SOVINISTINAINEN ONKIN FEMINISTI

Hesarin NYT-liitteessä ollut artikkeli “sovinistinainen” on kuulemani mukaan kirvoittanut keskustelua siellä sun täällä. Keskustelua aiheesta käydään mm. Suomi24.fi sovinismi- ja feminismi keskustelupalstoilla. Hyvä niin. Jutun perimmäinen tarkoitus olikin ymmärtääkseni herättää yleistä keskustelua niin kotien kätketystä väkivallasta, kuin isien ja miesten asemasta yhteiskunnassa.

Palstoilla on perattu sitä, onko jutun aiheet ulkokohtaisia, kenellä on oikeus puhua väkivallasta ja ovatko naiset uhreja, vai eivätkö he ole. Keskustelua on käyty myös siitä, ovatko äidit vai isät parempia huoltajia.

Ei liene yllätys, että tämä sovinistinainen on pohjimmiltaan feministi. Feminismin lähtökohtanahan on ajaa sukupuolten välistä tasa-arvoa yhteiskunnassa. Ei sen väliä, ajetaanko naisten, vai miesten asemaan parannuksia, kunhan pääperiaatteena on se, että kummatkin sukupuolet olisivat tasa-arvoisessa asemassa.

Omaan feminismiini kuuluu niin isien aseman parantaminen, lähisuhdeväkivallan epäkohdista puhuminen, kuin myös vanhemmuuden kustannuksien jakaminen tasaisesti äitien ja isien työnantajien kesken ja tätä kautta nuorten naisten työmarkkina-aseman vahvistaminen yhteiskunnassamme. Sukupuolten välinen tasa-arvo on parantunut viimeisten vuosikymmenten aikana, mutta paljon on vielä tekemättä naiden epäkohtien poistamiseksi yhteiskunnassamme.

Minusta feminismi mielletään vieläkin yleisellä tasolla hiukan harhaanjohtavasti vain naisten aseman parantamiseksi. Yleinen käsitys feminismistä lienee se, että naiset polkevat miehiä ja hakevat tätä kautta itselleen enemmän ja enemmän oikeuksia. Ehkä lähtökohdat, joissa feminismi syntyi alun perin olivat sellaiset, että yhteiskuntajärjestelmämme toimi siten, että miehillä oli oikeuksia, joita tasa-arvon nimissä haluttiin suoda myös naisille. Nyt yhteiskuntamme on muuttunut noista ajoista. Naisten asema on vahvistunut. Tässä vaiheessa feminismi voi keskittyä myös miesten aseman parantamiseen. Yhteiskunnassamme on epätasa-arvoa niin naisten asemassa, kuin miestenkin asemassa.

2000-luvun feminismiin kuuluu kiinteästi myös miesten asemasta puhuminen ja sen tasa-arvoistaminen. Esimerkiksi isyys- ja huoltajuusasioissa miehet ovat epätasa-arvoisessa asemassa naisiin nähden ja avoisät ovat epätasa-arvoisessa asemassa avioiseihin nähden. Minusta tällaisista epäkohdasta on syytä feminismin nimissä puhua ääneen.

Mitä lähisuhdeväkivaltaan tulee, niin useimmat tutkimukset osoittavat jo nykyään, että kyse on koko perheen valtasairaudesta. Samoin kuin alkoholismissa koko perheyhteisö sairastuu ja jokainen perheenjäsen tarvitsee apua ja hoitoa, niin myös väkivaltaperheessä. Päihdepuolelta tuttu “Myllyhoitojärjestelmä”, jossa koko perheyhteisö käy läpi hoitojakson soveltuisi mallinnettuna myös väkivaltaperheille. Myllyhoidossa uskotaan, että alkoholiperheessä syntyy tietynlaisia vääristyneitä rooleja, joita ylläpidetään alkoholismin ympärillä. Samalla tavalla myös väkivaltaperheessä on nähtävillä roolit, joita yksilöt ylläpitävät, ylläpitääkseen järjestelmää tai kulissia. Tätä problematiikkaa ei kuitenkaan haluta vielä nähdä Suomessa.

Minusta vaikeista ja vakavista asioista tulee uskaltaa puhua ääneen! Kyseenalaistaminen johtaa lopulta aina uusien ajatustapojen syntymiseen.

Hanna-Kaisa

PS. Tässäpä linkki, josta löytyy pohdittavaa…

Tässä myös toinen….

Kriittistä medialukutaitoa ja kulttuurielämyksiä…

Tällä viikolla olen saanut onnekseni ottaa todellisen irtioton sekä normityöhöni, että normielämääni. Sen lisäksi, että olimme virastoseminaarissa Tukholmassa pohtimassa suuria linjauksia työmme kehittämiseksi, sain jatkaa aivan uusilla ulottuvuuksilla myös eilisen päivän.

Aloitin eilen Humanistisen ammattikorkeakoulun toiminnallisen mediakasvatuksen erikoistumisopinnot. Näillä opinnoilla pyrin paitsi lisäämään omaa ammattitaitoani mediakysymyksissä, niin helpottamaan omaa väylääni Humanistisen ammattikorkeakoulun ylempään ammattikorkeakoulututkintoon, jonka haluaisin poikkeuksellisesti suorittaa nuorisotyön ja kansalaistoiminnan koulutusohjelman puolelta, enkä päivittää kulttuurituotannon amk-tutkintoa ylemmäksi amk-tutkinnoksi, koska tavoitteenani on saada Humakin kaksoistutkinto. Opintoihini liittyy myös 10 op:n laajuinen omaan työhön kytkeytyvä prosessi, jonka aikana pyrin luomaan Luotsille etsivän nuorisotyön verkkomallin Irc-galleriaan. Olen hyvin innoissani tästä hankkeesta!

Opiskelu avartaa aina maailmankuvaa ja samalla se virittää mielen kohti positiivisempia ajatuksia. Se luo mielikuvan, että tässä ja nyt kehitytään ja kehitetään eteenpäin. Se on ollut erittäin tervetullut uudistus omaan hiukan paikoilleen jämähtäneeseen ajatus- ja käyttäytymiskoodistoon.

Opintojen aloittamisen lisäksi olin eilen ammattiliittoni porukan kanssa seuraamassa Linnanmäellä Uuden Iloisen Teatterin musiikkinäytelmää: “Kallion kimallus.” Elämys oli kokonaisvaltainen. Esitys sai välillä kyyneleet vierimään pitkin kasvojani ja välillä naurun hersymään sielustani ja sydämestäni asti. Lavastus ja kokonaistunnelma oli karuudessaan vaikuttava. Vanhat valokuvat tekivät itseeni syvän vaikutuksen. Suosittelen pätkää kaikille niille, joita kiinnostaa poikkileikkaus suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin muutoksesta sota-ajoilta 2000-luvulle. Mielestäni musiikkinäytelmässä oli hienosti huomioitu kullekin ajalle ja kulttuurille ominaisimmat piirteet, niin musiikissa, kuin puvustuksessakin.

Kulttuurituottajana koen jälleen syvää häpeää siitä, kuinka vähän minä kulutan kulttuuria omassa elämässäni, vaikka tiedän olevani juuri sen tyyppinen ihminen, joka saa musiikista ja musiikkiteatterista itselleen käsittämättömän paljon voimaa. En ole KERTAAKAAN Helsingissä asuessani käynyt kuuntelemassa elävää musiikkia, en kuluttanut ainoaakaan hetkeäni konserteissa tai keikoilla, paisti työtehtävissä ja tämäkin on häpeällistä. Minä, jolle musiikki on ainakin puoli maailmaa.

Ehkä taas lupaan itselleni tästä lähtien enemmän kulttuurielämyksiä. Ehkä sekin on yksi tapa pitää itsestä parempaa huolta, kun elämänsä pitää virikkeisenä ja mielekkäänä. Kun on terveen itsekäs ja ottaa aikaa niille asioille, jotka ovat omaa sielua lähellä ja tukevat omaa hyvinvointiani varmimmin.

Hanna-Kaisa

PS. Parhaillaan on Helsingissä meneillään valtakunnallinen sovitteluseminaari. Oma mielipiteeni sovittelusta on hiukan ristiriitainen.Toisaalta on hyvä, että rikosjuttuja sovitellaan ja varsinkin nuorena tehdyissä rikoksissa on sovittelulla katsottu olevan paljon merkitystä tulevan rikollisen käyttäytymisen hillinnässä.

Eniten itseäni askarruttaa lähisuhdeväkivallan sovittelu. Lakivaliokunta linjasi 2006 voimaan astuneen sovittelulain lähisuhdeväkivallan sovittelua koskevaan osioon, että sovittelualoitteen voi tehdä vain viranomainen ja sovitteluun otetaan vain tapauksia, joissa ei voida näyttää toteen lähisuhdeväkivallan olevan toistuvaa.Useat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että useimmissa tapauksissa tieto lähisuhdeväkivallasta tulee viranomaisille vasta kolmannen tai useamman kerran jälkeen.

Mielestäni sovittelijat itse ovat linjanneet hyvin sen, että lähisuhdeväkivallan sovittelussa tulee käyttää ammatillista osaamista ja esittävät myös huoltaan siitä, että ammattitaustan omaavia sovittelijoita ei välttämättä ole riittävässä määrin. Minusta lähisuhdeväkivallan sovitteluun tulee suhtautua AINA terveen kriittisesti.

TERVEISIÄ TUKHOLMASTA!

Olimme työnantajan järjestämässä laivaseminaarissa, jossa pohdimme nuorisoasiainkeskuksen painopistealueita ja visiota seuraaville vuosille. Samalla saimme kunnian käydä tutustumassa erilaisiin nuorisotyöllisiin kohteisiin Tukholmassa.

Itse työskentelin pienryhmässä, joka pohti verkossa tapahtuvaa nuorisotyötä ja sen tulevia haasteita. Tutustumiskohteemme ei ollut suoraan nuorisotyöllinen, vaan kävimme Telia-Soneran pääkonttorissa kuulemassa kansainvälisten suhteiden päällikön ja turvallisuuspäällikön mietteitä nuorille suunnattujen palveluiden kehittämisestä ja samalla saimme tutustua nuorille suunnatun pripeid-liittymän lanseeraukseen. Päivä oli lopulta hyvin antoisa ja avarsi ainakin omaa näkökulmaani siitä, kuinka merkittävä kohderyhmä nuoret ovat mobiilipalveluiden kehittämisessä.

Osa ryhmistä kävi tutustumassa Tukholman nuorisotyön toimipaikkoihin. Useimmista ryhmistä tuli jälleen kerran tuttua viestiä siitä, kuinka ruotsalaiset ovat jälleen kerran monissa asioissa parempia kuin me suomalaiset. Jos suomalaisen nuorisotyön jäykät organisaatiot pakottavat meitä menemään monissa asioissa “virastot edellä”, niin Ruotsissa tilanne on päin vastainen. Nuorisotyötä toteutetaan puhtaasti asiakaslähtöisesti ja sisältö edellä. Tukholmassa ei mm. ole lainkaan nuorisotoimea, vaan nuorisotyötä toteutetaan suuressa mittakaavassa ruohonjuuritasolta ylöspäin. Kuulostaa loppuun kuluneelta lauseelta, mutta minusta ruotsalaisen asenneilmapiiristä olisi jälleen oppimista myös meillä Suomessa. Laajennan kernaasti kuulemani perusteella tämän näkemykseni ilmastopolitiikan ja joukkoliikenteen ulkopuolelle koskemaan myös paikallishallintoa ja nuorisotyön toteuttamista osana kuntalaisten palveluita. Voin toimia näin täysin ilman kansalliskateutta ja nöyrin mielin. Minusta ruotsalaista mallia voitaisi ainakin osittain kokeilla myös meillä Suomessa.

Hanna-Kaisa

PS. Tänään julkaistiin Hesarin NYT-liitteessä henkilökohtaisempi juttu omista poliittisista teeseistäni. Joka kerta on yhtä vaikeaa ja kriittistä arviointia herättävää lukea lehdestä mitä mieltä minä joistakin asioista olen. Väkivaltateema on usein vaikea ottaa puheeksi. Varsinkin naisten harjoittamasta väkivallasta on hankalaa puhua, koska se herättää ihmisissä niin voimakkaita tunteita. Silti maassamme elää liki 200 000 lasta ja nuorta perheissä, joissa he kohtaavat väkivaltaa. Luku on mielestäni hälyttävän suuri.Jos lukua vertaa vaikkapa yksinhuoltaja äitien talouksiin, se alkaa suorastaan pelottaa. Jo tämän tilaston pitäisi kertoa ihmisille jotakin. Niin isät, kuin äiditkin hakkaavat toinen toisiaan ja niin isät kuin äidit hakkaavat lapsiaan. Vakavia asioita ei pitäisi lakaista maton alle. Vain avoimella keskustelulla päästään siihen, että ongelmat tunnistetaan ja vasta sitten kun se tunnistetaan päästään siihen, että asioille aletaan aikuisten oikeasti tehdä jotain voivottelun sijaan!

Joukkoliikenneratkaisuilla torjutaan ilmaston lämpenemistä

Etelä-Saimaa uutisoi 25.9, että suurin osa maailman ihmisistä pitää pikaisia toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi välttämättöminä. Tiistaina Lontoossa julkistetun kyselyn mukaan selvä enemmistö maapallon väestöstä uskoo, että sanoista on ryhdyttävä tekoihin jo lähivuosina.

On hienoa, että maapallon asukkaat ovat heränneet ilmaston lämpenemiseen. Tätä kautta uskoisin hallitusten ympäri maailmaa heräävän toimiin, joista tutkijat ovat puhuneet jo vuosikymmenien ajan.

22.9 vietettiin jälleen autotonta päivää. Autottoman päivän yhtenä viestinä oli myös huoli ilmaston lämpenemisestä. Esim. Helsingissä joukkoliikennettä sai käyttää tuona päivänä ilmaiseksi. Koska autoton päivä oli lauantai, se ei samassa mittakaavassa vaikuttanut liikennepäästöihin Helsingissä. Ilmastonmuutosta voidaan torjua paikallistasolla kehittämällä toimivia joukkoliikennejärjestelmiä. Ruotsin mallin mukainen maakunnallinen joukkoliikennesuunnittelu voisi vahvistaa joukkoliikenteen asemaa ja tätä kautta käyttövolyymia myös Etelä-Karjalassa. Myös henkilöraideliikenteen kehittäminen tukisi tätä tavoitetta. Isot ja kattavat muutokset lähtevät usein pienistä asioista. Paikallistasolla ilmastonmuutoksen tiedostaminen ja sen mukaan ottaminen poikkihallinnolliseksi teemaksi osana päätöksentekoa johtaisi pikkuhiljaa isoihin tekoihin ilmaston lämpenemisen torjunnassa. Kun Etelä-Karjalassa suunnitellaan kuntaliitoksia ja kuntien välistä yhteistyötä, on välttämätöntä, että tässä vaiheessa ilmastoteema otetaan mukaan jo suunnitteluvaiheeseen. Tämä olisi juuri se hetki, jolloin maakunnallisia joukkoliikenneratkaisuja olisi syytä vakavalla naamalla alkaa pohtia.

Hanna-Kaisa

Vihreiden valtuuskunta tv-ruudun läpi…

Ensimmäinen kerta v. 2003 jälkeen kun sain seurata Vihreän liiton valtuuskunnan kokousta tiedotusvälineiden varassa kotoa käsin. Olin etukäteen aavistanut, että uutiseksi yltää puheenjohtajan palaute Häkämiehen Venäjä puheista. Osasin aavistaa, että Tarja tulee käyttämään oman puheenvuoronsa tähän liittyen, enkä ollut siis väärässä. Kymppiuutiset uutisoivat mielestäni paljon kattavammin ja paremmin tällä kertaa puolueemme linjaa ja näkemystä, mitä Yle-uutiset.

Oli mukavaa katsella tyttäreni Lotan kanssa uutislähetyksiä valtuuskunnasta tv:n välityksellä. Ennen tätä hän on seuraillut niitä isänsä, mummonsa tai jonkun muun sukulaisen kanssa, kun itse olen ollut kokouspaikalla. Tällä kertaa hän terhakkaasti Kymppiuutisten aikaan hihkaisi: “Äiti, Niina-kummi on telkkarissa!” Siellähän se Niina istui, Griinarin Leenan ja Holopaisen Hannan keskellä. Sovimme Niinan kanssa, että kun seuraava valtuuskunnan kokous on Helsingissä, hän saa majoittua meillä. Saas nähdä maltanko olla menemättä kuokkimaan kokoukseen. Uutisten varassa ei todellakaan saa mitään käsitystä siitä, mitä poliittisia asioita valtuuskunnan kokouksissa käsitellään. Ulos päin uutisoidaan vaan puolueen puheenjohtajan, eduskuntaryhmän puheenjohtajan tai jonkun kansanedustajan puheita poliittisen keskustelun yhteydessä. Saas nähdä mitä tänään uutisoidaan, vai ylittääkö valtuuskunnan kokous lainkaan uutiskynnystä tämän päivän osalta…

Itse valmistaudun kohta puolin hakemaan äitini siskonsa luota Karkkilasta. Saamme Lotan kanssa siellä syödäksemme ja pääsemme saunaan. Pois ajellessa koukkaamme Kirkkonummen kautta ja haemme Lassen Nikon luota, jossa hän on viikonloppua ollut viettämässä.

Tiistaina edessä on kolmipäiväinen virastoseminaari ja vierailu Tukholmaan. Pääsen viraston valitsemassa työryhmässä työstämään nuorisoasiainkeskuksen eettisiä arvoja ja suhdetta verkossa tapahtuvaan nuorisotyöhön. Aihe on haastava ja ajankohtainen. Luulen että se herättää ryhmämme sisällä paljon keskustelua.

Hanna-Kaisa

PS. Koska tänään on 23. päivä syyskuuta, pitänee varmaan muistuttaa, että perjantai-iltana tuli vihdoin katsottua elokuva: NUMERO 23, jonka ensi-iltaesittelyn yhteydessä Radio Yle-X lainasi omaa blogikirjoitustani omasta suhteestani numeroon 23...

Ensi kontakti LäHeViin…

Palasin juuri tyttäreni Lotan kanssa Länsi-Helsingin Vihreiden hallituksen kokouksesta. Otin siis merkittävän ensiaskelen uuden paikallisyhdistykseni suuntaan. Itselle jäi oikein hyvä fiilis. Keskustelu oli avointa ja luontevaa, katse kohti tulevaisuutta ja kunnallisvaalivuotta 2008.

Olen pitkin syksyä ollut tavallani kuin tulisilla hiilillä. Tähän aikaan vuodesta olen jo monena vuonna ollut paikallisyhdistyksen hallituksen kokouksissa, piirijärjestön toiminta on aktivoitunut, valtuustot työskentelevät täysillä ja juuri ensi viikonloppuna on ensimmäinen valtuuskunnan kokous. Nyt olen ollut vailla paikkaani ja vailla omaa poliittista vaikutusväylääni.

Sain hyvää potkua ja innostusta syksyn poliittiseen toimintaan jo viime viikolla kriminaalipoliittisen työryhmän ja Tuija Braxin tapaamisesta. On siistiä kun oman paikallisyhdistyksen jäsen on ministeri. Vieläpä oikeusministeri, eli juuri sillä avainpaikalla jonka toimialaa olen koko poliittisen urani ajan kriittisimmin tarkastellut. Tuijan kertoma miellytti ja rauhoitti mieltäni. Olen entistäkin vakuuttuneempi siitä, että maamme on vihdoin saanut arvoisensa oikeusministerin. Vankeinhoidon ei tarvitse enää rämpiä lisäbudjettien varassa, sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden, oppimisvaikeuksien, syrjäytymisen, toimivan neuvolajärjestelmän ja lastensuojelun korrelaatio vankilukuun nähdään selkeämmin kuin aikaisemmin ja asioista puhutaan avoimemmin.

Länsi-Helsingin vihreät myöskin vaikutti sellaiselta foorumilta, jolta itse haluan ponnistaa tulevaan kunnallisvaalivuoteen. Olen vilpittömästi onnellinen, kun vihdoin löysin omalle poliittiselle halulleni vaikuttaa ympäröivään todellisuuteen nykyisestä kotikaupungistani väylän. Enää en koe olevani poliittisesti “koditon”, vaan löysin itselleni myös poliittisen paikkani helsinkiläisenä.

Hanna-Kaisa

“Oikeus ja kohtuus…”

Tuossapa yleinen sanonta, mutta pysähtyykö kukaan oikeastaan pohtimaan mikä sen syvin sisältö oikein on?

Tänään menen illalla puolueeni kriminaalipoliittisen työryhmän sihteerin ominaisuudessa tapaamaan oikeusministeri Tuija Braxia. Tapaaminen on järjestetty om:n sauna- ja kabinettitiloissa. Vapaamuotoista jutustelua vihreistä kriminaalilinjoista ja oikeusministeriön hallituskauden tavoitteista. Olen odottanut tapaamista innolla, koska tämä on ensimmäinen syksy v. 2003 jälkeen, kun tähän aikaan vuodesta ei ole odotettavissa Vihreän liiton valtuuskunnan kokoukseen valmistautumista, en saa seurata sähköpostilistoja ja ottaa kantaa valtakunnan kannalta tärkeisiin vihreisiin poliittisiin kysymyksiin. Elämääni on laskeutunut poliittinen tyhjiö. Kaipaan sen täyttymistä.

Pohdin otsikossa esittämääni sananpartta. Oikeastaan tuon sananparren tulisi mielestäni kuvata oikeusministeriön toimialaa. Oikeuden tehtävänä on jakaa oikeutta, mutta samalla myös kohtuutta. Oikeuden syvimpään olemukseen ei kuulu kostaminen, vaan oikeudenmukainen hyvittäminen, joka tapahtuu kohtuudella, koska yksilön henkilökohtainen tilanne tulee ottaa huomioon, kuten rikoksesta koitunut haitta uhrille ja hänen omaisilleenkin. Se ei koske vain tuomioistuimia ja syyttäjälaitosta, vaan yhtä lailla samaa ideologiaa voidaan soveltaa kaikkialla oikeusministeriön toimialalla. Esimerkiksi myös vankeinhoidon on syytä toimia oikeuden ja kohtuuden mukaan, niin asiakaskuntaansa, kuin henkilökuntaansa kohtaan. Mielestäni oikeusvaltio toimii eettisesti oikein vain, jos se noudattaa oikeuden ja kohtuuden ideologiaa. Tämä tulisi pitää kirkkaana mielessä myös silloin, kun vaaditaan kovempia rangaistuksia yksittäisistä rikoksista tai rangaistusasteikon yläpään noudattamista kautta linjan rikosnimikkeestä riippumatta. Vain täten turvaamme yhteiskuntarauhaa parhaiten.

Hanna-Kaisa

Pitäisikö pedofiilia lääkitä pakolla?

Tämän päiväisessä Hesarissa viritellään keskustelua ko. aiheesta. Artikkeli kulminoituu uuden lääkeaineen Salvacylin ympärille, joka sammuttaa ihmisen seksuaalisen halun. Lääkettä annostellaan ruiskeena ja sen vaikutus kestää kerrallaan 3 kuukautta. Artikkelissa pohditaan, että onko tämä tulevaisuutta ja ratkaiseeko tämä pedofiiliaongelma, jos pedofiileja aletaan pakkohoitaa ko. lääkkeen avulla?

Itselleni herää ensimmäisenä mieleeni eettiset näkökulmat. On totta, että pedofiili on sairas yksilö. Sairautta taas tulee hoitaa. Kliinisessä lääketieteessä lähtökohtana on hoitaa sairautta lääketieteellisesti. Silti ajatus yksilön seksuaalivietin sammuttamisesta lääkeaineella haiskahtaa itsestäni pelottavalta. Otammeko lääketieteellisesti askeleita taaksepäin aikaan, jolloin maassamme tehtiin lobotomialeikkauksia, koska ulkopuolinen yhteiskunta katsoi, etteivät jotkut ihmiset sopeudu niihin normeihin, joita yhteiskunta ihmiselle asettaa ja ulkopuolelta määritellään yksilön vaarallisuusaste itseä ja muita kohtaan? Otetaanko taka-askeleita siihen suuntaan, kun ns. vajaamielisille tehtiin sterilisaatioita, jotta vajaamielisyys ei pääsisi leviämään geeniperimässämme?

Itselleni pedofilian syntyhistoria ei ole aivan selkeä, mutta kokemuksesta tällaisten henkilöiden kanssa työskentelystä tiedän, että useimmat heistä ovat itse olleet jo lapsesta lähtien vakavien väkivalta- ja seksuaalitekojen uhreja. Mikäli lääke ja pakkohoito lanseerataan hyväksytyksi hoitomuodoksi pedofiileille, herää uusi kysymys siitä, että lakaistaanko samalla maton alle heidän väärinkohdelluksi tulemisen kokemukset ja sen seurauksena unohdetaan myös ajatus ennaltaehkäisevästä lastensuojelutyöstä? Onko eettisesti oikein hoitaa pahoinvoinnin oireita lääkkeellä, jotka korjaavat tilannetta yksilön kannalta pakkokeinoisesti aina kolme kuukautta kerrallaan, mutta todellista paranemista ei tapahdu koskaan?

Pedofiilia on vakava lastensuojelullinen ongelma. Lasten ja nuorten lisääntynyt internetin käyttö on mahdollistanut pedofiileille uusia väyliä kohdata uhreja ja tyydyttää omaa sairasta seksuaaliviettiään. Pedofiilit ovat joutuneet tavallaan internetajan verikoston uhreiksi, koska heidän toimintaansa ei voida enää hallita yksilöiden tai yhteiskunnan taholta. Pedofiili koetaan uhkana, joka on todellinen. En vähättele itsekään tätä uhkakuvaa lasten ja nuorten näkökulmasta. Olenhan itsekin äiti, jolla on teini-ikäinen ja leikki-ikäinen lapsi, joiden yksilösuojasta kannan jatkuvaa huolta. Huoleen sisältyy ohjausta ja neuvontaa internetin käytössä, vieraiden ihmisten seurasta ja jatkuvaa varuillaan oloa. Se on mielestäni vanhempien perustehtävä yrittää valistaa, opastaa ja neuvoa omia lapsiaan. Vanhempien perustehtävä on suojella lapsiaan.

Silti eettisestä näkökulmasta koen meidän menevän pylly edellä puuhun, jos pedofiileja aletaan hoitamaan kolmen kuukauden välein annettavalla ruiskeella, joka sammuttaa hetkeksi heidän seksuaaliviettinsä. Se ei ole yksilön kannalta oikein rajoittaa entisen uhrin elämää sillä tavalla. Hoitokeinot tulisi löytää muualta. Hoitokeinojen tulisi olla sellaisia, joilla saavutetaan pysyvää tulosta, jossa sairautta hoidetaan pitkäjänteisesti ja hoidon päämääränä on yksilön paraneminen, ei lamaannuttaminen. Yhteiskunnan tukiverkosto ja suojamekanismit tulisi rakentaa sellaisiksi, joissa jokainen lapsi olisi suojattuna uhrin asemalta. Ne jotka ovat jo ehtineet uhriutua tarvitsevat terapeuttista ja pitkäjänteistä psykiatrista hoitoa. Mikäli tähän annetaan lisänä lääkehoitoa, niin se on mielestäni ok. Kaiken ajattelun lähtökohtana tulisi kuitenkin olla ennaltaehkäisevät tuki- ja apukeinot, se ettei yksikään lapsi uhriutuisi. Uusi voimaan astuva lastensuojelulaki onneksi velvoittaa puuttumaan perheiden ja lasten ongelmiin entistä matalammalla kynnyksellä. Enää ei toivottavasti odotella yhdenkään lapsen tai nuoren kanssa liian kauaa, vaan toimitaan heti, kun tilanne näyttää huolestuttavalta. Uusi lastensuojelulaki antaa myös lapsen ja nuoren omille läheisille ja omaisille nykyistä paremmat mahdollisuudet olla osana lastensuojeluverkostoa. On muistettava myös se, että usein pedofiili oli alun perin lapsiuhri, joka ei saanut keneltäkään apua ja tukea ja sitä kautta hänen kasvunsa ja kehityksensä, suhde itseen ja seksuaalisuuteensa häiriytyi vakavasti. Siksi lääkehoitoa tärkeämpää on pitkäkestoinen terapia ja entisen uhrin auttaminen ja ymmärtäminen lääkehoidon ohella. Meiltä nykypäivän aikuisilta kun usein unohtuu ne taustat, mistä pedofiilia on alun perin syntynyt.

Minusta on myös kummallinen näkökulma, mikäli pedofiilien hoito aloitettaisi vasta vankilassa, sillä silloinhan vahinko on jo tapahtunut…

Hanna-Kaisa

Teoria täydentyy…

Kirjoutin heinäkuussa blogissani 13. päivä perjantain “spoogiteoriasta”.

Tuolloin teoria jäi hieman epätäydelliseksi, mutta olin varma, että teoria täydentyisi jossakin vaiheessa. Viikko sitten teoria otti askeleen kohti täydentymistä. Olimme ansiokkaasti Nuorisoasiainkeskuksen soutujoukkueella ottamassa osaa Stadin soutuihin.Tunnelma oli hyvä kylmästä, sateisesta ja tuulisesta säätä huolimatta ja selvisimme kirkkovenesouduissa maaliin sijalle 50. Siitäkin huolimatta, että taktiikkaamme ei oikeastaan ollut ja joukkueesta puuttui yksi soutupari kokonaan.

Illalla suuntasimme työporukalla baariin ja kohtasimme siellä aiemmassa kirjoituksessani mainitsemani kollegani biologisen veljen. Hänen kanssaan keskustellessani minulle selvisi, että heillä todellakin on hyvin paljon sukulaisia Etelä-Karjalassa, koska heidän suvustaan osa on lähtöisin Viipurista ja sukulaisia on asettunut paljon asumaan Imatran ja Lappeenrannan seudulle. Vaikka suoranaista joutsenosidosta ei vielä löytynytkään, niin tällä haavaa teorian kanssa olemme taas askeleen lähempänä täydentymistä… ehkä jonakin päivänä piilevä joutsenokytkös löytyy ja teoria muuttuu kokonaisuudessaan täydelliseksi…

Sitä odotellessa parantelen täällä inhottavaa syysflunssaa ja kerään voimia ensi viikon työrupeamaan. Esimiestyöskentely on joskus hyvin vaativaa. Varsinkin jos yksikkö elää jatkuvan muutoksen paineissa ja rakenteita ravistellaan toistuvasti tavalla tai toisella. Yksikössä aloittaa taas uusi työntekijä, jolla onneksi on vankka työkokemus etsivän katutyön alkuajoilta. Paljon on viimeisen 14-vuoden aikana varmasti etsivässä nuorisotyössä muuttunut ja lisää muutoksia tulee, kun alamme painottaa työtämme myös verkossa tapahtuvaan etsivään nuorisotyöhön. Toimintaa on syytä kehittää olemassa olevien tarpeiden suuntaan, jotta pystymme vastaamaan niihin tarpeisiin, joita 2000-luku etsivälle nuorisotyölle asettaa.

Ensi viikolla ohjelmassa on myös puolueeni kriminaalipoliittisen työryhmän kutsuvierailu oikeusministeriöön. Keskustelun aiheina on hallitusohjelma, sen toteuttaminen, vankeuslain tulokset, lautamiesjärjestelmän kehittäminen, vihreiden kriminaalilinjauksien näkyminen oikeusministeriön linjauksissa yms. Samalla pohdimme puolueemme kriminaalipoliittisen työryhmän mahdollista jatkotoimintaa ja kokoonpanoa sille.

Syksy on aina isojen asioiden, uusien linjauksien, uuden alun, jälleenrakentamisen, sadonkorjuun ja päivittämisen aikaa niin työ-, kuin yksityiselämässäkin. Itse koen voimakkaasti olevani nimenomaan syksyihminen. Johtuu ehkä siitä, että olen syntynyt elo- ja syyskuun taitteessa. Tästä johtuen elo- ja syyskuun taite on omassakin elämässäni aina taitekohta.

Numerologisesti aloitin syyskuun 1. päivä mestarivuoden, kun täytin 33-vuotta. Tarottien mukaan 33 on numero kuuden vuosi. Kortti numero kuusi on nimeltään rakastavaiset. Rakastavaiset kortin sanoma on itsensä täydentyminen, armollisuus itseä kohtaan, rakastava läsnäolo itseä ja muita kohtaan ja elämää suuremman rakkauden kohtaaminen. 1.9.2007 aloitti henkilökohtaisen vuoden, jonka teemana on numero 10, eli kohtalo. Tämän vuoden aikana saan kohdata odottamattomia yllätyksiä, toiveiden toteutumista ja ennalta-arvaamattomia tapahtumia. Haaveilla on mahdollisuus toteutua, jos vain uskaltaa tarttua hetkiin.

Mukavaa, että vihdoin maailma lupaa minullekin jotain positiivista, koska edeltävät vuodet olen taistellut erakon ja hallitsijan kanssa, joiden tehtävänä on ollut pakottaa itseni kääntymään sisäänpäin, opetella kurinalaisuutta ja etsiä uutta suuntaa elämääni, kohdata yksinäisyyden kautta itseni ja opetella hiljentymään ja hallitsemaan. Nyt on aika rakastaa itseä ja muita!

Hanna-Kaisa

PS. Tänään vietetään ystäväni Katrin ja hänen tulevan aviomiehensä Timon hääjuhlaa Joutsenon kirkossa ja Lappeenrannan linnoituksen makasiineilla. Harmittaa todella paljon, etten voi ottaa osaa hääjuhlaan, koska sairastan syysflunssaani täällä Helsingissä. Uskon ja tiedän hääjuhlan olevan mukava ja onnistunut. Onhan ystäväni Katrikin kulttuurituottaja, joka varmasti on osannut organisoida hääjuhlastaan ikimuistoisen kokemuksen niin itselle, puolisolleen, kuin häävieraillekin. MUKAVAA HÄÄPÄIVÄÄ YSTÄVÄISENI! Olen hengessä mukana!