Hanna-Kaisa ja pysähtynyt elämä…

Niinpä niin. Lapset jäivät kaikki kolme Etelä-Karjalaan kuka isälle, kuka äidille ja kuka mummolle ja minä ja koira palasimme tyhjin autoin kaupunkiin. Nyt se iski, tuttu tyhjyyden tunne. Aikaa itselle ja ajatuksille, joita tuntuukin sitten taas olevan ihan liikaa.

Tasainen kiire sopii minulle siksi, ettei minun koskaan tarvitse pysähtyä ajattelemaan sitä kuka olen, mitä haluan tai miksi olen olemassa. Luojan kiitos tällä viikolla on vielä töitä, vaikken jaksaisikaan niihin oikein keskittyä enää, kun odotan lomaa, mutta ensi viikkoa en odota, kun minulla on 24h aikaa olla pelkästään itseni kanssa. Se voikin olla taas todella mielenkiintoinen kokemus.

Minä tiedän ettei ihmisen tulisi ikinä unohtaa itseään, mutta olen siinä todella haka. Huomaan sen vasta näinä hetkinä, kun olen ilman muita ihmisiä. Ajaudun aina tavalla tai toisella rytmittämään elämäni muiden vaatimusten mukaan. Lasten tarpeet, heidän elämänrytminsä, työnantajan toiveet ja työelämän vaatimukset, politiikka ja siihen liittyvät tehtävät ja odotukset, ne ovat kaikki asioita jotka täyttävät normaalin arkeni. Olen aina valmis ottamaan vastuun ja tekemään vaikka toisten puolesta, enkä ehdi edes ajatella, kun olen ottanut jonkun asian hoitaakseni. Tavallani myös saan siitä itselleni aika paljon, mutta silloin kun kaikki vaatimukset ja odotukset otetaankin hetkeksi pois huomaan etten ehkä tunnekaan itseäni kovinkaan hyvin.

Tänään viimeksi pohdin, että olenko onnellinen. Niin, olenko minä? Kysymys johon en osaa yleensäkään vastata kovinkaan hyvin. Mittaan enemmän elämääni tyytyväisyyden, kuin onnellisuuden näkökulmasta. Tiedän että olen kriittinen ja aika realistinen. Luulen ettei onnellisuus ole tavoite sinänsä, vaan ihan hyvin ihmiselle riittää, kun hän voi olla elämäänsä ja itseensä tyytyväinen.

Huomasin taas miten minuun vaikutti se, kun kävin kotopuolessa Juhannuksena. Aloin jälleen pohtia missä haluan asua, olla ja elää. Millaisessa ympäristössä viihdyn ja millaisella elämän rytmillä haluan elää. Olen täällä niin tavattoman väsynyt. Vaikka olenkin ihan tyytyväinen elämääni, niin en silti koe itseäni onnelliseksi. Koko aikainen kiire, suorittaminen, ihmisten paljous ja hektisyys eivät pidemmän päälle sovi minun luonteelleni. Vaikka pärjään täällä ihan hyvin ja pysyn tässä rytmissä kiinni, niin koen että vanhenen sata vuotta yhdessä vuodessa. Tiedän ettei se ole itseäni kohtaan oikein ja koen että koko elämäni, siis se sisin ja omin minun juttuni, jää kokonaan elämättä.

Hyvä puoli tämän kertaisessa reissussa oli se, etten enää oikeastaan kaipaa kotiin. Kaipaan toki silloin tällöin ystäviäni ja sukulaisiani, mutta eniten kaipaan maaseutua, kauneutta, verkkaista elämän rytmiä ja luontoa. Tiedän että joskus vielä haluan asua muulla tavalla, kuin nyt asun ja elän. Ennemmin tai myöhemmin minulla on varaa muuttaa maalle ja hypätä tästä oravan pyörästä ulos.

Onnellisuuteen tai tyytyväisyyteen liittyy aina myös toiset ihmiset joko välittömästi tai välillisesti. Juttelin ystäväni kanssa paljon ihmissuhteistamme Juhannuksen aikana. Katselin sukulaisiani, parillisia ja parittomia. Katselin tuttaviani myös samasta näkökulmasta ja pohdin itseäni. Avioliittoni oli vaikea ja raskas. Uskoani ihmisiin koeteltiin aika monellakin tavalla sen aikana, mutta myös sen jälkeen. Olen tavallani rakentanut itselleni hyvin kiireisen elämän suojatakseni itseäni myös ihmissuhteiden saralla uusilta pettymyksiltä. En valita, koska olen oikeasti ihan tyytyväinen elämääni. Kuitenkin näinä hetkinä, kun lapsetkin ovat poissa ja olen aivan itsekseni huomaan kaipaavani toista aikuista ihmistä, jonka kanssa voisi kuluttaa aikaa ja olla onnellinen. Se on avioeron jälkeen varmaan ihan terve merkki. Olenhan aina ollut pohjimmiltani romantikko ja uskonut jopa satuihin.  Nykyisin olenkin sitten realistinen romantikko tai jotain…

Vaan nyt lakkaan tämän syvällisten asioiden julkisen pohtimisen. Keitän itselleni kupin maukasta teetä, kampaan tukkani, harjaan hampaat ja kiipeän Anna-Leena Härkösen uuden kirjan kanssa parvisängylleni odottelemaan Nukku Mattia kylään.

Hyvää yötä kaikki kanssa ihmiset!

Hanna-Kaisa