Vihreät tukevat perustuslain mukaista kielipolitiikkaa

Vihreät hyväksyivät kielipoliittiset linjansa 3.10 Nokialla. Vihreät säilyttäisivät toisen kotimaisen kielen pakollisen opiskelun peruskoulussa, eikä tämä tarkoita pelkkää pakkoruotsia. Noin 290 000 suomalaiselle toinen kotimainen kieli on suomi. Lisäksi Vihreät sallisivat alueellisia poikkeuksia, joissa oppilailla olisi mahdollisuus valita venäjä ruotsin kielen opiskelun sijaan. Tärkein puoli Vihreiden kielilinjauksissa on kuitenkin oikeudenmukaisuus ja perustuslaillisten oikeuksien toteutuminen. Linjapaperissa nojataan vahvasti perustuslain suoman oman kielisen asioimisoikeuden toteutumiseen päin vastoin, kuin saamamme hyökkäykset virkamiesruotsin kokeen poistamisen osalta ovat antaneet ymmärtää. Vihreät haluavat turvata ammattitaitoisten tulkkipalveluiden saatavuuden ja velvoittaa viranomaiset ja julkisten palveluiden tuottajat huomioimaan perustuslain suomat kielelliset oikeudet nykyistä vahvemmin. On palveluntuottajan vastuulla käteytetäänkö kunnassa tai valtion hallinnossa tulkkipalveluita ja jos käytetään, millaisilla kipailutusehdoilla palvelut tilataan. hinta ei saa olla se ratkaisevin tekijä, vaan asioimistulkkauksen koulutusta on vaadittava niiltä tulkkipalveluilta, joiden palveluita tilataan. Samaa oikeusturvaa mukailee myös ajatus virkamiesruotsin kielikokeen merkityksellisyyden siirtämisestä pienemmäksi ja kielipolitiikan painopisteen muuttamisesta ruotsin kielisiä asiakkaita aidosti palvelevampaan suuntaan. Olen suorastaan hämmentynyt ja tyrmistynyt tällaisesta vastaanotosta, mitä esityksemme on muilta puolueilta saanut. Ministeri Thors muun muassa moitti esitystämme perustuslain vastaiseksi, mitä se nimenomaan ei ole. Muut puolueetko haluavat jatkaa samaan vanhaan malliin, missä merkityksellisempää on se, onko virkamiesruotsin kielikoe suoritettu, kuin se, että toteutuuko ruotsin kielisen väestömme perustuslain suoma asioimisoikeus todellisuudessa suomalaisessa yhteiskunnassa?

Hanna-Kaisa

LÄHDE EDUSKUNTAAN! (video Nokian valtuuskunnasta)

2 responses to this post.

  1. Posted by Hannu Koho on lokakuu 5, 2010 at 10:28 am

    Vihreille on annettava tunnustusta siitä, että kielikoulutuksen päivitystarpeet lopulta tunnustetaan. Tästä on hyvä jatkaa keskustelua? Vihreiden keinot tosin on minimoitu koskemaan vain venäjän tarpeita ja vain Itä-Suomea. Ja näitäkään rajattuja toimia eivät Sinnemäki ja Brax allekirjoita.

    Eli ennen vaaleja Vihreät ei aio sanoa mitään eikä vaalien jälkeen tehdä mitään? Ymmärsinkö oikein?

    Poliittisesti kuitenkin hyvä taktinen veto.

    Vastaa

  2. Posted by Hanna-Kaisa on lokakuu 5, 2010 at 10:32 pm

    Luulen ettei meidän sanallallamme ole paljoa painoarvoa näin isoa asiaa ajatellessa- Pääasia on kuitenkin se, että keskustelu on saatu auki ja kissa on heitetty pöydälle.

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: