Kainuusta mallia maahanmuuttopalveluiden järjestämiseen

Turvapaikanhakijoiden määrä Suomessa on kuluvana vuonna noussut

kaikkien aikojen ennätykseensä. Suomessa on turvapaikkaa hakenut kuluvan vuoden aikana jo yli 5000 henkilöä, joista ilman huoltajaam saapuneita on ollut yli 500. Turvapaikanhakijoiden tämän vuoden kokonaismäärä tulee arviolta olemaan liki 6000 henkilöä. Alaikäisten yksintulleiden turvapaikanhakijoiden määrän kehitys on ollut laskusuuntainen.

Olen useampaan otteeseen lukenut eri tiedotusvälinestä, että Imatra harkitsee turvapaikanhakijoiden vastaanottoa ja pakolaisten kuntasijoittamista. Mielestäni tämä on hyvä ja kannatettava ajatus tilanteessa, jossa valtio on päättänyt satsata tuntuvasti Kaakkois-Suomen alueelle eri viranomaisia ja resursseja. Imatralle on avattu oma Maahanmuuttovirastin toimipiste purkamaan turvapaikkapuhutteluja ja ulkomaalaipoliisin resursseja on vahvistettu. Hyvä niin, sillä työssäkäyntialueella sijaitsee Suomen suurin vastaanottokeskus ja alaikäisten tukiasumisyksikkö, joiden oleskeluluvan saaneille kuntapaikkaa on haastavaa löytää.

Mikäli itse saisin päättää, ottaisin Imatralla käyttöön niin kutsutun Kainuun mallin, jossa kaupunki asuttaisi tyhjilleen jääviin kaupungin vuokra-asuntoihin turvapaikanhakijoita ja oleskeluluvan saaneita kotoutettavia. Toimintaa koordinoitaisiin yhdestä ja samasta maahanmuuttopalveluiden tulosyksiköstä käsin ja alaikäisille ilman huoltajaa maassa oleville oleskeluluvan saaneille järjestettäisiin tuettua asumista. Näin ollen viranomaisresursseja ei tarvitsisi rakentaa kahteen kertaan, vaan kaupungin maahanmuuttoyksikkö hallinnoisi sekä vastaanottotoimintaa, että kotoutumispalveluita.

Tiedän että maahanmuutto aiheena herättää aina suuria tunteita. Tosi asia on kuitenkin se, että Suomea sitoo tietyt sopimukset, joiden mukaan meidän tulee vastaanottaa turvapaikanhakijoita ja kotouttaa pakolaisia suomalaiseen yhteiskuntaan. Alueella on myös runsaasti muita maahanmuuttajia esim. Itäisestä naapurista, joiden asemaa ja kotoutumista voitaisiin tukea entistä peremmin organisoitujen maahanmuuttajapalveluiden kautta. Imatra tarvitsee uusia työpaikkoja ja uusia innovaatioita. Harvoin elämme tilanteessa, jossa valtion taholta satsaus on näin selkeää.

Minusta Imatran kannattaisi ehdottomasti harkita tällaista toimintamallia. Viesti siitä, että asiaa aletaan kaupungin toimesta selvittää, on ollut tänä syksynä esillä. Ottakaamme siis Kainuusta mallia.

Hanna-Kaisa

Naisena miesten liikkeessä

Olen saanut runsaasti palautetta siitä, että minut valittiin Vihreän miesliikkeen hallitukseen viime lauantaina. Olen itsekin aika häkeltynyt saamastani kunniasta. Ensimmäinen nainen Vihreän miesliikkeen hallituksessa.

Minulta on kysytty tavoitteita ja syitä, miksi olen valinnut vaikuttamiskanavakseni Vihreän miesliikkeen. Kysymyksen voisi yhtä hyvin asettaa myös toisinpäin: Miksi Vihreä miesliike on valinnut vaikuttajakseen minut?

Minulla on tavoitteita tasa-arvo ja yhdenvertaisuustyössä, joita katson mahdollisesti voitavan edistää miesliikkeen kautta kaikista parhaiten. Olen vuosia vaatinut isyyslain sukupuolivaikutusten arviointia ja päivittämistä ja uskoisin että tällainen foorumi voisi antaa sille hyvän pohjan. Lisäksi olen ylipäätään kiinnostunut siitä, kuinka mieten keskinäistä epätasa-arvoa voidaan vähentää ja voiko ylipäätään olla niin, että pojaksi syntyminen on suurempi syrjäytymisriski?

Olen innolla lähdössä “jätkäporukassa” purkamaan yhteiskunnallisia ongelmia kasatakseni paketteja uudestaan. Miesporukassa toimiminen ei minua pelota, päin vastoin, luulen että olen ihan oikea henkilö tekemään töitä tällaisessakin pioneeriasiassa. Olen kiitollinen Vihreän miesliikkeen jäsenille, että he soivat minulle tämän haasteen, jonka koen myös kunniakseni.

Aiheesta lisää

Hanna-Kaisa

OSTATKO VANKILAN?

Tänään oli maakuntalehti Etelä-Saimaassa ja Hesarissa harvinaislaatuinen
ilmoitus: MYYTÄVÄNÄ VANKILA-ALUE. Myydään Konnunsuon vankila-alue
Lappeenrannassa (ent. Joutsenossa) Myytäviä maa-alueita on noin 1000 ha sekä
rakennuksia noin 130 kpl, esim. vankilalinnat, kirkko, hallintorakennus, iso
navetta, teollisuusrakennuksia, paritaloja, rivitaloja, omakotitaloja ja
kerrostaloja. Luomuviljeltyä peltoa on 250 ha ja metsää 440 ha. kohde
vapautuu vankilakäytöstä 2011 lopussa. Voidaan myydä vuokrattuna myös
aikaisemmin. Kuvassa oli toinen sellitaloista, se jossa paljusellejä ei enää
ole.

Itse pohdin, että millaista uusiokäyttöä ko. kohteelle voisi kehittää, kun
alue on rakennettu nimenomaan vankeinhoitokäyttään 1920-1940 lukujen aikana.
Tarjottelein sitä leikkimielellä serkkuni Jussi Lähteen välityksellä
elokuvatuottaja Pölösellekin, koska se olisi mitä mainioin elokuvakylä.
Ihmisillä on ollut myös visioita siitä, että sinne voitaisi perustaa Suomen
Disneyland, olisi Ankkalinnalle kerrassaan upeat puitteet, kun “Konnansuon
vankilakin” olisi oikein omasta takaa. Ympärillä piparkakkutalon näköisiä
pastellisävyisiä paritaloja, joissa sopivasti voisivat asua Aku ja iines,
Mikki ja Minni, Pelle Peloton ja Hessu Hopo. Roopellekin olisi oma talo
valmiina kaikkine pankkiholveineen, koska yhdessä rakennuksessa on toiminut
Postipankki ja holvikin löytyy.

Täällä on väläytelty myös mahdollisuutta että lappeenrannan kaupunki ostaisi
kohteen, mutta luulen ettei se siihen ole halukas.

Sitä on tarjottu myös Sisäasianministeriölle, jotta saataisiin
turvapaikanhakijat siirrettyä sinne uuden uljaan kylpyläkylän nurkilta, jota
Tiuruniemen Rauhaan ollaan venäläisiä varten rakentamassa.

Alueen suurin ongelma on se, että se on käyttökelvoton palasina, koska vesi,
sähkö ja viemäröinti on kytköksissä päätaloon.

Onneksi me emme kannata yksityistämistä, koska kohde soveltuisi hyvin
yksityisen vankeinhoitolaistoksen perustamiseen. Siellä voitaisi vapaasti
toteuttaa erilaisia toimintaohjelmia vankien kuntouttamiseen ja kehittää
tätä puolta vapaammin, kuin nykyisellään.

Minun on vaikea keksiä mitä intressiä jollakin yksittäisellä henkilöllä
voisi olla ostaa itselleen oma vankila kylä. Onneksi maat voidaan myydä
palasina esim. Vapolle, joka nyt jo harjoittaa turpeennostoa lähimaastossa.
(ironian voitte lukea lauseesta)

Todellisuudessa aleesta tekee haastavan se, että sille haetaan
Ympäristöministeriöltä suojelualuepäätöstä ja asemakaava on jo museoviraston
suojelema. Onhan se parhaisten alkuperäisellään säilynyt
vankeinhoitolaitoksen arkkitehti Uno Sjöholmin suunnittelema asemakaava.

Nähtäväksi jää kuka sen ostaa ja mihin tarkoitukseen, vai ostaako kukaan.
Ehkäpä joku venäläinen uusrikas…

Tuumii:

Hanna-Kaisa, joka aamulehtiä lukiessaan kieltämättä empaattisesti heräsi
ymärtämään niitä ihmisiä, joiden kotitila pakkohuutokaupataan…

PS. Ne jotkut, jotka ovat kaipailleet blogiini päivityksiä, ovat joutuneet odottamaan niitä Parikkalassa esiintyneiden nettiongelmien, sen jälkeen Imatralle muuton ja muutossa kadonneiden blogitunnusten vuoksi… Nyt yritän useammin olla taas saatavilla…

Juhannustaikoja tai sitten ei…

Työkiireistä johtuen olen pitänyt hieman bloggailutaukoa, eikä nämä kiireet tästäkään vielä hellitä, koska olen koko keskikesän juhlan ajan työmaalla iltavuoroissa, mikä on kyllä itselleni mieluisa vaihtoehto, sillä en muutenkaan oikein perusta juhannusjuhlista.

Juhannuksen alkuperäinen tarkoitus on ollut olla hedelmälliasyyden ja luonnon uudistumisen juhla. Hedelmällisyydestä me suomalaiset olemme taatusti pitäneet huolta juhannuksen aikana ihan näihin päiviin asti, jos katselemme syntyvyystilastoja, niin joka vuosi pieni piikki sattuu siihen maalis-huhtikuun taitteeseen. Luonnon uudistumista me tuskin muistamme juhannuksena, mikäli pohdimme elämäämme ja älämölöämme luonnonrauhaa häiriten.

Juhannustaiat ovat ehkä vahviten säilyneet alkuperäisiimmillään maassamme. Kulttuuriimme kuuluu edelleen kukkien kerääminen tyynyn alle ja mahdollisesta elämän kumppanista uneksiminen, alasti pihamaalla juoksentelu ja muut pienet taikatemput, joiden tarkoituksena on mitata tulevaa naimaonneamme. Myös juhannuskokon poltto kuuluu vahvasti perinteisiimme, vaikkei monikaan enää edes tiedä miksi niin teemme. Minäkään en tiedä.

Tänä juhannuksena olen töissä. Olen myös siksi pohtinut suomalaisen kulttuurin suhdetta juhannukseen, koska vielä vähemmän turvapaikanhakijoilla on käsitystä omituisista juhannusrituaaleistamme ja olisi ehkä ihan korrektia valaista kulttuuriimme voimakkaasti kuuluvia elementtejä myös heille.

Omat juhannustaiat taitavat tänä jussina jäädä aika vähälle. Toki yritän kuitenkin puolenyön aikaan, kun pääsen pois työmaalta kerätä 12 erillaista kukkaa tyynyni alle ja katsoa sattuisinko näkemään unia “elämäni miehestä”. Luulen etten tänäkään juhannuksena siinä erityisen hyvin onnistu, koska minulla on vahva epäilys siitä, että koko “elämäni mies” käsite on vain mielikuvituksen tuotetta. En usko että sellaista oikeastaan edes on. Ihmiset kohtaavat toisiaan päivittäin, kulkevat toistensa ohi ja joskus pysähtyvät samalle kohdalle. Mikäli mielentila, elämäntilamme ja intressit ovat yhteiset, he saattavat vaikka rakastua ja rakentaa yhdessä jotakin. Toiset eivät edes etsi ketään kenen kanssa rakentaa. Toiset taas etsivät, eivätkä välttämättä löydä. Toisille maailma on täynnänsä mielenkiintoisia ihmisiä, joista on vaikea valita yhtä ylitse muiden. Toiset taas ovat öliian tyytyväisiä omaan elämäänsä ilman kumppania, että alitajuisesti torjuvat kaikki yritykset pariutua jonkun kanssa. Jokainen ihnminen tarvitsee kuitenkin läheisyyttä, seksiä ja vertaistukea. Toiset saavat niitäparisuhteista, toiset taas harrastavat irtosuhteita tai hakevat sellaisia asioita ystävyyspohjalta. Maailma on moninainen, kuten me ihmiset ja tarpeemme. Siitäkin huolimatta antoisia juhannustaikoja heille, jotka niihin uskovat ja heille jotka tekevät niitä huvikseen.

Hanna-Kaisa

Vaalivoitto ja hyvä mieli

Palasin 5 pv kestäneiltä vapailtani jälleen Parikkalaan. Viikonloppu meni sekä EU-vaalien, että serkkupojan häiden merkeissä pääkaupungissamme. Sunnuntai-illaksi ehdin jo Lappeenrantaan Vihreiden vaalivalvojaisiin ja seuraamaan ääntenlaskentaa.

Kun selvisi että saamme ainakin 12% koko maan äänistä, tunnelma Lpr:n ravintola Lucky Monkeysissa nousi lähes kattoon. Kun lopullinen lukema nousi 12,4% tunnelma oli suorastaan tiivis ja hartaan kiitollinen. Vihreät ja Persut olivat EU-vaalien voittajia. Kumpikin otti ääniä suurilta puolueilta ja kummassakin tapauksessa saimme varmuutta sille, että kolmen suuren aika alkaa sittenkin olla ohitse.

Pienoinen pettymys oli se, että Vasemmiston paikka jäi kokonaan saamatta. Persujen ja Kristillisten vaaliliitto oli todella tehokas ja RKP oli jälleen saanut kannattajansa uurnille.

Hanna Holopainen teki kaikkien aikojen vaalituloksen. Hän keräsi karvaa vaille 2000 ääntä ja loistokkainta siinä oli se, että jopa Helsingistä hänelle herui liki 250 ääntä ja toinen mokoma Uudelta maalta. Omassa piirissämme hän keräsi hienosti ääniä myöskin. Huomioitavaa on se, ettei hän jäänyt nollille missään Etelä-Karjalan kunnassa. Puumalastakin tuli se yksi arvokas ääni.

Imatran seudun Vihreiden kanssa analysoimme vaalitulosta ensi viikon kokouksessa. Katsomme mistä ja kenelle alueemme äänet tulivat ja alamme suunnitella jo Eduskuntavaaleja.

Poliitiikan harrastajan elämä se kulkee vaaleista vaaleihin. Väliin jää todellinen elämä. Se milloin tähtäimet ovat arkipäivän rutiineissa, perheessä, työssä, opinnoissa, pyykkivuorissa, ruokakaupan puutoslistoissa, ystävien ja sukulaisten tapaamisissa ja yhdistysrutiinien pyörittämisessä.

Seuraava henk.koht. elämäni tavoite on Iskelmäkaraoken SM:n semifinaalit Vantaalla ensi sunnuntaina… eli taas kustuu Pääkaupunkiseutu maalle muutanutta…

Ihanaa kun on kesä ja valoisat illat ja sulat tiet!

Hanna-Kaisa

KOTIPAIKKA MYYNTIIN?

Niinpä niin, puhuin tänään isän kanssa puhelimessa ja Konnunsuolla taitaa todellakin olla aika hektiset hetket meneillään. Sisäasiainministeriö oli käynyt tutustumassa Konnunsuolla tiloihin ja ainoat vastaanottokeskuksen toimintaan mahdollisesti kelpaavat tilat löytyvät nyt vielä asuttuina olevista asunnoita.

Senaattikiinteitöt omastaa Konnunsuolla vankilan, maatilan ja monta kymmentä asuntoa. Ne ovat siis poistumassa rikosseuraamusviraston käytöstä, kun hallituksen iltakoulu tammikuussa päätti lakkauttaa Konnunsuon vankilan vuoden 2012  alusta alkaen.

On ymmärrettävää että valtion omistuksessa oleva Senaattikiinteistöt haluaa rikosseuraamusviraston tilalle uuden vuokralaisen hinnalla millä hyvänsä. On ikävää, jos vuokraneuvotteluja käydään asuttuina olevista asunnoita, kun alueella on täysin kelvollisia asumattomiakin asuntoja. Toisaalta vuokrasopimus nykyisen vuokralaisen kanssa raukeaa vasta 2011 vuoden lopussa, joten sitä ennen Konnunsuon risellä vuokralla olevia tiloja tuskin eteenpäin vuokrataan kenellekään. Mikäli näin meneteltäisi, olisi sellainen mielestäni todella törkeää.

Tämä asia koskettaa myösminun kotiani. Isäni asuu vuokralla Senaattikiinteistöillä. Tilanne on kuormittava, vaikka periaatteessa olenkin sen kannalla, että Konnunsuolla tulee jatkossakin säilyttää jotakin toimintaa ja helpoiten se käy valtion omia toimintoja ylläpitämällä, sillä Senaattikiinteistöt tuskin saa aluetta kenellekään myytyä ja pahimmassa tapauksessa koko kylä muuttuu autioituneeksi aavekyläksi, mikä olisi se huonoin vaihtoehto. Silti minusta ihmisten tulisi saada asua rauhassa kodeissaan kunnes vankilan toiminta viimein lakkaa. On kohtuutonta, jos ihmiltä viedään ensin työ ja sitten vielä kotikin alta.

Mitä maholliseen vastaanottokeskustoimintaan alueella tulee, pidän sitä parempana vaihtoehtona, kuin tyhjäkäyntiä. Tosin vuoden 2012 alussa tilanne turvapaikanhakijoiden suhteen voi olla hyvin toisen lainen kuin tänään, varsinkin kun hallitus on päättänyt tiukentaa maamme turvapaikkapolitiikkaa. Tästäkin kysymyksestäminulla on toki mielipiteitä, mutta niihin otan toisena päivänä kantaa.

Hanna-Kaisa

Arkipäivän unelmia

Eilen sain vihdoin kesäkukat ja yrtit asennettua parvekkeelle. Sinne kasattiin nätti hyllykkö, löin tauluja seiniin ja virittelin lyhtyjä luomaan kotoista tunnelmaa. Parvekkeelta aukeaa kauempana kaunis järvimaisema. Koivujen lehdet ovat heleän vihreät. Auringon lasku näkyy parvekkeelleni. Parveke on tavallaan myös patio, koska asumme maan tasalla. Ympärillä on vanha puutaloalue isoine puutarhoineen, grillikatoksineen, huvimajoineen ja pihasaunoineen. Koko sielu lepää tässä ympäristössä.

Tässä ympäristössä alkaa romanttisesti haaveilla omasta pienestä puutalosta puutarhoineen ja pihasaunoineen. Näkee sielunsa silmin kuinka koira saa vaeltaa vapaana pihapiirissä, jonka ympärillä kiertää orapihlaja-aita. Sen on mahdollista lökötellä viinimarjapensaan katveessa aurinkoisella kotipihalla. Pihalla on muutama omenapuu, kasvihuone, komposti ja mansikkamaa. Ryytimaalla kasvaa herneitä, persijlaa, salaattia, sipulia ja pari penkkiriviä perunaa. Kasvimaata vartioi variksenpelätti.

Kahden omenapuun välissä roikkuu riippukeinu. Keskellä pihaa on puulaattojen alustama patio ja sen päällä grilli ja ympärillä kauniit kukkaistutukset. Vähän sivummalla pihassa on tyttäreni oma tramboliini. Savu tupruttaa pihasaunan piipusta. Saunan kuistilla odottaa valmis vasta saunaan tulijoita.  Kuistilla lojuu myös poikien virvelit ja sivummalla olevassa kukkapenkissä töröttää heinähanko, jolla on kaivettu onkimatoja. Puhtaat, valkoiset lakanat hulmuavat tuulen vireessä narulla. Ohikuljija tervehtii aidan yli.

Niinpä niin. Tällaisista pienistä asioista koostuu tämän naisen yksinkertainen unelma. Siinä unelmassa unohtuu omakotitalon todelliset asuinkustannukset, nurmikon leikkuu, polttopuiden hakkuu, talviset lumityöt, jatkuvasti jotain pientä korjaamista vaille olevat paikat, jotka kuitenkin jäävät rempalleen, se että sekä taitoni, että aikani ovat hyvin rajalliset. Päässäni kaikuu isäni varoitus: “Ei naisen kannata yksin mitään taloa ottaa vastuksikseen!”

HETKINEN, tosiaan. Tästä minun unelmastani puuttui kokonaan se mies, joka istuisi grillin äärellä, tai seisoisi aidan vieressä vasara kädessä tai ajaisi nurmikkoa, tai kääntäisi kasvimaata… Huomaan, kuitenkin etten ajattele ihan niin vanhanaikaiseti kuin isäni. Realisti minä kuitenkin olen.

Niin kauan, kun oma elämäni on näin vaihtelevaa, jatkan opintojani, saatan vaihtaa työpaikkaani vaikka neljän päivän varoitusajalla, tai opintolainoja on vielä makamatta, niin taidan pitäytyä talon hankinnalta.

Mitään miestä en sellaiseen projektiin koe tarvitsevani, vaikka se saattaisikin helpottaa talon ylläpidossa, mutta kun niiden kanssa on muuten niin hankalaa elellä, kun ne tuppaavat rajoittamaan kuitenkin aina elämääni, jonka pääarvona on vapaus päättää itse omasta ajastani, niin EI KIITOS!

Luulen ettei sellaista miestä ole olemassakaan, jonka kanssa voisin kokea olevani vapaa ja tasavertainen. Mieluummin olen ilman miestä, kuin onneton siksi että minulla on puoliso. Koska kenenkään toisenkaan puolioita ei sovi lainata silloin, kun niistä olisi jotakin iloa, olen mieluummin itsekseni. Voin toki vitsailla, että olisin onnellisin jonkun miehen toisena naisena, varsinkin jos mies ei ikinä jättäisi vaimoaan, mikä onkin hyvin tyypillistä sellaisissa asetelmissa, joissa miehellä on vaimo ja muita naisia. Sellainen olisi kuitenkin moraalitonta ja vähintäänkin itsekästä rukoilla Jumalalta: “Anna minulle varattu mies!” Silti myönnän joskus ajatelleeni siten ja koska en sitä kiellä, niin ainakin tunnen itseni läpikotaisin. Sitäpaisti sellainenkaan mies ei ehtisi minun taloani pitää kunnossa, eikä minun nurmikkojani ajella, koska sellaiset hommat pitäisi jo hoitaa kotosalla, eli ei sekään olisi hyvä idea unelmieni  yhtälössä.

…mutta jospa sittenkin kurkkaisin www.etuovi.com sivustot….

Hanna-Kaisa

Kohti Jyväskylää!

Lähden tänään ajamaan puoluekokoukseen Jyväskylään. Toimin ensimmäistä kertaa puoluekokouksen ääntenlaksijana. Luvassa on puolueen puheenjohtajiston vaihdos ja kokouksessa valitaan uusi puoluevaltuuskunta ja puoluehallitus. Julkisuudesta olette varmasti huomanneet, että puolueeni puheenjohtajaksi nousee todennäköisesti kansanedustaja Anni Sinnemäki, koska vastaehdokkaita ei ole ilmaantunut. Asiaa on myös kritisoitu, koska Annin on pelätty ohjaavan Vihreää puoluetta entistä enemmän Helsinki tai ainakin kaupunkikeskeiseksi puolueeksi. On totta, että Anni Sinnemäki on helsinkiläinen. Aina en kuitenkaan ymmärrä mitä pahaa siinä on, jos ihminen on syntyjään helsinkiläinen? Syntyperäinen helsinkiläisyys ei kuitenkaan minun mielestäni poikkea maakuntaidentiteeteistä millään tavalla. Annilla on vahva kotipaikkaleima, kuten kenellä tahansa muullakin. Se on aivan verrattavissa omaan eteläkarjalaisuuteeni, josta olen hyvin ylpeä ja kannan sen leiman pää pystyssä ja iloisena siitä, että minulle minun kotipaikkani on hyvin tärkeä. Siksi en aina tajuakaan sitä, että onko muka synti syntyä helsinkiläiseksi? Nouseeko se ajatus sitten kateudesta vai mistä, uskon silti syvästi siihen, että Annillakin on oikeus olla ylpeä kotipaikastaan ja vahvoista juuristaan ja siteistään omaan synnyinkaupunkiinsa. Eihän Anni sitä valinnut, että hän sattui syntymään maamme pääkaupunkiin. Itseasiassa juuri sen syvän ja voimakkaan kotipaikkaidentiteettinsä vuoksi uskon, että Anni osaa arvostaa ja ymmärtää erilaisia ihmisiä ympäri maan, jotka yhtälailla kokevat kotiseuturakkautta ja pitävät omiensa puolia. Minusta se ei loppujen lopuksi olekaan mikään huono asetelma puolueen johtamiseen, kun katselen asiaa maaseudun ihmisen ja maakuntaidentiteettini läpi.

Ihminen pystyy leimaantumaan myös muualle, kuin kotiseudulleen. Minulle nimenomaan Jyväskylä on paikka, jossa olen kokenut kotoisaa oloa ja tunnen hienoista lukkarin rakkautta Keski-Suomea kohtaan. Minun rakkauteni Jyväskylään syntyy henkilökohtaisista kokemuksista. Olenhan viettänyt monta hienoa lapsuuteni kesää Jyväskylän Halssilassa silloin nuoen ja humaanin tätini ja hänen rauhanliikettä luotsaavien opiskelukavereidensa keskellä. Elämä heidän kanssaan oli niin erilaista, kuin kotona, että muistoissani se muodostuu yhdeksi jännittävimmistä ajoista omassa elämässäni. Jyväskylässä ei piitattu nipottavista säännöistä. Me lapset olimme saman arvoisia nuorten aikuisten kanssa ja saimme puuhastella siinä missä aikuisetkin. Jyväskylään sitoutuukin lapsuuteni muistot vapaudesta ja jännittävistä tapahtumista kuten esimerkiksi aamuyöhön asti jatkuvista yhteislauluista grillin äärellä kitarasäestyksellä, ruohonjuurikaupoissa ja kirpputoreilla pyörimisestä, osallistumisesta rauhanmarsseihin ja erilaisiin kulttuuritapahtumiin kuten kesäteattereihin ja puistorokkeihin. Jyväskylässä olen kääynyt elämäni ensimmäisessä Dingon konsetissakin!

Aikuisiän Jyväskyläni aukeaa minulle henkilökohtaisten valintojen ja saavutuksien tyyssijana. Olen kymmenen vuotta sitten liittynyt puolueeseen nimenomaan jyväskyläläisenä, olen elämäni ensimmäisen kerran toiminut virallisesesti nuoriso-ohjaajana Jyvääskylän kaupungin kulttuuritoimella. Olen myös ensimmäisen kerran irroittautunut omaan elämääni Jyväskylässä, sillä vahaisaikuisuuttani Helsingissä ei voida vielä tällaiseksi ajaksi laskea.

Jyväskylään liittyy myös ikäviäkin muistoja. Siellä sain tietää kromosomipoikkeamastani ja siellä vietin elämäni yksinäisimmät ja synkimmät hetket, kun suhteeni silloiseen avomieheeni päättyi eroon.

Jyväskylä on nivonut yhteen elämäni tärkeitä ihmisiä. Poikani aloitti koulunsa siellä. Minä valmistuin nuoriso-ohjaajaksi. Jyväskylä on sivunnut myös minun ja elämäni suurimman rakkauden yhteisiä hetkiä, vaikka kumpikaan meistä ei enää asunut siellä. Me päätimme että joskus asumme. Nyt sekin tuntuu utuiselta ja kaukaiselta.

Tänään minä matkustan jälleen Jyväskylään. Matkustan sinne puoluekokousvieraaksi. Tapaan tänään vanhoja ystäviäni siellä. Tapaan puoluekokousviikonlopun aikana paljon vihreitä ystäviäni siellä. Kohtaan siellä myös setäni ja tätini. Koen hienona sen, että kohtaan tätini juuri Jyväskylässä. Edellisestä kohtaamisestamme siellä on jo tovi aikaa. Majoitun hänen kanssaan Cumulus-hotelliin. Samassa hotellissa kohtasin 9-vuotiaana hänen kanssaan Dingon. Tänään en kohtaa Dingoa, vaan kohtaan hänen rinnallaan Viheän puolueen. Puolueen, jota hän oli lapsuuteni aikana Jyväskylässä puuhaamassa kasaan. Elämä on aika hienoja ketjuaja täynnä!

Hanna-Kaisa

VIHREÄ TEOLLINEN VALLANKUMOUS ALKAA TÄNÄÄN!

Europarlamentaarikko Satu Hassi ja EU-ehdokas Hanna Holopainen puhuvat tänään Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla klo. 18-20. Kaikille avoimen tilaisuuden aiheena on vihreä, teollinen vallankumous.

Kyseinen aihe sattuu kuin nappi villatakkiin juuri Lappeenrantaan. Paperiteollisuuden ulosmarssi maastamme on alkanut jo näyttävästi alkanut. Samaan aikaan haasteeksi on noussu globaali talouskriisi. Me vihreät olemme etukäteen nähneet tulevan metsäteollisuuden tilanteen ja siksi vaatineet Suomea kehittämään teknologista osaamistaan uusiutuvan energian suuntaan. Leukojemme aukominen on ollut aika lailla  turhaa, sillä suurinta valtaa poliittisissa päätöksissä on pitänyt nimenomaan metsäteollisuus.

Perinteinen teollisuus, kuten paperiteollisuus, on toki tärkeää, myös jatkossa, mutta kaikille lienee jo selvää, että edes perinteinen teollisuus ei selviä huomisen maailmassa vanhoin konstein. Erityisen tärkeää uusiutuvaan energiateknologiaan satsaaminen on Etelä-Karjalan kaltaisissa maakunnissa, joissa itsepintaisesti on luotettu metsäteollisuuden ja perinteisen suurteollisuuden kantokykyyn. Metsäteollisuus on vähentänyt työpaikkojaan tasiaiseen tahtiin ja talouskriisi on vain nopeuttanut tätä prosessia.

Metsäteollisuuden rakennemuutoksesta kärsivällä alueella viherkaulustyöpaikat ovat erittäin tarpeellisia. Uusien työpaikkojen luomisessa voidaan hyödyntää sitä energia- ja ympäristöteknologiaosaamista, jota Lappeenrannan teknilliseltä yliopistolta löytyy. Alan tutkimukseen ja tuotekehitykseen tarvitaan lisärahoitusta. Alueelle tarvitaan ympäristö- ja energiateknologiaosaamisen verkosto. Tästä syystä yliopisto onkin mitä mainioin ympäristö tämän päivän keskustelutilaisuudelle.

Uusimmat uutiset maailmalta kertovat, että lama on hidastanut myös uuden energiatekniikan junan vauhtia. Hidastuminen on kuitenkin vain hetkellistä, koska ilmastohaaste ja energian saatavuuden haaste eivät katoa minnekään. – Suomelle hidastuminen tarjoaa tilaisuuden hypätä viimein mukaan, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Taantuma antaa meille toisen mahdollisuuden, jonka hidastelemalla ja liikaa metsäteollisuutta kuuntelemalla melkein jo hukkasimme. Meillä on osaamista ja tietotaitoa toteuttaa vihreä teollinen vallankumous. Sen aika on nyt!

Hanna-Kaisa

Äitiys ei voi olla itseisarvo, se on kuitenin vain onnekasta sattumaa

Näin äitienpäivänä lienee syytä muistuttaa, ettei äitiys ole mikään itseisarvo. Ei siitäkään huolimatta, että useammat ihmiset suunnittelevat perheenlisäyksensä hyvin tarkkaan, sukulaiset usein toivovat tai vaativat lapsenlapsia, pikkujalkoja tai suvun jatkajia ja lapsien hankkimista pidetään itsestään selvänä elämänvaiheena ihmisten elämässä.

Olin itse juuri 18-vuotta täyttänyt, kun aloin odottaa esikoistani. Klassinen juttu, pari ehkäisypilleriä unohtui, kondoomi oli kyllä, mutta kädessä ja poikaystävän kanssa olimme tuolloin jo eronneet. Kaikki läheiset, sukulaiset ja tuttavat yrittivät selittää minulle, kuinka elämän rakentaminen olisi paljon helpompaa ilman lasta, ettei nuorta elämää sovi kahlita vaunuihin, kun on vielä koulut käymättä ja paljon kokematta. Pidin oman pääni, koska koin voimakkaasti, että lapsen myötä minulla olisi jotain sellaista omaa, jota kukaan ei voisi ottaa minulta pois.

Raskausaika meni pääpiirteissään moitteettomasti. Neuvolassa terveydenhoitaja kertoi realistisesti, että vaaleanpunaiset vauvaunelmat on syytä karistaa heti pois, sillä vauvan kanssa eläminen ja lapsen kasvattaminen ovat raakaa duunia, jossa hyvät hermot ja kyky pärjätä ainaisen väsymyksen kanssa ovat kaiken A ja O.

Menin synnytyssairaalaan urheana. Ajattelin ettei kukaan ole synnytykseen Suomessa vuosikausiin kuollut, joten synnytys on ihan luonnollinen asia. Kieltäydyin puudutuksista, halusin luomusynnytyksen. Synnytyksen pitkityttyä jo seuraavan vuorokauden tuntilukemiin aloin olla epätoivoinen. Olin avautunut kahdeksaan senttiin, elin hirvittävien työntöpolttojen kanssa, vauva oli tulossa kasvot ylöspäin, enkä saanut työntää, koska niskat olisivat saattaneet mennä poikki. Nukahdin jokaisen supistuksen välillä ja heräsin vain kipuun. Muistan ajatelleeni että nyt minä luovutan, en jaksa enää.

Lopulta vauvan sydänäänet alkoivat heiketä, samalla myös omani. Isä käskettiin ulos synnytyssalista, lääkäri kutsuttiin paikalle. Kuulin vain puhuttavan skalpeista, sitten tunsin kun leikattaain yhteen suuntaan, sitten toiseen suuntaan ja lopulta vauva vedettiin imukupilla ulos. Kuulin poikani ensimmäisen akuankkarääkäisyn ja nukahdin siihen paikkaan.

Kotiin päästyäemme huomasin, että terveydenhoitaja oli ollut oikeassa. Vauva heräsi joka yö huutamaan. Hän huusi illalla pari kolme tuntia, kunnes nukahti ja heräsi aamuyöllä kolmen maissa vain karjuakseen aamu seitsemään. Vauvalla oli koliikki ja isä oli kaiket yöt töissä. Oikeastaan en muista ensimmäiisestä äitiysvuodestani  juuri mitäään. Olin kävelevä zombie. Ajattelin etten enää ikinä aio tehdä lapsia, ei ollut minun juttuni.

Ajan myötä kuitenkin aloin muutta mieltäni. Noin 25-vuotiaana sain ensimmäisen kunnollisen vauvakuumeeni. Ajattelimme silloisen avomieheni kanssa, että jos vauva tulee se on sitten niin. Aloin odottaa vauvaa ja sain keskenmenon. Aloin odottaa toista ja sain keskenmenon ja kolmatta ja neljättä ja… Kävimme verikokeissa joissa todettiin, että minulla on kromosomipoikkeama balansoituna. Mahdollisuuteni ylipäätään saada terveitä lapsia olivat 50%- 50%.  Tämä aiheutti itselleni terapia-apua vaatineen pitkällisen identiteettikriisin. Oli todella vaikeaa hyväksyä olevansa ihminen, joka ei ehkä saisikaan enempää lapsia. Ainoa lohtuni oli se, että olin jo tehnyt yhden lapsen ihmisten varoitteluista huolimatta ja olin ylpeä siitä, että olin pitänyt oman pääni nuorena. Myöhemmin myös suhteemme kariutui minun kriiseilyyni.

Opin pikkuhiljaa elämään sen tosiasian kanssa, ettei äitiys voisi omassa elämässäni olla koskaan itseisarvo. Opin iloitsemaan siitä, että olin kuitenkin saanut tähän maailmaan tehtyä yhden terveen pojan ja päätin keskittyä muihin asioihin. Aloin harrastaa teatteria ja politiikkaa ja päätin purkaa turhaumani maailman muuttamiseen luovuudella ja poliittisin keinoin. Hankin varmuudenvuoksi itselleni hormoonikierukan, vaikka en edes ajatellut että haluaisin jakaa elämäni kenenkään miehen kanssa. Koin parisuhteet melkoisen turhiksi, koska aiempi funktioni ydinperheestä oli karissut maailman tuuliin. Ajattelin että minun tehtäväni on elää kahdestaan poikani kanssa ja rakentaa meille näköisemme elämä.

Sitten minut kohtasi kummallinen onnen kantamoinen. Päädyin samaan sänkyyn vanhan koulukaverini kanssa erään karaokeillan päätteeksi. Kaikki oli kiinni vain liian pitkästä nakkikioskijonosta ja siitä, että hänen kotoaan löytyi riisä ja kanakastiketta. Halpa hinta elämän ihmeestä?

Jälkeenpäin tajusin odottavani vauvaa. Sain asiasta varmuuden neuvolalääkäriltä, joka kertoi kierukkani lähteneen pois paikoiltaan. Kävin uskollisesti istukkakokeissa ja sain tietää odottavani täysin tervettä tyttövauvaa. Elämäni oli kohdannut onnekas sattuma. Olin kokonaan hyljännyt ajatukseni saattaa maailmaan enempää lapsia ja sitten minut palkittiin pienellä tytöllä. Myöhemmin menin tyttäreni isän kanssa naimisiin, hänen aiemmasta elämästään lähtöisen oleva poikansa muutti meille ja sain kaupanpäälisisksi vielä toisenkin pojan. Nyttemmin olemme jo eronneet, mutta lapsilukuni on säilynyt vakiona.

Ellei tarinallani ole mitään muuta opetusta, niin olkoon se vaikka sitten siinä, ettei mitään asioita elämässä pidä suunnitella liian tarkasti tai pitää itsestään selvinä. Elämällä saattaa olla meille jokaiselle omat yllätyksensä tarjolla. Joskus yllätykset ovat negatiivisia ja saavat meidät synkkyyden partaalle, mutta joskus elämä antaa takaisin kaikki menetykset yllättävässä muodossa, jos elämälle antaa siihen tilan.

Tänä äitienpäivänä olen tyytyväinen elämääni. Kaikista varoitteluista huolimatta sain rakennettua itselleni hyvän elämän siitäkin huolimatta, että minusta tuli äiti jo 19-vuotiaana. Tämä on tavallaan minun 35-vuotisen elämäni 17:sta äitienpäivä, sillä ensimmäistäni vietin nuoruuden innolla vauva massussa.

Olen hankkinut itselleni kolme ammattia ja pystynyt toetuttamaan haaveitani juuri itselleni sopivalla tavalla. Olen saanut vaikuttaa yhteiskunallisiin asioihin valtuutettuna puoluevaltuuskunnan jäsenenä, kriminaalipoliittisen työryhmän sihteerinä ja eduskuntavaaliehdokkaana, eikä lapset ole koskaan olleet esteenä poliittisille tavoitteilleni. Olen näytellyt kesäteatterissa, tehnyt yhden levyn, voittanut laulukilpailuja ja ollut mukana tosi-tvsarjassa. Olen pystynyt toteuttamaan ammatillista kunnianhimoani ja saanut työskennellä mielnkiintoisissa ja haastavissa työpaikoissa. Kaikkialla mitä olen ikinä halunnutkin kokeilla. Joidenkin silmissä elämäni valinnat ovat olleet moraalittomia tai vähintään kummallisia, mutta heille on helppoa antaa oma tietämättömyytensä anteeksi. Itse en koe että olisin jäänyt mistään paitsi, päin vastoin.

Luulen että luopuminen auttoi minua saamaan juuri niitä asioita, joista olin valmis luoumaan. Minulla on kolme ihanaa lasta, joista kaksi olen itse tehnyt ja yhden sain sattuman tuomana. Uskon että nöyryys elämän voimien edessä on auttanut minua toteuttamaan itseäni ja unelmiani. Minun äitiyteni on onnekasta sattumaa. Siksi muistuttaisin kaikkia kanssaisariani ja heidän läheisiään siitä, ettei äitiys  voi ikinä olla itseisarvo.

Hyvää ja aurinkoista äitienpäivää kaikille muillekin äideille!