“Mukasuvaitsevaisuus” ja kulttuurimme skitsofrenia

Blogin pitäjä oopperan kummitus käsitteli pari päivää sitten blogissaan vauvan rintaruokintaa yleisillä paikoilla. Tai itseasiassa savolaisten suhtautumista imetykseen yleisillä paikoilla. Olen kyllä kuullut (ja kokenut,  sillä ex-mieheni oli sukujuuriltaan umpisavolainen) , että savolaiset osaavat olla välillä hieman outoja, mutta kummituksen kertomuksessa yleisöosastolla heränneestä vihaisesta kirjoittelusta päätellen tilanne ei Savon maalla ole ainakaan kääntynyt yhtään sen parempaan suuntaan…

* Tässä kohtaa pyydän nöyrimmästi anteeksi kaikilta savolaisilta, sillä en eteläkarjalaisena oikein osaa suhtautua savolaisiin millään muulla tavalla. Itseasiassa mieleeni juolahtavat ne lukuisat kerrat nuoruudessa, kun heitettiin kruunaa ja klaavaa silloisilla markan kolikoilla, että ajetaanko Savonlinnaan vai Mikkeliin nakkarille syömään ja kiusaamaan savolaisia… oi niitä aikoja…*

Savolaisten kesken käydystä yleisöosastokamppailusta  tulikin mieleeni, että Suomessa on yleisesti vallalla muoti-ilmiö, nimittän “mukasuvaitsevaisuus”. Tämä aiheuttaa monin paikoin kansakunnallemme hieman skitsofreenisia piirteitä, sillä suomalaiset puhuvat yhdenvertaisuudesta, suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta täysin avoimesti, mutta käyttäytyvät edelleen kuin ne vanhan ajan “mörrimöykyt” tai “mehtäläiset”, joita maailmalla suureen ääneen moitittiin sisäänpäin kääntyneiksi ja epäkohteliaksi. – Suorastaan luotaan työntäviksi!

Ehkä ajanoloon käytöksemme muuttuu puhumaamme suuntaan tai yhtähyvin sitten ei.  Suomalaisethan ovat aina olleet hyvin hitaasti lämpeävä kansa. Näkihän sen Euroviisu voitostakin, kuinka kauan sen ottaminen vei ja vasta sitten se tuli, kun Suomen viisuedustajat näyttivät suomalaislta.

Huolestuttavaa kulttuurissamme kuitenkin on, että  vanhana suomalaisena kasvatusviisautenakin on totuttu iät ja ajat pitämään yksinkertaista lausetta: “älä tee niinkuin minä teen, vaan tee kuten sanon.” Tämä lause puhukoon jo itsensä puolesta.

Oli minulla toinenkin tähän aiheeseen liittyvä tuore esimerkki, nimittäin eilisissä Ylen iltauutisissa uutisoitiin, että sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt ohjelman lähisuhdeväkivallan estämiseksi ja siihen puuttumiseksi. Kiitos tästä ministeriölle, vaikka minun ymmärrykseni mukaan asiaa olisi pitänyt tässä kulttuurissa uskaltaa pohtia jo vuosisatoja sitten.

 Ohjelma antaa kunnille ja kolmannellesektorille selkeät toimintaohjeet, muttei lisää varoja. Minusta tämä asetelma kuvaa hyvin yleistä suhdettamme lähisuhdeväkivaltaan. Kaikki tietävät että sitä on, paisti meillä kotona ja kaikki tietävät että siihen tulisi puuttua, kunhan minun vaan ei itse tarvitse. Minusta suhteemme lähisuhdeväkivaltaan on myös hieman skitsofreeninen.

Samoja skitsopiirteitä löytyy myös suhteestamme alkoholiin ja alkoholismiin, mutta se olisi jo kokonaan erillisen blogikirjoituksen paikka.

Hanna-Kaisa,

joka kaikesta huolimatta uskaltautuu viikonloppuna matkustamaan Savon maalle Mikkeliin Vihreiden puoluekokoukseen