Suomi, tämä väkivallan kultamaa!

Uskon ettei keltään ole tämän aamun uutisoinnissa jäänyt huomaamatta, että poliisin tietoon tulleiden väkivaltarikosten määrä on kasvanut viime vuonna. “Ennen lyötiin puukolla kerran, nyt kymmenen” toteaa poliisi. Pahoinpitelyitäkin on ollut enemmän kuin 70:een vuoteen. Asiasta uutisoi ainakin HS.

Tästä samasta kielii varmaan myös tuore kouluterveyskysely, jossa kiusaamisen ja väkivallan uhriksi on joutunut ennätysmäärä yläkouluikäisiä.Väkivallan uhriksi joudutaan paitsi samanikäisten taholta, myös kodeissa. Koulukiusaamiseen puututaan entistä intensiivisemmin, mutta silti kiusaaminen lisääntyy. Onko puuttumisenkeinoissa siis jotakin puutteita?

Lie varmaan turha muistuttaa, että meillä töissä Hesan ydinkeskustassa väkivalta on jokapäiväinen ilmiö ja tätä asiaa ollaan eritoten viimeisen vuoden aikana puitu niin nuorisoasiainkeskuksella, sidosryhmissä, kuin mediassakin. Viime vuonna meidän keskustelutilastoissa väkivalta (oma tai toisen) nousi ensimmäisen kerran ykkösaiheiksi nuorten kanssa.

Myös lähisuhdeväkivalta on lisääntynyt, samaan aikaan kun hallitusohjelmassa halutaan kiinnittää erityistä huomiota lähisuhdeväkivallan estämiseksi ja väkivallan uhriksi joutuminen sosiaali- ja tereyspalveluissa työskentelevien kohdalla on lisääntynyt, vaikka työturvallisuuteen kiinnitetään entistä enemmän huomiota.

Mitäs sitten pitäs tehdä tälle? Kattella vaan miten tilastot kasvaa ja rukoilla ettei se satu omalle kohdalle?

Minusta olisi tuohon alkoholiverokeskusteluun joka uudelleen tulee ajankohtaiseksi vuoden alussa syytä nostaa myös tämä näkökulma, eikä vain tuijottaa tuonti ja kulutustilastoja.

Me Vihreät haluamme ottaa vastuullisen kannan ainakin lähisuhdeväkivallasta. Puolueen oikeuspoliittinen työryhmä järjestää lähisuhdeväkivaltaa laajasti käsittelevän seminaarin Turussa 20.9, joka on kaikille avoin.

Alla seminaariohjelma, tervetuloa!

Vihreiden lähisuhdeväkivalta-aiheinen seminaari “Rakkaus vs. hakkaus”

20.9.2008 Turussa
Kaupungintalon Armfelt-sali (Aurakatu 2, 20100 Turku)

OHJELMA:

10:00 kahvi

10:30 “Seminaarin avaus”,
Timo Ahonen,
Vihreän liiton oikeuspoliittisen työryhmän pj.

10:45- 11:45 “Hallitusohjelman näkökulma lähisuhdeväkivaltaan”
Heidi Hautala,
Tasa-arvoasiainneuvottelukunnan pj., kansanedustaja

12:00 -13:00 “Parisuhdeväkivalta Suomessa”
Suvi Arapkirli
Viestintäkoordinaattori, FM
Kotirauhaa-kampanja, Väestöliitto

13-14 lounastauko

14:00 -15:00 “Lähisuhdeväkivallan sovittelun sosiaalinen todellisuus ja
yhteistyöpyrkimykset”
Jens Gellin,
kouluttaja, sovittelija

15:00-16:00 “Lähisuhdeväkivalta lapsen kokemana”
Anita Birstolin,
VET, TTM

16.16:15 “Seminaarin päätös”

http://www.vihreat.fi/fi/node/2879

Hanna-Kaisa

Pieni- ja keskituloisten verotus ok, viinaveron ennallaan pysyminen pettymys…

Hallitus on eilen kursinut kasaan budjettiesityksensä verolinjat. Olin iloinen siitä, että Vihreät ja Keskusta saivat taivutettua Kokoomusta sen verran, että veron kevennykset kohdistuvat pääosin pieni- ja keskituloisiin. Itse olisin lähtenyt alun perin liikkeelle maltillisemmista veron kevennyksistä, mutta Kataisen esittämät lähtökohdat huomioiden veropaketti vaikuttaa tältä osin kohtuulliselta.

Alkoholiveron ennallaan pysyminen on kuitenkin minulle pettymys. Ilokseni huomasin, että hallitus saattaa palata asiaan ensi vuoden alussa. Alhainen alkoholiverotus asettaa haasteita myös kuntavaaleihin, sillä monissa kunnissa päihdepalvelut ovat aika lailla retuperällä. Asialla on vaikutusta myös mielenterveyden hoitoon, jossa tälläkään hetkellä kunnissa ei hoitotakuu toimi. Haasteita tämä aiheuttaa myös hallituksen itse asettamalle linjalle ehkäistä lähisuhdeväkivaltaa. Enkä usko, että nuorten alkoholin kulutuskaan tulee laskemaan, mikä sitten näkyy paitsi poliisin, niin myös nuorisotyön ja sosiaalityön arjessa kuntatasolla. Eilen julkaistut kouluterveyskyselyn tulokset osoittavat selkeästi kiusaaminsen ja väkivallan lisääntyneen nuorten elämässä. Alkoholilla saattaa olla oma osuutensa myös väkivallan lisääntymiseen, sillä alkoholin kulutuksen kasvu näyttäisi hyvin korreloivan väkivaltarikosten määrän kanssa.

Toivottavaa olisi että näissä kuntavaaleissa keskityttäisi eri tavalla kuin aikaisemmin myös näihin yllä mainittuihin haasteisiin.

Hanna-Kaisa

Asunnottomille oikeus sisätilaseksiin!

Uskoakseni olen tänään nähnyt kaiken ja enemmän mitä halusin. Näky oli poikkileikkaus suomalaisesta alkoholipolitiikasta, sosiaalipolitiikasta, asuntopolitiikasta ja seksivalistuksen puutteesta.

Kävelin patentti- ja rekisterihallitukseen hakemaan Helsingin Vihreät naiset ry:n yhdistysrekisteriotetta pankin vaihtoa varten. Siinä Hotelli Presidentin kulmalla ystävällinen sotamies pysäytti minut ja pyysi rahaa lippaaseen sotainvaliidien hyväksi. Kaivoin taskustani kaikkiaan 3€ 20 s ja lahjoitin ne iloisesti keräykeen. Lähtiessäni kävelemään paikalta katsahdin sivulleni. Siinä se tapahtu.

Havaitsin ensin kaksi juopunutta henkilöä. Toinen oli nainen ja toinen oli mies. Heistä huomasi, että alkoholia oli tullut nautittua jo pidempi aikainen rupeama. Äkkihavaitsemalta vuosia. Heistä havaitsi silmäämällä myös sen että hygienian taso ei ollut keskivertoa ja suihkua ei oltu käytetty ainakaan viikkoihin. Tarkempi havaintoni oli, että naisella oli farkut nilkkoihin asti alhaalla ja mies yritti (hmm… kuinka ilmaisisin nätisti…) panna häntä takaapäin. Järkytyin, hämmennyin, käänsin katseeni ja kipitin patentti ja rekisterihallitukseen turvaan posket kuumottaen nolotuksesta.

Lähtiessäni ulos toivoin että he olisivat postuneet paikalta. Näin ei ollut käynyt. Ehdin jo huudahtaa mielessäni, että missä on poliisi silloin kun sitä tarvitaan? Tällä kertaa mies nojasi seinään housut nilkoissa ja nainen oli polvillaan hänen edessään. “Se ottaa tolta suihin!” ajattelin, kun kiidin siitä ohitse.

Koko matkan työpaikalle kävellessäni hoin mielssäni mantraa, jonka mukaan olemme epäonnistuneet alkoholipolitiikassa, epäonnistuneet sosiaalipolitiikassa, epäonnistuneet asunnottomuusongelman poistossa ja epäonnistuneet seksuaalikasvatuksessa. Olemme kertakaikkiaan epäonnistuneiden poliittisten ratkaisujen maa. Pohdin kuinkakohan mnta lasta kerkesi kulkea ohi ja kokea elämänsä järkytyksen. Missä poliisi oli. Mitä hotellin turistit ajatteli. Ehdin ajatella ties mitä.

Kun tunteeni tasaantuivat tajusin että pohjimmainen syy ei ole tämän kyseisen pariskunnan. He olivat tilanteeseensa nähden syyntakeettomia. Jos ei ole kattoa pään päällä ja ajantajukin on juodessa sumentunut, niin jossainhan sitä on inhimilliset tarpeensa tyydytettävä, jos seksinhimo iskee. Kyllä asunnotonkin kaipaa seksiä siinä missä asunnossaan asuva. Mikäli poliisi korjaa heidät putkaan, jotta saavat katon päänsä päälle, ei hänkään laske heitä samaan selliin. Asunnottomilla on oikeus seksiin vain ulkona ja porttikäytävissä. Tämä on epäoikeudenmukaista.

Ehkä seksi on asunnottomuudessa kuitenkin pienimpiä ongelmia, mutta tänään näkemäni auttoi minua konkretisoimaan kuinka laajasta ihmisyyttä koskettavasta kysymyksestä asunnottomuudessa on kyse. Se todellakin koskettaa elämän kaikkia ulottuvuuksia. Jopa seksuaalielämää.

Hanna-Kaisa

Nyt on Lähteitä mistä valita…

Olen jo tottunut siihen, että isäni vanhin veli “Leo-setä” on aktiivinen Viherpoliitokko Pirkanmaalta. Olimmehan yhden kauden samaan aikaan Vihreän liiton valtuuskunnassa ja nykyäänkin tapaamme useammin Vihreiden touhuissa, kun muutoin.

Tänään sain iloisen puhelun Oulusta, jossa isäni nuorempi sikso Marja Lähde ilmoitti lähteneensä kunnallisvaaliehdokkaaksi. Vihreiden paikallinen juheenjohtaja oli ottanut onkeensa aktiivisesta ehdokasvinkkailustani ja oli ottanut puhelun tädilleni ja ei aikaakaan, kun Mari oli lupautunut myös kunnallisvaaliehdokkaaksi. Ihmekö tuo, ottaen huomioon sen, että tätini oli mukana puolueen synnytystouhuissa ja kertoopa tarina vielä senkin, että tätini houkutteli ex-puoluesihteeri Heikkisenkin mukaan poliittisiin touhuihin. Tosin tuolloin Kaddafin kannatusseuran perustajakokoukseen, josta Heikkinen oli häipynyt vähin äänin, mutta kuitenkin. Sitä paitsi tätini oli kahta ääntä vajaa maailmankaikkeuden ensimmäinen Vihreä valtuutettu Jyväskylässä vuonna 1984.

Nyt voisi puhua jo Lähteiden mafian hyvästä poliittisesta soluttautumisesta Vihreään liittoon. Meidän suku ei ole järin suuri, mutta meillä on kolme omaa kunnallisvaaliehdokasta Vihreissä kautta maan. “Leo-setä” on ehdokkaana Nokialla, “Mari-täti” on ehdokkaana Oulussa ja minä pieni “veljen tyttö” (=ikuinen murkkumirkku, kuten sukulaiset siteeraavat) täällä Helsingissä. Meillä onkin sitten Vihreiden Lähde-merkkisten kunnallisvaaliehdokkaiden kokoontumisajot ensi sunnuntaina täällä meillä, kun vietetään poikani Lassen rippijuhlia. Mikäs tässä on porskutellessa, kun suvulla on yhteinen harrastus ja yhteinen puoluekanta. Tätähän se on aito yhteisöllisyys! – Meijän suvussa se on onneksi osattu aina, sillä edeltävät sukupolvet kannattivat Keskustaa ja olivat yhtä kuin Maalaisliitto…

Hanna-Kaisa

Kirkko ja homoseksuaalisuudentunnustus

Tämän päivän Hesarissa oli maininta siitä että arkkipiispa Jukka Paarma myöntää, että homous on synnynnäinen ominaisuus. Jo oli aikakin! Kirkko on yli 2000-vuotta ollut itsepintaisesti sitä mieltä, että homous on syntiä, kuten raamatussa sanotaan ja tästä mielipiteestä ei olla julkisesti lipsuttu. Nyt arkkipiispa toteaa, että vaikka Raamatussa tuomitaan homous ja kerrotaan sen olevan syntiä, niin tietämys on lisääntynyt niiltä ajoilta, kun Raamattua on kirjoitettu. Pidän hänen antamaansa lausuntoa erittäin arvokkaana ja tervetulleena.

Raamattuhan lähtee periaatteessa siitä, että jokaisella olevalla ja elävällä tulisi lähtökohtaisesti olla samat oikeudet. Ihmistä ei pitäisi tuomita ominaisuuksiensa tähden. Homous on ominaisuus, joka saadaan syntymälahjana. Ihmisen tulisi itse kunnioittaa omia lahjojaan ja muiden ihmisten antaa näille tilaa. Homouskysymys on rankasti jakanut kirkkoa kahtia. On niitä, jotka edelleen ankarasti tuomitsevat homouden ja kieltäytyvät siunaamasta homopareja. Sitten on taas niitä, jotka ajattelevat kuten arkkipiispa ja ovat suostuneet siunaamaan myös homopareja. Eikö Raamatun suoma oikeus onneen, rakkauteen ja hyvään elämään kosketakaan kaikkia? Minun mielestäni sen tulisi koskettaa.

Hyvän elämän, hyvän parisuhteen ja sellaisen ihmisen rinnalleen löytyminen, joka rakastaa minua sellaisena kuin minä olen ja johon voin luottaa ja turvautua myös vaikeimpina hetkinä on tänä päivänä muutenkin haastavaa kelle tahansa. Tuomitsemalla homouden kirkko samalla tuomitsee homoseksuaalit elämään onnettomana tai elämään valheessa. Ymmärrykseni mukaan Raamattu tuomitsee myös “väärät Jumalat” ja sitä kautta myös valheessa elämisen. Enkä ole ikinä pystynyt ymmärtämään mitä kirkolla voisi olla homojen onnea vastaan. Onko homoseksuaalien onni jollakin tavalla heteroilta pois?

Joka tapauksessa nostan hattua Jukka Paarman antamalle lausunnolle, vaikka se sitten johtaisikin kirkon sisällä vielä syvempään ristiriitaan ja kuiluun homokysymyksessä. Arkkipiispa kuitenkin linjaa omalta osaltaan kirkon toimintakulttuuria ja tapoja. Siitä näkökulmasta kirkko on menossa terveempään suuntaan. Näin minäkin voin tyytyväisenä jatkaa kirkollisveroni maksamista, jotta lapseni saavat nauttia uskonnon opetuksesta, käydä iltapäiväkerhossa ja tulla konfirmoiduksi.

Hanna-Kaisa

Idealistin maailmankuvasta:

Idealistina on joskus hieman haastavaa elää. Oma arvomaailma törmää turhan usein kylmän ja kovan arkitodellisuuden kanssa ja aiheuttaa sisäsyntyistä tuskaa ja ahdistusta. Kun idealismiin liitetään vielä romantisointi, silloin on vaarana kuormittaa itseään.

Idealisti etsii kuumeisesti parempaa ja kauniimpaa maailmaa. Hän uskoo toisista ihmistsitä pohjimmiltaan vain hyvää ja kieltäytyy uskomasta, että jotkut ihmiset tekisivät tarkoituksella itsekkäitä ratkaisuja. Hän ymmärtää ja sovittelee. Hän haluaa muuttaa aina kaiken hyväksi, vielä paremmaksi. Hän uskoo ihmisen kykyyn kasvaa ja oppia virheistään. Hän uskoo ihmeisiin. Hän joustaa ja antaa itsestään uskomattoman paljon vain ohjatakseen ihmiskuntaa ihanteidensa muovaamaan suuntaan.

Samalla hän altistaa oman sielunsa ja sydämensä alttiiksi monille haavoille. Hän on valmis kantamaan myös muiden tuskan ja pehmentämään heidän ahdistustaan olemalla läsnä ja ottamalla osan taakasta itselleen.

Hän on romanttinen ja uskoo ikuiseen rakkauteen. Hän uskoo että jokaiselle meistä on olemassa sielun kumppani, joka hyväksyy puolikkaansa vikoineen ja puutteineen, joka on valmis tekemään toisen puolesta ihan yhtä paljon kuin hän.

Vastuullinen idealisti tunnistaa omat rajansa ja voimavaransa. Vaikka hän romantisoi ympäröivää todellisuutta, siitäkin huolimatta hän tietää mihin hän pysyy ja mitä hän on valmis kohtaamaan ja vastaanottamaan. Hän osaa suojata itsensä tarvittaessa, mutta ei silti muutu kylmäksi ja kovaksi.

Vaikka “jos rakastat” kappale on tehty ja levytetty jo 60-luvulla, minusta sen sanoma toimii vieläkin. Ehkäpä 2000-luvulla vieläkin korostuneemmin, kuin silloin. Elämmehän me täällä samaan aikaan maailmassa, jossa kovia arvoja ihannoidaan ja pehmeitä arvoja vähätellään. Kilpailu ja menestymisenpaine ovat aivan omaa luokkaansa ja pieni idealisti joutuu taistelemaan vähemmistössä. Pienen idealistin tulee osata rajata ja analysoidessani “jos rakastat” kappaleen sanoitusta, minusta se antaa tälle rajaamiselle erittäin hyviä ohjeita. Mikäli me ihmiset emme rakentaisi ihmissuhteitamme idealististen odotuksiemme varaan, vaan olisimme realistisia ja rehellisiä niin itsellemme, kuin muillekin, kokisimme huomattavasti paljon vähemmän pettymyksiä. Kaikki odotusten varaan rakennettu tulee kuitenkin ennemmin tai myöhemmin kaatumaan päällemme. Kerta toisensa jälkeen.  Alla olevaan sanoitukseen kätkeytyy viisaus siitä, kuinka voimme itse rajata elämäämme, luopumatta silti omista unelmista ja ihanteistamme:

Jos rakastat kylmää kuuta,
esineitä, kirjojen kansia,
auton ovia, ihmisen kuorta,
en tule sinun kanssasi meren rantaan
enkä piirrä kuvaasi hiekkaan…

Jos rakastat ikkunoita,
hopeatuoppeja, soopeliturkkeja,
nahkaselkäistä vieraskirjaa,
minä hymyilen sinulle kadun poikki,
mutta en lähde kanssasi hienoon paikkaan
syömään | hanhenrintaa.

Jos rakastat purjehtimista,
kaukomatkoja, Kanarian saarta,
pois sinä lähdet, ja minä pysyn täällä.
Ja muistelen sinua kaipaamatta,
aamua, jolloin tuuli puhalsi
hiuksissani, ja vei sinun kuvasi.

Jos rakastat seteleitä,
minä autan sinua luopumaan niistä
ja annan sinulle kaiken, minkä tahdot.
Mutta sydäntäni en anna…

Jos rakastat liikaa kirjoja,
minä kysyn sinulta, miten käy minun,
kun tunnet minut kannesta kanteen.
Ja juoneni lakkaavat kiinnostamasta
ja muistat ulkoa kaiken…

Jos rakastat pieniä tyttöjä,
pieniä tyttöjä, pieniä poikia,
koiria, mummoja, vanhojapiikoja,
salaattia ja sellerinjuurta,
lampaanpaistia, kevätaamuja,
kylmien asemien yksinäisiä miehiä,
minä tulen | sinun kanssasi merenrantaan

ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan
ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan
ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan
ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan.

- Lauloin muuten ko. kappaleen ex-mihelleni omissa häissäni ja luulen ettei hän ikinä ymmärtänyt kappaleen syvimmäistä viestiä, joka minun mielestäni kiteytyy tähän säkeeseen, joka on itselleni erityisen merkityksellinen:

“Jos rakastat seteleitä,
minä autan sinua luopumaan niistä
ja annan sinulle kaiken, minkä tahdot.
Mutta sydäntäni en anna…”

Hanna-Kaisa

Bravo Leena Luhtanen jälleen kerran!

Tämän päivän Hesarissa oli juttu vaalirahoituslaista ja selvityspyynnöstä, joka koskee kahta aikaisempaa oikeusministeriä. Johannes Koskinen kertoo että hänen aikanaan vaalirahoituslakia tarkistettiin ainakin tukiyhdistysten osalta, mutta hän ei osaa kertoa, että ovatko ministeriön toimenpiteet olleet riittävät. Vaan mitä sanookaan supersuosikkini Leena Luhtanen?

Sanatarkasti näin: “Otin itse yhteyttä oikeuskansleriin ja toivoin että vosin tehdä selvityksen toimistani ministerikauden aikana.” toteaa Leena Luhtanenhan joka oli pätkäministerinä viime hallituskauden lopulla vuosina 2005-2007.

Tämän lisäksi Leena Luhtanen totetaa, että kaikki vaalirahoitusta koskevat sotkut ovat nykyisen oikeusministerin Tuija Braxin vastuulla. “Nämä kaikki laiminlyönnit ovat tapahtuneet nykyisen oikeusministerin aikana ja hänen tulisi kantaa vastuu.” toteaa Luhtanen.

Olisi todella mielenkiintoista päästä kysymään Leena Luhtaselta, että eikö nykyinen oikeusministeri ole nimenomaan ottanut tilanteesta vastuun ja alkanut pika pikaa valmistella vaalirahoituslain uudistusta? Eikö se nimenomaan tarkoita sitä, että tilanteseen on reagoitu ja lähdetty muuttamaan tilannetta? Mitähän Leena mahtaa tässä kohtaa tarkoittaa sillä, että Braxin tulisi ottaa vastuu?

Samaisessa jutussa kerrotaan vielä, että edellisellä hallituskaudella ministeriön virkamiehet olivat tuoneet tietoon vaalilain epäkohtia ja kertoneet näistä edeltäville ministereille. Onko siis nykyisen ministerin vastuulla myös se, että aikaisemmat ministerit painoivat villasella virkamiesten huolenaiheet, koska vaalirahoituslain uudistamista on pidetty “poliittisesti herkkänä”, siihen liittyy “erityisiä piirteitä” ja laikia koskevien ratkaisujen tekemiseen vaikuttavat “monet seikat”…

No kukin näkee vastuun ja siihen liittyvät velvollisuudet omalla tavallaan… meillä Vihreissä vastuun ottaminen yleensä tarkoittaa nopeaa väliintuloa, tilannearvioita ja uusiin ratkaisuihin päätymistä… Demareiden kohdalla se voi olla jotain ihan muuta? Täthän voisi soveltaa vaikkapa asuntokauppaan. Minä myyn sinulle talon, jossa tiedän olevan vakava homevaurio, josta en sinulle kerro. Mikäli sinä ostat sen ja sinulle selviää että ostamasi talo on homeessa, se on sinun vastuullasi. Tässä vaiheessa se on sinun homeongelmasi, johon minulla ei ole osaa eikä arpaa… HALOO!

Hanna-Kaisa

Vihreää (=vastuullista)viinaverotusta!

Luin ilokseni tänään HS:n nettisivuilta, että Vihreät aikovat esittää viinaveron nostoa takaisin vuoden 2004 tasolle, ennen tuntuvia viinaveron kevennyksiä. Pidän tätä uutista lupaavana ja eritoten perusteltuna.

En sitten tiedä liekö sattumaa, että juuri samana päivänä STT uutisoi viinan oston Virosta lisääntyneen alkuvuoden aikana, kun viinaveroa nostettiin jo vuoden alusta?

Minusta näitä kahta asiaa ei kuitenkaan pitäisi rinnastaa liian tiiviisti toisiinsa. Viinaveron alennukset koskettavat paljon laajempaa ihmisjoukkoa, kuin pelkästään Tallinnan matkailijoita. Tallinnassa matkustavat ne, joilla on passi ja rahaa. Viinaveron keventäminen puolestaan koskettaa eritoten nuoria, vähävaraisia ja niitä joilla syrjäytymiskierre on jo vahvasti päässyt käyntiin.

Oikeusministeri Braxin perustelut HS:n uutisessa lämmittivät eritetoen mieltäni. Mielestäni viinan ja rikollisuuden välisestä yhteydestä ei olla aikaisemmin puhuttu tarpeeksi avoimesti. Ei siitäkään huolimatta, että suurin osa väkivaltarikoksista tehdään maassamme päihtyneenä ja henkirikoksissa päihteet näyttelevät myös aika usein pääroolia. Erilaisten arvioiden mukaan 70-90% vangeista kärsii päihdeongelmista ja nuorena aloitetun humalahaluisen juomisen näyetään olevan yhteydessä myöhempään rikolliseen elämäntapaan.

Minusta viinaveron nosto on perusteltua piatsi kriminaalipoliittisesta näkökulmasta, niin myös sosiaalipoliittisesta näkökulmasta. Minusta viinasta tulee saada vähintään yhtä paljon verotuloja yhteiskunnalle, kun sen liikakäytöstä koituvat välittömät ja välilliset kustannukset yhteiskunnallemme ovat. Luulen ettei siihen kokonaiskustannukseen päästäisi kuitenkaan edes sillä, vaikka viinaveroa nostettaisi 100% nykyisestä, lemme me niin viinaan menevä kansa. Mutta vakavastiottaen viinaverotuksen tulisi ohjailla alkoholinkulutusta, eikä niin päin, että Viroon kohdistuva matkailu määrää viinaverotuksemme tasoa! Kuulostakoon vaan vanhanaikaiselta, holhoavalta tai raittiussihteerihenkiseltä, minä en siitä välitä. Sitäpaitsi olen sentäs käynyt raittiusopiston ja sen kyllä huomaa!

Hanna-Kaisa

Oikea poliitikko!

Olimme eilen kuvaamassa nettisivuilleni tulevia vaalivideoita kuvausryhmän kanssa ulkona. Olin sairastanut edellisen yön vatsatautia ja illallakin olin vielä kuumeinen, kun lähdimme reippaasti ulos tekemään otoksia. Oli jotensakin haastavaa puhua itselle tärkeistä poliittista teemoista pienoisessa lämmössä, mutta ehkäpä samalla tuli sitten testattua kuinka selkäytimessä teemani lepäävät?

Kunnallisvaalisivuilleni on siis tulossa videomateriaalia lähiviikkojen aikana, jossa jutustelen itselleni tärkeistä vaaliteemoista, kuten syrjäytymisen ehkäisy, koulutus- ja kasvatusasiat, joukkoliikenne, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Laitan tänne blogiinkin teille lukijoille muistutuksen siitä, kun videot on katseltavissa osoitteessa:

www.vihreatehdokkaat.fi/hanna-kaisa.lahde

Kun jossain aikaisemmassa kirjoituksessani puhuin siitä, että vaali-innostus on vielä vähän kateissa, niin nyt sellainenkin alkaa pikkuhiljaa löytymään. Vaalit muuttuvat kokoajan konkreettisemmiksi ja kampanja rakentuu. Eilen sain 750 kpl käyntikorttejani painiosta vaaleja varten. Olen todella tyytyväinen niiden looputulokseen. Totesin: “hei, minähän näytän ihan oikealta poliitikolta!” Mainosfirman heppu totesi, että “niin sietääkin, sillä sitähän sinä olet… ” kaipa sitten? Kaipa minäkin olen ihan OIKEA POLIITIKKO?

- Tuntuupa hassulta ajatella asiaa sillä tavalla!

Hanna-Kaisa

Vastuu syrjäytymisestä on kuntien päättäjillä

Tämän päivän Hesarissa oli juttu, jossa tuotiin esille, että pääministeri Matti Vanhanen ja työministeri Tarja Cronberg kiistelevät siitä, kenellä on vastuu syrjäytyvistä nuorista. Onko vastuu kunnilla vai työvoimahallinnolla. Itse ihmettelen kovasti tämän suuntaista vuoropuhelua. Jutussahan käsiteltiin alle 25-vuotiaita syrjäytyviä aikuisia. Missä on ennaltaehkäisevä näkökulma?

Mikäli joka kymmenes nuori on vaarassa syrjäytyä ja syrjäytyneiden nuorten määrästä ei ole tarkkaa tietoa, minusta se on jo osoitus siitä, että kunnat ovat jo epäonnistuneet tehtävässään ennaltaehkäistä syrjäytymistä neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa, sosiaalitoimissa, kouluterveydenhuollossa, mielenterveyspalveluissa ja nuorisotoimissa. On lukuisia tutkimuksia jotka osoittavat, että syrjäytymiseen voidaan vaikuttaa ennaltaehkäisevästi jo ennen lapsen syntymää ja pikkulapsi-iässä.  On olemassa tietoa syrjäytymisen poluista, riskiryhmistä ja toimenpiteitä, joilla näihin pystyttäisi puuttumaan. Miksi sitten näin ei tehdä?

Kyse on usein kunnallisesta päätöksenteosta, eli meistä päättäjistä. Meitä ei tutkimustulokset kiinnosta, ei ainakaan enää siinä vaiheessa, kun budjettia kurotaan kasaan ja resursseja jaetaan. Me emme anna kunnallisille organisaatioille tarvittavia resursseja enhkäsitä syrjäytymistä.

Jutussa Kuntaliiton edustaja vakuutti, että kunnat pystyvät huolehtimaan syrjäytyvistä nuorista työvoimahallintoa paremmin. Tällä tietämyksellä, mikä minulla sekä työni, että poliittisen taustani mukaan on, en todellakaan lähtisi luottamaan tähän. Ovathan kunnat jo epäonnistuneet tehtävässään, jos joka kymmenes nuori on vaarassa syrjäytä ennen 25 vuotissyntymäpäivääns. ¨Itse korostaisin entisestään kuntien ja työvoimahallinnon mutkatonta yhteistyötä niiden auttamisessa, joista kunnat eivät ole huolehtineet varhaisessa vaiheessa.

Toki paras ratkaisu olisi se, että me päättäjät alkaisimme jakaa resursseja toisella tavalla ja sitä kautta ottaisimme todellisen vastuun syrjäytymisen ehkäisystä.

Hanna-Kaisa