Perheessämme vietetään tänään suruaikaa. Toinen rakkaista kissoistamme (Mooses) juoksi tänään omalta kotipihalta suoraan auton alle ja syöksyi kuolemaan. Hänen päänsä murskautui auton eturenkaan alle. Pyöreät nappisilmät ja pörröiset posket olivat poissa. Tilalla oli jotain, josta mieheni sanoi, etten halua edes nähdä.
Mooses kuoli matkalla sairaalaan. Eläinlääkäri totesi, että kissan sydän on pysähtynyt ja jäljellä on vain kammiovärinää.
Mooses ehti asua kanssamme vain vajaan vuoden. Hän muutti meille Luumäeltä yhdessä veljensä Ramseksen kanssa. Kun kävimme hakemassa pojat, Mooses sylki päälle ja iski kynnet tiukasti mieheni käsivarteen. Koko kotimatkan hän makasi liikahtamatta, silmät lautasen kokoisina kissan matkalaatikossa. Hän oli kauhusta kankea.
Kun pojat saapuivat uuteen kotiin, he nukkuivat aluksi yönsä kellarissa, ihan vaan turavllisuus syistä. Koiramme ei oikein diggaillut kissoista ja kissalan poikien tiivistä zorromerkeistä koiran naamaa kohti pystyi päättelemään, etteivät hekään kovinkaan riemuissaan olleet siitä, että uudessa kodissa asui koira.
Mooses ei pelännyt mitään. Hän oli pohjattoman utelijas ja sosiaalinen. Alkusähinöiden jälkeen hänestä paljastui erittäin ihmis- ja eläinrakas pikkuritari, joka oli päättänyt valloittaa kaikkien sydämet. Joskus hän kehräsi pelkästä katseesta.
Koira ei edelleenkään piitannut hänestä, mutta pikkuhiljaa koiran oli pakko sulaa Mooseksen loputtomien lähentely yritysten edessä. Uhkarohkea pieni kissa tunkeutui väkisin koiratarhan aukoista sisälle ja meni tervehtimään koiraa. Hänen sydämensä ei tuntenut lainkaan pelkoa. Hän metsästi lintuja ja jakoi koirallekin osuutensa. Koiralle eivät linnut tosin maistuneet, mutta loputtomien ystävystymisyritysten jälkeen koira ei sittenkään syönyt Moosesta ja heille muodostui aivan omanlaisensa suhde.
Mooses oli kaikessa mukana. Hän lämmitti saunaa, pinosi puita, hakkasi mattoja ja täytti uima-allasta. Jos hänestä ei paljoa apua ollut, niin ainakin hän oli kaikessa mukana. Eikä hän pelännyt kylän muita kissoja, vaan leijonan tavoin hän puolusti veljeään. Ei hän ollut pahansisuinen, hänen tarvitsi vain olla ja olla pelkäämättä, niin muut kissat oppivat kunnioittamaan häntä.
Hänen lempiharrastuksiaan oli saunan lämmitykseen osallistuminen, saunominen ja koiran kanssa lenkkeily. Hän viipotti aina mukana, kun kävelytimme koiraa. Hän vaani koiraa pensaissa tai lumipenkoissa ja hyppäsi koiran eteen ja haastoi tätä mukaan leikkiin. Hän rakasti koiria siinä määrin, että hän halusi väkisin lenkkeillä myös muiden kylän koirien kanssa. Kun koira ulkoiluttajineen kulki tiellä, hän riensi häntä pystyssä heidän peräänsä.
Hän oli rohkea, peloton ja vailla huolia. Hän eli täyden, intensiivisen mutta lyhyen elämän, joka päättyi tänään. Se päättyi siihen, kun hän tapansa mukaan seisoi väliovella takatassujensa varassa ja raaputti ovea ulosmenon merkiksi. Hän sanoi heleällä äänellä: ”mau”. Hän pääsi ulos ja tapansa mukaan oli aloittamassa päivystyskierrostaan vastapäisen talon pihasta.
Kuten aina, hän hyppäsi tielle kuin tyhjästä. Hän ei aavistanut pahaa, koska hän oli aivan liian peloton ymmärtääkseen pelätä autoja. Hänen filosofiansa mukaan autot väistivät. Hänen maailmassa ei ollut vaaroja tai pelkoja. Tällä kertaa hän syöksyi kuitenkin varmaan kuolemaan.
Tyttäreni sanoi minulle tänään: ”äiti, sie et olis saanu sanoo, et Mooses on niin holtiton, että ennemmin tai myöhemmin se jää auton alle.”
Tänään se sitten tapahtui, eikä sitä olisi kukaan voinut estää. Mooses ei pelännyt. Mooses oli rohkea, ehkä jopa tyhmän rohkea. Mooses oli aina elämää täynnä, valmiina uusiin seikkailuihin. Sitä hän oli tänäänkin ja toivon mukaan hän ei ehtinyt säikähtää edes viimeisellä tienylityksellä yli ajanutta autoa.
Hanna-Kaisa
Pieni kävelevä lakikirja 