Täällä minä nökötän Joensuussa. Olen vaihtanut työpaikkaani maaliskuun lopussa ja aloittanut ESR-rahoitteisen KOHTAAMO nuorten virtuaalisen ja fyysisen kohtaamisen uudet ympäristöt hankkeen projektipäällikkönä. Hankkeen on määrä jatkua aina vuoden 2013 loppuun saakka. Minulla on pieni yksiö eteläkaupungissa. Täällä olen viikot ja viikonloppuisin matkustan kotiin Imatralle.
Ensituntumani tähän uuteen kaupunkiini on ollut kaikin puolin hyvä. Kaikki mitä ihminen tarvitsee on siististi kävelymatkan päässä, pohjoiskarjalaiset ihmiset ovat helpostilähestyttäviä, kuten meillä kotipuolessakin, uusi työ on mielenkiintoinen ja työympäristöni viihtyisä. Parasta tässä kaikessa on se, että minulla on yliopistolle lyhyt matka ja pystyn aika vaivattomasti jatkamaan omia opintojani täällä ollessani.
Hieman huumoripitoisesti olen sisäänajanut itseni Joensuuhun katsomalla pitkästä aikaa kaksi aivan loistavaa suomalaista leffaa: Pitkä kuuma kesä ja Helmiä ja sikoja. Ehkä joensuulaiset eivät kaikki itse pidä kovinkaan mairittelevina kulttuuristakuvaa, jota elokuvat heistä välittävät, mutta ulkopuolelta tulleen silmin elokuvat toimivat ihan hyvin. Pohjois-Karjalaiset ovat ehkä asteen verran ”hullumpia ja rohkeampia”, kun me eteläkarjalaiset, eikä se missään nimessä ole mikään hävettävä ominaisuus.
Minulle ei ole vielä muodostunut kovinkaan tarkkaa kokonaiskuvaa sen enempää kaupungista, kuin täkäläisestä olemisen ja elämisen kulttuurista. Teen kuitenkin jatkuvasti havaintoja, painan yksityiskohtia mieleeni ja analysoin niitä oman mieleni sisällä. Sehän on iotselleni hyvin luontaista. Tartun myös tunnelmiin ja kokemuksiin. Tältä pohjalta katsottuna Joensuu on tehnyt minuun ihan hyvän ensivaikutelman.Tämä on mielestäni tärkeintä.
Hanna-Kaisa
Pieni kävelevä lakikirja 