Miksi huostaanotot korreloivat vankiluvun kanssa?

Jokin aika sitten oli Hesarissa juttua Elina Pekkarisen sosiaalityön alaan kuuluvasta väitöksestä, joka koski helsinkiläispoikia ja yhteiskunnan koventuneita asenteita poikia kohtaan. Hän väitteli stadilaispojista, rikoksista ja lastensuojelusta viime tiistaina. Jutussa tulee esille että lastensuojelun piiriin joutuu jatkuvasti enenevä määrä lapsia ja nuoria. Jutussa todetaan myös että aina ei ole ollut näin, että vielä 70-80-luvulla yhteisö ojensi itse huonosti käyttäytyviä ja rötösteleviä nuoria. Nyt lähiympäristö ei halua sekaantua sosialisten ongelmien hoitamiseen. Viranomaisyhteistyö kangertelee. Pekkarisella on vahva tuntemus, että poikkeavilla yksilöillä ei ole sijaa yhteiskunnassa. Hänen kommenttinsa: ”Onko niin, että yhteisön jäseneksi kelpaa vain tuottavat ja tuloksekkaat, ideaaliyksilöt? Pahinta on että tästä yhteisöllisyyden puutteesta ei puhuta.”
Hänen mukaansa perheitä tulisi tukea nykyistä enemmän. Alueille kaivataan paikkoja joissa perheet tapaisivat toisiaan ja alueiden palvelut kuten neuvola, asukaspuistot, koulut ja päiväkodit pitäisi kytkeä osaksi arkea. ”Suomalaisessa yhteiskunnassa on aiemmin ollut viisautta: tuloeroja on tasattu ja ongelmia on ehkäisty ennalta. Nyt odotetaan vaan että ongelmat puhkeavat ja niihin puututaan kontrollin hengessä.” Hän toteaa.

Tilasin teoksen itselleni ja sain sen postitse perjantaina.
Sen mitä olen sitä ehtinyt vilkuilla, ei kuitenkaan kovin ruusuiselta
näytä, sillä asenteet ovat huolestuttavalla tavalla vaan koventuneet.

Itse sekä vankeinhoidon, että
lastensuojelun, että kriminaalihuollon (jälkihuolto ja koevapaus),
että lastensuojelun jälkihuollon sekamelskassa risteillessäni olen
useampaan otteeseen törmännyt siihen, että vanki totetaa vankilan
ovevan vähemmän kova paikka kuin koulukoti oli. Tämä on saanut itseni
pohtimaan sitä, että kuinka paljon lastensuojelun rajoittava
keinovalikoima ja muu yhteiskuntakontrolli ylipäätään vuoropuhelevat
keskenään. Enkä kyllä tiedä, että kuinka paljon niiden ylipäätään
pitäisi vuoropuhella keskenään, riippuu ihan siitä, onko
ajattelutapamme kollektiivinen vai enemmän yksilön oikeudet huomioon
ottava.

Onhan se joissain tapauksissa perin absurdia, että alaikäisen
kohdalla yhteiskuntakontrolli on kovempaa, kuin täysi-ikäisen kohdalla
ja kaikista tiukkaa se on yhteiskunnan huostassa olevan lapsen tai
nuoren kohdalla. Eihän me omat vanhemmat saada eristää lapsiamme,
saati edes rajoittaa järkevälläkään tavalla lastemme touhuja.
Pahimmassa tapauksessa saamme itse syytteen, vaikka kuinka
tarkoittaisimme samoja asioita, kun lastensuojelulaissa on kerrottu:
oman lapsen suojelu. Huostassa olevan lapsen asema on ihan erilainen.
Kontrollimuodot ovat paljon kovempia. Huostaan joutumisen syynä
puolestaan harvoin on lapsi itse.

Sitten kun elämääsi on rajoitettu
lukuisin sellaisin keinoin, jotka ovat epätyypillisiä vanhempien luona
asuville lapsille ja joita on perusteltu sillä että sinulla on eri
säännöt, koska sinä olet yhteiskunnan huostassa, yks kaks täytät 18 ja
superkontrolli katoaa. Siinäkö sitä sitten pitäisi osasta elää
rikoksetonta elämää, kun pää sekoaa vapauden huumasta, kun sossukaan
ei enää voi rajoittaa? Ei ihme että liian suuri osa näistä alaikäisenä
huostassa eläneistä, erityisesti pojista päätyy jossain vaiheessa
vankilaan?

Noh, tämä nyt on omaa henkilökohtaista hiljaista
murpatusta lastensuojelujärjestelmämme dokmaattisuutta ja
kontrollipainotteisuutta vastaan. Olen vain sitä mieltä, että silloin
kun puhutaan lastensuojelusta, sen ei pitäisi niinkään olla
kontrollijärjestelmä, vaan järjestelmä, jonka avulla autetaan niitä
lapsia ja nuoria kohti mahdollisimman normaalia aikuisuutta, joiden
kohdalla vanhemmuus on puutteellista. Painopisteen pitäisi olla ihan
jossakin muualla, missä se nykyään ikävä kyllä vieläkin useissa
laitoksissa tai lastensuojelun sossuilla on. Onneksi uusi
lastensuojelulaki velvoittaa painottamaan ehkäiseviin toimiin.
Toivottavaa tietysti on että sisällä sosiaalivirastoissa ja
kunnallisten päättäjien arvomaailmassa painopisteen muutos kyetään
ottamaan haltuun lastensuojelulain uudistuneen hengen mukaisesti.

Siksi olen aika lailla  sitä mieltä, että
rangaistukset ja vapaudenriistot tulisi kyllä olla tuomioistuinten
heiniä, eikä nyt ainakaan yksittäisten lastensuojelulaitosten
johtajien päätösvaltaisia. En kyllä näe mitenkä tuomioistuimia
voitaisi sotkea lastensuojeluun kuuluviin toimenpiteisiin, mutta
ainakin sitä olisi syytä pohtia, että jos tuomioistuin katsoo, että
täysivaltainen huoltaja syyllistyy rikokseen riistäessään lapsensa
vapauden, vaikka syy olisikin lapsen suojeleminen, niin miten ihmeessä
laitosten johtajilla on tällaiseen oikeus?

Hanna-Kaisa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: