Vietimme tämän joulun lumettomissa tunnelmissa täällä Helsingissä. Minulla oli kaikki lapset kotosalla ja ex-mieheni pikkuveli kävi aattona syömässä ja avaamassa lahjoja kanssamme.
Tänä jouluna päätin päästä mahollisimman helpolla. Olin hankkinut kaikki syötävät pikkuhiljaa valmiiksi kaappeihin ja pakkaseen, äitini toi meille joulukinkun ja laatikot ostin valmiina.
Olin sopinut joulupukin kanssa, että meillä hän piipahtaisi amerkkalaiseen tapaaan yön aikana, jotta minun jouluni olisi mahdollisimman rauhallinen. Lapset heräsivät aattoaamuna jakamaan lahjojaan kuusen alta. Kävimme joulusaunassa jo puolilta päivin ja söimme kolmelta. Tämän jälkeen keskityimme katselemaan pukin tuomia elokuvia. Aatto oli kertakaikkiaan täynnä joulun rauhaa.
Joulupävänä serkkupoikani kävivt meillä syömässä. Itse kävin koiran kanssa pitkällä lenkillä Vermon metsikössä. Illalla istuin puhelimessa sukulaisten ja ystävien kanssa.
Tänään riisuttiin kuusi juhla-asustaan. Nostimme sen parevekkeelle valoineen päivineen. Olen pessyt pyykkiää ja pakannut. Lähdemme huomenna kahdeksi viikoksi Etelä-Karjalaan.
Ajatustasolla se tuntuu hakealta, että lähden elämäni viimeisen kerran Joutsenoon ja palaan loppiaisen jälkeen Lappeenrannasta. Vuoden vaihtuessa Joutsenoa ja Lappeenrantaa kohtaa kuntaliitos. Toisaalta on hienoa elää se hetki paikan päällä Joutsenossa.
Konnunsuon kohtalo on vielä avoinna. Asiaa istutaan ratkomaan vasta tammikuussa. Näin joulun aikaan haluan kuitenkin uskoa ihmeisiin. Minulle joulun ihme olisi se, että kotikyläni saisi jatkaa elämäänsä…
Näin Tapaninpäivänä kaipaan aina isoisääni Aaro E. Lähdettä. Kun olin lapsi, joka Tapaninpäivänä Kuvajat (=Päivi Räsäsen perhe) kävivät meillä hevosajelulla ja kakkukahvilla. Kaipaan lumista metsäautotietä, kaipaan rekeä, aisakelloa, hikisen hevosen hajua ja kamalaa hirven taljaa, jota pikkutyttönä pelkäsin reessä. Kaipaaan Aaro-papan laulua, joka raikui metsikössä ja laaksoissa hevosen viilettäessä liinaharjana pitkin kylän raittia. Kaipaan isoäitäni Kerttua, joka otti minut syliin rekiretken jälkeen. Otti villasukat pois jaloistani ja lämmitti varpaitani, poskiani ja pieniä sormiani, jotka kaikki olivat kylmettyneet huimassa hevoskyydissä. Kaipaan pannukahvin tuoksua, pipareita ja joulukakkua. Kaipaan joutilasta ja huoletonta aikaa, aikaa jolloin kaikki tapahtui samalla tavaalla vuodesta toiseen.
Nyt olen itse äitinä, joka on halunnut tarjota rakkaimmilleen lämpimän ja huolettoman joulumielen. Toivottavasti omat vesani voivat joskus aikuisena muitella lapsuuden jouluja samalla lämmöllä, kun minäkin omiani muistelen.
Hanna-Kaisa
joulukuu 26, 2008
Opetusministeri Sari Sarkomaan ilmoitus jättää ministerin tehtävänsä perhesyistä on aiheuttanut ikävää kritiikkiä joissakin feministipiireissä. Itse hän kertoo olevansa tasa-arvon esimerkillistymä. Minä olen asiasta samaa mieltä, kuin Sari itse.
Miksi naisella ei olisi oikeutta valita perhettään työnsä sijaan? Jos mies tekisi saman ratkaisun, häntä pidettäisi sankarina. Nuori naisministeri ei saa inhimillistä ymmärrystä edes kanssasisariltaan, vaikka hänellä on rohkeutta sanoa ääneen se, mitä monella muulla äidillä ei ole rohkeutta edes ajatella: “lapseni tarvitsevat minua”
Olen paljon pohtinut yhteiskunnassamme vallitsevia ongelmia ja erityisesti lasten ja nuorten pahoinvointia. Osittain uskon sen olevan seurausta siitä, ettei vanhemmilla ole enää aikaa lapsilleen. Lapset kasvavat ikään kuin siinä sivussa. Saadaksemme tämän epäkohdan korjattua Sari Sarkomaan kaltaisia rohkeita naisia ja miehiä tarvittaisi ihan jokaisella yhteiskunnan tasolla ja toimialalla. Niitä ihmisiä, jotka uskaltaaisivat asettaa rajan ja sanoa julki että meillä ei ole kylliksi aikaa lapsillemme. Uskaltavat myös alkaa vaatia, mutta myös ottaa aikaa omille lapsilleen, itselleen, perheelleen. Nythän kuulee usein valitusta siitä, ettei aikaa ole. Aikaa ei meille kukaan anna. Se täytyy osata vaatia ja ottaa. Me olemme itse vastuussa elämästämme ja arvoistamme, eikä mikään epänääräinen työelämä, olosuhteet tai yhteiskunta tms. , jota on aina helppoa syyttää siitä, ettemme elä halamaamme hyvää elämää.
Sari teki oman ratkaisunsa lähes samaan aikaan, kun minä menin työterveyshuoltoon valittamaaan stressi- ja väsymysoireitani ja ilmoitin omalle työnantajalleni, että jään sairauslomalle.Tulin itse siihen lopputulemaaan, että olen kahden lapsen yksinhuoltaja äiti, jonka on pakko laittaa elämänsä prioriteetit tärkeysjärjestykseen ja ensin tulee oma jaksaminen, omien lasten hyvinvointi ja sitten vasta työ. Olen äärimmäisen ylpeä usakalluksestani, enkä palaa työmaalle ennen kuin olen 100%:sesti toipunut.
HS:n sunnuntai debaatissa puhuttiin työelämän vaatimuksista. Debaatissa Kiti Muller arvioi tilannetta Työterveyslaitoksen tutkimusprofessorin näkökulmasta. Hänen mukaansa ihmisaivot eivät kestä mitää tahansa. Kun vaatimukset kasvavat, aivot yrittävät kyllä sopeutua, mutta jossain kohtaa tulee raja vastaan. Minun rajani täyttyi uni-, muisti-, mieliala- ja keskittymishäiriöiden muodossa. Jatkuva ylikierroksilla oleminen ja ärsyketulva tarvitsivat vihdoin pysäytyksen. Kun jäin sairauslomalle sain seurakseni välittömästi ankaran flunsssan ja aloin nukkua 12h yöunia.
HS:ssä oli tänään myös Sari Sarkomaan haastattelu ministerin salkusta luopumisen johdosta. Mieltäni jäi erityisesti lämmittämään rohkea lause, jota mielelläni siteeraan: “Ei kysymys ole lasten hoitamisesta. Aina lapset joku hoitaa. Minun vanhempani ja mieheni vanhemmat ovat auttaneet ja hoitoapua voi ostaa, mutta omaa vanhemmuuttaan ei voi ulkoistaa…” Sari tavallaan kiteyttää sen, mikä jokaisen van hemman ja tämän koko yhteiskuntajärjestelmän ylläpitäjiien olisi korkea aika ymmärtää. Kiitos Sari! 5-vuotiaan pikku Kaisan suuresti ihailemasta tallitytöstämme kasvoi suuri ja rohkea nainen, jota 34-vuotias Hanna-Kaisa ylpeänä ihailee!
Hanna-Kaisa
joulukuu 14, 2008
Lainaan alla puoluesihteeri Panu Laturin tuoretta blogikirjoitusta:
“Jäsenten vaikutusvaltaa on lisättävä myös suurista poliittisista linjoista päätettäessä. Puoluekokouksemme hyväksyi viime keväänä Kallion seudun Vihreiden aloitteen, jossa esitettiin puolueen jäsenten mielipiteiden kartoittamista tärkeimmistä kysymyksistä säännöllisesti nettiä apuna käyttäen. Esityksen mukaan jäsenistölle esitettäisiin joukko poliittisen linjanvedon kannalta oleellisia kysymyksiä. Päätöksen kysymisestä tekisi puoluehallitus.
Tämä hyväksytty puoluekokousaloite on askel eteenpäin puoluedemokratiassa. Olemme tehneet tämän vuoden aikana valmisteluja, jotta saisimme kyselyt käyntiin ensi vuoden puolella. Kyselyihin tarvittava ohjelmisto on hankittu, ja parhaillaan käydään keskustelua tarkemmasta toteuttamistavasta.”
Tässä kohtaa voin vain harmitella sitä, ettei tällaista käytäntöä ole vielä olemassa, koska tällaisen käytännön avulla olisi ollut hyvin helppoa vaikkapa vankiloiden lakkauttamista koskevissa kysymyksissä olla yhteydessä suoraan Vihreisiin paikallisiin toimijoihin mielipiteiden kartoittamisessa. Ministeriössä kun ei ole kuitenkaan tarkkaa kuvaa niistä paikallisista näkökulmista, mitä asioita paikalliset toimijat ovat ajaneet ja pitäneet toiminnalleen tärkeinä.
Nythän tilanne näyttäytyy ristiriitaisena, koska paikallisilla Vihreillä toimijoilla on julkilausuttu poliittinen mielipide, joka poikkeaa ministeriön mielipiteestä.
Hanna-Kaisa
joulukuu 12, 2008
Nyt kun tämä tv-urani maajussisarjassa on onnellisesti ohi, voinen jakaa kanssanne myös kevyempiä kokemuksia, mitä nämä Konnunsuon vankilaan liittyvät kokemukseni ovat tämän syksyn osalta olleet.
Olimme viikonloppuna “hylättyjen morsiamien sinkkuristeilyllä” Tallinnaan ja en vieläkään jaksa olla hämmästelemättä sitä, kuinka kovin Suomen kansa rakastaa maajussiohjelmaa.
Meille tytöille tapautettiin, meitä käteltiin, meidän kanssa juteltiin, meitä halailtiin, meille kannettiin pöytään juomaa ja ihmiset halusivat valokuvata itseään kanssamme. Olen asiasta vieläkin aika hämmentynyt.
Kun täällä ulkomaailmassa kulkee ja lähinnä aika lailla yksin, niin harvoihin silloin kukaan tulee kysymään, että hei, olitko mukana siinä ohjelmassa. Ihmiset joko ovat tunnnistamatta tai sitten he eivät vain halua noteerata. Siksi hämmästys laivaristelyn aikana oli suuri siitä kuinka moni ihminen loppujen lopuksi ohjelmaa on seurannut ja kuinka positiivista palautetta se kokonaisuudessaan sai.
Nyt ohjelmasarja on kuitenkin onnellisesti ohi. Oman kokemukseni mukaan se oli kaikin puolin antoisa ja hieno kokemus. Sain uusia ihania ja hulvattoman hauskoja ystäviä, sain kokemuksia ja elämyksiä, joita en ollut kuunaan kokenut. Pääsin unikeonpäivänä (isän synttäripäivä) Naantaliin ja elämäni ensimmäisen kerran Lappiin ihan Karigasniemelle asti. Jäämeri, tunturit ja luonnonvoimat tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Opin paljon tv-tuotannon tekemisestä, julkisuuden siitä puolesta johon poliittisena henkilönä en ollut joutunut törmäämään ja ihmisten käyttäytymisestä erilaisissa tilanteissa. Hei ja minä, joka olin nähnyt kahdesti elävän poron, jouduin kirjaimellisesti ottamaan poroa sarvista! Erottelu oli yhtäaikaa pelottavaa, mutta yksi itsensä ylittämisen paikoista.
Itsensä näkeminen itsensä ulkopuolisen silmin oli myös opettavaainen tapaahtuma. Tajusi omia maneereitaan ja joskus nauroin maha kippurassa omille ilmeilleni ja äänenpainoilleni. Olenhan tottunut näkemään itseni aiemmin televisiossa vain asiantuntijaroolissa, johon ei kuulu tunteidensa näyttäminen millään muotoa. Tajusin että olen todella ilmeikäs tapaus, enkä osaa yhtään peitellä tunteitaani. Turha siis tästä lähin edes yrittää sortua sellaieen. Kun olen kyllästynyt näytän siltä, kun olen liikuttunut näytän siltä, kun olen ärtynyt näytän siltä, kun olen iloinen, innostunut, jännittynyt, otettu tms. niin taaatusti näytän juuri siltä!
Nyt kun olen analysoinut kesän ja syksyn tapahtumia pidemmän kaavaan mukaan ja televisioseikkailujani antaumuksella, en voi sanoa muuta kun että kokemus oli kaikin puolin itselleni arvokas. Kiitokset siitä, että olen saanut olla mukana. Vaikka jotkut pitävätkin näitä formaatteja “hömppäjulkisuutena”, niin ainakin oma käsitykseni sellaisesta muuttui oman kokemukseni myötä. Oli ilo päästä tekemään viihdettä koko kansalle ja samalla ammentaa itselleen lähtemättömiä kokemuksia ja elämyksiä, itsensä ylittämisen paikkoja, jotka taatusti rikastuttavat omaa elämääni hamaan hautaan asti! Koen itseni ROHKEAKSI! – Ehkä myös vähän hullunrohkeaksi…
Hanna-Kaisa
joulukuu 9, 2008
Katselin juuri yhdeksän uutisia. Siinä uutisoitiin ratkaisua, johon hallitus oli päätynyt Konnunsuon ja Pelson vankilan osalta.
Konnunsuon ja Pelson vankilat saivat lisäaikaa tammikuuhun asti. Oikeusministeri Tuija Brax muistutti, että samat kustannukset on tammikuussakin edessä neuvottelupöydässä. Itse jäin miettimään remontikustannuksia suhteessa kokonaiskustannuksiin, joita rikollisuudesta ylipäätään aiheutuu. Rikollisuushan on oire yhteiskunnan kyvyttömyydestä ehkäistä syrjäytymistä ja ongelmien kasautumista yksille ja samoille yksilöille.
Vankien terveydentilaselvitys (18.11) kertoo selvästi, että vangit ovat sairaampia, päihde- ja mielenterveysongelmaisempia, kun väestö keskimäärin. Vankeuden sijalle tarjotaan valvottua koevapautta yhä useammassa tapauksessa. Rikosseuraamusviraston mukaan koevapaudessa on tällä hetkellä noin 50 vankia. VVL:n (vankilavirkailijoiden liiton) mukaan koevapautta on vakea valvoa. Risen mukaan koevapauden on keskeyttänyt kymmenkunta ja nämä pääosin päihteiden takia. Päihteettömyys on edellytys koevapaudelle. 70-90% vangeista kärsii päihdeongelmista. Yhtälö vaikuttaa aika mahdottomalta.Tänään (8.12) uutisoitiin myös sitä, että ennätysmäärä alle kolmekymmentä vuotiaita eläköityy mielenterveysongelmien vuoksi. Vankien terveydentilaselvityksessä tuli esille että suuri osa vangeista on osittain tai kokonaan työkyvyttömiä jonkun sairauden vuoksi.
Se ei ole varmasti kenellekään epäselvää, että minun mieletäni nyt jos koskaan olisi syytä satsata paitsi vankiloiden perusparannukseen, myös vankeinhoidon ja sen menetelmien edelleen kehittämiseen. Aliresursoinnin aika saa riittää. Vankeuslain keskeisin tavoite on vangin kuntoutus ja sopeuttaminen yhteiskuntaan. Sellainen ei tapahdu ilman rahaa, sitoutunutta ja ammattitaitoista henkilökuntaa, hyviä tiloja ja toimintamäärärahoja. Kaikki muu on vain näennäissatsausta. Koevapautta tärkeämpää olisi satsata sopimushoitoon osana seuraamusjärjestelmää ja pitää vankilat hyväkuntoisina, henkilökunta toimintakykyisenä ja toimintarahat riittävinä vastaamaan moniongelmaisten asiakkaiden kuntoutustarpeisiin. Kaikki siihen satsattu raha maksaa itsensä pitkässä juoksussa takaisin.
Siinä kuinka yhteiskunnassa toteutetaan vankeinhoitoa mitataan yleensä myös poliittisten päättäjien inhimillisyys. Siksi näiden asioiden tärkeydestä on jaksettava viestittää heille koko tämä aika, mitä tammikuuhun asti on aikaa.
Hanna-Kaisa
joulukuu 8, 2008
En ole pitkään aikaan jaksanut kirjoittaa blogia. Olen ollut yhtäaikaa sekä hyperaktiivisessa, että puolikuolleessa olotilassa taistellessani itsekin kaikin keinoin rikosseuraaamusalan sopeuttamisohjelmaa ja ennen kaikkea Konnunsuon vankilan lakkauttamista vastaan.
Minun kohdallani kyse on myös identiteetistä. Konnunsuon vankilamilööseen kasvuympäristönä kiteytyy kaikki. Se millainen persoona minä olen, millainen uskoni yhteiskuntaan ja valtioon on, millälailla haluan taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan, miten suurella sydämellä haluan parantaa maailmaa ja vähempiosoisten asemaa, kuinka näen rikollisuuden, millainen käsitys minulla on koko vallitsevasta todellisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Konnunsuon vankila on edustanut minulle turvallista kasvuympäristöä, moraalisia ja selkeitä rajoja ja aitoa yhteisöllisyyttä.
Nyt olen aivan väsynyt tähän taisteluun. Hallituksen iltakoulussa tehdään suuria ratkaisuja 8.12. Aikaa on todella vähän vaikuttaa tähän asiaan. Koen että olen jo tehnyt kaikkeni. Muita keinoja ei enää ole käytettävissä.
Eilen kirjoitin Tuija Braxille @-postiviestin, jossa vetosin vielä Joutsenon Vihreiden tekemään hyvään politiikkaan, joka on perustunut kulttuurihistorian, luonnonarvojen ja luomuviljelyn edistämiseen. Konnunsuossa kulminoituvat myös nämä kaikki meille keskeisesti tarkeät arvot. Se on kulttuurihistoriallisesti arvokas miljöö, se on eteläsuomen suurimpia muuttolintujen levähdyspaikkoja, jonka vuoksi BirdLife Suomi vetosi myös ministereihin ja samalla se on yksi maamme suurimpia luomutiloja. Nyt Vihreä ministeri on joutsenolaisten silmissä tuhoamassa myös paikkakunnan Vihreiden tekemän hyvän arvotyön. Siellä aiotaan jatkossa äänestää Demareita.
Todellisuudessa vankeinhoidon ahdinko on seurausta huonosta hallituspolitiikasta jo vuosien ajalta. Demariministerit ovat pitäneet vankeinhoidon aliresursoituna liian kauan omilla valtakausillaa. Määrärahat olivat jämähtäneet vuoden 1997 tasolle. Vihreälle ministerille on annettu paska duuni kantaa hallitusvastuu tästä epäkohdasta.
Mikäli Jumala on olemassa, voisin alkaa seuraavaaksi rukoilla, koska koen, että mitään muita keinoja ei enää ole käyttämättä.
On tässä tietysti positiivisiakin puolia, sillä kuntaliitoksen jälkeen joutsenolaaiset ovat nyt saaneet Konnunsuokysymyksestä yhteisen aiheen, jonka puolesta taistella, vaikka kuvittelin, ettei sellaista koskaan enää voisi syntyä. Lappeenrannan ja Joutssenon päättäjätkin ovat yhdistäneet voiamsa Konnunsuo kysymyksen kanssa. Kuningatar Konnunsuo on 90-vuotiaana saanut yllensä kruunun.
Oli lopputulos 8.12 mikä tahansa Konnunsuon ja Pelson vankilan kohdalla, niin sopimushooitoasian kanssa en aio antaa periksi:
“MINNE UNOHTUI SOPIMUSHOITO?
Parasta aikaa viedään tohinalla läpi Rikosseuraaamusalan sopeuttamisohjelmaa. Vihreän liiton kriminaalipoliittisten linjojen keskeisenä taavoitteena on ollut vankimäärän vähentäminen seuraamusjärjestelmää kehittämällä ja sopimushoito vankeiden sijaan oli yksi keskeinen tavoitteemme. Tuorein vankien terveydentilaa koskeva selvitys (18.11.08) osoittaa, että vangit ovat sairaita, päihderiippuvaaisia ja mielenterveysongelmaisia. Ennen selvityksen valmistumistakin tämä on ollut tiedosssa ainakin kenttätasolla. Sopeuttamisoohjelman yhteydessä ollaan kyllä puhuttu koevapauden lisäämisestä ja sakonmuuntorangaistuksesta luopumisen vaikutuksista vankimäärään, mutta koevapaus ei sovi läheskään kaikille. Moniongelmaiset ihmiset eivät hyödy siitä lankaan, koska he tarvitsevat hoitoa ja kuntoutusta. Toivoisinkin kuulevani tämän sopeuttamisohjelman yhteydessä vakaata puhetta myös sopimushoidosta. Siitähän puhuttiin muutamia vuosia sitten ja nyt asiasta on vaiettu. Rikollisuus on oire pitkään jatkuneesta syrjäytymisestä ja moniongelmaisten ihmisten elämästä, joiden tarpeisiin ja sairauksiin yhteiskuntamme ei ole kyennyt vastaamaan. Sopimushoito takaisi sen, että pitkään jatkunut heitteillä olo saataisi vihdoinkin katkaistua ja ihmiset saisivat tarvittavaa hoitoa jaa kuntoutusta. Muistuttaisin tässä siitä, että yhteiskunnan hyvinvoinnin tilastaa kertoo eniten se, kuinka yhteiskunta kohtelee heikoimmassa asemaassa oleviaan. Vangit edustavat aika usein juuri tätä porukkaa.”
Ehkä tästä lähtien ristin sitten joka ilta pienet käteni ja toivon, että Jumala todellakin olisi olemassa. Kaikki muut inhimilliset keinot olen jo käyttänyt laillisuuden rajoissa… väsyttää…
Hanna-Kaisa
(Konnunsuon pikku Kaisa…)
Loppukevennys:
Katsoessani eilen 45minuuttiaohjelman uusintana 6-vuotias tyttäreni huudahti: “Äiti, tuo on miun vankila! Sie oot ollu siellä töissä ja pappa on ollut ja miun isi… (ilme vakavoitui) Äiti, jos Konnunsuon vankila lopetetaan, meijän papalla ei oo enää kotia ja mie en enää ikinä pääse sinne…”
Näin siis asian näkee 6-vuotias tyttö, joka kevättalvella 2007, ollessaan 5 viikkoa papan luona Konnunsuolla, äidin tehdessä eduskuntaavaalikampanjaa kertoi papalle seuraavaa: “Pappa, ei siulla oo mitään hätää, koska mie tuun isona töihin Konnunsuolle ja mie pijän sit siusta huolta kun sie oot vanha…” 
joulukuu 5, 2008
