Välillä vähän arjen mietteitä…

Elämäni on ollut sellaista haipakka viime viikot, etten ole ehtinyt päivittää edes blogiani. On pitänyt myllätä kaikki liikenevä vapaa-aika kukkapenkeissä ja kasvilavan kimpussa ja huolehtia siitä että talven jälkeen puutarha saa mahdollisimman hyvän startin kesään.

Ne ajat kun olen ollut Helsingissä, olen tehnyt pitkää päivää töissä. Asiat pitää saada valmiiksi ennen kesäloman alkua ja mahdollista toisiin tehtäviin siirtymistä.

On mielenkiintoista omistaa vakituinen toiminnanjohtajan vakanssi Helsingin kaupungilla tilanteessa, jossa toiminta mitä johdin on lakkautettu työlomani aikana. Olen saanut tuta Helsinkin kaupungin YT-toiminnan ja sen miten tiukassa on se periaate, että ketään ei saa irtisanoa. Työnantaja on yrittänyt etsiä ja räätälöida minulle sekä minua, että työnantajaa eniten hyödyttävää työllisyysratkaisua aika laihoin tuloksian. Minulle on jopa asiaankuuluvalla tavalla tarjottu 6 kk:n erorahaa, jos päätän irtisanoa itseni uudelleen sijoittamisprosessin aikana. Huomenna taas vähän neuvotellaan.

Vähiten hankalaksi tilannetta ei tee se, että olen erityisen tarmokkaasti pyrkinyt turvaamaan entisten Katuluotsin asiakkaiden tulevaisuutta. Olen käynyt erinäisiä keskusteluja tuntemieni sidosryhmien kanssa ja yrittänyt pohtia sopivaa kokonaisratkaisua tilanteen haltuun ottoon. Toisin sanoen Helsingissä olo aikani on ollut hyvin intensiivistä ja kiireistä.

Lisäksi on ollut oma poliittinen yhdistys, jonka olen saatellut tässä kesätauolle. Oikeuspoliittisen työryhmänkin piti pusertaa osatavoitteensa valmiiksi toukokuun loppuun mennessä. Oli puoluekokous, joka valitsi minut puoluevaltuuskunnan varajäseneksi ja nyt on taas tullut yksi uusi foorumi tarkkaan seurattavaksi.

Odotan siis innolla juhannusviikon torstaita ja loman alkua!

Jaksaa, jaksaa…

Silloin voin keskittyä 100%:sesti myös ystävältäni lainaamaani mielenkiintoiseen teokseen: Stumppaa tähän! Allen Carr😉

Hanna-Kaisa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: