On elämäni yhdeksästoista äitienpäivä. Olen siis puolet elämästäni viettänyt äitienpäiviä. Se on mielestäni aika monta.
Äitiys on kummallisella tavalla vieläkin kovin myyttinen asia suomalaisessa yhteiskunnassa. Äitiyteen liittyy paljon paineita ja odotusarvoja. Kun olet jonkun äiti, asetat itsesi kovin alttiiksi kaikenlaiselle arvostelulle.
Minulle äitiys on henkilökohtaisesti ristiriitainen asia. Tavallaan äitiys on maailman luonnollisinta, kuten hengittäminen, syöminen, ulkoilu tai työssä käyminen. Toisaalta taas äitiyden ympärille liittyy oman elämäni kipeimmät asiat. Koska miellän äitiyden niin luonnolliseksi osaksi ihmiskunnan kehitystä, on ollut todella vaikea hyväksyä, ettei äitiys olekaan itsestään selvää kaikille. Se ei ole ollut itsestään selvää ainakaan minulle.
Olin 19-vuotias, kun minusta ensimmäisen kerran tuli äiti. Se oli asia, jonka koin täysin luonnollisena ja omaan elämääni sopivana. Olin 21-vuotias, kun sain ensimmäisen keskenmenoni. En ihmeemmin silloin edes suunnitellut tekeväni lasta. Suhteeni lapsiin ja venhemmuuteen on ollut aina sellainen, että maailmaan mahtuu lapsia ja olen heille hyvin avoin.Jokainen päivä on erilainen ja ne otetaan vastaan sellaisenaan. En kuitenkaan ollut osannut varautua juuri tähän.
Tämä yllättävä kokemus muutti elämäni pitkäksi aikaa. Syyllistin itseäni siitä, sulkeuduin ja masennuin pahasti. Vaikka ymmärsin, että kenelle tahansa voi sattua keskenmenoja, koin silti asian kovin raskaasti. Kieltäydyin puhumasta asiasta kenellekään. Elin kuin minussa olisi ollut jotain todella pahasti vialla.
Tuosta kokemuksesta meni monta vuotta aikaa, kunnes sain tapahtuneelle luonnollisen selityksen. Minulle selvisi, että minussa itsessäni on synnynnäinen geenivirhe. Tämän geenivirheen ansiosta sain jatkossa useampiakin keskenemenoja. Asian hyväksyminen ei ollut itselleni mitenkään helppo prosessi. Pidin itseäni viallisena ja huonona ihmisenä. Istukkakokeista ja kaavinnoista tuli osa arkipäivääni. Onneksi osasin kuitenkin kokea kiitollisuutta siitä, että minulla oli yksi terve poika.Lopulta päätin säästää itseäni ja luovuttaa haaveistani hankkia enempää lapsia.
Sattumien kautta aloin kuitenkin odottaa vauvaa 27-vuotiaana. Istukkakokeiden tuloksien mukaan sikiöllä oli terveen tytön kromosomit. Tyttärestäni tuli onnekas sattuma, jonka olemassa oloon en ollut osannut enää itsekään uskoa.Tavallaan sain tyttäreni ylimääräisenä lahjana maailmankaikkeudelta.
Tyttäreni täytti tällä viikolla 10-vuotta. Poikani täyttää syyskuussa 19-vuotta. Minä olen ollut puolet elämästäni äiti. Kun mietin näin äitienpäivänä 2012 mitä kaikkea tämä äitiys on minulle merkinnyt ja mitä se on maksanut, kääntyy merkitysten kirjo onneksi menetyksiä suuremmaksi.
Tämä 19-vuotta on toki maksanut minulle useamman keskenenon, sitä mukaa useamman kaavinnan, useampia istukkakokeita, yhden vaikean abortin, kymmeniä ja taas kymmeniä kaatuneita haaveita. Se on maksanut minulle merkittäviä menetyksiä,niin lasten, kuin muidenkin ihmissuhteiden muodossa. Paljon pettymyksen kyyneleitä ja turhiksi kääntyneitä toiveita. Se on maksanut myös terveyteni. Se on tuonut kohdunkaulaani vakavia solumuutoksia, niiden erilaisia hoitotoimenpiteitä, lopulta kohtusyövän, leikkauksen ja onneksi myös siitä toipumisen.
Lisäksi se on myös antanut elämääni merkityksellisimmät kasvun paikat, pyyteettömmimmät rakkauden kokemukset, ymmärryksen laajentumisen, syvää kiitollisuutta ja nöyryyttä maailmankaikkeuden edessä. Se on antanut ehdotonta ylpeyttä siitä, että minäkin kaikista virheellisistä geeneistäni huolimatta olen kahden terveen lapsen äiti. Olen sittenkin ollut evoliuution osana riittävävä. Minä riitän tälaisenaan.
Olen onnekseni saanut nauttia äitiydestäni omalla tavallani kaikista sen ympärille liittyneistä pettymyksistä huolimatta. Maailma on antanut minullekin tällaisen lahjan ja tällaisen mahdollisuuden, mistä olen oppinut nöyrästi olemaan hyvin kiitollinen.
Näistä kokemuksistani käsin olen myös oppinut arvostamaan omaa äitiyttäni tavalla, jonka vuoksi minun ei tarvitse enää koskaan miettiä mitä muut minusta ja äitiydestäni ajattelevat. Minä olen oppinut olemaan omalla tavallani äiti. Koen kulkeneeni vaikeuksien kautta suoraan voitoon sellaisena äitinä, kun olen. Kaikkine geenivirheineni ja muine inhimillisine puutteineni. Olen kestänyt nämä kaikki elämän minulle ja äitiydelleni asettaman haasteet, eivätkä ne ole äitiyttäni horjuttaneet.Päin vastoin, uskon että ne ovat pelkästään vahvistaneet ja syventäneet omaa äitiydentunnettani.
Tämä kaikki on myös opettanut minua suhtautumaan arvostavasti kaikkien muidenkin äitien äitiyteen, sekä suhtautumaan vakavasti niiden ihmisten suruun, jotka syystä tai toisesta eivät lapsia voi hankkia. Erityisesti olen oppinut olemaan armollinen omalle äidilleni. En koe enää halua arvostella kenenkään toisen äitiyttä. Äitys kun on kuitenkin kaikille oma prosessinsa. Kukin äiti on omalla tavallaan äiti.Jokainen äiti on riittävästi äiti.
Kirjoitukseni myötä toivotan hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille. Muistakaa olla omalla tavallanne äitejä. Olkaa ylpeitä äitiydestänne, sillä kukaan muu ei voi olla teidän tavallanne äiti. Te olette ainutlaatuisia. Riitätte sellaisenaan ja sen pitää riittää myös meille muille.
– Rakkaat äidit: Te riitätte kaikille, kun muistatte riittää itsellenne!
Hanna-Kaisa
Pieni kävelevä lakikirja 