Archive for heinäkuu, 2008
Elämäni PARAS kesäloma!
Kesälomani alkaa olla loppusuoralla. Olen tänään yrittänyt lajitella pyykkejä, palauttaa tavaroita omille tutuille paikoilleen autosta ja kasseista, valmistellut imurointiprojektia ja muutoinkin yrittänyt palauttaa kotiani ihmisten asuttaman paikan oloiseksi tämän viiden viikon mittaisen kesälomani päätteeksi. Koti on kieltämättä ollut kuin lähtevien laivojen satama, kun täällä on käyty vain kääntymässä muutama yö erilaisten reissujen välillä. Vielä olisi yksi tyttären haku reissu edessä, ennen kuin ensi viikon tiistaina pitäisi palata normaaliin elämään, kun loma päättyy.
Tajusin pärjänneeni viisi viikkoa vain kassillisella vaatteita. Miksi siis tuskailen sitä, ettei asunnossamme ole tarpeeksi kaappitilaa, jos suurin osa vaatteistani lojuu käyttämättömänä? No, ehkä talviaikaan on hieman eri tilanne, kuin näin kesällä? Ainakin hän uskottelee niin itselleen välttääkseen ajatuksen kantaa “ylimääräiset” vaatteet UFF:n keräyslaatikkoon…
Tämä on ollut elämäni ensimmäinen täysipitkä kesäloma ja vasta nyt ymmärrän, miksi ihmiset pitävät niin tiukasti lomaoikeuksistaan kiinni. Eihän sitä ole voinut kaivata mitään, mistä ei ole mitään tiennyt. Aiemmat lomani ovat olleet maksimissaan vain 2-3 viikon mittaisia lukuun ottamatta vaalilomaa kevättalvella 2007, mutta sitähän ei voida laskea, sillä vaalilomalla ihminen ei paljoa lomaile!
Tähän viiteen viikkoon on mahtunut ikimuistoisia elämyksiä ja tapahtumia. Olen ehtinyt autoilla ja reissata lasten kanssa Ruotsissa yli viikon, olen pessyt mattoja ja kerännyt mansikoita, käynyt kahdesti raveissa, kiitos ystäväni Tiinan, joka hevosharrastuksensa myötä auttaa myös minua kohtaamaan uudelleen lapsuuttani raviradoilla ja tallialueilla… Olen ollut Naantalissa unikeonpäivänä, tavannut rakkaita sukulaisia Joutsenossa, toiminut karaoketuomarina Konnunsuon Baarissa Lappeenrannan Linnoituksenyön karaoken esikarsinnoissa, poikennut enoni mökillä Sulkavalla, tätini luona Karkkilassa ja totaalisesti ollut ihan irti arjestani. Huomenna vielä starttaan auton nokan kohti iloista Etelä-Karjalaa ja ajan Joutsenoon noutamaan Lotan pois kesälaitumilta Jessen kanssa. Lasse jää Helsinkiin koiravahdiksi. Lassella alkaa maanantaina rippikoulu ja vielä viimeinen kirkkomerkintä tulee pinnistää kirjaseen, jotta leirioikeus on varmistettu. Lauantaina Tiina tulee Joutsenoon junalla ja vien hänet Konnunsuon Baariin laulamaan karaokea. Sunnuntaina menemme Lappeeseen raveihin, koska Tiinan hevoset juoksevat ekassa ja neljännessä lähdössä. Onneksi maanantai on vielä vapaa!
Edessä on tavallista kovempi syksy niin töissä, mutta myös kuntavaalirintamalla. Koen että olen tehnyt parhaani kerätäkseni voimia syksyn tulevia koetuksia silmällä pitäen…
Ihanasta kesästä kiittäen:
Hanna-Kaisa
Add comment heinäkuu 31, 2008
Elämä, asenne ja rakkaus
”Ihminen voi löytää tarkoituksen elämälleen luomalla jonkin teoksen, tekemällä jonkin työn, kokemalla hyvyyttä, totuutta ja kauneutta, nauttimalla luonnosta ja kulttuurista tai kohtaamalla toisen ainutlaatuisen olennon tämän koko ainutlaatuisuudessa – toisin sanoen rakastamalla häntä. Ylevin tarkoituksen taju on kuitenkin varattu niille, joilta on viety mahdollisuus tarkoituksen löytämiseen työstä, elämyksistä tai rakkaudesta mutta jotka pystyvät omaksumaan sellaisen asenteen vaikeuksiaan kohtaan, että nousevat niiden yläpuolelle ja kasvavat ihmisinä.” (Viktor E. Frankl (1905–1997)
Löysin netistä sattumalta yllä olevan Viktor E. Franklinin ajatuksen, joka sai minutkin pohtimaan suhdettani maailmaan, luontoon, itseeni ja kanssaihmisiin. Lähinnä sitä, miten tarkasti koko elämä onkaan asenteesta kiinni.
Mikäli suhtaudut itseesi ja tekemisiisi negatiivisesti, et todennäköisesti tule koskaan kokemaan positiivista täyttymystä mistään mitä olet tehnyt, sanonut tai saavuttanut, vaan suret asioita joita jätit tekemättä, sanomatta tai saavuttamatta. Jos kiinnität huomiosi vain negatiivisiin asioihin, todennäköistä on, ettet kohtaa kuin niitä, sillä kaikki positiivinen jää sinulta näkemättä.
Miten sitten kehittää positiivista ajatteluaan? Kuinka oppia ajattelemaan, että lyödessäni varpaani tuohon kiveen minulle sentäs jäi 19 ehjää varvasta tallelle, joihin yhteenkään ei satu tippaakaan. Sillä tosiasiahan se on, että miksi surra yhtä varvasta, kun loput ovat ihan kunnossa?
Positiivisten asioiden odottamisessa piilee myöskin omat vaaransa. Jos odottaa hyviä asioita kiihkeästi, on vaarana joutua pettymään. Mutta mitä sitten? Kuka on päättänyt että ihmisen tulee välttää pettymyksiä ja kipua? Eivätkö molemmat kuitenkin kuulu inhimilliseen elämään?
No, yllä olevat Franklinin sanat pätevät kyllä helposti kaikkiin muihin elämän osa-alueisiin, mutta ei välttämättä rakkauteen. Rakkaudessa asiat eivät ole vain itsestä riippuvaisia, vaan rakkauteen tarvitaan aina kaksi. Jos toinen ei uskalla ajatella positiivisesti ja olla vastaanottavainen, niin siinä ei silloin enää edes positiivinen asennekaan auta, koska toisen puolesta ei kukaan voi elää ja tuntea. Jos toinen pelkää pettymyksiä ja sitä että minuun sattuu haluten vältellä sellaisia asioita, minkäs toinen sille pystyy tekemään? Ehkä sitten, jos kaksi samalla tavalla elämään, rakkauteen ja tunteisiinsa asennoituvaa kohtaa toinen toisensa voidaan päästä lähelle täyttymyksen tunnetta. Ihmiset vaan uskaltavat turhan harvoin asettua toisen eteen ilman miekkaa ja kilpeä ja kohdata tämän sellaisena kuin hän todellisuudessa on. Ilman ennakkoasenteita, kaunistelua tai odotuksia. Siitäkin huolimatta, että ne on useimmiten juuri ne omat odotukset joihin ihminen toisessa pettyy tullessaan pettymään.
Hanna-Kaisa
2 comments heinäkuu 20, 2008
Uusia horoskooppeja:
Lomahoroskooppi:
Oinas
Rakastaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, joten hänen ihanne lomaansa saattaa kuulua syvämerisukellus, mustien rinteiden syöksylasku tai autourheilukilpailut. Varmaa on ainakin se, että lomaa ei suunnitella kuukausi kaupalla, vaan oinas haluaa toteuttaa lomansakin tutulla tyylillään, eli fiilispohjalta.
Härkä
Viettää tänäkin vuonna lomansa maaseudun rauhassa, joko kesämökillä tai sukulaisten maatilalla. Hän vaeltaa luonnossa, ihastelee kukkaniittyjä ja auringonlaskua järven pintaa vasten, lueskelee aikakausilehtiä tai maalaa taulun näkemästään kauneudesta. Mikäli rahaa on, härkä saattaa pistäytyä Kaustisten kansanmusiikkijuhlilla tai Punkaharjun Retretissä ihailemassa taidetta.
Kaksonen
Viettää kaupunkilomaa Milanossa tai New Yourkissa. Hän ei koskaan lomaile yksin, vaan on innostanut kirjavan tuttavapiirinsä mukaan lomalleen. Hän vie ystävänsä kaupungin parhaisiin menomestoihin ja shoppailemaan. Annetaan Visan vinkua loman kunniaksi!
Rapu
Lähtee perheensä kanssa kesämökille järven rannalle, eikä näytä naamaansa laisinkaan kaupungissa, ennen kuin loma on visusti lopussa. Hän kutsuu ystäviä ja sukulaisia mökille lomailemaan, leipoo mansikkakakkuja ja raparperipiirakkaa lomalaisten iloksi.
Leijona
Viettää lomaansa loistopurrellaan, jossa hän kestitsee viime vuoden antoisampia liikekumppaneitaan. Hän kuljettaa purtensa Savonlinnan Oopperajuhlille tai Porin Jazziin, josta hän on varannut aitiopaikat.
Neitsyt
Pysyy lomallakin mahdollisimman lähellä työpaikkaansa, sillä eihän sitä koskaan tiedä, jos siellä sattuu jokin katastrofi. Sitä paitsi sijainen ei kuitenkaan osaa hoitaa kaikkia hänen töitään. Neitsyt on vuokrannut itselleen pienen siirtolapuutarhapaikan, jossa hän viljelee vihanneksia ja kauniita kesäkukkia. Hän on varannut itselleen kasan kaunokirjallisuutta luettavakseen, koska kirjastot rajoittavat inhottavasti aukioloaikojaan nimenomaan heinäkuussa.
Vaaka
Viettää kulttuuriloman Roomassa, Pariisissa tai Ateenassa. Hän kiertää kaikki taidenäyttelyt läpi, piipahtelee pienissä taideshopeissa ja istuskelee kahviloissa ja hymyilee ohikulkijoille. Hän haluaa kokea paikallisen kulttuurin tunnelman.
Skorpiooni
Viilettää pitkin Hampurin katuja ja poikkeaa muutamaan strippiluolaan. Toinen vaihtoehto on se, että hän haluaa koetella omaa kestävyyttään ja kiipeää Himalajalle. Tästä hän ei tietenkään ole kertonut etukäteen kenellekään.
Jousimies
Menee Valamon luostariin ja osallistuu hiljaisuusriitteihin. Hän käy myös omatoimilomalla Intiassa vaeltamassa vuorisoja ja pikkukyliä. Matkan aikana hän tapaa paljon uusia ihmisiä ja tekee vapaaehtoistyötä niin paljon kuin ikinä ehtii. Lisäksi hän käy tapaamassa yhtä vanhaa tuttavaansa Egyptissä, johon edellisellä reissullaan tutustui.
Kauris
Pakkaa lapset, makuupussit ja kylmälaukun asuntoautoon ja kiertelee Suomen leirintäalueita, huvipuistopaikkakuntia ja kalamarkkinoita. Kauris haluaa irrottautua työstressistä ja parhaiten se onnistuu tien päällä maalaismaisemia katsellessa.
Vesimies
On tilannut lomansa kunniaksi itselleen avaruuslennon.
Kalat
Siirtyy kulmakuppilasta metsän keskelle ja lammen rannalle kesämajaansa. Hän säveltää kesän aikana ahkerasti uusia romanttisia kappaleita ja toivoo, että unelmien prinssi tai prinsessa karauttaisi valkealla ratsullaan hakemaan hänet metsän siimeksestä… Ellei prinssiä tai prinsessaa näy eikä kuulu, hän rakastuu metsässä huhuilevaan huuhkajaan, sillä ilman kesäromanssia yksikään kala ei pidä elämäänsä elämisen arvoisena…
Horoskooppimerkit ja peseytyminen
Oinas ottaa nopean kylmän suihkun, kuivattaa tukkansa, heittää kuteet niskaan ja säntää uusiin seikkailuihin…
Härkä nauttii rauhallisesta saunomisesta ulkosaunassa. Silloin tällöin hän käyttää saunaturvetta, jotta maan mineraalit imeytyvät hänen kehoonsa. Hän istuu saunomisen välillä mielellään terassilla ja ihailee linnunlaulua, samalla kun uittaa jakojaan yrttikylvyssä. Elävä takkatuli lämmittää ihanasti saunan päälle.
Kaksonen menee aerobickiin ja sen jälkeen kimppasaunaan uimahallille. Hänestä on kertakaikkiaan ajan tuhlausta lämmittää itselleen omaa saunaa. paitsi silloin, kun hän kutsuu ystäviä viettämään saunailtaa.
Rapu lämmittää mielellään vuosisadan suvun hallinnassa ollutta savusaunaa yhdessä sukulaisten ja perheen kanssa. Saunominen on osa suvun yhteistä traditiota. Rapu haluaa opettaa samat traditiot myös omalle jälkikasvulleen.
Leijona lilluu poreammeessaan tunti kausia. Hän on virittänyt klassista musiikkia ja kynttilöitä koristamaan kylpyhuonettaan. Hän lorauttaa kylpyveden sekaan Chanell 5:sta, jotta elämä tuntuisi vieläkin ylellisemmältä. Joskus hän avaa kylpyhuoneen ikkunan, jotta naapureillekaan ei jäisi epäselväksi että leijonalla on poreamme.
Neitsyt ei käytä yleisiä saunoja, koska niissä aina joku heittää liian kovat löylyt ja muutenkin hän kammoksuu yleisiä suihkutiloja niiden bakteeriarvojen takia. Neitsyt käykin kotonaan suihkussa aamuin ja illoin. Siinä välissä hän desinfioi kylpyhuoneensa ainakin kerran.
Vaaka ottaa lämpimän vaahtokylvyn kunnon tassuammeessa, jonka hän on hankkinut antikvariaatista. Se on kultatassuinen ja persikan sävyinen, kuten kylpyhuoneen kaakelit ja verhoilutkin ovat.
Skorpiooni peseytyy milloin missäkin. Joskus huoltoaseman vessassa, baarin takahuoneessa, joskus hän ruoskii itseään saunavihdalla tulikuumassa saunassa ja joskus taas hyppää suoraan järveen jäiden sekaan.
Jousimies rakastaa höyrysaunoja, koska ne tuovat mieleen hänen lukuisat kaukomaan matkansa ja omituiset ystävänsä, joita hän on matkojensa varrella tavannut.
Kauris lämmittää vanhan kunnon pönttöuunin ja saunoo hartaasti lempeissä löylyissä yrittäen unohtaa työstressin ja ensiviikoksi suunnittelemansa kylpyhuoneen laajennuksen.
Vesimies on ajastanut sähkösaunan lämpiämään heti kun vapautuu astronomiseuran vuosikokouksesta, jossa hän on ollut esittelemässä uusinta keksintöään, jonka avulla voidaan mitata avaruusmatkojen pituuksia planeetalta toiselle. Vesimiehen sähkösaunassa välkkyy sinisiä ja valkoisia loisteputkia, joita hän viritteli sähköistääkseen tunnelmaa viime uuden vuoden aattona. Saunan jälkeen vesimies ui villasukat jalassa puhallettavassa uima-altaassa, joka kököttää keskellä olohuonetta. Villasukat ovat varotoimenpide, koska saunan jälkeen vesimiehen varpaita palelee normaalia enemmän.
Kalat lämmittää puuhellalla vettä kylpypaljuaan varten. Hän on ostanut luontaistuote kaupasta mielialaan sopivia kylpykuulia ja parasta aikaa hän katsoo tarot korteista ja teen lehdistä millaisia energioita hän tänään tarvitsisi itselleen, jotta osaa valita oikean tuoksuisen kylpykuulan paljunsa pohjalle.
Hanna-Kaisa
Add comment heinäkuu 19, 2008
Tuorteita runoja:
* Vain kolme askelta erotti minut sinusta. Yksi lause, jonka joskus sanoin ja toinen jonka jätin lausumatta. Se etten vastannut odotukseen, joka sinulla oli. Se että halusin kulkea omaa polkuani, joka minun kosmiseen maailmankarttaani oli kirjoitettu jo syntymäni hetkellä. Sinä et sitä ymmärtänyt. Et tässä elämässä. Onneksi vielä tulee elämä, jonka aikana tämä asia kirkastuu myös sinulle. Silloin sinäkin ymmärrät minua.
* Miksi ihminen on keksinyt itselleen ajan? Miksi meillä on ollut niin voimakas halu ja tarve rajoittaa itseämme ja kulkuamme maan päällä? Tuoko aika meille turvaa, vai pelkästään kuristavaa rajoittuneisuuden tunnetta, joka seuraa meitä kaikkialle? Miksi aika itsessään on jo rajallinen, vaikka ajan pitäisi olla ajaton?
* Sielun sitoutuneisuus on jotakin aivan muuta, kuin mumista tekoripsien, kammatun tukan ja hohtavan valkean hunnun takaa varovasti: “tahdon”.
* Me luomme itsellemme ja elämällemme jatkuvasti ympärillemme merkityksiä. Minun merkitykseni voivat olla aivan erilaisia, kuin sinun merkityksesi. Silti sinun merkityksesi ovat sinulle yhtä aitoja, kuin minun merkitykseni minulle.
* Ei ole olemassa kokonaista totuutta. Totuus muodostuu henkilökohtaisista totuuksista, jossa kukin elämäämme elämme ja itseämme toteutamme. Totuuteen mahtuu niin monta totuutta, kuin totuudessa on osallisia. Totuus on moniulotteinen ja riippuu aina katsojan kannasta.
* Karman laki on asia, jota yksikään meistä ei pääse pakoon. Helpoimmalla meistä pääsee se, joka tämän asian tunnistaa ja alkaa kohdata haasteistaan tietoisesti.
* Muista pitää huolta sisäisestä lapsestasi. Ole sille hyvä ja hellä. Sisäinen lapsi ansaitsee kaiken rakkautesi. Kun osaat rakastaa ja helliä sisäistä lastasi, opit rakastamaan myös niitä lapsia, joita tähän maailmaan omalle vastuullesi teet. Opeta heidätkin mallisi avulla rakastamaan sisäistä lastaan. Anna heidän sisäisen lapsen jäädä lapseksi, äläkä aseta heille liian suuria haasteita kasvun tiellä. Leiki ja laula lastesi kanssa. Niin sisäisen lapsesi, kuin niidenkin jotka tähän maailmaan teit.
* Silloin kun sydämesi on puhdas, avoin ja vastaanottavainen, vain silloin rakkaus voi kävellä ovestasi sisään. Silloin jos olet täyttänyt sydämesi tarpeettomalla vihalla ja katkeruudella rakkauskin juoksee sinua karkuun.
* Minä löysin kaksoisliekkini, vain kadottaakseni hänet jälleen. Löysin myös yhteisen tehtävän, jonka maailma oli meille aikojen alussa antanut. Siitä aion kuitenkin pitää kiinni.
* Kuinka paljon tuottaakaan tuskaa se, että minä näen jotain, mitä sinä et ole vielä valmis näkemään. Kuinka paljon lohtua tuokaan se, että tiedän olevani tässä juuri siksi, että sinäkin oppisit näkemään sen saman.
* Myötätunto toisia kohtaan kehittyy myötätunnosta itseä kohtaan.
* Lujuus on haavoittuvaisuutta. Kovuus puolestaan sitä, että pelkää kaiken aikaa haavoittuvansa.
* Kärsivällisyyden oppiläksy on usein äärimmäisen tuskaisa oppiläksy. Kärsivällisyyden oppiläksy auttaa kuitenkin kaikkialla oman elämän hallintaa ja viihtyvyyttä.
* Silloin kun minun silmäni kohtasivat sinun silmäsi, maailmasta hävisi aika, paikka ja tila. Ympäristö muuttui kosmiseksi kokemukseksi, jollaisen olemassa olosta olin kuullut, mutta en ikinä muistanut kokeneeni. Se oli pala jumalallista ykseyttä, josta joskus olimme saaneet nauttia. Se oli muistutus suunnasta, jota kohti ihmisen tulee jälleen kulkea. Se polutti elämäni uudestaan. Ei kohti sinua, vaan kohti päämäärää, joka oli maallisten asioiden joukossa itseltäni unohtunut. Olin unohtanut itseni ja sen mitä minä pohjimmiltani elämältäni hain. Turvaa, lämpöä, rakkautta ja anteeksiantoa. Olin jopa unohtanut sen, etten voi etsiä niitä muista ihmisistä, vaan ensin minun on löydettävä ne asiat itsestäni.
* Merkittävin hetki ei olekaan hetki, kun on saavuttanut jotain, vaan hetki, kun tajuaa menettäneensä sen, mitä olisi voinut saavuttaa. Se näet avaa silmät näkemään mitä tulee tavoitella. Tavoitteet puolestaan avaavat sydämen elämänhalulle.
* Joskus menneiden ei pidäkään antaa olla. Joskus ne pitää kohdata ja kasvaa sen avulla vieläkin vahvemmaksi ja vapaammaksi yksilöksi.
* Olen antanut sinulle kaiken anteeksi, koska oivalsin, etten ikinä voi odottaa sinun antavan minulle mitään anteeksi, ellen itse ota ensimmäistä askelta
* Joinakin öinä minä irtaannun ruumiistani ja lennän katsomaan kuinka sinä nukut. Joskus näytät levottomalta, joskus aivan levolliselta. Nukut sinun paikallasi siellä, sen ihmisen vierellä kenet valitsit opettamaan sinulle asioita elämästä ja ihmisistä. Asioita rakkaudesta, anteeksiannosta ja itsestäsi. Yleensä näytät tyytyväiseltä, joskus jopa onnelliselta. Joinakin öinä kuitenkin myös sinä irtaudut ruumiistasi ja lennät kanssani seuraavaan ulottuvuuteen. Haluat selittää minulle miksi toimit kuten toimit. Pyydän ettet selittäisi. Sinä pidät minua sylissä ja lohdutat. Katsot minua silmiin ja pidät minua molemmista käsistä kiinni. Kumpikaan ei haluaisi palata. Kuitenkin aina tulee uusi aamu ja kummankin on palattava sinne, missä maallinen elämä sijaitsee.
* Tiesitkö, että olet ehkä viehättävin ihminen jonka olen koskaan kohdannut? Enkä tarkoita sitä mitä maalliset silmäni sinussa näkevät, vaan sitä kaikkea kauneutta, jota sinun sielusi säteilee ympäröivään maailmaan. Mikäli kaikki ihmiset näkisivät saman sinussa, mitä minä sinusta näen, sinua rakastettaisi kaikkialla.
* Joskus on kivaa olla pikkuisen naiivi ja uskoa uskomattomiin asioihin. Vaikkei niitä oikeasti olisi olemassakaan, niin niiden ajatteleminen tekee elämästä paljon mukavampaa ja värikkäämpää.
* Kuka voi vetää rajan totuuden ja valheellisuuden välille, jos jokaisen totuus kuitenkin näyttää aivan erilaiselta?
* Sielunsa voi myrkyttää negatiivisilla ajatuksilla ja tunteilla. Sen voi hukuttaa vihaan, kaunaan ja katkeruuteen. Mutta kuka oikeasti haluaa elää sellaisen taakan kanssa? En minä ainakaan!
* Jos näkisit, että olen kaatunut maahan polvet verillä, auttaisitko sinä minut ylös? Ojentaisitko minulle kätesi ja putsaisit vuotavan haavan? Puhaltaisitko ja ottaisitko syliin? Vai jatkaisitko matkaasi ikään kuin et olisi huomannutkaan minua?
* Näinä öinä, kun istun yksin ja katselen taivasta, saatan nähdä pilkahduksen sinun hymystäsi. Näinä öinä kun olen yksin, en pelkää pimeää, en hiljaisuutta, sillä tunnen sinun läsnäolosi, vaikket edes ole osa minun elämääni. Yöt ovat eri asia.
* Silloin kun minä kohtasin sinut, koko maailmankaikkeus vietti juhliaan. Enkelit tanssivat ja lauloivat. Maljoista virtasi rakkauden viini. Aurinko hyväili taivaanrantaa lämpimillä säteillään. Silloin kun minä päästin otteeni irti kädestäsi taivas hiljeni ja taivaaseen laskeutui ikuinen yö.
* Pysyn tässä. Olen aivan varma siitä, että olen oikealla tiellä. Sinä voit huutaa tai raivota, voit olla minulle ilkeä tai välinpitämätön. En anna sinun johtaa itseäni harhaan, sillä minä tiedän mitä minun on määrä tehdä.
* Sisäinen lapseni kohtasi kaksoisveljensä. Niin saattaa käydä kerran elämässä. Saattaa myös olla ettei niin käy koskaan. Veli ja sisar leikkivät keskenään hetken. Ne saivat toisistaan voimaa ja toivoa. Tiet erkanivat, mutta se mitä leikistä syntyi jäi ikuisesti elämään kummankin elämään. Antamaan voimaa, näyttämään suuntaa, pitämään huolta ja muistuttamaan, että maailmassa on aina ripaus kauneutta mukana.
* Kohtaloon uskominen olisi jotenkin kivuttoman helppoa. Oman elämänsä vastuun voisi samalla siirtää itsestä ulos. Silti tässä kaikessa hulluudessa on jotakin kohtalon omaista. Ainakin se muistuttaa käsikirjoitettua saippuasarjaa. Kun kertaan tapahtumia muutaman vuoden takaa tähän päivään, löydän lukuisia kohtia, joita ei tapahdu kuin kirjoissa tai elokuvissa. Ei ainakaan oikeassa elämässä, jota ihmiset elävät. Joskus muovaamamme todellisuus muistuttaa saippuasarjaa. Joskus sen juonen käänteet ovat sellaisia, joissa häviävän pienellä todennäköisyydellä varustetut asiat tapahtuvat tai ihmiset joilla ei pitäisi olla mitään tekemistä toistensa kanssa kohtaavat. Se ei ehkä johdu kohtalosta, vaan siitä, että käsikirjoittajia on niin monta. Kukin tuo juoneen omat käänteensä. Vaikka tämä elämä onkin minun, en silti elä yksin. Minun elämäni sekoittuu lukuisiin muihin elämiin, joista jokaisesta kukin eläjä on itse vastuussa. Joskus elämät sotkeutuvat toden teolla keskenään. Siitä seuraa odotettuja, mutta myös odottamattomia kohtaamisia. Luulen että tässä kaikessa on pohjimmiltaan ollut kyse siitä. Toinen vaihtoehto on se, että kohtalo ohjaa ja me toteutamme.
Hyvää kesää!
Hanna-Kaisa
Add comment heinäkuu 8, 2008
Kunta on vastuuton työnantaja!
Bongasin tänään Hesarista myös toisen asian, jota olen kummeksinut sekä esimiehenä, että työpaikkani luottamushenkilönä. Hesarissa kerrottiin siitä, että väkivallan uhriksi joutuminen vapaa-ajalla katkaisee palkan maksun kuntatyönantajan leivissä. Asia jota en ollut tullut ajatelleeksi oli nimenomaan se, että asia vaikuttaa nimenomaan lähisuhdeväkivaltaa kohtaavien ihmisten oikeusturvaan. Mikäli kynnys tehdä rikosilmoitus on muutoinkin hyvin korkea lähisuhdeväkivaltaa kohdanneella, niin tällainen työehtosopimus varmistaa sen, että kynnys kertoa lääkärille kävelleensä pimeässä oven kulmaa päin tai kaatuneensa pyörällä on huomattavasti matalampi, kuin kertoa avoimesti ottaneensa omassa kotona turpaan. Väkivallan uhriksi joutuminen vapaa-ajalla merkitsee kahden viikon palkatonta karenssia, jonka jälkeen uhrilla on mahdollisuus hakea Kelasta sairauspäivärahaa. Hänellä on myös oikeus hakea tekijältä oikeusteitse ansionmenetyskorvauksia, mikäli tekee asiasta rikosilmoituksen.
Tästä ei ole kuin muutama kuukausi aikaa, kun STM julkaisi kunnille ohjeistuksen lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi. Siinä annettiin ohjausta ja neuvontaa lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen ja palvelurakenteen parantamiseksi, jotta uhrit, sekä tekijät saisivat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa apua. Siinä ei puututtu sanallakaan siihen, millä tavalla kunnat työnantajina puuttuvat lähisuhdeväkivaltaan.
Tiedossamme on, että n. 80% kunta-alalla työskentelevistä on naisia. Tiedossamme on myös se, että liki 90% lähisuhdeväkivallan uhreista on naisia. Tiedossamme on myös se, että yleisin paikka jossa suomalainen nainen tulee tapetuksi on oma koti. Tiedossamme on myös se, että lähisuhdeväkivaltaisissa perheissä tilanteesta eniten kärsivät juuri lapset. Tiedossamme on myös se, että miehen kynnys ilmoittaa lähisuhdeväkivallan uhriksi joutumisesta on naisen kynnystä huomattavasti paljon korkeampi.
Maassamme on monta vuotta puhuttu, ettei uhria saisi syyllistää ja kynnys ongelmasta puhumiselle pitäisi pyrkiä rakentamaan mahdollisimman matalaksi. Poliisitilastojen mukaan kynnys on selkeästi madaltunut vuosi vuodelta. mm. 30-40 vuotiaat naiset (ja jopa miehet) ilmoittavat poliisille edeltäjäsukupolvia helpommin kohtaamastaan lähisuhdeväkivallasta. Luulen siis hyvin voimakkaasti, että tämä uusin työehtosopimus, jota parasta aikaa noudatamme nostaa jälleen ilmoituskynnystä ja saavutetut edistysaskeleet valuvat hiekkaan. Huomattavaa tässä on ainakin se, että uusinta KV-TESS:iä laadittaessa sen sukupuolivaikutuksia ei ole lainkaan arvioitu.
Hanna-Kaisa
2 comments heinäkuu 1, 2008
Nuoret ja Vihreät ajattelevat puolustuspolitiikasta saman suuntaisesti!
Tämän aamun Hesarissa oli iso juttu ulko- ja turvallisuuspoliittisen nuorten ryhmän näkemyksistä. Nuorten näkemykset eivät paljon poikkea muutaman vuoden takaisesta Vihreän liiton turvallisuuspoliittisesta ohjelmasta: “vähemmän aseita, enemmän turvaa”, jota olin Mikkelissä valtuuskunnan kokouksessa hyväksymässä. Ainoana poikkeuksena on sotilaallinen liittoutuminen, koska oma puolueeni linjasi tuolloin, ettei Suomen tarvitse liittoutua sotilaallisesti, mutta voimme tehdä yhteistyötä EU:n yhteisen puolustuksen kehittämiseksi ja rakentamiseksi. Natokysymystä ei pidetty tuolloin ajankohtaisena. Sinänsä kyllä myös nuorten ryhmä päätyi uutisen mukaan näkökulmaan: “Liittoutua pitää, mutta kenen kanssa, siitä päätetään paremmalla ajalla.”
HS:n artikkelissa ryhmän puheenjohtaja Johan Ekman toteaa asevelvollisuudesta: “Ajatus yleisestä asevelvollisuudesta nojaa ideologiaan, että kaikki koulutetaan. Armeijan tehtävä on kuitenkin puolustaa maata ja toteuttaa kansainvälisiä kriisinhallintaoperaatioita” Lisäksi ryhmä toteaa, että nykyinen järjestelmä on kallis, tuhlaa miestyövuosia, loukkaa yksilön vapautta ja ylläpitää sukupuolten välistä eriarvoisuutta.
Itse olen noista kysymyksistä työryhmän kanssa täysin samaa mieltä. Olen naisjärjestön puheenjohtajana yrittänyt tuoda näitä epätasa-arvokysymyksiä esille. Järjestelmässä on monia sukupuolten tasa-arvoa jopa loukkaavia piirteitä. Ensinnäkin asevelvollisuus koskee vain toista sukupuolta, eli miehiä. Miehillä on velvollisuus, naisilla on mahdollisuus osallistua asepalvelukseen. Naisilla ei ole mahdollisuutta osallistua siviilipalvelukseen, miehillä on, eikä nainen joudu vankeuteen, jos hän kieltäytyy asepalveluksesta, mutta mies joutuu.
Myös oma puolueeni linjasi Mikkelissä että nykyisen kaltaisesta asevelvollisuusjärjestelmästä voitaisi luopua ja ottaa käyttöön muista Pohjoismaista hyviä malleja, joissa vain osa ikäluokasta suorittaa asevelvollisuuden.
Nuorten ryhmä oli ihmeen hiljainen Venäjäkysymyksestä. Artikkelin lopussa oli lyhyt sitaatti:” Kukaan ei nostanut esille Venäjä-argumentointia.” Voi olla, että nuorempi sukupolvi on viisastunut siinä mielessä, että Venäjä-peikko-ajattelusta päästään tulevaisuudessa eroon, mutta ymmärrettävästi itse Itärajalla kasvaneena muistan aina silloin tällöin mittailla maamme Venäjä-suhdetta. Silmääni sattui myös HS:n tapa asetella juttunsa samalle sivulle, jossa käsiteltiin Itärajan rekkaongelmia ja Vaaslimaan tullin 50-vuotissynttäreitä otsikolla: “Itärajan tulli pelkää Suomen muuttuvan syypääksi Vaalimaan tukkoisuuteen.”
Oma puolueeni kirjoitti vuonna 2004 Venäjästä seuraavaa:
“Vanha Venäjän uhka elää vielä voimakkaana. Tämä huolimatta siitä, että esimerkiksi Ruotsi, Tanska ja Norja ovat poistaneet Venäjän uhkakuviensa joukosta. Suomessa vallitsee voimakkaana käsitys, että on varauduttava pahimpaan, vaikka aseellisen hyökkäyksen uhka Venäjältä on hyvin pieni.
Venäjän yhteiskuntajärjestyksen muutos on ollut vaikea ja osittain kaoottinen prosessi. Ongelmat, kuten köyhyyden voimakas lisääntyminen, organisoitunut rikollisuus, sairaudet ja ihmisoikeusrikkomukset Tšetšeniassa, ovat yleisesti tiedossa, kuten demokraattisten standardien vastaiset käytännöt mm. presidentinvaalien yhteydessä. Venäjällä on myös suuri määrä taktisia ydinaseita, joiden turvallisuus on usein asetettu kyseenalaiseksi.
Suomessa vallitse kaksi täysin vastakkaista Venäjän uhkakuvaa. Ensimmäinen liittyy yhteiskunnalliseen sekasortoon ja maan hajoamiseen sekä siitä aiheutuvien mahdollisten aseellisten konfliktien leviämiseen myös lähialueille. Toinen uhka liittyy Venäjän taloudelliseen nousuun. Se antaisi mahdollisuuden lisätä puolustusmenoja ja elvyttää aikaisempia imperialistisia pyrkimyksiä.
Voidaan sanoa, että Venäjän uhkaan suhtaudutaan kahtalaisesti. Joko uhasta yritetään päästä eroon hakeutumalla Natoon, kuten Baltian maat ovat tehneet. Vaihtoehtona on vanhan varovaisuuslinjan jatkaminen, jolloin pyritään kaikin keinoin olemaan ärsyttämättä Venäjää, eikä siten missään nimessä turvauduta Natoon.
Vaihtoehtona on se, että panostetaan voimakkaasti EU:n ja Venäjän yhteistyöhän ja kumppanuuteen. Tällä hetkellä suuri osa Venäjän viennistä kohdistuu EU-maihin, mikä luo konfliktien ehkäisyssä tärkeitä taloudellisia sidoksia. Mitä syvempi EU:n ja Venäjän välinen yhteistyö on ja mitä moninaisimmilla alueilla se toteutuu, sitä epätodennäköisempää on, että EU:n ja Venäjän välille syntyy konflikteja.”
Uhkakuvia tai ei, niin ainakin itse sain työterveydestä eilen jäykkäkouristusrokotteen sekaan kurkkumätärokotteen, jota näillä leveyksillä ei yleensä automaattisesti pistellä, mutta Itärajalla pistetään. Syynä ylimääräisen rokotteen saamiseen oli se, että vietän suuren osan tänään alkaneesta kesälomastani 12 km:n päässä Venäjästä.
Hanna-Kaisa
Add comment heinäkuu 1, 2008