Kivien maaginen värähtely…

Viikonloppuni on pitänyt sisällään ARKISTA LAATUAIKAA lasten kanssa. Olen ollut täynnä energiaa ja saanut yhden viikonlopun aikana yhtä sun toista aikaiseksi. Olen lasten kanssa perannut kesäkengät ja vaatteet varastoon, tuonut talviset tilalle, liimaillut valokuvia albumiin ja joutanut jopa jutella ystävieni kanssa puhelimessa. Sen lisäksi, että olemme tyttäreni Lotan kanssa kolunneet UFF:ien alennusmyynneissä, käyneet uimahallissa ja kirjamessuilla.

Sain ystävältäni Sannalta energiaa antavan, ajatuksia selkiyttävän ja vireystilaa nostavan kivikorun viikko sitten lahjaksi ja alan itsekin uskoa pikkuhiljaa kivien maagiseen voimaan…

Olen viikon kantanut korua uskollisesti kaulassani ja joko tämä on ihan psykologista, eli tahdonvoiman/ uskon asioita tai sitten se johtuu korusta, että olen huomattavan paljon energisempi, selkeäjärkisempi ja aikaan saavampi kuin yleensä. Pärjään vähemmillä yöunilla, olen herätessäni virkeämpi, saan paljon aikaiseksi niin työssä, kuin kotonakin, muistini on virkistynyt, tunteet ovat tasapainossa ja pää leikkaa kuin partaveitsi. En edes muista koska minulla olisi ollut vastaavanlainen viikonloppu, että olisin mahduttanut yhteen viikonvaihteeseen näin paljon äksöniä, ilman että se juurikaan missään tuntuu…

Tämä maaginen kivi on LEOPARDIJASPIS. Kivestä kerrotaan: ” se stimuloi kaikkia energiamuotoja ja tuo viisauden, sekä lisääntyvän huomiokyvyn. Se suojelee antamalla elämänvoimaa. Se säteilee tehostaakseen myös maksan ja suoliston toimintaa…”
..hmm…

Sain Sannalta myös toisen kivikorun, jota en ole vielä edes uskaltanut avata paketista. Se on VAALEANSININEN KRISTALLISYDÄN. Siitä kerrotaan seuraavaa: “Sininen on rauhoittava ja rentouttava väri. Se symboloi henkisyyttä, mietiskelyä ja tyyneyttä. Se edustaa myös sisäistä tasapainoa, itsetutkiskelua ja luovuutta. Vaaleansininen kristalli edustaa kauneutta ja vapautta, elämäniloa ja voimaa. Myötätunto, rakkaus ja ystävyys syntyvät kristallista. Se edustaa myös hyvyyttä ja rohkeutta…”

Taidankin ottaa kristallin käyttöön heti, kun energisyyteni menee yli äyräidensä tai muuten vaan koen oloni yksinäiseksi tai onnettomaksi seuraavan kerran… sittenhän tulee testattua senkin kiven maaginen värähtelyvoima!

Hanna-Kaisa

Kuusankoski, Kemi… mitä vielä?

Paperiteollisuuden ulosmarssi Suomesta on alkanut toden teolla. Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Asiahan on ollut julkisesti tiedossamme ainakin jo vuodesta 2005 lähtien, kuinka tässä lopulta tulee käymään. Kuinka valtio ja kunnat ovat asiaan varautuneet? Eivät mitenkään…

Itse luovutin jo aika päivää sitten sekä paikalliset, että laajemmat keskustelun avaukset aiheesta. Ketään kun ei tuntunut kiinnostavan, että paperiteollisuus satsaa Etelä-Amerikkaan ja lopulta tuotanto Pohjoismaissa ajetaan alas. Käytin paljon julkisia puheenvuoroja siitä, että puunjalostuksen lisäksi maassamme olisi syytä alkaa satsata ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävän osaamisen innovatiiviseen kehittämiseen ja sitä kautta vientiin, sillä metsäteollisuus ei kauan tule pelastamaan maamme kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla.

Suomi on kautta linjan arvostettu korkealle teknisen osaamisensa puolesta. Suomalaiset insinöörit ovat tässä metsäteollisuuden ulosmarssissakin olleet rakentamassa tehtaita, paperikoneita ja opettamassa puunjalostusta siellä, minne oma luottoleipämme tulevaisuudessa karkaa. Todella tragikoomista.

Valtiovalta kävelee aina muutaman askeleen jäljessä. Tänään luin Hesarista vetoomuksia siitä, että Stora Enson irtisanomisten hidastamiseksi tulisi laatia jokin ohjelma. Hallituksen tulisi vedota suuryhtiön vastuuseen työpaikoista. OK. Ajatus on hyvä, mutta eittämättä myöhäistä. Meillä on valtiona ja kuntina ollut monta vuotta aikaa varautua tuleviin irtisanomisiin ja tehtaiden lakkauttamisiin, koska tuleva trendi on ollut näkyvissä ja tiedossamme vuosien ajan. Miksemme sitten ole reagoineet?

Yritin joskus myös paikallistasolla avata laajempaa keskustelua omassa valtuustoseminaarissamme Joutsenossa v. 2005. Minua pidettiin ehkä vähän hulluna. Maalailin piruja seinille, kun pohdin kuinka metsäteollisuuden varaan rakentuneen Etelä-Karjalan elinkeinoelämän käy, jos metsäteollisuus ulosmarssitetaan Pohjoismaista. Siinä ei silloin kuntaliitokset, eikä mitkään suunnitteilla olevat keinot auta.

Tulevaisuuteen pitäisi osata varautua ajoissa. Valtion tulisi tukea uusiutuvan energian tuotantoon tähtäävää innovatiivista osaamisen kehittämistä, satsata tuulivoiman ja biodieselin tuotannon kehittämiseen, aurinkopaneelien tuotantoon, siirtää osaamisemme painopistettä tulevaisuuden toimialoille, sinne millaisilla tuotteilla voimme taata kilpailukykymme maailmalla. Ilmastonmuutos on suurin globaali haaste, jonka ympärillä käydään myös tuleva kilpailu ja jaetaan markkinat. Suomi on tunnettu teknisestä osaamisesta, mutta onko kuinka kauan, jos toimialat, joissa olemme huippuosaajia hiipuvat?

Paikallistasollakin on suotavaa käyttää omia aivojaan. Maakuntatasolla ja paikallisesti pitäisi ymmärtää houkutella ja tukea uuden ajan elinkeinoja. Ei pidä vain sormi suussa odottaa ja painaa paniikkinappulaa sitten, kun huomaa elinkeinon karkaavan käsistä. Tämän pallon heitän tietysti hallituksen lisäksi myös maakunnille. Erityisesti Etelä-Karjalaan. Avointa keskustelua: Mitä sitten jos Enso ja UPM lopettavat? Mitä meillä on tilalla? Vastuulliseen paikallispolitiikkaan kuuluu aina myös tulevaisuuden hahmottaminen ja ennen kaikkea ympäristöönsä reagoiminen. Ei pidä omahyväisenä tuudittautua siihen, että onneksi näin tapahtuu Kuusankoskella tai Kemissä, eikä se kosketa meitä, vaan pitää pohtia etukäteen, entäs sitten, jos se joku päivä koskettaakin myös meitä. Itseasiassa ulosmarssi koskettaa maatamme kokonaisuudessaan. Sitä ei voida enää pysäyttää. Miten olemme tähän varautuneet?

Hanna-Kaisa

Viinaveron kanssa hannataan!

Luin eilen Hesarista, että suuret hallituspuolueet hannaavat viinaveron nostamisen kanssa. Vihreiden eduksuntaryhmä olisi yksimielisesti korottamassa alkoholiverotusta kautta linjan. Asiaan otettiin kantaa myös tänä vuonna hyväksytyssä Vihreiden kriminaalipoliittisessa linjapaperissa: “hyvä sosiaalipolitiikka on parasta kriminaalipolitiikkaa”, jota itsekin olin laatimassa. Useat tutkimukset osoittavat, että alkoholiveron tuntuvat kevennykset ovat vauhdittaneet syrjäytymiskierteiden syntymistä. Viime vuonna Helsingissä yhä enenevä määrä huostaanottoja tehtiin nuorten päihdeongelmaisen käyttäytymisen takia. Viime vuosi oli ensimmäinen vuosi maamme historiassa, jolloin alkoholin aiheuttamat sairaudet olivat työikäisten suomalaismiesten yleisin kuolinsyy. Henkirikostilastoista selvisi, että suomalaiset tappavat ja pahoinpitelevät kännissä. Yli 60%:issa henki- ja väkivaltarikoksista tekijä on päihtynyt. 70%:issa vastaavia rikoksia joko tekijä tai uhri olivat päihtyneitä. Alkoholin kulutus on selkeästi kasvanut tilastollisesti vuosi vuodelta. Alkoholin suurkulutuksen välittömät ja välilliset haittavaikutukset tulevat jatkuvaksi kalliimmiksi ja kalliimmiksi.

Vastuullinen hallitustyöskentely on tosiasioiden hyväksymistä. Suomalaiselle kulttuurille on ominaista “juoda viinaa niin kauan kuin silmät liikkuu”. Halpa viina ja kalja takaavat entistä varmemmin suomalaisten alkoholikäyttäytymistä. Nuorisotyöllisestä näkökulmasta nimenomaan kaljaveron kiristys saattaisi palauttaa katutilanteen siihen, että mäyräkoirien sijaan alaikäisetkin tyytyisivät kuutospaketteihin, kuten tilanne oli ennen viinaveron aiempaa tuntuvaa kevennystä. Suomalaiset ovat tottuneet maksamaan viinasta, koska suomalaiset tunnistavat yllättävän hyvin alkoholin mukana tuomat haitat ja niistä koituneet kustannukset. En ole kuullut vielä yhtään JÄRKEVÄÄ selitystä isoilta hallituspuolueilta miksei alkoholiverotusta voitaisi nostaa Vihreiden vaatimalla tavalla. Päin vastoin, useimmat tilastot ja tutkimukset osoittavat hälyttävää vietiä siitä, että nyt olisi yhdestoista hetki nostaa viinavero takaisin aiemmalle tasolle ja todeta, että aiempi veronkevennys oli VIRHE! Pystyykö Kokoomus ja etenkin Keskusta, joka oli veroa keventämässä tähän?

Hanna-Kaisa

73,3% VASTUSTAA…

Olen illan seuraillut Etelä-Saimaan online uutisista Joutsenon neuvoa antavan kansanäänestyksen tuloksia kuntaliitoskysymyksestä. Tulos on kova. 73,3% äänestykseen osallistuneista vastustaa kuntaliitosta Lappeenrannan kanssa. Yli 4000 joutsenolaista ilmaisi kielteisen mielipiteensä ja vain hieman yli 1000 oli kuntaliitoksen puolella.

Kunkin joutsenolaisen valtuustoryhmän puheenjohtajilta oli pyydetty tuloksesta pikaiset kommentit. Samoin kommenttia oli pyydetty Lappeenrannan valtuuston puheenjohtajalta ja varapuheenjohtajilta. Myös kansanedustaja Reijo Paajanen oli tavoitettu tuoreen tuloksen ääreltä. Kaikki hämmästelivät ei-äänien määrää, vaikka suurin osa olikin uumoillut äänestystuloksen kallistuvan ei-äänten enemmistölle.

Itse en tuloksen äänieroa ei:n ja kyllä:n välillä ihmettele. Jopa tänne Helsinkiin asti on kantautunut vihaisia ja huolestuneita viestejä, joissa jopa sellaiset tuttavani, joita muuten ei ääniuurnille kovinkaan helposti saa, ovat ilmoittaneet äänestävänsä itsenäisen Joutsenon puolesta.

Kyllä siellä on entisillä valtuustokollegoillani kovat paikat edessä, kun kuntaliitoksesta aletaan valtuustosalissa äänestää. Voi kuulostaa pelkuruudelta, mutta itse olen onnellinen etten enää tuota päätöstä ole tekemässä.

Kaupunkilaisten luottamus nykyiseen valtuustoon on ollut jo pitkin valtuustokautta kovalla koetuksella. Kivinen tie alkoi jo edellisen valtuustokauden lopussa, kun ilmoitus ryhtyä kunnasta kaupungiksi salattiin kuntalaisilta kunnallisvaalien yli. Jopa osa meistä ehdokkaista luuli olevansa ehdolla kunnan valtuustoon, vaikka aloittikin urakointinsa tuoreessa kaupunginvaltuustossa.

Nyt tällaisen murskaäänestystuloksen jälkeen luottamusta voi olla vaikea saada enää takaisin, mikäli kuntaliitos joka tapauksessa tulee. Tämä puolestaan vaikuttaa väistämättä negatiivisesti joutsenolaisten äänestysintoon seuraavissa kunnallisvaaleissa, joka heikentää joutsenolaisten asemaa uudessa valtuustossa. Tämä puolestaan vaikuttaa nykyisten joutsenolaisten asemaan negatiivisesti osana Lappeenrantaa.

Nyt jäitä hattuun kotopuolessa niin valtuutetut, kuin kaupunkilaisetkin. Kyse on isoista ratkaisuista ja päätöksistä, joiden vaikutus näkyy kaukana tulevaisuudessa. Luottakaa toinen toisiinne!

Hanna-Kaisa

Nobel palkinto Gorelle!

Nobelin rauhanpalkinnon jakaminen Al Gorelle oli suuri askel maailmanlaajuisessa ilmastopolitiikassa. Se oli samalla tunnustus sille, että ilmastoasia on vakava asia ja sen eteen on tehtävä parhaamme kaikkialla.

Sen lisäksi että ilmastonmuutos on maailmaa kohtaavista ympäristöuhkista suurin, on se myös suuri uhka maailman rauhalle. Ilmaston lämpenemisen myötä tietyillä alueilla tullaan kärsimään vesi- ja ravintopulasta. Luonnon katastrofit lisääntyvät ja tietyt alueet muuttuvat asumis- ja elinkelvottomiksi. Kun vuosituhannen vaihteessa ollaan sodittu öljysotia, tulevaisuudessa sotia käydään elintilasta, ravinnosta ja vedestä.

Olen onnellinen siitä, että Al Gorelle myönnettiin Nobel palkinto ja ilmastonmuutos nostettiin todesta otettavalle tasolle.

Hanna-Kaisa

KAAKON VIHREÄT OIKEILLA LINJOILLA!

Etelä-Saimaa ( 8.10) uutisoi:

“Ilmastonmuutos hallitsee vihreitten vaaliteemoja

8.10. 17:58

vihreiden isoimmat odotukset kohdistuvat kaupunkiseuduille ensi vuoden kunnallisvaaleissa. Valkealassa viikonloppuna kokoontuneet vihreät pitävät kuntarakenteen muutoksia kunnallisvaalikampanjan yllätysmomenttina. Niinpä tarkkoja tavoitteita valtuustopaikoista vihreät asettavat vasta ensi vuoden puolella.

Vihreät haluavat nostaa joukkoliikenteeseen liittyvät ja muut ilmastonmuutosta torjuvat toimenpiteet tulevan vaalikeskustelun kärkiaiheiksi.

- Ilmastonmuutosta ei torjuta pelkästään kansainvälisillä foorumeilla neuvotelluin sopimuksin, vaan ihmisten arjen valinnoilla, joista useimpiin kuntapolitiikalla on ratkaiseva merkitys, sanoo Kaakkois-Suomen vihreiden puheenjohtaja Hanna Holopainen.”

Kuten itse jo aikaisemmin blogissani kirjoitin (kirjoitus julkaistiin myös Etelä-Saimaassa 26.9.2007) niin ilmaston muutoksen torjunta tulisi ottaa huomioon poikkihallinnollisesta näkökulmasta osaksi kunnallista päätöksentekoa. Kuntaselvitysten yhteydessä olisi syytä pohtia käsi kädessä maakunnallista joukkoliikennettä ja raideliikenneratkaisuja.

Olen entisen piiriyhdistykseni pj:n Hanna Holopaisen kanssa täysin samaa mieltä siitä, että ilmastopolitiikkaa tehdään arkisilla valinnoilla ja sen tiedostaminen osana kunnallista päätöksentekoa on iso askel ilmastopolitiikassa. Kuntalaisille tulee mahdollistaa valinnat, joilla ilmaston muutosta voidaan torjua arjessa!

HIENOA KAAKKO!

Hanna-Kaisa

HURAHTANUT!!!!

Ei jumalauta, minä 33-vuotias äiti-ihminen, nuorisotyöntekijä, joka juuri olen eilen ollut MLL:n pitämässä vanhempainillassa Meilahden yläasteella kuuntelemassa internetin vaaroista olen koukuttanut itseni Facebookkiin.

Olen pari päivää ollut kotona. Piti vaihtaa verhot, pestä pyykkikasat pois, ulkoilla, nauttia syksystä ja leipoa sämpylöitä, vaan mitä minä olen tehnyt? Itstunut tietokoneen ääressä kuin tatti. Pyykit sentäs sain raivattua, imuroitua ja siihen se kaikki taisikin sitten jäädä. Muun ajan olen istunut tietokoneen äärellä ja löytänyt aina vain uusia ja ihmeellisiä asioita Facebookista.

Sen lisäksi, että lähes kaikki puoluetoverini ovat kirjautuneena sinne ja olen jutellut ihmisten kanssa turhautumiseni poliittiseen joutenoloon itsestäni ulos, olen tehnyt itselleni jos jonkun laisia testejä: Kuka olisit Harry Potterissa? Kuka olisit Sinkku elämää sarjassa? Kuka olisit Frendeissä? Mikä Disney prinsessa olisit? Millainen elokuva elämäsi olisi? (jne.)

Olen myös houkuttanut ystäviäni mukaan mokomaan toimintaan. Minä syntinen, katala, ihmisen kuvatus!

Tänään yritin toisella silmällä tiirailla Sinkku elämää, mutta en mahtanut mitään sille, että koko sarjan katsominen kääntyi itseni vertailuun Mirandan hahmoon. Olenko minä samanlainen kuin se? Onko se hahmo lähimpänä minua sarjan kaikista hahmoista? Olenko minä yhtä onneton ihmissuhteissani, vaadinko itseltäni yhtä paljon kuin hän, yritänkö piilottaa haavoittuvuuteni esittämässä kaiken aikaa järkevämpää kuin olen ja onko huumorintajuni kuivakkoa ja kalseaa? Etsinkö miestä, jonka täydellisen kuvan olen etukäteen piirtänyt mieleeni? Löysin kriittisen analyysini aikana pelottavan paljon yhtäläisyyksiä Mirandan ja itseni välillä. Koko sarja sai näin aivan uuden ulottuvuuden, enkä malta odottaa, että ystäväni käyvät testaamassa itsensä ja tuttavapiiriini muodostuu uudenlainen “sinkkuelämää hahmojen” verkosto.

OK. Sitä olisi tuskin tarvinnut erikseen testata, että elämäni on yhtä aikaa draamaa ja komediaa. Ei siis mikään ihme, etten välillä saa oikein otetta, pitäisikö tilanteille itkeä vai nauraa? Mikään sankaritarina tämä ei ainakaan ole!

En kyllä ollut yllättynyt siitäkään, että testin mukaan minä olisin Disney prinsessoista Belle. Belle näkee sisäisen kauneuden ja rakastuu hirviöön, koska näkee hänen sydämeensä. Belle jaksaa uskoa näkemäänsä ja rohkaisee hirviötä sisimpänsä toteuttamisessa. Joitakin yhtymä kohtia lienee mieltymyksessäni Cindy Lauberin: True colours- biisiin? Minähän olen sellainen toivottomien hankkeiden edistäjä, joka haluaa uskoa ihmisten hyvyyteen. Aina ja iankaikkisesti. AMEN!

Kieltämättä samaa naiivia lapsen uskoa löytyy myös Frendien Phoebesta , jota myös testin mukaan edustan. Hänen hahmoaan kuvaillaan seuraavalla tavalla frendit.org sivuilla:

“Phoebe ja perhe
Phoebella ei ole ollut onnea perhe-elämässä. Hänen äitinsä, joka ei ole hänen biologinen äitinsä, teki itsemurhan kun Phoebe oli vasta pieni. Hänen isänsä lähti kotoa. Phoebe puhuu erittäin harvoin kaksoissiskonsa Ursulan kanssa. Kun hänen äitinsä kuoli, hänen piti selviytyä aivan yksin, ja hän joutui jopa asumaan parin oudon kaverin kanssa. Vartuttuaan hän jakoi Monican asunnon vähän aikaa, mutta muutti sitten isoäitinsä luokse saatuaan tarpeeksi Monican pakkomielteistä siivoamista kohtaan. Isoäiti kuitenkin kuoli ja Phoebe jäi asumaan asuntoonsa yksin. Monican ja Chandlerin suhteen takia Rachel joutuu muuttamaan muualle ja Phoebe ottaa hänet mielellään luokseen. Asunto kuitenkin palaa ja Phoebe joutuu remontin ajaksi Rossin luo asumaan. Myöhemmin hän tapaa biologisen äitinsä ja saa tietää äitinsä luovuttaneen Phoeben parhaalle ystävälleen Lillylle, jota Phoebe luuli äidikseen. Biologinen äiti ja Phoebe yrittävät olla pelkästään ystäviä, äiti-tytär-suhteen sijasta. Phoebella on myös veli, Frank Jr., joka on syntynyt hänen isänsä toisesta avioliitossa. Phoebe tapaa isänsä isoäitinsä hautajaisissa, mutta ei ole vielä valmis tutustumaan kunnolla tähän ja he vain juttelevat hieman. Phoeben sisko Ursula on Hulluna sinuun -sarjassa tarjoilijana.

Phoebe ja työ
Phoebe on hieroja. Hän työskenteli hierojana pitkän aikaa, mutta sitten sai potkut, koska pelehti asiakkaan kanssa. Hän yritti löytää toisen työpaikan, ja aloitti Monican kanssa pitopalvelubisneksen, joka ei kuitenkaan kestänyt kauan. Phoebe on myös muusikko ja esittää tuotantoaan säännöllisesti Central Perkissä. Hän soittaa erittäin huonosti, mutta kukaan ei halua kertoa hänelle totuutta. Hän teki jopa musiikkivideon kuuluisimmasta kappaleestaan, “Smelly Catista” eli Haisukissasta.

Phoebe ja miehet
Phoebe pärjää ehkä huonoiten miesten kanssa. Hän meni naimisiin Duncanin, homon luistelijan kanssa, joka halusi vain työluvan. He erosivat vaikka hän sai tietää, ettei Duncan ole enää homo… Muiden poikaystävien joukossa olivat Ryan, laivaston upseeri joka saa vesirokon, Malcolm ja Sergei, venäläinen diplomaatti. Hänellä ei ole koskaan ollut vakavaa suhdetta kenenkään kanssa. Kun Ross tajusi Carolin olevan lesbo, Phoebe ja Ross melkein tekivät sen, mutta tulivat siihen tulokseen, ettei se olisi toiminut. Hänen velipuolensa Frank Jr. ja hänen vaimonsa Alice pyytävät Phoebea heidän lapsensa sijaisäidiksi, koska he eivät voi saada lapsia. Phoebe suostuu… hän saa Frankille ja Alicelle kolmoset!

Phoebe ja naiset
Kuten kahdella hänen naisfrendeistään, Phoebellakin on vain ystävä-suhde naisiin! Paitsi hänen kaksoissiskoonsa Ursulaan, jota hän inhoaa ainakin hieman…

Phoebe vs. Phoebe
Phoebe on tavallaan hullu, ainutlaatuinen, yhdenlainen hippi ja elää hieman todellisen maailman ulkopuolella. Siinä ovat syyt miksi me pidämme hänestä! Hän tuo jengiin virkistävän ja erilaisen kosketuksensa, ja se ilahduttaa ihmisiä aina. Samalla hän tekee hauskoja kommentteja ja huomioita tapahtumista säveltämillään lauluilla.”

Muista hahmoista en löytänyt tähän hätään yhtä tarkkaa analyysiä, kuin hänestä. Ehkä joku päivä löydän ja tuhlaan hiukan enemmän aikaani itseanalysointiin ko. hahmojen pohjalta!

Nyt kuitenkin menen treffeille nukkumatin kanssa, jotta aamulla jaksan mennä töihin. ONNEKSI! Sillä vain siten saan katki tämän facebookkailuni!

Hanna-Kaisa

Lakonuhkaa Tehyssä…

Olen tässä sivusta kunta-alan tyyppinä seuraillut Tehy-siskojen tempoilua lakkouhkansa kanssa. Näkemykseni on hiukan kaksiteräinen miekka. Itse olen tyytyväinen omalta kohdaltani kunta-alan sopimukseen. Julkinen sektori junnaa edelleen palkkakehityksessä yksityisen jäljessä, mutta tavallaan julkinen ja yksityinen sektori pyörittävät toimintaansa hiukan eri periaatteella. Me tehdään sitä verorahoilla, julkinen sektori taas bisnespohjaisesti markkinavaroilla. Silloin on puhtaasti ammatinvalintakysymys millaista palkkaa tehdystä työstä halutaan, millä arvoilla hankitulla rahalla ja mihin tarkoitukseen työtä tehdään.

Toisaalta ymmärrän tehyläisten tuohtumuksen. Eduskuntavaalien alla hoitajille luvattiin jopa 500€/kk palkkalisää. Kaikkihan sen tiesivät, ettei sellainen ole mahdollista. Kunnathan siinä konkurssiin menisivät. Silti on periaatteellinen kysymys, saako vaalien alla luvata katteettomia asioita?

Katsellaan nyt rauhassa eteen päin, mitä huominen tullessaan tuo. Toisaalta tässä olisi hyvä sauma myöntää se, että yleinen arvottaminen työn vaativuuden ja vastuullisuuden suhteen on yhteiskunnassamme hiukan retuperällä. Aloilla joissa ollaan ihmisten kanssa tekemisissä ja vastuussa ihmisten hyvinvoinnista maksetaan meillä kehnompaa palkkaa, kuin materian kanssa työskennellessä. Kyllä se minustakin on aika huolestuttavaa! Vakavaksi vetää.

Hanna-Kaisa

Avioeron vaikeimmat puolet…

Kuuntelin tyttäreni kanssa vanhaa kunnon Jonnaa levyllä: “Minttu sekä Ville.” Äitinä pääsin fiilistelemään omia lapsuuden muistojani pienelle prinsessalleni. Kerroin siitä, kuinka Jonna voitti aikoinaan Syksyn sävelen ja siitä kuinka paljon uskoa ja rohkeutta Jonnan voitto antoi omalle orastavalle levylaulajan haaveelleni. Tytär kuunteli silmät suurina ja säihkyvinä. Katseltiin vanhoja valokuvia, joissa minä olin suunnilleen saman ikäinen, kuin tyttäreni nyt ja saman ikäinen kuin Jonna levyttäessään “Minttu sekä Ville.”

Kun levyn viimeinen kappale: “vielä kerran kaikki muuttuu” alkoi soida kotiteatterissa, tyttäreni ilme vakavoitui. Hän jäi syviin mietteisiinsä kuuntelemaan kappaleen sanomaa. Hetken kuluttua pieni kyynel pyrki kimaltavana ulos hänen silmäkulmastaan. Hän kohotti katseensa minua kohti ja kysyi: “Äiti, rakastatko sie miun iskää enää yhtään?” Otin 5-vuotiaan tyttäreni syliini ja yritin keksiä jotakin järkevää ja aikuismaista sanottavaa. Kuinka selittää avioerotilanne 5-vuotiaalle? Kuinka selittää asia niin, ettei hänen tarvitse kokea syyllisyyttä, vaan hän pystyisi ymmärtämään, että maailmassa vain tapahtuu asioita, joita aikuiset eivät ole suunnitelleet niin meneviksi. Että ihmiset rakastavat, tai luulevat rakastavansa toisiaan ja sitten vain tapahtuu jotain sellaista, että se kaikki rakkaus ei sittenkään riitä, että se tavallaan lakkaa merkitsemästä samoja asioita kuin aikaisemmin merkitsi. Että ihmiset ovat sellaisia, että maailma on sellainen.

Puristin tyttäreni rintakehääni vasten. Silitin hänen hiuksiaan ja yritin lohduttaa. Kerroin, että se rakastaako äiti isää, tai isä äitiä ei ole enää niin merkityksellistä, kuin se että me kumpikin rakastamme häntä. Se on nyt pääasia.

Hetken nyyhkytettyään tyttäreni ilme kirkastu ja hän muuttui reippaamman oloiseksi jälleen. Hän otti minua kaulasta ja tapitti minua silmiin näin sanoen: ” Hyvä, että työ rakastatte ainakin miuta, miekin rakastan siuta” Sitten hän pomppasi pois sylistäni ja juoksi leikkeihinsä. Minä kuivasin puolestani omassa silmäkulmassa kimaltavan kyyneleen. Yksi kappaleessakin mainittu “vaikea aika” oli taas eletty.

Hanna-Kaisa

Kerro minne joutui päivät nuo,
kun äidin kanssa kuljimme puron luo.
Mä muistan kesän retket,äänet naurujenne.
Minne häipyi teidän rakkautenne?

Olit silloin vielä pieni niin,
kun äidin kanssa vieraiksi muututtiin.
Ja vaikka meille kotia me rakensimme
olit ainoo josta välitimme.

*CHORUS*
Vielä kerran kaikki muuttuu,
teoista meidän ilkeys puuttuu.
Onnenpäivät jos vain saamme,
ne iloiset hetket taas yhdessä jaamme.
Toisiamme ymmärrämme ja
löydämme virheet nuo myös itsestämme.
Vielä kerran kaikki muuttuu,
vaikeat ajat täytyy ensin vain elää.

Miksi äidin mielen pahoitit?
Sä poissa olit,vain meidät unohdit.
Me kumpikin sua aina niin kaipasimme,
turhaan isää kotiin odotimme.

Katsos kun se kuuluu elämään,
et jotain etsii vaikka ei löytäiskään.
Sun vuokses myös mä tuskaista tietä kuljin,
kaivaten silmät iltaisin suljin.

*CHORUS*

Kuinka voisin sen ymmärtää,
et rakkaus nyt pois noin vain häviää?

Vaik meille kävi näin,
silti tahtoisimme,et koet sen me mistä haaveilimme.

*CHORUS*

TIETOKONE ON SYRJÄYTTÄNYT TELEVISION

Yksi tietokone perheessä aiheuttaa sisäisiä ristiriitoja ja kilpailua. Tietokoneen ympärille muodostuu jonotussysteemi. Minun on PAKKO päivittää blogia, lukea maakuntalehdet, katsoa/ kuunnella uutiset, lukea sähköpostit, surffailla keskustelupalstoilla ja etsiä milloin mitäkin mieltäni askarruttavaa tietoa internetistä. Kun 14-vuotias poikani tulee koulusta, hänen on PAKKO käydä Irc-galleriassa, lukea sähköpostinsa, jutella kavereiden kanssa mesessä, etsiä tietoa koulutehtäviä varten netistä, pakata musiikkia mp3-soittimeen ja lukea elokuva-arvosteluja. 5-vuotias tyttäreni HALUAA piirtää tai pelata papu.netissä tai kirjoittaa tietokoneella. RAIVOSTUTTAVAA! Kaikki haluavat tietokoneelle yhtä aikaa.

Kun minä olin lapsi ja nuori, niin sama tilanne oli television kanssa. Aina sai tapella siitä kuka saa katsoa ja mitä ohjelmaa. Sitten keksittiin videot ja riideltiin siitä, kenen ohjelmaa nauhoitetaan, kun nauhoittaa voi vain yhtä ohjelmaa kerrallaan.

Nyt olemme siirtyneet digi-aikaan television kanssa. Kanavavaihtoehtoja on runsain mitoin. Oma kaapeliboxini tarjoaa ohjelmaa lähes tauotta 24 h/ vuorokaudessa. Silti televisio seisoo tyhjän panttina. Ei häntä kukaan katso. Kaikki jonottavat tietokoneelle.

Onkin käynyt niin, että tämä hemmetin tietotekninen rakkine on syrjäyttänyt television. Kaikki suurimmat riidat ja tappelut lasten ja minun välillä käydään tietokoneen käyttöoikeuden ympärillä. Kaava on sama, kuin omassa lapsuudessani tai nuoruudessani, vain kohde on vaihtunut televisiosta tietokoneeseen.

En anna periksi! En varmasti hanki lisää tietokoneita meidän huusholliimme. Meillä on kolmen yksilön talous, jossa asuu vähän yli kolmekymppinen äiti, teini-ikäinen poika ja alle kouluikäinen tytär. Yhden tietokoneen on RIITETTÄVÄ tällaisen talouden tarpeisiin. Ellei se riitä, niin sitten riidellään, jonotetaan ja sovitaan. Samalla lapsetkin oppivat kärsivällisyyttä ja toisten huomioonottamista. Miksei myös äitikin?

Hanna-Kaisa