Ääni Vihreille on ääni perustulolle!

 

Tänään uutisoitiin toimeentulotuen pysyneen samana viimeiset 20-vuotta. Palkkatulojen katotaan nouseen tuona aikana 41 %. Toimeentulotuen aikuisen perusosan määrä oli vuonna 1990 Euroiksi käännettynä 418 €, kun taas tänä päivänä se on 417 €.Näin ollen sen arvo on peräti laskenut.

 

Olen kirjoittanut aiemminkin perustulosta. Hyvistä asioista jaksaa jankuttaa. Seuraavalla hallituskaudella todellakin tarvitaan sosiaaliturvan kokonaisuudistus. Pelkät kosmeettiset tukien paikkaukset eivät enää riitä. Toimeentulotuki, opintotuki, asumisumistuki, siviilipalveluspäiväraha ja äitiyspäiväraha jne. ovat kaikki jääneet jälkeen muusta tulokehityksestä. Maahamme tarvitaan täysremontti, joka käytännössä voi tarkoittaa vain ja ainoastaan perustulomallin luomista ja käyttöön ottoa. Edellyttäen tietysti että haluamme olla fiksuja, emmekä halua kyykyttää kansalaisamme enempää.

Nykyinen järjestelmä sisältää lukuisia tuloloukkuja ja nämä tuloloukut tekevät lyhytaikaisen tai osa-aikaisen työn vastaanottamisen mahdottomaksi työttömälle, toimeentulotukiasiakkaalle tai asumistuen saajalle.

Meillä ei kertakaikkiaan ole enää varaa sellaiseen järjestelmään, missä työikäisi ihmisiä makuutetaan kotona vain siksi että järjetelmä on huono ja joustamaton.Suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle ja koulutettua työvoimaa tarvitaan työelämän käyttöön.

Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä on rakennettu 80-luvulla, jolloin esim. työttömyys tai toimeentulovaje olivat väliaikaisia ja harvinaisia tilanteita. Ne soveltuivatkin hyvin sellaiseen aikaan. Nyt työelämä on muuttunut ja työstä on tullut nk. silpputyötä. On tilapäistöitä, satunnaistöitä, useita työnantajia, keikkatöitä, pätkätöitä ja osa-aikatöitä. Sosiaaliturvajärjestelmämme joustamattomuus kuitenkin estää ihmisiä työllistymästä näihin töihin.

Luulen että juuri joustamaton sosiaaliturvajärjestelmämme ajaa myös siihen, ettei nk. matalapalkka-aloille saada enää suomalaista työvoimaa. Me suomalaiset tunnemme järjestelmämme niin hyvin, että tiedämme millä palkalla on kannattavaa ottaa työtä vastaan ja millä ei. Mitä seuraa ansiosidonnaiselle päivärahalle siitä, jos teen huonompipalkkaista työtä. Miten paljon saan tienata, etten menetä asumistukeani. Millä palkalla kannattaa hypätä tukiaisten keskeltä työelämään. Tästä on turha moittia meitä suomalaisia. Voimme ainoastaan moittia joustamatonta järjestelmäämme.

Perustulomallissa olisi se hyvä puoli, että opintotuen tavoin sen saajalla olisi mahdollisuus tehdä palkkatyötä joka kuukausi. Tietyn tulorajan ylittäminen vasta pienentäisi perustulona maksettavaa osuutta. Näin osa-aika-, pätkä- ja satunnaistyön vastaanottaminen tulisi kannattavaksi. Koska perustulomalli poistaisi kaikki muut sosiaalietuudet, jotka olisi niputettuna samaan perustuloon, ei asumistuen saajallakaan olisi  hankaluuksia vastaanottaa työtä. Alaikäisten olisi kannattavaa mennä kesätöihin, jopa niissä perheissä, jotka nyttemmin saavat toimeentulotukea. Nykyinen toimeentulotukilakihan ei kannusta köyhien perheiden lapsia tienaamaan, koska lapsen kesätyötienesti pienentää koko perheen toimeentulotukea. Ei kovinkaan kanustava järjestelmä siis! Hyväkuntoinen eläkeläinenkin voisi halutessaan tehdä töitä.

Erilaiset köyhyysloukut, tuloloukut ja kannustinloukut jäisivät historiaan, jos uudistaisimme rohkeasti koko sosiaaliturvajärjestelmän ja ottaisimme vihdoin perustulon Suomessa käyttöömme. Perustulon puolesta kannattaa äänestää!

Hanna-Kaisa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: