Maailmanloppu!

Tänään on sitten se armottomista armottomin HERMAGRDON eli maailmanlopun kuvio päällä. Mitä jos maailma loppuukin juuri tänä aprillipäivänä? Mitä jos koko systeemimme täällä olikin vain aprillipilaa?

Mikäli maailmanloppu tulisi oikeasti juuri tänään, niin mitä olisivat ne asiat joita et ikinä ehtinyt tehdä? Minulta jäisi tekemättä aika paljon. Itseasiassa aika hävyttömänkin paljon. Alla vähän listaa niistä:

1. En lukenut tyttärelleni iltasatua tänään, koska olin muka liian väsynyt ja halusin keskittyä lukemaan pääsykokeisiin

2. En päässyt koskaan yliopistoon

3. En ehtinyt tänään kertoa äidilleni ja isälleni, kuinka kiitollinen olen heille siitä, että he antoivat minulle tämän elämän

4. En ehtinyt kertoa kaikille ihmisille olevani pahoillani, joita olin loukannut

5. En ehtinyt saada poikani äidinkielen opettajalta selitystä, miksi poikani äikän numeroa oli laskettu kolmella numerolla

6. En ehtinyt kertoa pojalleni, että huonosta äikän numerosta huolimatta rakastan häntä sellaisena kuin hän on

7. En ehtinyt kertoa ystävilleni, kuinka onnellinen olen, kun olen saanut tutustua heidän kaltaisiinsa huippu tyyppeihin

8. En ehtinyt kiittää alaisiani siitä, että he ovat vaativissakin tilanteissa tehneet hyvää ja ammatillista työtä

9. En ehtinyt kertoa yhdelle tärkeälle ihmiselle todellisista tunteistani häntä kohtaan

10. En ehtinyt koskaan kansanedustajaksi, enkä edes Helsingin kaupunginvaltuutetuksi, saati että minusta olisi ehtinyt tulla kulttuuriministeri

11. En ehtinyt matkustella kaukomailla

12. En ehtinyt löytää turkulaisia sukujuuriani, joten identiteettini jäi puolinaiseksi

13. En ehtinyt nähdä yhtään ainoaa lapsenlastani

14. En ehtinyt vietää eläkepäiviäni

15. En ehtinyt kokea miltä vanhuus ja elämän viisaus tuntuvat

Yhden asian kuitenkin korjaan, sillä jätin tänään LAISKUUTTANI kirjoittamatta Maijan ja Jannen häävalssin sanat. Tässä, olkaatte hyvät:

Vie minut vietellen vierelles sun, leijaillen keinuta varttani mun.

Silmissäin varmaankin rakkauden näät, sinun ja minunhan nää ovat häät.

Valssiin mut vaivuta, uumaani taivuta, hiuksiain lennätä, syliini ennätä.

Onneen sun, onneen mun, onneemme yhteiseen vie, vie vie…

Valtavan riemun nään silmissäs sun, leikiten nauramaan saathan sä mun.

Aikojen loppuun sä viereeni jäät, sinun ja minunhan nää ovat häät.

Valssiin mut vaivuta…

Rakastan, rakastan, rakastan sua, uskothan, uskothan, uskothan mua.

Uniini saakka sä sieluuni näät, sinun ja minunhan nää ovat häät.

Valssiin mut vaivuta…

KAUNISTA, eikö totta?

Jos maailmanloppua ei 24 h kuluessa tulekaan, lupaan varmasti aloittaa listaamieni asioiden työstämisen eteen päin. Silloin alan paremmaksi ihmiseksi ja silloin alan toteuttaa unelmiani. Jokainen pienikin askel on tärkeä.

-Yhteiskunnan voi pakottaa hyväksymään kaikkea, paitsi sellaista, mistä seuraa jotakin.

- Goethe-

Hanna-Kaisa

Jälkikirjoitus päivän aiheeseen:

Kyllä sen täytyy johtua omasta identiteettityöstäni, että viihdyn Turussa. Kirjoitettuani aamulla aiemman bligikirjoitukseni tämä asia kirkastui minulle aivan uudella tavalla. Ymmärsin, että minua on kasvatettu voimakkaasti Lähteen suvun jäseneksi. Tämä on ollut luonnollista, koska olen kasvanut ja elänyt isäni ja isäni suvun keskellä. Nyt kun olen aikuinen ja olen muutoinkin tehnyt viime vuodet voimakasta identiteettityötä itseni kanssa, niin kokoajan tietoisuuteni on laajentúnut. Olen alkanut kaivata lisätoetoa siitä kuka minä oikeasti olen.

(Uushelsinkiläinen identiteetti ei joutunutkaan kriisiin siitä, että se viihtyy Turussa, vaan sille kaikelle löytyi looginen selitys elämän historiasta ja elämänkaaripsykologiasta)

Kun kävimme ex-mieheni kanssa perheterapiassa vuonna 2005 silloinen terapeuttimme sanoi minulle: “En mitenkään pysty sijoittamaan sinua kuivalle maalle. Minusta sinä kuulut jollain tavalla merenrannalle tai saaristoon. Sinun luonteessasi ja persoonassasi on sellaista voimaa, jota tarvitaan juuri niissä olosuhteissa selviämiseen.” Ihmettelin silloin tuota lausetta kovasti. Nyt en oikeastaan enää edes ihmettele. Itseasiassa identiteettini ympärillä tekemäni aamuinen oivallus tavallaan myös helpotti itseäni. Ainakin hyväksyn oman sisäisen “luonnonvoimani” ja persoonani sitä kautta huomattavasti paljon paremmin.

Ei lie sittenkään sattumaa, että juuri minä valitsin häävalssikseni nimenomaan Myrskyluodon Maijan ja Jannen yhteisen häävalssin? Ehkäpä minun tuleekin etsiä ja löytää oma sisäinen Maijani ollakseni eheä ja kokonainen?

Palan halusta lainata kirjastosta Myrsykyluodon Maija ja tutustua uudestaan Astrid Lindgrenin Saariston lapsiin. Hyvä aloittaa tutusta ja turvallisesta. Ainoista yhtymäkohdista, joita minulla, keskimaan tyttärellä saaristolaisuuteen on. Tällä kertaa tutustun kumpaankin teokseen identiteettiäni tutkivasta näkökulmasta. Ehkäpä sen jälkeen tutustun äitini suvusta tehtyyn sukututkimukseen ja yritän tutustua varsinaissuomalaisiin sukulaisiini, joita kuulemma on todella paljon.

Hohoi sisäinen “Myrskyluodon Maijani”, täältä tullaan etsimään, aloitetaanpa vaikka laulun sanoista:

Meri jäljet lyö luotoon.
Vaot kallion, ne aalto tehnyt on.
Myös myrkysää tarttuu Maijan muotoon
ja Jannen silmiin leudot tuulet kiinni jää,
Meren ankara työ, heihin merkkinsä lyö,
heihin merkkinsä lyö.

Oppii luodolla kielen. Sanat liikaa ois ja joutaa lauseet pois
Voi aavistaa vaimo toisen mielen.
Hän tuntee tuulen joka miehen matkaa saa.
Katsoo hän lähtijää.
Vielä tyyni on sää.
Vielä tyyni on sää.

Kun saapuu taas saaliineen hän – on kuin mies naistaan tuntisi enemmän.
Rannalle suurimmat siioistaan tuo huutaen – eivät ne karkaa! Suomusta nuo!
Katsetta arkaa vaimoon hän luo.
Karkeaa sarkaa kosketellen.
Kertoo mies terveiset myrskyjen.
Niin jatkuu tuo yhteinen työ taas kunnes saapuu tyynenä kesäyö.
Yhdestä katseesta mies ymmärtää vaimoaan
kuinka hän pelkää myrskyävää
pohjoista selkää yksin kun jää.
Siis tyynnytelkää huomiset veet
haltijat mies pyyhkii kyyneleet.

Oppii luodolla kielen.
Puhe turhaa on ja lause tarpeeton
Mies aavistaa liikkeet herkän mielen kun nousee aamu
joka miehen matkaan saa.
Katse saattamaan jää.
Vielä tyyni on sää.
Vielä tyyni on sää.

- Tosin Maijan ja Jannen häävalssi on silti sanoitukseltaan kauniimpi, mutta valitettavasti ei kovin hyvin kuvaa ihmisen identiteettipiirteitä.

“Rakastan, rakastan, rakastan sua, uskothan, uskothan, uskothan mua.

Uniini asti sä sieluuni näät, sinun ja minunhan nää ovat häät.”

Hanna-Kaisa

Identiteetin luomisesta…

Tyttärelläni Lotta Summasella on siis kaksi kotikaupunkia: Helsinki ja Turku. Sitten hänellä on perhe ja suku, jonka identiteetti on voimakkaasti eteläkarjalainen. Uushelsinkiläisenä olen oppinut, että turkulaisuuden ja helsinkiläisyyden välillä leijuu hiuksen hieno keskinäinen naljailukulttuuri, joka lie juontaa juurensa Suomen historiaan ja pääkaupunkikuvioiden muuttumiseen. Onhan Turku suomen aikaisempi pääkaupunki, joka joutui väistymään Helsingin tieltä.

Identiteetti on silti ihmiselle tärkeä asia. Identiteettiä voi luullakseni myös tukea kasvamaan. Niinpä olenkin ottanut yhdeksi tehtäväkseni tasoittaa tyttäreni kohdalla helsinkiläisyyden ja turkulaisuuden välistä kuilua. Vietän hänen kanssaan aikaa kummassakin kotikaupungissa. Luulen että siitä voi olla hyötyä jopa turvallisuuden tunteen kehittymisen kanssa. Äiti on osallisena tyttären “Helsinki-arjessa”, kuin omalta osaltaan ottaa osaa myös tyttären turkulaisuuteen. Tämä ei toki onnistu siten, että häiritsisin tyttäreni arkea isänsä luona Turussa. Yritän tukea tätä osaltani viettämällä sunnuntaipäiviä hänen kanssaan Turussa, jos se suinkin on mahdollista.

Oma suhteeni Turkuun on varsin hatara. Siitäkin huolimatta, että se kaupunki on pullollaan äitini puolelta olevia sukulaisia, joihin en ole oman elämän historiani puitteissa ehtinyt vielä tutustua. Tavallaan siis metsästän alitajuisesti myös omaa identiteettiäni tyttäreni puoli- turkulaisuuden myötä. Saattaapa olla, että pikkuhiljaa tutustun myös omiin puuttuviin sukujuuriini tyttäreni puoli-turkulaisuuden myötä. Ehkäpä omakin identiteettini eheytyy koko ajan kokonaisemmaksi.

Raskainta tässä tyttäreni kahden kaupungin kodittamisessa on ehdottomasti matkustaminen. Mikäli olisin paljon, paljon rikkaampi, niin hankkisin kivan pienen turkulaisyksiön keskustan tuntumasta ja välttyisin jatkuvalta edes takaisin matkaamiselta. Voisin omalta osaltani etsiä kadonneita sukujuuriani kaikessa rauhassa tyttäreni viettäessä aikaansa isällään.

Välttyisin myös toisten nurkissa pyörimiseltä. Kyllä sekin välillä käy raskaaksi, kun yritän aina etsiä majapaikkaa Turusta itselleni silloin, kun ei ole halua, aikaa tai rahaa matkustella edes takaisin. Oma pikku boxi helpottaisi kummasti elämääni. Minä sentään viihdyn Turussa ihan hyvin, vaikka en sieltä juuri ketään tunnekaan. Kummallisinta siinä kaupungissa onkin juuri se, että siellä viihdyn ihan yksinkin. Aamulenkkejä on kiva juosta jokivartta pitkin, ihailla kauniita rakennuksia, aistia kaupungin leppoisa tunnelma. Ja turkulaiset ovat siitä kivoja, että he antavat ihmisten olla kaikessa rauhassa. Ehkäpä ajoittainen erakkoluonteeni, jonka valtaan välillä vaivun onkin osa turkulaista geeniperimääni? Muutoinhan olen iloinen ja sosiaalinen eteläkarjalainen perusluonne.

- Yhteiskunnan voi pakottaa hyväksymään kaikkea, paitsi sellaista, mistä seuraa jotakin.

- Goethe-

Hanna-Kaisa

Melkein epätodellista!

Hyppäsin siis eilen illalla kahdeksan junaan Helsingistä kohti Turkua. Alkumatkan lueskelin pääsykoekirjaani ja jossain ennen Karjaata päätin käydä ravintolavaunussa ja tupakalla. Tupakkapaikalla törötti Leo Freeman, jonka kanssa vietinkin sitten loppumatkani jutustellen Konnunsuon keikasta, politiikasta, musiikista, keikkailusta ja elämästä yleensä.

Illalla Turun Koomassa olin siis mukana kuuntelemassa Menneisyyden vankien keikkaa. Virve, sekä Leo lauloivat kaikki parhaat biisit ja sokerina pohjalta löytyi vielä alkavan Lapin rundin kunniaksi Taiskan aikoinaan tunnetuksi tekemä: “Haltin häät.”

Bändin aloittaessa viimeistä virallista kappalettaan Leo Freeman omisti kyseisen kappaleen “Konnunsuon Kaisalle”, eli minulle. Olinhan kertonut aikaisemmin junassa, että ainoa paikka jossa ylpeänä esittelin itseni: “Kaisa Konnunsuolta” oli Irwin risteily, jossa ex-mieheni Pekon kanssa olimme edustamassa Konnunsuon Baaria. Irwinillähän oli aikanaan sellainen kappale, kuin “Konnunsuon pikku Kaisa.” Kappale jonka Menneisyyden vangit viimeiseksi esittivät oli “ajetaan tandemilla”. Juuri se sama kappale, jonka minä ja Pekko jouduimme omien häidemme jatkoilla Konnunsuon Baarissa yleisölle esittämään. Olin aika otettu. Olimmehan keskellä suomen Turkua, josta Konnunsuolle on matkaa liki 500 kilometriä.

Tandemin jälkeen yleisö (me) taputti bändin vielä takaisin lavalle ja illan kruunasi Virve Rostin: Sata salamaa! Voisiko tämän parempaa keikkaa enää Kaisa Konnunsuolta toivoakaan?

Kummallisia sattumia eilinen ilta oli siis varalleni järjestänyt. Toisaalta jos sattumaa ei ole ja kaikella on tarkoituksensa, niin sitten myös tuolla eilisellä kummallisella jälleen näkemisellä…

Tsemppiä Menkkareille vaativalla Lapin rundilla!

Hymyillään kun tavataan Leo!

- Yhteiskunnan voi pakottaa hyväksymään kaikkea, paitsi sellaista, mistä seuraa jotakin.

- Goethe-

Hanna-Kaisa

Siitä on jo aikaa…

Koska tyttäreni on Turussa isänsä luona ja minua henkilökohtaisesti inhottaa matkustaa saman päivän aikana Helsingistä Turkuun ja takaisin, päätin katsastaa Turun keikkakalenterin siltä varalta, että siellä olisi joitain kuulemisen arvoisia esiintyjiä tänä iltana, että saisin tekosyyn matkustaa Turkuun jo tänään. Ilokseni huomasin, että Virve Rosti ja Menneisyyden vangit esiintyy tänä iltana Turussa.

Minä olen pikkulikasta lähitien ollut hillitön Virve fani. Sen varmasti allekirjoittavat niin lukuisat ystäväni, jotka olen joskus saanut raahattua mukaani karaokebaareihin, kun taatusti kaksi edellistä kautta istunut Vihreän liiton valtuuskuntakin, sillä ei ole karaokeiltaa ilman “Oon voimissain” tai “Sata salamaa” tulkintaani.

Kun pohdin missä viimeksi törmäsin Virve Rostiin ja Menneisyyden vankeihin, niin miljöö oli mitä eksoottisin. Menneisyyden vangit näet esiintyivät syksyllä 2003 Konnunsuon vankilalla vankilavierailupäivillä, joita itse olin yhtenä henkilökunnan jäsenenä järjestämässä. Omiin vaatimattomiin tehtäviini kuului huolehtia niin bändin keikkatarpeista, kuin keikkaturvallisuudestakin. Olin ensimmäisiä päiviä virkapukuisena vartijan tehtävissä ja muistan elävästi, kuinka minua jännitti sekä uuden roolin sisäistäminen, että lapsuusaikojen idolini tapaaminen.

Keikka järjestelyineen sujui lopulta loistavasti. Menneisyyden vangit keräsi jumppasalin täyteen nykyisyyden vankeja ja tunnelma nousi kattoon asti. Itse jouduin välillä poistumaan jumppasalista punttiksen puolelle, kun en virkapuvustani huolimatta kyennyt olemaan asiallisesti, vaan jorasin ja lauloin Virven hittibiisien mukana. Kun myöhemmin katselin videonauhalta itseäni, olin kyllä melkoinen näky. Virkapuku päällä täysillä fanittava Hanna-Kaisa.

Tänään saan kohdata Virven ja Menneisyyden vangit ilman virkapukua ja vapaammassa ympäristössä. Aion nimittäin hypätä kahdeksan junaan ja kurmauttaa itseni fanittamaan lapsuuteni sankaria Virveä Turussa.

- Yhteiskunnan voi pakottaa hyväksymään kaikkea, paitsi sellaista, mistä seuraa jotakin.

- Goethe-

Hanna-Kaisa

Helsingin Vihreiden naisten puheenjohtajana kirjoittamani kolumni:

Puheenjohtajan kolumni 29.3.2008

“Nyt tämä on saatava loppumaan!”

Väestöliitto avasi eilen perheväkivallan vastaisen “kotirauhaa”-kampanjan. Kampanjan tavoitteena on kiinnittää huomio perheväkivaltaan ja siihen, että maassamme tarvitaan kipeästi lisää kriisiapua, turvakoteja ja muuta apua lähisuhdeväkivallasta kärsiville. Kampanja mukailee myös Vihreän liiton tuoreen kunnallisvaaliohjelman tavoitetta estää lähisuhdeväkivaltaa. Se on osa Euroopan neuvoston suosittamaa linjaa, joka kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn. Sama asia on kirjattuna myös nykyiseen hallitusohjelmaamme.

Tilastojen mukaan lähisuhdeväkivallan uhreista suurin osa on naisia. Lähisuhdeväkivalta ei kuitenkaan ole mikään sukupuolisensitiivinen ongelma, koska lähisuhdeväkivaltaa harjoittavat myös naiset ja eniten se koskettaa perheen lapsia sukupuolesta riippumatta.

Lähisuhdeväkivaltaa pidetään edelleen tabuna, vaikka sitä vastaan uskalletaan kampanjoida avoimesti ja siitä kertovia tilastoja ja muita tietoja tuodaan julkisuuteen avoimemmin. Naapurin perheväkivalta on silti edelleen “niiden oma asia” ja ulkoa tulevan puuttumisen kynnys on todella korkealla. Vielä suurempi kynnys on itse kertoa omista kokemuksistaan lyötynä ja lyövänä osapuolena. Lähisuhdeväkivalta on häpeällinen asia ja sitä pidetään jollakin tasolla henkilökohtaisen epäonnistumisen merkkinä.

PMMP:n loistavassa sanoituksessa “Joku raja” nimisessä kappaleessa sama viesti tulee selkeästi esille. Kappaleen toinen säkeistö alkaa sanoin:”kaikki sanoo sävyyn säälivään, oma vika kun tällaiseen jään, mutten tiedä enää itsekään ketä pelkään. En ole nainen en yhtään mitään, kidutettu eläin häkissään…” Tuo yksinkertainen lause kiteyttää hyvin tunteen jonka vallassa uhriutunut ihminen elämäänsä elää. Se on tunteiden ja pelkojen sekamelska, jossa oma minuus on hävinnyt ja hajonnut jokaisen henkisen tai fyysisen iskun myötä.

HS:n mielipidepalstalla tänään Naisten Linjan työntekijät ottavat kantaa siihen, että lähisuhdeväkivallan sovittelusta tulisi luopua. Kirjoitus on vastine Juhani Iivarin aiemmalle mielipidekirjoitukselle (HS 8.3.) jossa hänen mukaansa lähisuhdeväkivaltaa sovitellaan liian vähän. Lähisuhdeväkivallan sopivuutta soviteltavaksi on pohtinut myös oikeusministeri Tuija Brax. Itse olen samoilla linjoilla oikeusministerin ja Naisten Linjan työntekijöiden kanssa. Sovittelu voi tuottaa hyviä tuloksia lähisuhdeväkivaltatapauksissa vain, jos tapauksiin päästään kiinni ensimmäisen lyönnin yhteydessä. Usein kuitenkin asiat etenevät poliisille asti liki kymmenen lyöntikerran jälkeen, jolloin ihmisen minuudessa on ehtinyt tapahtua niin isoja vaurioita, ettei sovittelu yksin pysty muuttamaan perheen sisäistä sairastunutta käyttäytymismallistoa.

Niin uhri, kuin tekijäkin tarvitsee pitkäkestoista terapiaa vääristymän poistamiseksi. Sovittelu voi olla yksi tie, mutta usein ihmiset paranevat vasta kun pääsevät lopullisesti eroon toisistaan. Lyöminen ja lyödyksi tuleminen on niin iso loukkaus ihmisyyttä kohtaan, että minusta on hiukan vääristynyttä odottaa ja olettaa, että sellainen tulisi hyväksyä ja sen jälkeen yrittää vielä rakentaa yhteistä elämää ja tulevaisuutta, kun koko pohja ja keskinäinen luottamus on hajonnut minuuden mukana. Vääristyneet käyttäytymismallit elävät ihmisissä usein niin syvällä, että tilannetta ei saada loppumaan ilman eroa toinen toisesta.

Minua on monta kertaa henkilökohtaisesti parjattu jyrkistä mielipiteistäni lähisuhdeväkivaltaa kohtaan, etenkin sovittelun osalta. Omiin näkemyksiini vaikuttaa kaksi seikkaa hyvin voimakkaasti. Ensimmäinen asia on sama, minkä Naisten Linjan mielipidekirjoittajatkin ottivat esille. Tilastojen mukaan sovittelun jälkeen suuri osa lähisuhdeväkivaltaa käsittelevistä tapauksista päättyy syyttämättä jättämiseen. Tämä antaa mielestäni singnaalin, että lähisuhteessa pahoinpitely ei sittenkään ole niin vakava asia, kuin se muutoin olisi. Ymmärrän toki restoratiivisen oikeuden käsitteen ja pyrkimyksen sovitella kahden ihmisen välillä, mutta kannan syvää huolta siitä, että sovittaessa itse teko menettää merkityksensä, joka on kuitenkin ollut loukkaus toisen ihmisen ihmisyyttä ja koskemattomuutta vastaan. Tämä puolestaan on omiaan ylläpitämään perheen sisällä elävää vallan vääristymää.

Toinen seikka on se, että koen tietäväni mistä puhun. Olen itse elänyt väkivaltaisessa parisuhteessa, jonka sisällä asiat eivät koskaan ole mustavalkoisia. Ei toinen ole hyvä ja toinen ole paha. Väkivaltasairas parisuhde on kauttaaltaan vääristynyt. Suhde itseen, suhde toiseen, suhde valtaan ja väkivaltaan on kummallakin osapuolella vääristynyt. Tilanne kehkeytyy vääristyneeksi usein hyvinkin pikkuhiljaa ja hiipimällä. Vasta jälkikäteen voi nähdä missä kohtaa mikäkin asia johti seuraavaan. Se ei parane sovittelemalla, eikä edes oikeudenkäynneillä. Usein sen paranemiseen tarvitaan totaalinen ero toisesta osapuolesta, toipuminen ja sen jälkeen vielä pitkäkestoinen terapia, jolla pureudutaan omiin käyttäytymismalleihin. Kasataan itsensä uudestaan entistä paremmin toimivaksi kokonaisuudeksi. Toipumisvaihe on tärkeä ennen terapiaa, että sen aikana ihmiselle selkiytyy todellinen kuva itsestä ja omasta tilanteestaan, siitä mitä oikein on tapahtunut, miksi. Ennen kaikkea ihminen antaa itselleen tilan tuntea, surra ja lohduttaa itseään, samalla tavalla, kun hän pikkuhiljaa kykenee antamaan toiselle ja itselleen tapahtuneet asiat anteeksi. Anteeksi antaminen ei kuitenkaan koskaan ole yhtä kuin hyväksyminen. Terapia puolestaan auttaa ihmistä rakentamaan itsensä ja rajansa kokonaan uudestaan.

Jälkiviisaana on helppoa huutaa turvataitojen perään. Uskon näet vakaasti, että turvataitojen opettelu lapsesta lähtien kasvattaa ihmisille selkeämmän minäkuvan ja voimakkaamman itsetunnon ja opettaa ihmisiä suojaamaan itseään terveellä tavalla.

Totta kai kriisiapua, turvataloja ja erilaisia palveluita niin uhreille, kuin tekijöillekin tarvitaan valtavasti lisää tilanteessa, jossa lähisuhdeväkivalta jatkaa kasvuaan. Silti lähtisin itse panostamaan myös ennaltaehkäiseviin ja usein ihan ilmaisiin keinoihin, joihin lukeutuu turvataitojen opettaminen jo lapsesta lähtien, turvallisen kasvuympäristön ja elämän takaaminen mahdollisimman monelle kasvavalle lapselle, onnistumisen kokemuksien kautta kasvavan itsetunnon turvaaminen ja positiivisen ilmapiirin luominen. Lähisuhdeväkivalta on tavallaan suomalaisten kotien kätketty kansansairaus. Sen olemassaolo nivoutuu kulttuurimme syvimpiin syövereihin. Siihen voidaan vaikuttaa ennaltaehkäisevästi myös arkipäivän keinoin. Ei jätetä ketään yksin. Naapurin perheväkivalta ei ole “niiden oma asia”. Siihen voi ja pitää puuttua heti.

Hanna-Kaisa Lähde
pj. Helsingin Vihreät Naiset ry
p. 044 9161900
hannakaisa.lahde@gmail.com

www.helvina.net

Vanhanen haluaa “uudistaa” sananvapauden!

Ei ole montaa viikkoa aikaa siitä, kun Matti Vanhasen ja Susan Ruususen välillä käytiin oikeutta siitä, saiko Ruusunen kirjoittaa muistelmansa ja julkaista Matti Vanhasen mielestä hänen yksityisiä asioitaan. Vaikka oikeus antoi linjansa siitä että kullakin suomalaisella on oikeus kirjoittaa omista yksityisasioistaan, niin Matti ei tähän päätökseen tyytynyt, vaan haluaa viedä asian korkeimpaan oikeuteen. Tähän Matilla on Suomen kansalaisena täysi oikeus.

Tänään tyrmistyin avattuani aamulla Hesarin. Nyt pääministeri haluaa ohjailla jo sitäkin, mistä asioista lehdet saavat artikkeleita kirjoittaa. Vanhanen haluaa, että lehdet kirjoittavat hyvinvoinnista, eivätkä keskitä kirjoitteluaan vain huono-osaisiin kansanryhmiin. Liekö tässäkin kyse Vanhasen yksityisen käsityksen loukkaamisesta? Onko kyse siitä, että pääministeri haluaa nähdä maamme olevan vain hyvinvointivaltio ja syrjäytyneiden aseman esiin ottaminen loukkaa tätä hänen henkilökohtaista näkemystään?

Nyt on kuitenkin kunnallisvaalivuosi. Minusta media toimii oikein nostaessaan esille niiden kansanryhmien kohtaloita ja ongelmia, jotka kokevat itsensä osattomiksi ,”uplodet” kuten ruotsinkieliset asian ilmaisevat. Nämä “laudalta lyödyt” eivät löydä kanavia tässä yhteiskunnassa omien asioidensa eteenpäin viemiseksi. Ilman median huomiota heidät vaiennettaisi kuoliaaksi. Etenkin kunnallisvaalien alla, joissa ratkaistaan paikalliset hyvinvointipalvelut, on ehdottoman tärkeää, että näiden ryhmien ääni nostetaan kuuluville. Kuinka heidän etunsa mukaisia päätöksiä ja ratkaisuja muutoin voitaisi tehdä?

No, kenties Matti Vanhanen löytää keinot vielä vaientaa minunkin kaltaiseni blogin kirjoittajat kuoliaaksi, jotka puolustavat median esiin nostamaa sosiaalista syrjäytymistä. Minun näkemykseni kun sotivat Matti Vanhasen sananvapauden uudistuslinjaa vastaan ja mitä tärkeintä, hänen henkilökohtaista hyvinvointinäkemystään vastaan. Sitä odotellessa…

- Yhteiskunnan voi pakottaa hyväksymään kaikkea, paitsi sellaista, mistä seuraa jotakin.

- Goethe-

Hanna-Kaisa

Ei viimeistä lomapäivää tarvitse käyttää TV:n katseluun…

Lauloi Ilkka Alanko jokunen vuosi takaperin ja olen edelleen hänen kanssaan harvinaisen samaa mieltä. Ulkona on aivan mahtava talvinen lumipyry. Tätä onkin tyttären kanssa koko talvi odoteltu. Nyt ei paljon haittaa, vaikka se saapuikin vasta maaliskuun lopulla ja pääsiäisen jälkeen, sillä meille se saapui juuri yhdennellätoista hetkellä. Viimeisenä lomapäivänä, joka tarkoittaa sitä, että pikapuolin kaivamme pulkan naftaliinista ja lähdemme ensin kauppareissulle urheasti pulkkaillen, jonka jälkeen tulemme kotiin laittamaan kaalilaatikon ja makaronilaatikon (koska muksut ei syö kaalilaatikkoa) uuniin ja sen jälkeen pyyhällämme Talin kartanon rinteeseen kauan kaivattuun pulkkamäkeen. Ei haittaa tuuli, eikä tuisku. Me tytöt pidämme hauskaa ja sillä siisti!

Tällaiseen riemukkaaseen päivään onkin hyvä päättää talvilomansa ja palata pikkuhiljaa Katuluotsin toiminnanjohtajan arkeen tiirailemaan miltä maailma siitä näkövinkkelistä näyttää. Joskus tällainen viikonkin mittainen pelkkänä Hanna-Kaisana ja äitinä oleminen tekee todella hyvää. Saa kerättyä voimia ja jaksamista, mutta ennen kaikkea saa karistettua työasiat ja työminän pois harteiltaan ja olla vaan kuin Ellun kanat. Ihminen tarvitsee säännöllisin väliajoin kunnon breikkiä.

Huomisesta alkaa pehmeä lasku työelämään, kun on ainoastaan kaksi työpäivää edessä ja sitten onkin jälleen viikonloppu. Tyttö on lähdössä isänsä luo Turkuun ja motivointihommaa on taas tehtävä. Olisi niin paljon mukavampaa, jos joku laki velvoittaisi eronneet vanhemmat tulemaan keskenään toimeen ja asumaan kohtuullisen matkan päässä lapsen arjesta. Voisi hyvin olla sellainen kilometrisäde, kuin aikanaan oli esim. vankeinhoidon henkilökunnalla suhteessa työpaikkaan, millä etäisyydellä oli pakko asua. Samalla se tukisi lapsen ja etävanhemman suhdetta, kun kummatkin vanhemmat olisivat aina saatavilla.

No, ehkäpä tämä tästä. Ehkä perheneuvola, aika ja välimatka lopulta tekevät tehtävänsä, että minä ja ex-mieheni kyetään elämään samassa maailmassa, saman lapsen vanhempina. Nykyään ei aina tunnu siltä, mutta yritän uskoa ajan auttavan tähänkin asiaan. Valitettavasti aika ei vaan ole tyttäremme puolella. Toivotaan kuitenkin, että isin luona menee kaikki hyvin, eikä riitoja synny hakuhetkelläkään, vaikka pelko onkin joka kerta yhtä suuri… Onneksi olen ainakin levännyt ja kerännyt voimia…

Hyvän on aina pakko voittaa paha!

Vaan nyt murehet seis, ei viimeistä lomapäivää tarvitse käyttää myöskään asioiden murehtimiseen. Nyt tytöt mäkehen!

- Yhteiskunnan voi pakottaa hyväksymään kaikkea, paitsi sellaista, mistä seuraa jotakin.

- Goethe-

Hanna-Kaisa

Hetkellinen loman keskeytys…

Tänään oli HS:n pääkirjoituksessa siteerattu sanomisiani. Tämä keskeytti hetkeksi oman ihanan lomani, joka oli tähän asti sujunut todella hyvin työasioita miettimättä.

Jutun pohjalta jäin miettimään, että nuorten syrjäytyminen jos mikä on nimenomaan kunnallisvaaliasia. Uusi lastensuojelulaki panee vauhtia lastensuojelusuunnitelmien laadintaan, kun sellaiset ovat muuttuneet lakisääteisiksi. Suunnitelma tulee laatia vaalikaudeksi kerrallaan. Täällä Helsingissä sitä valmistellaankin kovaa vauhtia, jotta uusi valtuusto pääsee heti ensi töikseen sitä hyväksymään alkuvuonna 2009. Meillä sitä laaditaan yhteistyönä monihallinnollisesti. Mukana ovat ainakin sosiaalivirasto, terveyskeskus, nuorisoasiainkeskus ja opetusvirasto. On hienoa, että meillä lastensuojelulaki on otettu näin tarmokkaasti vastaan.

Ehkäpä tässä kohtaa kautta maan olisi mahdollista tehdä konkreettisia tekoja nuorten syrjäytymisen estämiseksi? Nuorten tilanteestahan tiedetään se, että nimenomaan heidän huostaanottonsa ovat lisääntyneet ja se että he kiinnittyvät äärimmäisen huonosti erilaisiin olemassa oleviin palveluihin. Olisiko sitten syynä juuri se, että useimmiten lapset ja nuoret on niputettu yhteen palveluita tuotettaessa ja näin ollen nuorten ja heidän perheidensä erityistarpeet ja erityispiirteet jäävät huomiotta. Useinhan nuoren huostaanoton takana on myös vanhempien syvä huoli omasta nuorestaan, joka ei saa tarvittavaa apua, eivätkä teini-ikäisten vanhemmatkaan tahdo saada tarvittavaa apua, kun ongelmatilanteita perheissä sattuu.

Kuntavaaleissa ratkaistaan palveluidemme rakenne. Itse haluan vaatia, että tässä kohtaa syrjäytymistäkin tarkastellaan palveluiden uudelleen organisoinnin näkökulmasta. Ruotsalaisen ajatuksen mukaan: “yksikin syrjäytynyt nuori on yhteiskunnallemme liikaa!”

- Yhteiskunnan voi pakottaa hyväksymään kaikkea, paitsi sellaista, mistä seuraa jotakin.

- Goethe-

Tuumailee vielä pari päivää lomaansa jatkava:

Hanna-Kaisa

Ansaittu loma ydinkeskustan ilmiöistä…

Aloittelin eilen 8 pv:n mittaista erittäin ansaittua lomaa. Ansaittuna koen sen eritoten viime viikkoisten työni mediapyöritysten jälkeen, jossa toimittajia on ravannut työntekijöideni kanssa kadulla. Ensin Hesari, sitten Väestöliiton lehti ja pääsiäisen jälkeen vielä Helsinki info. Itse olen saanut vastata toimittajien kysymyksiin paitsi työstämme, niin myös pinnalla olleesta “sikini-ilmiöstä”, joka on tuntunut kiinnostavan mediaa poikkeuksellisen paljon. Pohdinkin tuossa työtämme ja sen luonnetta. Vaikka teemme etsivää nuorisotyötä nimenomaan nuorten keskuudessa, joudumme kuitenkin havainnoimaan ja huomioimaan monia sellaisiakin yleisilmiöitä, jotka koskettavat vähän tai ei ollenkaan ydinasiakasryhmäämme ja tämä on tavallaan paitsi mielenkiintoista, myös kuormittavaa omassa työssämme, koska kaupunkikeskustassa ja nimenomaan asematunnelissa saa valtaa usein myös ikävät ilmiöt, joiden keskellä työntekijät perustyötään suorittavat. Esimerkiksi rasismi, tai skinheadilmiöt eivät kuulu omiin lempiaiheisiini, koska muistan elävästi Joensuun tapahtumat ja sen kuinka ne silloin nuoren minäni maailman kuvaa järisyttivät 90-luvun alussa ja puolivälissä. Olenkin törmännyt useasti siihen, että työmme kautta törmäämme asioihin ja ilmiöihin, joiden tarkastelu oman asennemaailman kautta ja puolueettomana pysyttely omien asenteidensa ja mielikuviensa kanssa on joskus hyvinkin kuormittavaa. Yleisilmiöiden kanssa pitää asioita peilata asiakasnuoren, työntekijöiden turvallisuuden, yhteiskunnallisen tilanteen ja omien asenteiden kautta mahdollisimman objektiivisesti. Onneksi alkoi loma!

Mitä sitten lomalla? Parasta lomassa on se, että koko perhe on kasassa. Ex-mieheni poika Jesse tuli eilen perhekodista meille viettämään lomaa. Lotta ja Lasse ovat kotona. Eilinen iltapäivä meni siivotessa ja kauppareissuilla. Ostin Lotalle vihdoin uuden polkupyörän. Tavoitteena on saada polkupyörä kasattua pyhien aikana, jotta pääsemme testaamaan sitä.

Huomenna vien lapset Serenaan. Sinne menosta on puhuttu niin kauan ja sopivaa aikaa ja ylimääräistä rahaa ei mukamas ole vain ollut, että konkurssinkin uhalla vien lapsukaiset huomenna sinne. Kaikki kolme ovat odottaneet sitä innolla. Eniten skeptistä naamaa näyttää vanhin, joka kävi eilen katsomassa nettisivuilta millaisia vesivempaimia paikka pitää sisällään. Hän kun ei ole koskaan ollut sen enempää vesipeto, kuin vauhdin hurmaan rakastunut. Itseäni jännittää nuorimman puolesta, koska en ole ihan varma kuinka paljon annettavaa Serenalla on 5-vuotiaalle, joka omiin uimataitoihinsa nähden on varsinainen huimapää, eli täysin vahdittava…

Mummo tulee tänne taas sunnuntaina. Toivottavasti olemme saaneet polkupyörän kasattua ennen sitä, koska mummon ja Lotan kanssa voisi lähteä vaikkapa kiertämään Seurasaaren pitkästä aikaa. Nyt kun kelit alkavat olla aurinkoisia, ulkoilukin maistuu aivan toisella tavalla. Kävellen tyttö ei jaksa koko Seurasaarta kiertää, mutta polkupyöräillen se ei ole homma eikä mikään.

Tänään pitää soitella kotiin. Suku on kokoontunut taas Joutsenon Ravattilaan viettämään pääsiäistä. Isä, Iita, Reijo, Veki, Mari ja Jukka, Leo ja Raili. Uhkasipa äitinikin käydä siellä saunomassa. Tällä kertaa me päätimme viettää kaupunkipääsiäistä, vaikka pidemmillä vapailla mieli vetääkin aina omiensa pariin Etelä-Karjalaan. Olkoon tämä nyt sitten “aikuiskasvatusta” itselleni!

Lauantai-iltana hoidetaan vanhat karjalaiset perinteet ja asennetaan hatut sängyn alle, jonne pääsiäiskukko voi sitten rauhassa käydä munimassa pääsiäismunia. Tyttö tuumi eilen, että onkohan sillä avaimet tänne meille, vai pitääkö sille jättää ikkuna auki? Saas nähdä kuinka kukon käy…

Pääasia on kuitenkin se, että kadulla kohdattavien ilmiöiden vastapainoksi saa kohdata kaikkea ihan muuta, eikä sorvin ääreen tarvitse palata vasta kuin ensi torstaina. Toivon mukaan median mielenkiinto skinhead-ilmiötä kohtaan on siihen mennessä laantunut. Tämä edellyttää tietysti sitä, ettei pääsiäispyhien aikana tapahdu mitään uutta joukkotappelua tai veritekoa Helsingin keskustassa. Tätä toivoessa…

Oikein ihanaa pääsiäistä kaikille!

- Yhteiskunnan voi pakottaa hyväksymään kaikkea, paitsi sellaista, mistä seuraa jotakin.

- Goethe-

Hanna-Kaisa