minun veikkaukseni on se, että joku Puuliiton paikallista jäsenrekisteriä hallitseva henkilö on tarkoitusperäisesti luovuttanut jäsenrekisterin näiden SDP:n ehdokkaiden käyttöön.

Hävyttömäksi asian tekee se, että SDP:n mainokset päätyvät myös niille, jotka ovat alaikäisiä.

Hanna-Kaisa

Vaadin vanhuuden ja vanhuksien suojeluun lakia!

Täällä Kymen vaalipiirissä ei ole kovinkaan paljoa päässyt vaalitenteissä pureutumaan peruspalveluiden rakenteeseen. Kysymykset ovat koskeneet talouspolitiikkaa, verotusta, viisumivapautta, pakkoruotsia ja opintotukea. Ihmisä kuitenkin kiinnostaa ne asiat, jotka ovat lähellä omaa arkea. Ihmisiä kiinnostaa se, kuinka hyvinvointi turvataan ja millaisia peruspalveluita on saatavilla.

Vaikka vanhusväestön osuus kasvaa kaiken aikaa, niin näissä vaaleissa ei ole paljoa kannettu huolta vanhusten hoidosta. Minulla on kuitenkin tähän asiaan painavat mielipiteeni. Mielestäni seuraavan hallituksen tulee ehdottomasti kirjata hallitusohjelmaansa vanhustenhuoltolaki ja tarvittavat toimenpiteet vahusten huollon turvaamiseksi.

Olen joskus pohtinut sitä, että kunnat laiminlyövät joko tahallaan tai tahtomattaan vanhustenhuoltoa. Oman vaalipiirimme alueellakin mennään useissa kunnissa minimihenkilökunnalla ja halutaan säästää laitospaikoissa sen minkä keretään. Mielestäni tämä ei ole hyvä asia. Pelkät suositukset kunnille ei taida enää riittää. Tarvitaan lastensuojelulain kaltaista vanhuudensuojelulakia.

Vanhuudensuojelulain keskeisenä tavoitteena tulee olla ihmisarvoisen elämän turvaaminen jokaiselle kansalaiselle myös elämän ehtoopuolella. Laissa tulee säästää tarvittava hoivan ja huolempidon laatu ja määrä. Tottakai ihmisten selviytymistä omassa kodissa mahdollisimman pitkään tulee tukea, mikäli ihminen itse on halukas asumaan kotonaan. Kotipalvelua ja omaishoitoa tulee entisestään kehittää asiakaslähtöisestä näkökulmasta. Turvattomuutta ei kuitenkaan voida lisätä ulkoisilla paineilla, vaan jokaisen vanhuksen tulee saada laitoshoitoa silloin, kun yksin asuminen alkaa tuntua turvattomalta.

Kunnat tarvitsevat lakisääteisiä määräyksiä suosituksien sijaan. Kunnat tarvitsevat myös rahaa näiden määräyksien toteuttamiseen. Minusta on ihan oikein nostaa osinkoveroja ja pääomaverotusta inhimillisen vanhuuden kustannuksella. Kyllä jokainen meistä vanhenee, myös osinkojen ja pääomatulojen saajatkin. Ne kenellä on enemmän, voivat omalta osaltaan olla varmistamassa sitä, että kaikille turvataan onnellinen ja turvallinen vanhuus. Ovathan tämän päivän vanhukset turvanneet meille kaikille koulutuksen, neuvolapalvelut, terveyspalvelut, sosiaaliturvan ja muutenkin kattavan hyvinvoinnin. Vastavuoroisuutta tarvitaan.

Hanna-Kaisa

Nyt kannattaa äänestää Vihreitä Kymessä ja muualla!

Tuorein kyselytutkimus:

http://www.imatralainen.fi/artikkeli/47427-nelja-suurta-puoluetta-tasava…

osoittaa, että meillä on eduskuntapaikka todella lähellä täällä Kymen vaalipiirissä. Tämä antaa todella puhtia viimeisten viikkojen kampanjointiin. Meillä on mahdollisuus uusia kansanedustajapaikkamme vihdoin ja viimein. Tämä tuntuu hyvältä!

Muissa vaalipiireissä minun suositukseni saavat:

Helsinki: Outi Alanko-Kahiluoto, Johanna Sumuvuori, Pekka Haavisto

Uusimaa: Tuija Brax, Kaisa Leka, Janne Länsipuro

Varsinais-Suomi: Elina Rantanen, Ville Niinistö, Saara Ilvessalo

Pirkanmaa: Leo Lähde, Oras Tynkkynen

Oulu: Marja Lähde, Miia Hirvikangas

Häme: Aleksi Mäntylä, Kirsi Ojansuu

Etelä-Savo: Heli Järvinen

Pohjois-Savo: Hetty Rytsy

Satakunta: Maria Fagerlund, Anne Liinamaa

Pohjois-Karjala: Krista Mikkonen

Vaasa: Outi Pantsar

Keski-Suomi: Nico Holmberg, Tuija Mäkinen, Jouni Vauhkonen

Lappi: Liisa Virtanen, Tuula Sykkö

Kymessä: http://www.vihreat.fi/vaalit2011/ehdokaslista/720

Listastani huolimatta kaikki Vihreät ehdokkaat ympäri maan ovat äänesi arvoisia!

 

Hanna-Kaisa