Juhannus

Tänään on juhannusaatto, eikä yhtään kyllä tunnu siltä. Pitäisi pakata lapset, koira, itsensä ja tavarat autoon ja ajaa kohti Etelä-Karjalaa, mutta jostakin syystä en koe tällä hetkellä minkäänlaista pakottavaa tarvetta tällaiseen. Kummallista kyllä.

Yleensä minusta on mukavaa mennä sukulaisten luo Joutsenoon, mutta juuri tänä juhannuksena en löydä siihen mitään fiilistä. Koen ettemme mahdu sinne minnekään kovin hyvin.

Tänään on luvassa savukalan syömistä, ulkosaunaa ja uimista uima-altaassa. Lapset varmasti nauttivat siitä, mutta tänä juhannuksena minä koen ulkopuolisuutta. Koen myös yksinäisyyttä.

Olen tehnyt tiukasti duunia niin leipätyössäni, kuin politiikankin saralla tämän kevään ja alkukesän aikana. Panokseni alkavat olla aika lailla lopussa. Kaipaisin rentouttavaa lomaa ja yksin oloa itseni kanssa. Täten pääsisin analysoimaan kaikkia kevään ja alkukesän tapahtumia, jotta osaisin erotella antamani panokset suhteessa saavutettuihin asioihin. Tiedän että olen myös saavuttanut paljon, mutta en ole ehtinyt vielä analysoida ja erotella voittojani. Siksi koen vain väsymystä. Koen antaneeni kaikkeni, ehtimättä vielä ymmärtää mitä kaikkea olen saanut tästä hyvästä. Loma alkaa vasta viikon kuluttua ja Joutsenoon on pakko mennä, koska lapset jäävät sinne kahdeksi viikoksi juuri tältä reissultamme.

Mitä kauemmin menee aikaa, kun olen asunut poissa Joutsenosta, kynnys sinne menemiseen kasvaa tavallaan jo siksi, että kokemukseni mukaan ollessani siellä istun enemmän tai vähemmän kokoajan autossa. Tämä johtuu siitä, että välimatkat ovat pitkiä ja paikkoja joissa haluan käydä ja ihmisiä joita haluan tavata on siellä niin paljon. Tänään koen itseni väsyneeksi sellaiseen.

No, kohta tästä on kuitenkin lähdettävä tien päälle. Sukulaiset, ruoka ja sauna odottavat meitä. Toivoa sopii, että Itärajalla sää suosii ja osaan itsekin rentoutua katsellessani lasten riemua uimisen, saunomisen ja yhdessä olemisen merkeissä. Osaan nauttia rakkaiden seurasta, enkä huolehdi ja murehdi siitä, että tyttäreni jää kahdeksi viikoksi isänsä kanssa reissun päälle, koska hänelle viime viikko on ollut aika stressaava, kun hänkin on jännittänyt niin pitkää erossa oloa minusta ja kodista.

Aion opettaa tyttärelleni muutaman perinteisen juhannustaian, joita mummoni minulle samassa pihapiirissä jo alle kouluikäisenä opetti. Pojille kasataan teltta, jos he haluavat nukkua siinä, eikä sada kaatamalla vettä. Koirakin saa olla jouksulangan päässä ulkosalla ja nauttia kesästä. Hiiri jätetään tällä kertaa kotiin.

Tiedän että itse paikan päällä on ihan mukavaa. Tämä siirtymä tavaroineen autoon ja autolla sinne vain stressaa minua joka kerta enemmän ja enemmän. Kun ikää tulee lisää, ihminen muuttuu enemmän ja enemmän kotihenkiseksi tyypiksi. Olen kyllä kuullut siitä aikaisemminkin, mutta en ikinä olisi uskonut että tässäkin alan muistuttaa omaa isääni. Isähän aina korostaa: “Mie niin tykkään olla täällä kotona.” Nuorempana pidin sitä aivan käsittämättömänä. Nykyisin ymmärrän isääni tässä asiassa erittäin hyvin. Pitääkin kai pikkuhiljaa alkaa pakata tavaroita autoon, ennen kuin isäkin alkaa soitella ja kysellä: “Joko työ lähitte ajamaan?” Sen kysymyksen äitini ehtikin tuossa hetki sitten puhelussaan jo esittää.

Oikein mukavaa juhannusta kaikille!

Hanna-Kaisa,

Joka palaa kaupunkiin vasta maanantaina kaksistaan koiran kanssa