Archive for toukokuu 14., 2008

Kansakunnan moraali

Olen nyt muutaman päivän pakostakin seuraillut mr. Timo Kallin sähläilyjä vaalirahoituslain ympärillä, enkä edelleenkään voi kun pyöritellä päätäni. Pystyn kerrankin yhtymään Perussuomalaisen Soinin mielipiteeseen eilisissä iltauutisissa: “ensin säädetään lakeja, joita ei sitten suostua noudattamaan.” Pöyristyttävää!

Tätäkin asiaa katselen myös ammatti-identiteettini näkökulmasta ja toden totta pohdin millaista viestiä Kalli nuorille toiminnallaan antaa? Kansakunnan moraali ei taaskaan näytä olevan kovinkaan vahvoissa käsissä, jos Eduskunnasta annettu viesti on, että mitä tahansa lakia saadaan rikkoa, ellei lain rikkomuksesta koidu seuraamuksia. Tämähän tarkoittaa sitä, että Kalli suorastaan kehottaa alle 15-vuotiaita tekemään rikoksia, koska hehän eivät joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen teoistaan.

Matti Vanhasen kiertelyt ja kaartelut Kallin lainrikkomuksesta olivat myös oma lukunsa. Kysyttäessä Vanhaselta suoraan: “tulisiko Kallin lain mukaan kertoa vaalirahoittajansa?” Vanhanen vastaa: “en ole vielä keskustellut asiasta Kallin kanssa.”

Kummallisena pidän myös Kallin omia lausuntoja asian ympärillä. Ensin hän vetoaa siihen, ettei vaalilain rikkomuksesta koidu seuraamuksia ja siksi hän ei aio paljastaa vaalirahoittajiensa nimiä. Kun puoluesihteerimme Panu Laturi vaati julkisesti Kallia noudattamaan lakia ja esitti vaalilain muuttamista siten, että rikkomuksesta seuraisi rangaistus, Kalli kertoi kannattavansa tätä.

Mielestäni tämä koko kohu kertoo juuri siitä, josta olen kantanut huolta jo pidemmän aikaa, nimittäin moraalimme vääristymisestä. Mitä tahansa “väärää” saa tehdä, jos sitä ei ole säädetty rangaistavaksi tai siitä ei jäädä kiinni. Kalli sentäs jäi kiinni, mutta siitäkin huolimatta hän ei suostu noudattamaan lakia. Vieläkin kaksinaismoraalisemmaksi asian tekee se, että Kalli itse edustaa tahoa, joka säätää lakeja. Toimittaako sitten tuhlata aikaa sellaisten lakien säätämiseen, joita kenenkään ei tarvitse noudattaa?

Tähän asti olen kuvitellut, että laissa määräävä tekijä on itse laki, ei rikosoikeudellinen seuraamus. Olen ehkä ollut tyhmä ja naiivi. Anteeksi sinisilmäisyyteni. Tästä asetelmasta katsottuna en ehkä sittenkään ole kovin pätevä toimimaan Vihreän liiton oikeuspoliittisen työryhmän sihteerinä, kun oma käsitykseni lain pitävyydestä on niin vanhanaikainen. Tosin onneksi Vihreitä muutoinkin moititaan liian idealistisiksi ja taivaan rannan maalaajiksi.

Pohdin vain kuinka paljon meillä onkaan lakeja, joita ei ole millään tavalla kytketty rikoslakiin ja mitä tapahtuisi, jos tästä päivästä lähtien jättäisimme kaikki niitä noudattamatta. Jopa oma toimenkuvani muuttuisi töissä aika radikaalilla tavalla. Ei tarvitsisi välittää sen enempää lastensuojelulaista, kuin nuorisolaistakaan, esimiehenä minun ei tarvitsisi pohtia työaikalainsäädäntöä, ei työsuojelua eikä liioin huomioida lomaoikeuksia tai lakisääteisiä lepotaukoja. Asiakaslaki joutaisi romukoppaan ja muutoinkin saisin alkaa toimia aika tavalla mielivaltaisesti. Tosin oma moraalini ei ehkä sittenkään antaisi sellaiselle myöten.

Oma naiivi uskoni lainsäätäjään ja poliittiseen moraaliin on kuitenkin jälleen kerran kokenut kolautuksen. Tämän tyyppinen sähläily saa itsenikin pohtimaan todella syvällisesti, että haluanko sittenkään isona poliitikoksi. Havahduttavinta toki on se, että jonkun mittapuun mukaan minäkin olen jo hyvin poliittinen henkilö. Tarkoittaako tämä sitten sitä, että Kallin tapaiset sähläilyt saavat ihmiset ajattelemaan minustakin negatiivisesti? Koska olen poliitikko, olen jo pilalla. Tätä en halua uskoa. Älkää ainakaan kertoko sitä minulle ääneen, sillä minun luonteellani saan tällaisista sählingeistä aina myös sisua toimia poliittisessa kentässä. Siellä (kin) on paljon korjattavia epäkohtia.

Hanna-Kaisa

Add comment toukokuu 14, 2008


Calendar

toukokuu 2008
ma ti ke to pe la su
« huh   kes »
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031  

Posts by Month

Posts by Category