Archive for toukokuu 5., 2008
Mietteitä sananvapaudesta ja sen linjaamisesta
Ilokseni huomasin, että serkkupoikani Jussi Lähde on varsin kiinnostunut blogikirjoituksissaan samoista aiheista, kuten minäkin, nimittäin Matti Vanhasen suhteesta sananvapauteen.
Ehdin eilen pohtia myös sitä, mitä äänestysikärajan laskeminen kuuteentoista ikävuoteen tekisi Keskustan kannatukselle, mutta koska oikeusministeriössä valmisteilla oleva selvitys äänestysikärajan laskemisesta sisältää myös vaihtoehdon, että 16-vuotias pystyisi asettumaan ehdolle kunnallisvaaleissa, tästä koituisi ehkä kuitenkin enemmän haittaa Demareille, kuin Keskustalle, sillä tunnetusti keskustalaisuus on koko perheen yhteinen elintapa ja vain Demareilla on todella vähän nuoria jäseniä.
Serkkupoikani pohti kuinka mahtaa Matin toiveiden lukuisista pääministerikausista käydä. On totta että Matin viimeaikaiset ulostulot suhteessa sananvapauteen ja mediaan ovat olleet aika huikeita. Varsinkin jos asiaa tarkastelee siinä valossa, että Matti on itse toiminut toimittajana.
Susan Ruususeen liittyvät asiat kansa on varmasti jo unohtanut ja ehkäpä antanut anteeksikin. Saatiinhan siihen päälle Eduskunnan ahdistelijat ja tapaus Ilkka Kanerva ja tekstivietit. Ne siirsivät mielenkiinnon Matin naisseikkailuista toisaalle.
Pelottavaa tässä kaikessa on kuitenkin viikonlopun iltapäivälehtien otsikot: “Matti Vanhasen kesähäät”, sillä muistini mukaan tapaus: “Matti jätti Susanin tekstarilla” sai alkunsa samanlaisista otsikoista. Nyt odotankin kauhun sekaisin tuntein mitä tuleman pitää…
En silti halua moittia Keskustaa. Onhan omatkin poliittiset juureni syvällä “Maalaisliiton” savikoissa. Päin vastoin, omasta kokemuksesta tiedän, että keskustalaisuuteen kasvatetuissakin on mukana varsin kehityskelpoisia yksilöitä, jotka halutessaan löytävät omat kykynsä tehdä itsenäisiä ratkaisuja. Tätä samaa heräämistä odotan Keskustalaisilta siinä kohtaa, kun Keskustan puheenjohtajuudesta kisataan. Keskustalla on kokonaisena puolueena valta linjata suomalaista sananvapautta.
Hanna-Kaisa
Add comment toukokuu 5, 2008