Archive for kesäkuu 19., 2008
Langattomuuden vallattomuus
Nyt elämme todella mielenkiintosia aikoja maassamme suhteessa teknologian kehitykseen ja eettisiin periaatteisiin. Eilinen HS uutisoi näyttävästi kännykkäsäteilyn vaaroista ja siitä että kansainvälinen tutkijaryhmä on ehdottanut listaamiaan varotoimenpiteitä noudatettavaksi kaikkialla suhteessa kännyköihin.
Suomessa asia on painettu aika lailla villasella. Asiasta käydään melko vähän julkista keskustelua ja mahdollisia terveysvaikutuksia vähätellään.
Se mikä ei ehkä kuulu omaan toimenkuvaani on kännykkäsäteilyn mahdollisten terveysriskien arviointi, mutta edelleen juuri minä kaipaisin lisätutkimusta lasten ja nuorten yleistyvien käytöshäisriöiden (ADHD yms.) ja kännykkäsäteilyn mahdollisista yhteyksistä. Asialle on aika vaikea saada mitään tahoa lämpiämään. Geenitutkimuksen puolelta kiinnostaa myös yleistyvät lapsettomuusongelmat ja niiden mahdollinen suhde tähänkin ympäristötekijään, sillä ymmärrykseni mukaan selitystä on etsitty ruokavaliosta, ilman saasteista, stressistä, alkoholista, tupakasta jne.
Se mikä puolestaan minun mielestäni koskettaa itseäni poliittisena päättäjänä hyvin paljon, on kansalaisten kuuleminen heitä ja lähiympäristöä koskevassa päätöksenteossa.
Varsinkin haja-asutusalueiden tilanne lankaverkkoja pois keriessä kaventaa
asukkaisen valinnanoikeutta valita millaisia palveluita käytetään. Pitää
myös muistaa, että muutamissa maakunnissa kunnat ja kuntayhtymät ovat
satsanneet paljon omaa rahaa kattavan adsl-verkon rakentamiseen, jolloin
luulisi että kunnilla ja kuntalaisilla on olemassa myös jonkunnäköinen
subjektiivinen oikeus olemassaoleviin lankapalveluihin.
Tänään kansanedustaja Heidi Hautala jätti kirjallisen kysymyksen, josta seuraa tiedote tuossa alla. Itse jään suurella mielnkiinnolla odottamaan ministerin vastausta hänen esittämiinsä kysymyksiin. Toiveeni ovat korkealla sen suhteen, että tämän tyyppinen tutkimus turvattaisi ja vihdoin viimein saataisi varmuus tähän epävarmuuden tilaan, jossa nyt elämme. Onko kännykkäsäteily vaarallista vai eikö se ole?
Oikein mukavaa juhannusta kaikille. Minä suuntaan Etelä-Karjalaan, mikäli pääsen sinne asti, kun ensin Helsingin päässä kohtaan matelevia rekkoja, jotka protestoivat polttoaineen hinnan nousua ja Luumäellä matkaa hidastaa traktorimarssi rekkarallin lopettamisen puolesta. Taidan siis ajella kotikonnuille vasta huomenna.
Hanna-Kaisa
TIEDOTE 19.6.
Heidi Hautala:
LANGATTOMAN VIESTINNÄN MAHDOLLISET TERVEYSRISKIT OTETTAVA VAKAVASTI
Kansanedustaja Heidi Hautala (vihr.) vaatii tänään jättämässään
kirjallisessa kysymyksessään hallitusta ottamaan vakavasti uusimmat
tutkimustulokset langattoman viestinnän mahdollisista terveysriskeistä.
- Englannissa ja Ranskassa matkapuhelinten tukiasemia on poistettu muun
muassa koulujen läheisyydestä, ja Israelissa asuintaloihin ei enää saa
asentaa tukiasemia. Taiwanissa terveysriskien vuoksi on poistettu jo puolet
maan matkapuhelintukiasemista. Suomessa langattoman viestinnän tukiasemat
koulujen ja päiväkotien katoilla sen sijaan lisääntyvät jatkuvasti, Hautala
huomauttaa.
- Suomessa tukiasemien rakentamisesta päättäminen ei kuulu ympäristölain
piiriin, eikä niiden rakentamisesta neuvotella edes asukasyhdistysten
kanssa. Suomessa olisi otettava mallia Saksasta ja Englannista, joissa
tukiasemien sijainnista pidetään rekisteriä.
Heidi Hautala pitää käänteentekevänä suurta kansainvälistä huomiota saanutta
tutkimusta, joka on tehty Suomen säteilyturvakeskuksessa. Helmikuussa 2008
valmistunut tutkimus matkapuhelimen säteilyn vaikutuksesta ihmisen ihoon
vahvistaa solukokeista saadut tulokset: elävä kudos reagoi matkapuhelimen
säteilyyn. Tutkimus on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen, sillä
matkapuhelimen säteilyn vaikutusta tutkittiin ensimmäistä kertaa ihmisillä.
Kansainvälistä huomiota saaneen tutkimuksen jatkorahoitus on vaakalaudalla.
- Matkapuhelimien säteily voi siis aiheuttaa muutoksia soluissa muun muassa
geenien toiminnassa, proteiinien aktiivisuudessa ja solun sisäisten
kemiallisten viestien välityksessä. Näiden muutosten syntymekanismia ei
tunneta. Tiedetään vain, että ilmiö aiheutuu jostakin muusta syystä kuin
kudosten liiallisesta lämpenemisestä. Hallituksen pitää ehdottomasti
varmistaa rahoitus jatkotutkimuksille sen selvittämiseksi, ovatko nyt ensi
kertaa todetut vaikutukset terveydelle haitallisia vai eivät, Hautala
vaatii.
Lankapuhelinverkkoja on alettu Suomessa ajaa alas, jolloin puhelin- ja
tietoliikennepalvelut ovat jäämässä etenkin harvaan asutuilla alueilla
ainoastaan langattoman teknologian varaan, toteaa Heidi Hautala
hallitukselle jättämässään kirjallisessa kysymyksessä.
- Julkisyhteisöjen lisäksi myös yritysten sosiaalinen vastuu edellyttää,
että tukiasemien sijainneista ja lankapuhelinverkon alasajosta päätettäessä
otetaan varovaisuusperiaatetta noudattaen huomioon kansainväliset
tutkimustulokset ja -suositukset, Heidi Hautala sanoo.
Add comment kesäkuu 19, 2008