Kevätmietteitä runojen muodossa:

* Jokaisena vuotena kevät tulee kuitenkin. Luonto herää ja synnyttää uutta. Joka ikinen vuosi, kunnes aurinko kuolee.

*Mitä jää jos ihminen tuhoaa maailman? Siinä tapauksessa jää vain aurinko.

* Puolen kymmentä vuotta kannoin sinua mukanani. Puolen kymmentä vuotta siitä hetkestä, kun sieluni kohtasi sinun sielusi ja tiesin päässeeni kotiin. Puolen kymmentä vuotta tuntui ikuisuudelta. Oli raskasta ja painavaa. Sitten nousin toiselle tasolle. Korkeammalle, lähemmäs taivasta. Sinä jäit sinne alemmas. Sieluni huutaa perääsi, mutta askellukseni on paljon keveämpää nyt.

* Tiedän että kuulet ääneni, vaikka en sano sinulle sanaaakaan. Kuulet lauseeni kevään tuulessa, sanomatomat viestini lintujen suulla, kun kävelet kevät aamuna puiston halki ja kun katsahdat taivaalle minä olen siellä, jokaisessa nousevan auringon säteessä, pilven hattarassa, puiden oksilla. Sinä pysähdyt hetkeksi, kuin tunteaksesi jotakin. Sitten käännät jälleen katseesi maahan ja jatkat matkaasi. Toteat ettei se ollutkaan mitään ja sukellat kaupungin vilinään.

* Tyttö puistossa, ihan silmiesi edessä, näyttää tavalliselta, ei sitä ole. Hänen silmissään on syvä suru, sellainen johon voisi hukkua. Silti hän hymyilee, koska maailmassa on opetettu pärjäämään niin.

* Ole aina oikeassa, vähän enemmän kuin muut. Älä näytä tunteitasi, ole lujimmillasi silloin, kun koko maailma uhkaa häipyä ympäriltäsi. Ota kiintopiste, katso siihen, kun luulet että pyörryt. Pidä pää pystyssä, älä anna katseesi herpaantua. Hengitä syvään, ole uskottava. Myrskyn raivotessa näytä tyyneytesi. Elämä on suunniteltu vain vahvoja varten.

* Antaisin pennin ajatuksestasi, kympin  siitä, että tietäisin kuinka tunnet.

* Olen epävarmimmillani silloin, kun sinä olet lähelläni. Silloin kun olen epävarma, olen tyyni kuin peilikirkas järvi.

* Yön mustina hetkinä minä olen vapaa. Silloin valvemaailman arvot ja energiat eivät sotke sitä mitä todella olen. Silloin virtaukset ovat tasaisia. Silloin voin koskettaa sinua, vaikka olet kaukana.

* Elämä on loppujen lopuksi hyvin simppeliä. Ihmiset vain haluavat tehdä siitä sarjan monimutkaisia tapahtumia.

*Radio soittaa taustalla: ”On siis kevät, kuljen Hakaniemen rantaan…” minä olen vain tyytyväinen siitä, että olen mahollisimman kaukana Hakaniemestä. Kuulen lintujen laulun voimakkaampana kuin Helsingissä. Näen kevään puhkeavan luonnossa. Elämä tuntuu aidommalta. Olen maalainen ja kotonani vain maalla. ”…vaikka tarjosit vain salmiakkia, minä olin hölmö panin peliin koko elämän…” – No, suurin osa naisista on juuri noin hölmöjä.

* Minä tiedän etteivät ikkunat peseydy, jos minä vain haavelen tässä. Silti on kiva haaveilla, että ne muuttuisivat puhtaiksi ihan itsestään. Haaveilemisessa on se paha puoli, että se siirtää ihmiset sellaiseen harhaan, että kaikki asiat tapahtuisivat itsestään. Ettei oikeastaan mitään tarvitsisi tehdä ihan itse. Se on harhaa, mutta joskus niin kaunista harhaa. Todellisuus vaikuttaa silloin ankealta. Ettäkö itse pitäisi elämäkin elää?

Hanna-Kaisa

Advertisement