Vuotos kummittelee taas!

Tänään HS kirjoittaa, että Työ- ja elinkeinoministeriön Lappi-työryhmä esittää Vuotoksen altaan rakentamista. Asiasta on käyty kissan hännän vetoa jo parisenkymmentä vuotta. Tällä hallituskaudella ei pitänyt kajota vesilakiin ja nyt työryhmä pohtii keinoja toteuttaa Vuotos ilman vesilain muutosta. Esityksessä tuodaan esille, että suurin ongelma Vuotoksen rakentamisessa on Natura-alue, mutta esityksen mukaan Naturasta ei tarvitse välittää, että aluetta voidaan siirtää.

HS kertoo, että asiasta ovat jättäneet eriävän mielipiteensä niin ikään saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi, kuin kansanedustaja Erkki Pulliainekin. Heidän mukaansa Ounasjoen ja Vuotoksen valjastamiseen ei ole laillisia, ympäristöllisiä, eikä energiantuotannollisia perusteluja.

Kun Vuotos ensikerran tuotiin esille, olin minä niin nuori, etten tuolloin tajunnut millaisista asioista siinä on kyse. Mitä tekoaltaiden rakentaminen tai jokien valjastaminen käytännössä tarkoittaisi. Pohdin vain sitä, jäisikö siellä ihmisten koteja veden alle ja millaisia maisemallisia vaikutuksia sellaisella olisi. Olen aina periaatteessa kannattanut vesivoimaa ydinvoiman sijaan. Kun alueelle tehtiin Natura-päätös, ajattelin, että nyt tämä Vuotos-kummitus on ikuisiksi ajoiksi päässyt haudan lepoon, eikä asiaa tarvitsisi enää pohtia.

Toisin kuitenkin kävi, sillä nykyinen työryhmä ei pidä Natura-argumenttia arvokkaana, vaan perustelee Vuotosta työllisyystilanteella ja elinkeinorakenteen uudistamisella. Tärkeitä argumentteja nekin ajatellen alueen työllisyyttä, mutta pitkässä juoksussa en ymmärrä, kuinka vesivoiman lisääminen synnyttäisi alueelle pysyviä uusia työpaikkoja.

Kammottavinta esityksessä on kuitenkin suhtautuminen natura-alueeseen. Esityksessä tuodaan esille jopa Natura-alueen siirtäminen jonnekkin muualle. Minun ymmärrykseni mukaan Naturan saaminen on pitkä prosessi ja siihen vaaditaan muitakin argumentteja, kuin päätös siirtää Natura-alue paikasta toiseen.

En kyllä ihan kokonaan ymmärrä mihin siellä Lapissa sitä energiaa niin paljon lisää tarvittaisi, että Vuotos pitäisi valjastaa, ellei sillä ole tarkoitusta kompensoida myös Etelä-Suomen energiantarvetta. Silloinhan perustelut ovat ihan vääriä, jos perusteluina käytetään Lapin työllisyystilanteen ja kilpailukyvyn parantamista.

Hallituksella ei toistaiseksi ole pysyvää lauserakennetta vesivoiman hyödyntämisestä ilmastostrategiassa, vaikka hallitusohjelmaan onkin kirjattuna vesivoiman tuntuva lisääminen. HS arvioio, että vesilain avaaminen ei onnistuisi tällä hallituskaudella, koska sen pitäisi tapahtua yksimielisesti ja ainakin Vihreät vastustavat vesilain avaamista. Mielestäni tämä on aivan oikea linjaus ja annan sille hallitustyössämme täyden tukeni. Olinhan valtuuskunnassa silloin, kun Vihreät hyväksyivät hallitusohjelman tietyin reunaehdoin.

Hanna-Kaisa

Liikaa meteliä moottoritiestä!

Otimme munkkivuorelaisen kunnallisvaaliehdokas Saara Ilkan kanssa taannoin kantaa Turunväylän meluhaittoihin. Turunväylähän halkoo sekä Munkkivuoren, Munkkiniemen, että Talinrannan asuialueet ja väylän välittömässä läheisyydessä sijaitsee muun muassa Munkkiniemen alakoulu. Lisäksi sen molemmin puolin kulkee kaupunkilaisten käytössä olevat kauniit ulkoilualueet lenkkipolkuineen ja maisemat ovat silmiä hivelevät, mutta meteli alkaa olla melkoinen.

Minusta olisi viisasta, jos kaupunkimme alkaisi selvittää Turunväylän meluhaittojen tasoa ja pohtisi ratkaisuja niiden vähentämiseksi. Turunväylän liikenne on jatkuvasti kasvamaan päin ja näin ollen meluhaitta lisääntyy jatkuvasti.

Yksi ratkaisu voisi olla ruuhkamaksujärjestelmän käyttöön otto, joka varmasti hillitsisi osaltaan myös liikenteen määrää Turunväylällä. Toisaalta myös moottoritien alkua voisi siirtää kauemmaksi ja hillitä ajonopeuksia sen nykyisessä alkupäässä.

On kerrassaan surullista, kuinka kauniin Munkkiniemenrannan esteettisyydestä ainakin puolet häviää jatkuvan liikennemelun alle. Tänne meille Talinrantaan liikenteen melu kantautuu jatkuvasti, koska tässä kohtaa Turunväylä kulkee veden päällä ja vesi tunnetusti kuljettaa ääntä melko nopeasti mukanaan tänne rantaan. Kauniina kesäpäivinä, kun asunnossa pitää ikkunoita ja parvekkeen ovea auki meteli tunkee myös sisälle kotiimme.

Olisin todella kiitollinen, jos kaikki asukkaat lähtisivät yhdessä moottoritien molemmin puolin vaatimaan kaupungilta tekoja Turunväylän meluhaittojen minimoinnin puolesta.

Hanna-Kaisa

Rouva nro 182!

Tänään tulivat ehdokasnumerot. Minun numeroni on 182. Pohdin millaisia mielikuvia oma ehdokasnumero minussa herättää? Minun on aina päästävä sinuiksi sen kanssa. Tarve tälle on hyvin voimakas ja veikkaan että sekin juontaa varmaan juurensa kasvuympäristööni vankila-alueella, josta kaikki varmasti tiedämme, että niissä laitoksissa ei nimillä pelata, vaan vankinumeroilla.

Kertailin tuossa mieleeni, että ekoissa vaaleissa olin neiti numero 47. Se oli helppoa muistaa, koska elettiin suomalaisen tv-viihteen kulta-aikaa ja kaikille tuttu tv-hahmo oli Pultti Boissien herra numero 47. Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa numeroni oli 111. Se oli itseäni miellyttävä numero, koska äänestäjille oli helppoa sanoa, että kuka tahansa osaa piirtää äänestyslappuun kolme viivaa. Toisissa eduskuntavaaleissa seikkailin numerolla 23 ja suhteestani tähän numeroon kirjoitin silloin jopa blogissani ja kommentoin asiaa vielä myöhemminkin.

Nyt uusi numeroni on siis 182 ja opettelen tulemaan sinuiksi uuden numeroni kanssa. Heti alkuun havaitsin, että numerologisesti siitä tulee mestariluku 11 (1+8+2), mikä tietenkin on mielestäni hyvä asia. Lisäksi 182 vaikuttaa ihan neutraalilta luvulta. Se ei ainakaan herätä minussa mitään negatiivisia mielikuvia, enkä löydä luvusta mitään erityistä yhtymäkohtaa omaan henkilökohtaiseen elämään. Tammukuussa 82 en muista tapahtuneen mitään ihmeellistä, enkä muista päivämäärää 18.2 mistään erityisestä. Eikä HKL:lläkään taida olla bussilinjaa nro 182.

Mutustelen vielä omaa ehdokasnumeroani hetken aikaa, ennenkuin se alkaa kuulostaa ja tuntua minulta. Minä olen rouva numero 182. Eiköhän se pikkuhiljaa mene jakeluun.

Hanna-Kaisa

Asennekasvatusta ravintola-alan koulutukseen

Ravintolan keittiö on epätasa-arvoinen työpaikka todetaan tämän päivän Hesarissa. Juttu on otsikoitu: “nainen tekee alkupalat ja mies paistaa pihvit.”

Minusta otsikossa ei ole mitään kummallista. Lähinnä se toi mieleeni sekä omat kokemukseni parisuhteista, että sen mitä olen havainnut lähiympäristöäni seuraamalla. Niinhän se menee, että miehet paistavat mielellään pihvejä ja grillaavat. Periamerkillaista, mutta niin suomalaista! Itseasiassa kesät ovat aina olleet äideille helpointa aikaa, jos perhe grillailee kovinkin usein, niin omaksi huoleksi jää vain salaatti, perunat ja pöydän kattaminen. – Niin ja ne hemmetin tiskit!

Kummalliseksi se muuttuu siinä vaiheessa, jos sukupuolijako siirtyy myös työpaikoille. Mikäli ravintola-alalla pidetään automaationa sellaista käyttäytymismallia, jossa naiset “tehtäviin” kuuluu valmistaa alkupaloja ja höysteitä ja mieskokoit katsovat yksinoikeudekseen valmistaa liharuoat. Silloin herää kysymys ovatko ravintolan keittiöt tasa-arvoisia työpaikkoja kaikille kokeille sukupuoleen katsomatta?

Mikäli näin todellakin on, niin asiaan pitäisi kiinnittää huomiota jo ravintola-alan koulutuksessa. Koulutuksessa tulisi olla mukana asennekasvatusta ja tasa-arvoelementtejä nykyistä enemmän. Uskoakseni tällainen kahtiajako työpaikoilla ei sinänsä ole millään tavalla tiedostettua, vaan pikemminkin piilotajuista. Mallit ravintolakeittiöön lipuvat mukana jo kotoa opitusta. Tällöin asiaan voitaisi puuttua kasvatuksellisin keinoin jo koulutusvaiheessa.

Ei ole oikein, jos naisilla ja miehillä on sama koulutus alalle ja naiset saavat tehdä vähemmän vaativia töitä. Ennen pitkää tämä näkyy sitten myös siinä, että samasta työstä ei makseta samaa palkkaa, koska työn sisältö on vaatuvuustasoltaan erilaista. Tällainen on onnen omiaan ruokkimaan naisten ja mieten välisiä palkkaeroja, varsinkin yksityisten työnantajien keskuudessa.

Hanna-Kaisa

Kirottu tilaaja-tuottajamalli!

Kauhajoen ampumatapausta puidaan nyt toden teolla eri medioissa. Opetushallitus toivoo lisäresursseja oppilashuoltoon mieluummin kun vartiointia kouluihin. Olen tästä samaa mieltä. Minun mielestäni pelkät lisäresurssit ei ole riittävä satsaus. Koko johtamiskulttuuri ja eritoten tialaaja-tuottajamalli vääristää arvomaailmaa. Kyse on tuloksista ja mittareista.

Jos esimerkiksi kouluterveydenhuollon tuottavuusmittareina käytetään tehtyjen terveystarkastusten määrää per vuosi, se ohjaa kouluterkkareiden työtä vain terveystarkastusten pariin. Jos päivähoidossa katsotaan tuottavuutta neliömäärän mukaan, mitä yhtä lasta kohden pitää käyttää ja mittarit ovat vain numeraalisia tilanne on epäinhimillinen. Mittarimme ovat monin paikoin numeraalisia ja tehokkuutta mittaavia, eikä niinkään asiakasvaikuttavuutta mittaavia. Mitataan käyntikertoja, käyttöastetta, suoritteita jne.aloilla joihin tilaaja-tuottajamallin tulosjohtaminen ei yksinkertaisesti istu. Sellainen ei istu aloille, joissa tehdään työtä ihmisten parissa tai ihmisten auttamiseksi. Ihmisten auttaminen on laadullista ja aikaa vievää toimintaa. Siihen käytettävää aikaa ei voida etukäteen arvioida tuottavuusnäkökulmasta. Ihminen on autettu sitten kun ihmisen oma prosessi on valmis. Sitä ei voida etukäteen ennakoida kuinka kauan se vie aikaa. Siksi mittareiden pitäisi olla asiakasvaikuttavuutta mittaavia, laadullisia ja monitahoisia.

Lisäresurssit koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa tai loppilashuollossa eivät itsessään auta, ellei ajattelumme muutu. Jos otamme painopisteeksi jotain muuta kun pelkät terveystarkastukset, otamme vaikka asiakasvastaanotot ja eteenpäin ohjaamiset, silloin keskitymme eri näkökulmaan ja madallamme myös asiakkaan kynnystä tulla kouluterkkarin juttusille. Palvelualttius ja kokonaisvaltainen kuuleminen olisivat oikein hyvä lähtökohta ihmissuhdetyöhön. Nostetaan asiakas keskiöön ja mietitään mitä palveluita tämä asiakas tai tämä asiakasperhe tarvitsee ja räätälöidään palvelumme yksilöllisesti sen mukaan, eikä niin että meillä on kyllä hienot organisaatiot ja paljon hienoja palveluita, joiden pariin pääsee viiveellä tai pirstaleisesti tai sitten jos tajuat tällaista tai tällaista palvelua itse pyytää. Minun mielestäni koko ajattelumme suhteessa asiakkaaseen ja tarjottaviin palveluihin on hieman hakoteillä. Tästä voisimme ottaa oppia vaikkapa naapurimaastamme Ruotsista, jossa palvelut tuntuvat rakentuvan asiakaslähtöisesti.

Luulen että tällainen ajattelun muutos lisäisi myös yhteisöllisyyttä. Luulen ettemme enää käsitä yhteisöllisyyttä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Olemme omassa työssämme Katuluotsissa joutuneet paljon pohtimaan nuorten väkivaltaisen käytöksen lisääntymistä ja sitä miksi jotkut nuoret ovat yhä epäempaattisempia ja välinpitämättömämpiä toisia ihmisiä kohtaan. Olemme joutuneet kommentoimaan tätä ilmiötä suu vaahdossa eri medioille pitkin tätä vuotta. Mikä siihen on johtanut?

Minusta yhteisöllisyyteen kuuluu aina myös kyky asettua toisen asemaan. Ehkä tuottavuutta ihannoivassa maailmassamme lapset ja nuoret ovat sitten törmänneet liian usein siihen ettei kukaan kuule tai ketään kiinnosta, kun me aikuiset keskitymme joihinkin ihan “vääriin” asioihin. Meitä kiinnostaa enemmän minkä numeron junnu sai hissan kokeista, kun se kuinka se junnu oikeastaan voi, mitä se ajattelee ja miltä hänestä tuntuu.

Itse haluaisin palauttaa inhimilliset ja pehmeät arvot sellaisiksi joille olisi paistsi tilaa, niin myös arvostusta tässä yhteiskunnassa. Tätähän voisi kokeilla muuttamalla mitattavia asioita toisenlaisiksi. Mitataanpa vaikka puoli vuotta työhyvinvointiamme sillä, että kuinka usein kysyt työtoveriltasi kuinka sinä voit tai kuinka usein halaat työtoveriasi ja maksetaan tulospalkkiota sen mukaan. Luulen että mittarit ohjaavat toimintaamme.

Hanna-Kaisa

VOI VITTU mikä maailma!

Työpaikalleni on juuri laskeutunut tieto uudesta kouluammuskelusta, tälläkertaa Kauhajoella. Jokelan tapauksesta ei ole kulunut vielä vuottakaan. Saamani tiedon mukaan ampuja on 20-vuotias nuorukainen, koulussa on myös kuolonuhreja.

En pysty vielä käsittelemään omia tunteitani objektiivisesti. Sisälläni velloo lähinnä ahdistus ja ahdinko. Jokainen soluni huutaa nuorten hyvinvoinnin puolesta. Olen vihainen siitä, että maamme ei ole koskaan ennen ollut näin vauras ja silti me pidämme lapsistamme näin huonoa huolta.

Oma feministin salainen haaveeni, jonka kanssa olen elänyt viimeiset päivät, että minulla tulisi olla enemmän aikaa lapsilleni ja heidän tarpeilleen ei ole ollut turha. Se on ehkä enetillyt uutta katastrofia, joka näin on puhjennut kouluammuskelun muodossa.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon resursseista on puhuttu jo pitkään. Ne on todettu alimitoitetuiksi. Myös mielenterveyspalveluiden saatavuudesta on puhuttu ja puhuttu, mutta onko asioille puheiden sijaan tehty mitään konkreettista? Karmeat esimerkit puukotteluista siellä ja ampumavälikohtauksista täällä ovat osoitusta ettei näin ole menetelty. Haluammeko ylipäätään pitää kenestäkään enää huolta?

Me Vihreät olemme vuosia puhuneet paitsi ilmaston lämpenemisestä, niin myös tikittävästä aikapommista työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa. Olen monasti ääneen ihmetellyt, etteivätkö minkään muun puolueen edustajat ymmärrä mistä tässä kaikessa on kyse. Ovatko viime aikaiset tapahtumat nyt seurausta siitä, että yhteiskuntamme on rakennettu kilpailuhenkiseksi, jossa nuori ihminen ei saa enää olla vain nuori, vaan hänen tulee suorittaa, suorittaa ja suorittaa?  Mitä tekevät vanhemmat? Hekin suorittavat ja suorittavat ja suorittavat. Onko heillä aikaa lapsille ja nuorille? Onko nykyisistä lapsista ja nuorista koostuva sukupolvi kasvanut vain siinä sivussa ilman läsnäolevaa vanhemmuutta, ilman KETÄÄN aikuista joka olisi läsnä? Opettajien, kouluterveydenhoitajien, psykologien työ, nekin on velvoitettu suoristuskeskeiseksi. Se tuleeko lapsi tai nuori autetuksi tai kuulluksi on heikompi mittari kuin se, kuinka tarkasti noudatat opetussuunnitelmaa tai kuinka monta terveystarkastusta olet vuoteen kyennyt tekemään. COME ON! Tällainen on aivan SAIRASTA!

Ahdistus jonka sisälläni tunnen on lamaannuttavaa. Eikö kukaan näe, eikö kukaan kuule. Eikö ketään oikeasti kiinnosta? Omassa työssäni olen koko vuoden joutunut antamaan julkisia lausuntoja eri medioille nuorten väkivaltaisen käyttäytymisen lisääntymisestä, puukotuksista, rasismista, mielenterveysongelmista ja päihteiden käytöstä. Tulee todella turhautunut olo suu vaahdossa puhua samoja asioita yhä uudestaan ja uudestaan, kun asioille ei kuitenkaan tehdä mitään. Kaikki toteavat että onpas kamalaa ja kääntävät selkänsä, kun pitäisi ottaa vastuu. Kuinka monta puukotusta me haluamme? Kuinka monta koulusurmaa lisää? Minusta ne ensimmäisetkin olisi voitu välttää tekemällä paljon parempaa politiikkaa ja rakentamalla yhteiskunnastamme sellainen, jossa lapsilla olisi tasa-apinoista tilaa kasvaa yhteiskunnan täysivaltaisina ja arvokkaina yksilöinä.

Hanna-Kaisa

Feministin salaiset haaveet

Vaikka tunnustaudunkin täysivaltaiseksi feministiksi ja olen hyvin ylepeä asemastani Helsingin Vihreät Naiset ry:n puheenjohtajana, niin silti joinain aamuina haaveilen siitä, että minulla olisi rajattomasti aikaa itselleni, lapsilleni, kodilleni ja läheisilleni. Tässä yhteiskunnassa selviäminen vaatii paljon. Jos haluaa olla yhteiskunnallisesti aktiivinen, tehdä merkittävää työtä ja vieläpä hyvin ja olla itsenäinen nainen, joka tekee kaikki perhettään ja itseään koskevat päätökset täysin itsenäisesti, niin eniten siitä kärsivät koti ja lapset. On vaikeaa olla sydämellinen ja rakastava äiti, jos vuorokaudessa ei tunnit riitä kaikkeen siihen mitä itse haluaisi toteuttaa. Elämä on jatkuvaa priorisointia.

Toistaiseksi luulen että olen onnistunut priorisointityössäni hyvin. Tottahan toki tasapainoa itsensä jakamisen välillä on haettava miltei viikoittain, mutta jos mietin sitä, voiko elämäni olla tällaista tasapainottelua vuodesta toiseen, en ole aivan varma onko se itseni ja lasteni kannalta järkevää.

Näinä aamuina suuri feministi salaa haaveilee siitä, että sillä olisi mies, joka pitäisi osaltaan jälkikasvusta ja kodista huolta. Joka jakaisi arkiset asiat kanssani ja osallistuisi yhteisen elämän rakentamiseen ja yhteiseen maailmanparannustyöhön. Sama feministi haaveilee siitä, että sillä olisi ihan oma koti, keittiö ja pieni puutarha. Aikaa rakastaa itseään, lapsiaan ja jotakin toista ihmistä. Todella salaa se haaveilee myös siitä, että joku joskus pitäisi siitä huolta.

Ei auta haaveilu. Maailma pitää parantaa, yhteiskunta muuttaa, omat ja vieraat lapset pitää hoitaa, eikä kenestäkään miehestä ikinä olisi tällaiseen palettiin. Miehethän ovat vain miehiä. Niin on ainakin helppo ajatella, katsoa itseään silmästä silmään ja kertoa itselleen kuinka onnellinen on, kun kenenkään paskaisia sukkia ei koskaan tarvitse pestä, telkkarista ei ole pakko katsoa urheilua, eikä kukaan kanna kauppakassejani, tai auo minulle ovia. Ihmisethän luulisivat, että minä olisin avuton!

Myös feministi saa kai silti joskus olla salaa kateellinen isoäidilleen, jolla oli iso maatila, kuusi lasta, kädet täynnä työtä ja siitäkin huolimatta hän oli yhteiskunnallisesti aktiivinen sen maailman mittakaavassa. Hän sai ne molemmat, joita nykymallisessa yhteiskunnassa on lähes mahdotonta totuttaa. Hän sai viettää arkensa askareidensa lomassa oman jälkikasvunsa ja aviomiehensä kanssa ja silti vaikutti yhteiskuntaan ja lähiympäristöönsä edelläkävijän tavoin. Kuinka ylpeä sinusta olenkaan mummoni!

Itse en pistäisi pahitteeksi, jos joku säätäisi lain, että lapsilleen on kyettävä antamaan intensiivistä yhteistä aikaa vähintään 6-tuntia päivässä… kuka sen keksi, että lapsia ei saa viedä työpaikalle!

Hanna-Kaisa

Vastuuta lähisuhdeväkivallasta!

Vihreiden oikeuspoliittinen työryhmä ja kansanedustaja Heidi Hautala 20.9.2008 Turussa:
KUNTIEN LAADITTAVA OHJELMAT LÄHISUHDEVÄKIVALLAN TORJUNNASTA

Vihreän liiton oikeuspoliittinen työryhmä vaatii kuntia laatimaan poikkihallinnollisen ohjelman lähisuhdeväkivallan torjumiseksi. Ryhmä haluaa myös, että olemassa olevien perhepalvelujen sukupuolivaikutuksia arvioidaan. Oikeuspoliittinen työryhmä esitti vaatimukset tänään Turussa järjestämässään lähisuhdeväkivaltaa käsittelevän seminaarissa.

Oikeuspoliittinen työryhmä haluaa vaatimuksillaan ja seminaarilla kiinnittää huomiota kuntien vastuuseen lähisuhdeväkivallan ehkäisemisessä. Tämä on myös yksi Vihreiden kuntavaaliohjelman tavoite ja osa Euroopan neuvoston suosittamaa linjaa, joka kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn. Tavoite sisältyy myös nykyiseen hallitusohjelmaan.

- Lähisuhdeväkivallan torjunta vaatii kunnissa eri hallintokuntien yhteistyötä ja kokonaisvaltaista vastuunottoa. On tärkeää oppia tunnistamaan lähisuhdeväkivalta. Siksi kunnissa kaikilla perheiden kanssa työskentelevillä tulee olla tarpeeksi koulutusta ja keinoja, jotta kynnys puuttua lähisuhdeväkivaltaan on mahdollisimman matala. Kannustan jokaista kuntaa laatimaan lähisuhdeväkivallan vastaisen toimintaohjelman eri hallinnonalojen yhteistyönä, kehottaa eduskunnan lakivaliokunnan sekä tasa-arvoasiain neuvottelukunnan (TANE) puheenjohtaja Heidi Hautala.

Tilastojen mukaan suurin osa lähisuhdeväkivallan uhreista on naisia, mutta myös naiset pahoinpitelevät. Eniten lähisuhdeväkivallasta kärsivät perheen lapset, niin tytöt kuin pojat. Kodin tulee olla turvallinen paikka jokaiselle perheenjäsenelle. Mikäli näin ei ole, kynnyksen hakea ja saada apua tulee olla mahdollisimman matala.

- Avun tulee olla saatavilla niin väkivallan uhreille kuin tekijöillekin. Lähisuhdeväkivalta ei ole kenenkään oma asia, siitä tulee ottaa yhteinen vastuu, katsoo oikeuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja Timo Ahonen.

Helsingin Vihreät Naiset ry tänään 23.9. 2008 Helsingissä:

HELSINGIN ON OTETTAVA VASTUUTA LÄHISUHDEVÄKIVALLASTA

Helsingin Vihreät Naiset ry haluaa kiinnittää huomiota kunnan vastuuseen lähisuhdeväkivallan
ehkäisemisessä, joka on yksi Vihreiden kuntavaaliohjelman tavoite. Teema on osa
Euroopan neuvoston suosittamaa linjaa, joka kehottaa kiinnittämään erityistä
huomiota lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn. Tavoite sisältyy myös nykyiseen
hallitusohjelmaan.

Helsingin Vihreät Naiset ry vaatii, että Helsinki laatii poikkihallinnollisen
ohjelman lähisuhdeväkivallan torjumiseksi ja että olemassa olevien
perhepalvelujen sukupuolivaikutuksia arvioidaan.

“Lähisuhdeväkivallan torjunta vaatii eri hallintokuntien yhteistyötä
ja kokonaisvaltaista vastuunottoa. On tärkeää oppia tunnistamaan
lähisuhdeväkivalta. Siksi kaikilla perheiden kanssa työskentelevillä
tulee olla tarpeeksi koulutusta ja keinoja, jotta kynnys puuttua
lähisuhdeväkivaltaan on mahdollisimman matala. Kannustan Helsingin kaupunkia
laatimaan lähisuhdeväkivallan vastaisen toimintaohjelman eri hallinnonalojen
yhteistyönä”, Helsingin Vihreät Naiset ry:n puheenjohtaja Hanna-Kaisa Lähde toteaa.

Tilastojen mukaan suurin osa lähisuhdeväkivallan uhreista on naisia, mutta myös
naiset pahoinpitelevät. Eniten lähisuhdeväkivallasta kärsivät perheen lapset,
niin tytöt kuin pojat. Kodin tulee olla turvallinen paikka jokaiselle
perheenjäsenelle. Mikäli näin ei ole, kynnyksen hakea ja saada apua tulee olla
mahdollisimman matala. Avun tulee olla saatavilla niin väkivallan uhreille kuin
tekijöillekin. Lähisuhdeväkivalta ei ole kenenkään oma asia, siitä tulee ottaa
yhteinen vastuu, Vihreät katsovat.

Lisätietoja:
Hanna-Kaisa Lähde
pj. Helsingin Vihreät Naiset ry
p. 044 9161900
hannakaisa.lahde@gmail.com

Haaste miehille!

Huomenna 22.9 vietetään autotonta päivää. Tiedossamme on se, että eritoten miehet ovat huonoja joukkoliikenteen käyttäjiä ja miehet ajavat naisia enemmän yksityisautoillaan. Tästä syystä haluankin haastaa edes huomiseksi päiväksi mahdollisimman monta miestä joukkoliikenteen käyytäjiksi autottoman päivän kunniaksi.

Tämä haaste on tietenkin helppo heittää täällä pääkaupunkiseudulla. Meillä on käytössämme toimiva ja kattava joukkoliikenne. Siksi näkisinkin huomenna mielelläni ennätysmäärän miehiä ainakin niillä linjoilla joita itse käytän. Tällaisia ovat bussi numero 18 ja ratikka numero 10. Varokaa vaan, olen siellä tarkkailemassa teitä ja aktiivisuuttanne.

Autotonta päivää helpottaa myös sääennuste. Ymmärrykseni mukaan huomiseksi on povattu samanlaista lämmintä ja aurinkoista syyspäivää, kuin tänäänkin oli. Mikäli joukkoliikenne ei houkuta ja matkasi on kohtuullinen, toivon että autoilun sijasta kävelet tai polkupyöräilet.

Autottoman päivän viettäminen valtakunnallisesti on jokseenkin kornia, myönnettäköön. Suuressa osassa maakuntiamme autottomuus ei ole mahdollista, koska joukkoliikennettä ei yksinkertaisesti ole. Oma auto on ainoa mahdollinen kulkuväline niin miehillä, kuin naisillakin. Olen itsekin vihreänä elänyt maaseudulla tilanteessa, jossa perheessämme oli peräti kaksi henkilöautoa. Arki saneli säännöt, sillä asuimme alueella, jossa ainoat julkiset liikennevälineet olivat koulubussi ja vankivaunu. Silti autoton päivä voi valtakunnallisesti herättää edes kerran vuodessa pohtimaan joukkoliikennekysymyksiä myös maakunnissa ja joukkoliikenteen valtakunnallista tukemista eduskunnassa. Siksi autoton päivä on hyvä asia.

Kaikesta huolimatta heitän pallon ilmaan:
-Rakkaat pääkaupunkiseudun miehet, jättäkää autonne huomenna kotiin, jos se suinkin on teille mahdollista!

Elävää elämää ja aforismeja

* Takki auki, silmät suurena, avoinna ja ihmettä odottaen. Siinäpä asennetta kerrakseen!

* Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Ainoa asia mihin voit vaikuttaa on nykyisyys. Pidä siis nykyhetkestäsi kiinni.

* Älä luota kehenkään muuhun kuin itseesi. Loppujen lopuksi jokainen ihminen pelastaa ensin itsensä.

* Olen kiitollinen niin paljosta, vaikka harvoin muistan kiittää ääneen mistään.

* En tiennyt mitä etsin, enkä oikeastaan etsinyt mitään. Löysin enemmän kun olin ikinä kuvitellut.

* Elämä on luopumista, mutta luopumisen ei tarvitse välttämättä olla hankalaa.

* Kun uskaltaa ylittää itsensä ja antaa itsestään niin paljon muille, ei välttämättä saa takaisin juuri niitä asioita, joista oli unelmoinut, mutta aina saa takaisin sen mitä varmimmin tarvitsee.

* Pitäisikö minun olla pettynyt? Pitäisikö olla katkera? Pitäisikö tuntea itseni alakuloiseksi ja hylätyksi? Ehkä niin pitäisi, mutta minkäs teen, kun ei tunnu siltä. Lähinnä koen vain kiitollisuutta, hyvää oloa ja syvää rauhaa.

* Minä olen oppinut, ettei ketään toista voi omistaa. Ihmiset ovat toistensa kanssa vapaasta tahdostaan, eikä kukaan lopulta kuulu kenellekään.

* Joskus minua raivostuttaa se kuinka harvoin osaan raivostua mistään

* Kuunnella sydäntään, tutkia tunteitaan, tavoitella onnea, nähdä mikä minulle olisi parasta. Ei kai sellaista kukaan voi ulkopuolelta tulla neuvomaan?

* Onnea on olemassa niin montaa eri tasoa. On onnea kun saa vakituisen työpaikan, on onnea kun löytää maasta kauniin korun, on onnea kun on katto päänsä päällä ja kaksi tervettä lasta. Onnea on myös löytää vierelleen sielunkumppani ja jakaa elämänsä jonkun toisen ihmisen kanssa. Onnea voi myös olla elämäen ilman sitä.

* Merkityksellisiä on pienet hetket, tunnelmat ja ajatukset. Niistä muodostuu kokonaisuus.

* Millaisi motiiveja ihmisillä yleensäkään on? Kullakin omansa, mutta kaikki niistä ovat itselle yhtä aitoja.

* Hupsu minä. Olen uskaltanut niin paljon, enkä vieläkään tiedä mihin se johtaa. Odotan vain jännityksellä kivoja asioita tapahtuvaksi.

* Tänään olisin valmis rakastumaan. Vielä puoli vuotta sitten en olisi uskonut että olisin tätä mieltä. Tänään minut saisi hakea ja vielä kauas pois. Voisin myydä kaiken, luopua kaikesta ja rakentaa jotakin kokonaan uutta. Saman toistamiseenkin aina joskus kyllästyy.

* Minun elämäni ja se mitä kaikkea olenkaan saavuttanut. Minusta tuli äiti kolmelle lapselle, joista kaksi tein itse. Minä loin poliittisen uran ja vaikutin asioihin joita kohtaan tunsin sydän pohjassani asti halua vaikuttaa. Minä lauloin levylle, maalasin tauluja ja kirjoitin runoja. Minä kävin kouluja ja valmistuin. Minusta tuli esimies ja pääsin asiantuntijaksi nuorisotyön kentälle. Minä annoin asiantuntijalausuntoja medialle omaan työhöni liittyen. Minusta tuli pidetty ja arvostettu. Mitä se kaikki minulle maskoi? Ainakin se maksoi sen, että vanhenen yksin.

* Kun tästä päivästä menee muutama viikko eteenpäin, saattaa olla että ajatukseni ja mietteeni ovat ihan toisenlaisia ja elämäni on enemmänkin sekaisin. Miksi siis murehtia etukäteen? Nythän on nyt.

* Onneksi minun lasini on puoleksi tyhjä, eikä puoleksi täysi ja onneksi minun ruokalautaselleni jää ruokaa syömättä vain koska annos oli liian suuri, eikä siksi että ruoka olisi ollut erityisen pahaa.

* Miltä tuntuu olla toiseksi paras? Sitä oppiläksyä olen käynyt koko tämän vuoden läpi. Olen ollut toiseksi paras työpaikan hakija useammin kuin kerran. Olen ollut toiseksi paras omalle aviomiehellni. Pikkuhiljaa tähän alkaa tottua. Luulen että tämä tekee ylpeydelleni pelkästään hyvää.

* Ystävyys on arvokas asia elämässä. Vielä arvokkaampi on oma perhe. Ihmiset jotka rakastavat ja arvostavat juuri sellaisena kun on. Myös vikoineen ja heikkouksineen. Ihmiset joiden edessä uskaltaa vaikka raivota tai itkeä, jos siltä tuntuu. Jokainen ihminen tarvitsee sellaisen perheen.

* Mielettömiä mietteitä, paljon sanottavaa, niin vähän aikaa. Siihen kuluu elämä. Kiireinen maailma.

* Silloin tällöin kaipaan enemmän rauhaa, enemmän aikaa kuunnella itseäni ja tunteitani. Aikaa läheisille, aikaa läheisyydelle. Jonakin päivänä hyppään ulos tästä oravan pyörästä. Silloin kun olen siihen ihan valmis. En katso taakseni, enkä kadu. Nyt on vielä jaksettava. Nyt kun olen vielä nuori.

* Minä kaipaan kotiin. En vain ole löytänyt kotiani vielä.

* Melkein joka päivä toivon ihmettä. Ihmettä joka saattaisi minut pois täältä. Ihmettä joka toisi elämälleni merkityksen. Merkitykset muuttavat muotoaan ja koskaan en tunnu olevan mistään varma. Olen kuitenkin varma siitä, että silloin kun oikea ihme osuu kohdalleni, silloin olen asiata aivan varma.

* Mitä minä toisessa ihmisessä etsin? Mitä etsin miehessä? Etsinkö ylipäätään mitään erityistä? Eikö minullekin riittäisi se, että on joku joka oikeesti välittää ja jolle minä ja elämäni olisimme arvokkaita?

* Olen aina elänyt sellaista “manjaan-elämää”. Aloitin sen jo lapsena. Ajattelin että sitten kun minä olen iso, teen sitä tai tätä. Jatkoin sitä nuorena ja ajattelin että sitten kun olen aikuinen teen sitä tai tätä. Nyt olen 34-vuotias. Pysähtynyt tarkastelemaan tähän astista elämääni ja sen sisältämiä saavutuksia. Haluaisin vihdoin lopettaa “manjaana-elämän” ja aloittaa oikean.

* Luon merkityksiä merkityksettömille asioille ja en näe asioiden merkitystä, joilla on oikeasti merkitystä.

* Kyllä elämä kantaa, sehän on sen perustehtävä!

Hanna-Kaisa