Aforismeja tammikuussa 2013

• Vaikka elämämme onkin täynnä erilaisia risteyksiä, silti meille jokaiselle on olemassa se yksi polku. Voimme poiketa elämämme aikana useillekin syrjäpoluille, mutta maailmankaikkeus johdattaa meidät aina takaisin omallemme.

• Merkittävin on hetki juuri ennen kuin ymmärrät, ettet sittenkään ymmärrä yhtään mitään.

• Kohdata joku jonka kanssa on kuin melkein toisilleen luodut on pelottavampaa, kuin huomata että onkin syntynyt erakoksi

• Meillä taistellaan aikaa vastaan. Aikaa on liian vähän, aika loppuu kesken, aikaa yritetään kuroa kiinni. Viisaat ihmiset ymmärtävät, että aika on ystävä. Se tekee työtä puolestasi ja auttaa viisastumaan. Aika on lepohetki kahden tilanteen välillä. Aika on aina läsnä. Se on sinua varten.

• Mieli on kuin höyhen. Se lentää tuulen mukana. Mielikuvitus on sen tuuli.

• Yhtä monta on oikeaa ja väärää vaihtoehtoa. Onneksi emme koskaan voi valita väärin. Teemme valintamme tämän hetkisen tietämyksemme pohjalta.

• Olin tanssiva ballerina korurasiassa, rasiassa, jonka kansi oli kiinni ja avain oli hukassa.

• Menneisyyttään ei voi paeta, mutta onneksi idealistina voi aina yrittää.

• Kompastuin omiin jalkoihini, kaaduin ja tipahdin lattialautojen väliin. Joku älypää niittasi päälle laminaatin.

• Rakastaa toista enemmän kuin itseään. Ystäväni sanoi. Se on huono yhdistelmä. Sillä jos menetät rakkaan, menetät kaiken. Itserakas pääsee vähemmällä.

• Viisaita eivät ole ne jotka katuvat tekojaan. Viisaita ovat ne, jotka ottavat niistä opikseen.

• Ymmärtää, käsitellä, hyväksyä ja oppia tulemaan toimeen. Ne ovat ihan eri asioita kuin kohdata.

• Sielun seisahtaessa muistamme menneet, näemme tulevat. Se hetki kestää vain sekunnin. Ole valpas, muuten et huomaa.

• Elämään opetteluun menee koko elämä.

• Ensimmäisen vuoden me opettelemme näkemään, opettelemme kuulemaan, opettelemme reagoimaan, opettelemme liikkumaan, opettelemme kommunikoimaan. Lopun aikaa opettelemme ihmisyyttä.

• Keskeneräinen voi olla myös melkein valmis. Kaikki riippuu katontakanasta.

• Rakkaus on käsittämätön määrä kaikenlaisia erilaisia tunteita.

• Löydä sisäinen lapsesi, ota hänet syliisi. Sano että olet riittävän hyvä. Jos hän kysyy miksi tulit, älä vastaa. Hän ymmärtää sen itsekin.

• Yön pimeimpänä hetkenä minä itken sinua. Onneksi joka aamu nousee aurinko. Auringossa kaikki on toisin.

• Yhteen hymyyn voi piirtyä koko elämä. Yhteen sanaan kaikki merkityksellinen. Yhteen ymmärrykseen kaikki mitä tarvitsee.

• Minä tässä. Sinä siinä. Muu on vain aikaa.

• Kulkiessani polkuani pitkin, en ollut koskaan pysähtynyt ajattelemaan merkityksiä. Merkityksiä menetyksille, merkityksiä menestyksille, merkityksiä olemiselle, merkityksiä menemiselle. Kunnes pysäytit minut.

• Hetki ja hiljaisuus. Yleensä ne olivat pahimmat viholliseni. Minä olin kärsimätön. En kestänyt hitautta. En jaksanut odottaa. En sietänyt elämän hiljaisia hetkiä. Hetki ja hiljaisuus. Nyt ne ovat ystäväni. Turvapaikkani maailmassa.

• Ajattelematon ihminen tekee elämästään vaikeaa sanotaan. Myös ajattelevan ihmisen elämä voi olla vaikeaa. Se on vaan sitä eri tavalla.

• On olemassa asioita, joita tekisin ehkä toisella tavalla. On kuitenkin olemassa elämä, jonka elämisestä olen kiitollinen.

• Elämäni kirjassa on edessäni aukeama. Katson kuvia tarkkaan, mietin lukemaani tarinaa. Sen juonta, sen yksityiskohtia, sen sanomaa. Kertaan läksyjäni. Minä pänttään. Haluan oppia, muistaa ja ymmärtää kaiken. Haluan läpäistä kokeen. Haluan saada siitä hyvän arvosanan. Vasta sen jälkeen voin kääntää sivua.

• Joka ikinen kerta, kun luulee ymmärtävänsä jotakin, palaakin aina lähtöpisteeseen ja tajuaa, että on täysin ymmärtämätön. Se tavallaan tekeekin elämästä mielenkiintoisen seikkailun.

• Myönnän olevani keskinkertainen. Ilman sitä elämässäni ei olisi enää mitään tavoitteita.

• Sano sana, minä kuuntelen. Sano kaksi, olen varuillani. Sano kolme niin minä olen jo mennyt.

• Käsittääkseni sellaista ei ole kuin liian myöhään tai liian aikaisin. Aina on olemassa vain tämä hetki.
• Kaksi pientä sanaa: ymmärrä minua. Kolme pientä sanaa: olet minulle arvokas.

• Ihmiset eivät rakastu vain kerran elämässään. Ihmiset rakastuvat usein. Ihmiset rakastuvat joka kerta eri tavalla. Jokaisella tunteella on oma merkityksensä. Toisten merkitys kestää lyhyemmän ajan. Toisten kauemmin.
Joidenkin merkitys säilyy läpi koko elämän.

• Kun rakastaa jota kuta ei ole koskaan täysin yksin. Ei sittenkään, vaikka olisi välimatka.
• Olen kiertänyt pitkän matkan päätyäkseni tähän. Olen samassa paikassa missä olen ollut ennenkin. Eksyneillä on tapana kiertää ympyrää.

• Näytä minulle paikkani, kerro kuka olen, auta minua muistamaan, lähetä minulle opas. Taivaalleni valaisemaan tietäni. Silloin tiedän etten eksy enää.

• Maailmankaikkeuden rinnalla olemme mitättömän pieniä, mutta maailmankaikkeuden lapsina olemme aina turvassa.
• Jos suutelisin sinua nyt, muuttuisiko maailmani siitä? Ei maailmaa voi muuttaa. Maailma on ja pysyy. Vain itseä, asennetta, olemista, elämistä. Niitä kaikkia voi muuttaa.

• Miksen osaa olla hiljaa? Miksi avaan aina suuni ja johdatan itseni ongelmiin. Johtuuko se siitä kaikesta mitä tiedän? Pitääkö kaikki tietämys aina jakaa. Jos minä tiedänkin jotain mitä sinä et vielä tiedä, onko se minun tehtäväni kertoa se sinulle? Luulen ettei ole. Jokaisen on hankittava tietämyksensä itse.

• Minä haaveilen mielelläni. Minä maalaan kauniita visioita tulevaisuudesta. Minä puhallan niihin elämän keuhkoillani ja sydämelläni. Sitten minä puhallan ne taivaalle. Maailmankaikkeuden syliin. Elävinä, täynnä elinvoimaa.

Advertisement

Miksi kuintavaalit ovat tärkeimmät vaalit?

Eletään kunnallisvaalipäivän aattoa 2012. Kunnallisvaaleissa äänestysprosentti ei koskaan ole erityisen korkea. Ihmettelen asiaa itse syvästi, koska kuntavaaleissa tehdään kuitenkin kaikista tärkeimmät ratkausut ihmisten arkipäivää koskien.

Valtuustoissa päätetään mm. kirjastojen ja terveyskeskusten sijainnista, vanhusten laitospaikkojen määrästä, kotiin saatavista palveluista, pyöräteistä, koulujen säilyttämisestä tai lakkauttamisesta, opetuksen tasosta, päivähoitopaikkojen sijainnista, nuorisotalojen olemassa olosta, kaavoituksesta, virkistysalueista, liikuntapaikoista, uimarantojen sijainnista, kunnallisveroprosentista ja jäteastioiden sijoittelusta. Tavallisista asioista jotka vaikuttavat kaikkien kuntalaisten arkielämään.

Television vaalikeskusteluja on värittänyt kuntauudistus, sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus ja joskus jopa EU-politiikka. Nämä ovat toki tärkeitä teemoja, mutta äänestäjän ja kuntalaisen, eli meistä jokaisen on hyvä muistaa, että päätökset sosiaali- ja terveyspalveluista ja kuntaliitoksista tehdään kuitenkin paikallistasolla. Päättäjinä toimii kunnanvaltuutetut, ne paikalliset puurtajat, jotka edustavat omia kuntalaisiaan. Mitä useampi äänestää kuntavaaleissa, sen kattavampi kaarti on näitä tärkeitä, arkipäivän asioita päättämässä. Sen laajemmalle valta päätöksen teosta ulottuu.

Imatralla puhaltaa nyt muutoksen tuulet. Moni valtuustokonkari ei enää asettunut ehdolle näissä vaaleissa. Valtaan pyrkii paitsi uusia ihmisiä, myös uusia vahvoja ryhmittymiä. Siksi juuri nämä vaalit ovat erityisen tärkeät kuntavaalit. Näillä vaaleilla voidaan muuttaa ja luullakseni myös muutetaan imatralaista päätöksentekoa enemmän kuin monissa aikaisemmissa kuntavaaleissa. Valtasuhteet valtuuston ja lautakuntien sisällä voivat muuttua paljonkin.

Nyt olisi ensiarvoisen tärkeää saada mahdollisimman monen imatralaisen äänioikeus käyttöön. Yhdellä äänellä voi aina vaikuttaa enemmän, kuin äänestämättä jättämällä. Kutakin täysi-ikäistä kuntalaista kohden on olemassa yksi ääni. Sen voi käyttää, tai vastaavasti jättää käyttämättä. Käyttämättömänä sen merkitys on tietysti täysin olematon.

Toivotaan siis aurinkoista säätä ja äänestysintoa huomiselle. Imatrallakin on koko päivän aikaa äänestää. Vaalihuoneistot sulkeutuvat vasta klo 20:00. Riittää kun menet omalle äänestysalueellesi ja otat henkkarit mukaan. Sitä ennen tietysti kannattaa miettiä millaisella Imatralla sinä haluat ensi vuodesta lähtien asua ja elää. Tämänhän pitäisi vaikuttaa äänestyspäätökseesi. Imatralla on ihan varmasti kaikkien puolueiden listat mukaan lukien jokaista Imatralaista äänioikeutettua vastaan vähintään yksi itselle, omille tavoitteille ja omalle arvomaailmalle parhaiten sopiva ehdokas. Kun paneutuu, loytää omimman ihan varmasti.

Äänestysintoa toivotellen:

Hanna-Kaisa

Aforismeja ja mietteitä elokuussa 2012

– Jos olisin taitavampi, minä osaisin. Jos olisin viisaampi, minä tietäisin. Koska olen vain keskinkertainen, minun tulee yrittää ja arvailla.

– Kuinka paljon käytämmekään energiaamme kaikkeen mikä ei millään tavalla tue positiivista kehitystämme. Kuinka paljon pyrimme ratkaisemaan ongelmia ulkoisten olosuhteiden kautta. Kuinka vähän kykenemme ymmärtämään, että suurin osa etsimistämme vastauksista löytyykin lopulta itsestämme.

– Vaikka matkustaisin tuhansien merien taakse, lentäisin toiseen universumiin. Vaikka kääntäisin jokaisen kiven ja kannon. Vaikka huutaisin avaruuteen sysipimeänä yönä ja juoksisin maapallon ympäri, en koskaan pääsisi pakoon yhtä. Itseäni.

– Synnyin runottareksi turhalle joutomaalle. Surullisten ihmisten lapseksi. Laulupuuhun ilman lintuja. Hengettömän mökin hämärään. Surujen ja murheiden runtekemaan kylään. Sieltä minä ammensin evääni. Sain lahjaksi suruisan katseen ja kaihoisan äänen. Mutta valitsin johtotähden taivaalta, jonka kelmeässä valossa uskallan unelmoida. Usein unelmoin mahdottomia. Sellaisia joita ei pitäisi. Asioita joita en ole nähnyt, ihmisistä joita en ole tavannut tai paikoista joihin en ole mennyt. Lahjoista parhain on mielikuvitus. Se lohduttaa ja antaa aiheet olemiselle.

– Jos sanoisin ääneen kaiken mitä ajattelen, tunnen, koen tai haluan olisin rohkea. Koska en ole, tyydyn hymyilemään ihan hiljaa.

– Vuosien kuluttua minä palasin. Menin sinne mistä olin lähtenyt. Avasin kartan ja katsoin kulkemaani matkaa. Matka oli ollut pitkä ja sen varrella olin kohdannut tuhansia vaaroja. Olin selvinnyt niistä kaikista, siitäkin huolimatta että jalkani olivat täynnä kolhuja ja arpia. Olin saanut matkaltani oppeja. Olin saanut viisautta ja rohekutta. Olin kaatunut tuhannen kertaa ja aina nousuut vahvana takaisin jaloilleni. Minua oli nöyryytetty ja minä olin itse nöyryyttänyt itseäni. Olin väsynyt ja kyllästynyt. Mutta pääsin kuitenkin kotiin. Sieluni täytti rauha.

– Mistä tietää onko sitä onnellinen? Siitäkö vain, jos joka aamu kokee ylösnousemuksen riemua, joka ilta käy toiveikkaana nukkumaan? Siitä että kokee olevansa arvokas ja siitä että pitää itsestään? Mistä sitten tietää että puuttuuko minulta jotakin? Siitäkö jos kokee kaipuuta, on levoton, eikä malta pysyä paikallaan? Entäpä jos se kuuluukin kaikki vain elämään? Entä jos niin kuuluukin olla? Voihan sitä silti olla onnellinen.

– Lähde pois, sanon itselleni. Nyt on aika mennä. Otan laukun olkavarrelle, sadetakin toiselle, pistän vaelluskengät jalkaan ja jäädytän katseeni. Hetken, vain pienen hetken kaikki tuntuu pahalta, kunnes jälleen vapaa tuuli puhaltaa hiuksissani ja keuhkoni täyttyvät ilmalla. Silloin seuraan taivaan lintuja ja tiedän minne olen matkalla. Matkani määränpää on aina uusi seikkailu. Elämä itse.

– Minne menit minuus? Minne joskus hävisit? Minkä pylvään juurelle tipahdit? Minkä korttelin eteen sinut vahingossa pudotin? Mitä olet kaikki nämä vuodet tehnyt? Missä olet ollut? Onko elämäsi ollut hyvää ja kaunista? Sellaista kuin minä halusin. Oletko pitänyt itsestäsi huolta, kun minä en ole huolehtinut? Muistatko minua enää? Tunnetko minua? Minä olen minä ja sinä olet minun minuuteni. Voisitko sinä tarvita minua vielä, vaikka kohtelinkin sinua huonosti? Vai oletko kasvanut ulos minusta ja oppinut pärjäämään ilman? Anna minulle anteeksi. Aloitetaan alusta minuus.

– Luulin ymmärtäneeni kaiken. Tietäväni vihdoin mistä elämisessä on kysymys. Samaan aikaan jouduinkin toteamaan, että minä en ole oikeastaan koskaan tiennyt mistään mitään. Se voisi olla nöyryyttävää, mutta se ei ole. Se on hienointa elämässä, mitä minulle on ikinä tapahtunut.

– Valtava määrä erilaisia tunteita minussa. Kuin valtava sateenkaari sieluni sisällä. Mittaamaton määrä opittavaa ja nähtävää. Mielettömän paljon riemuittavaa ja koettavaa. Se on elämä ja elämää minä rakastan!

– Jos elämän piirtää aikajanaksi, löytyy janalta menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Nyt hetki on se aika, jossa kaikki tämä meille tapahtuu. Menneisyys on muovannut meistä meitä ja tulevaisuuteen voimme vaikuttaa nyt hetken valinnoilla.

– Melkein kaiken minä olin oppinut. Olin oppinut menestymään, pärjäämään, lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan. Olin oppinut käyttäytymään, itkemään, nauramaan ja laulamaan. Olin oppinut huolehtimaan itsestäni ja muista. Olin oppinut analysoimaan ja punnitsemaan. Olin oppinut valitsemaan sanani tarkoin, olemaan kuuliainen, ystävällinen ja olemaan myös ihan hiljaa, jos niin on hyvä. Olin oppinut elämisen perustaidot, mutta yhtä asiaa en ikinä oppinut. En oppinut rakastamaan itseäni enkä sitä kautta ketään muutakaan. Olin puoliksi tyhjä lasi, enkä tiennyt miksi.

– Pysähdy hetkeksi, katso minua. Älä puhu, vaan katso. Sen jälkeen voit mennä, jos vielä haluat.

– Kosminen maailmankaikkeus ympärillämme, me kaikki osanen sitä. Yksinään olemme vain hippuja meressä. Yhdessä luomme kokonaisuuden. Kauniin ja ainutlaatuisen. Me kaikki, jotka olemme ja elämme.

– Vaikka menisin minne ja yrittäisin unohtaa, se ei onnistuisi. Olet tatuointi vasemmassa olkavarressani, ristin merkki otsallani, kivi minun kengässäni, painava rinkka selässäni. Olet aamun ensimmäinen auringon säde ja illan viimeinen. Olet kanssani kaikkialla ja minä en voi paeta.

– Annetaan asioiden olla. Annetaan maailman kuljettaa. Annetaan aikaa muutoksille. Otetaan vastaan se mitä annetaan. Pysähdytään kuuntelemaan elämän virtaa, sen käskyjä ja kohinaa. Ollaan ihan hiljaa ja annetaan ajan kuljettaa. Ei kysytä tietä keneltäkään. Luotetaan.

– Merkillinen paikka tämä elämä. Niin täysi, kaunis ja huumaava. Minun elämäni minua varten, sinun elämäsi sinua varten. Jokaiselle oma polku, oma aika ja elämän tehtävä. Minun yhtä arvokas kuin sinun. Jokaisen tasavertainen.

– Kiitos on vain pieni sana. Kiitollisuus on valtava tunne. Kun muistaa sanoa ääneen pienen sanan, voi jakaa valtavan tunteen.

– Hyödytöntä elämää ei ole. On vain ihmisiä, jotka eivät muista elää.

– Ihmettelen miksi ihmiset yrittävät tehdä joistakin asioista väkisin sellaisia, millaisia ne eivät pysty olemaan. Rakkaus ei esimerkiksi koskaan pysty istumaan mihinkään muottiin. Se ei elä aineellisessa maailmassa. Silti ihmiset haluavat maallistaa myös rakkauden. Tässä piilee aina se vaara, että rakkaus menettää voimansa, jos sen yrittää kahlita. Tällöin ihmisistä tulee tyytymättömiä, eivätkä he pysty ymmärtämään miksi.

– Elämä on sarja yksinkertaisia, toisiinsa vaikuttavia valintoja. Niistä muodostuu ketju, elämä.

– Minä kerron paljon, mutta jätän aina jotain kertomatta. Minun sieluni ovella on lappu, jossa lukee ”yksityisalue, pääsy kielletty”. Näin minä suojelen itseäni.

– Joskus ajattelen, että olisi helpompi elää, jos tietäisi vähemmän. Toisaalta tieto ei lisää vaan tuskaa, vaan antaa meille tuhansia mahdollisuuksia. Mahdollisuudet mahtuvat maailmankaikkeuden ja ihmisen väliin.

– Merkityksellistä ei olekaan se mitä kaikkea saavuttaa, vaan se kuinka paljon kykenee oppimaan siitä, kun jotakin menettää.

– Vaikka kertoisin tuhat sanaa tunnissa, sinä et niitä ymmärtäisi. Olemme ihan liian kaukana toisistamme.

– Minä olen palannut. Katsonut tarkasti käymäni reitin. Tunnistanut ne tuhannet vaarat jotka matkallani kohtasin. Uhmaten niistä jokaista. Sydämessäni on muutamia mustelmia. En minä kuitenkaan itseäni kadottanut. Minä jätin itseni tänne turvaan. Sen olen palannut hakemaan.

– Ihmiset ovat typeriä. Yritämme muotittaa kaiken, jopa rakkauden. Rkkaus vaan ei elä aineellisessa todellisudessa. Siksi se niin usein kuolee, koska pyrimme valjastamaan sen osaksi arkeamme. Pakotamme sitä tottelemaan. Muuttamaan universaalin muotonsa palvelemaan itseämme. Silloin se lakkaa olemasta rakkautta.

– Vaikka minä rakastan sinua, sinun ei tarvitse tuntea minua kohtaan samoin. Rakkaus on olotila, jota ei voi lukita yhteen kohteeseen. Se on elämän voima, valo ja kirkkaus. Se on tahto, toivo ja uskomus. Se on suunnattoman suurta hyvää tahtoa toista ihmistä ja hänen elämäänsä kohtaan. Se ei herätä pelkoja, ei ahdistusta, ei surua, ei epäonnea. Ne ovat asioita jotka eivät kuulu rakkauteen. Ne ovat asioita, jotka ihmiset sotkevat siihen. Itse rakkaus on puhdasta energiaa. Voimaa jolla yhteisöt säilyvät ja maailmoja muutetaan. Siinä ei koskaan ole mitään tuhoavaa. Ainoastaan rakentavaa.

– Jos kuusikulmaista yrittää tunkea neliön muotisesta reiästä, siitä ei tule mitään. Jos minä puhun ja sinä et ymmärrä on tilanne ihan samanlainen.

– Kaikella elämässä on aina jokin tarkoitus. Kun tarkoituksen löytää, ei voi enää tuntea tuskaa.

– Sisälläni asuu satukirjan prinsessa, joka uskoo ihmeisiin ja ikuiseen rakkauteen. Aikuinen, joka on ympäröinyt pikku prinsessan osaa kuitenin kertoa, etteivät sadut ole totta.

– Melkein kaikki elämässä on helppoa. Kaikki paitsi eläminen.

– Kuuntele hiljaisuutta. Slloin voit kuulla itsesi.

– Jos kävelisit eteeni, ottaisit kädestäni, etkä edes puhuisi mitään. Minä alkaisin vapista. Jos kävelisit ohi, et kaitsoisi minua, etkä edes tervehtisi, silloin vapisisin myös.

– Elämä on seikkailu, joka pitää uskaltaa kokea. Pitää uskaltaa hypätä tuntemattomaan yhä uudestaan ja uudestaan. Loikata kallion päältä luottaen siihen, että ihmiselle kasvaa siivet. Kun omat siivet ovat kasvaneet, ei mikään voi enää pelottaa.

– Älä koskaan sano minulle, että minun pitäisi olla järkevämpi. Minun ongelmani on se, että en uskalla muuta ollakkaan. Opeta minut sen sijaan olemaan järjetön. Jättämään kaiken turhan arvokkuuden ja huutamaan se ulos itsestäni. Opeta minut lentämään. Opeta olemaan leikkisä ja avoin. Vie minun järkeni, niin etten tarvitse sitä enää.

– Sanoja ei tarvita, kun on eleet ja ajatukset. Ajatuksista ja eleistä muodostuu kokonaisuus. Sanat ovat vain pieni osa sitä. Joskus sanat jopa pahentavat. Eivät aina paranna.

– Älä puhu, vaan suutele minua. Kohta en enää jaksa kuunnella ja silloin minä lähden. Jos lähden en ikinä palaa. Jos suutelet saatan jäädä. Sinä valitset.

– Juuri tänään tartun taivaan tuuleen, hyppään muuttolinnun siivelle ja kiidän kohti pilviä. Juuri tänään on se päivä jolloin en pelkää muutosta. Huomenna on jo toinen päivä. Tänään on tartuttava hetkeen.

– Kuinka paljon kannammekaan mukanamme kaikkea turhaa joka kuluttaa. Jos jokainen pysähtyisi säännöllisin väliajoin tyhjentämään sielunsa turhasta taakasta, olisimme kaikki paljon vapaampia. Olisimme onnellisempia, kevyempiä, hymyilisimme enemmän ja voisimme paremmin. Myös sinä.

– Älä pelkää voimaani, sillä minun voimani on lähtöisin rakkaudesta. Se on puhtainta valoa ja energiaa. Se on halunnut astua sydämeeni ja minä päästin sen sinne sisälle. Se täytti minut päästä sormiin ja varpaisiin asti. Sitä päivää en ole koskaan katunut.

– Vaikka kuinka yrittäisin selittää siitä ei olisi apua. Sinä et ikinä ymmärtäisi. Minulla on oma tapani tuntea mutta myös ilmaista.

– Vaikka olisin kuinka peloissani tahansa, en anna itseni ikinä lamaantua. Vaikka tiedän, että pelko on olemassa, en koskaan anna itseni pelätä. En halua hallita sitä. Annan sen vaan olla ihan rauhassa. Silloin sekin antaa minun olla.

– Haluan niin paljon, mutta sanon niin vähän. Olen näennäisen tyytyväinen. Silti onnellinen.

– Tiedätkö sinä mitä haluan? Haluan löytää virheettömän tunteen, jollaista ei ole olemassakaan.

– Se mikä on järjetöntä, voi jossakin toisissa olosuhteissa näyttäytyä täysin järkevänä. Se mikä on järkevää, voikin olla täysin hullua.

– En tiedä mitä tunnen, mutta tunnen. Tiedän vahvasti, että tunnen.

– Jos välität minusta, katso minua silmiin ja hymyile. Jos olen sinulle merkityksetön, älä katso, äläkä ainakaan hymyile.

– Minä tiedän miten minun tulee toimia. Minä tiedostan minne elämäni on menossa. Minä uskon ihmeisiin. Elämä on ihme.

– Mistä kaikki tämä yhdenäkkinen tuska ja ahdistus? Kaikenhan piti olla hyvin. Minun elämäni perustui kiitollisuudelle. Koenkin ahdistusta ja ikävää. Ei tämä ole totta. Totuus on toisenlainen. Minä ja minun totuuteni.

– Tässä minä olen, tällaisena kuin olen. Kaikkineni virheineni, vikoineni ja puutteineni. Kaikkineni lahjoineni, ilonaiheineni ja valoineni. Minä en voi muunlainen olla. En muun laiseksi muuttua. Ota tai jätä. Sinä tiedät mitä etsit ja mitä kestät. Minä en ole siitä vastuussa.

– Jos osaisin kääntää kakein voitokseni, miten sen tekisin? Jos kaikki olisi juuri niin kuin minä haluaisin, miten kaikki silloin olisi? Ellen osaa vastata kumpaankaan kysymykseen suoraan, veikkaan etten koskaan osaa elää oikein. Onko sitten elämää oikeaa tai väärää? Mehän elämme täällä itsemme näköistä elämää, omien valintojemme pohjalta, vapaaseen tahtoomme nojaten. Entä sitten, jos ei vaan osaa sanoa ääneen mitä haluaa?

– Rakastan sinua tavalla, jota sinun on täysin mahdotonta ymmärtää. Älä välitä, se on haastavaa itsellenikin.

– Kävin kolmen askeleen päässä kuolemasta. Olen siitä kiitollinen. Kolme askelta erotti minut menetyksestä. Kolme askelta tekivät minusta enemmän elävän, mitä koskaan olin ollut.

– Kun tulee se hetki, jolloin tajuaa eläneensä väärin. Kun tulee se hetki, kun tajuaa valinneensa jotakin sellaista, jota ei halunnut. Kun tulee se hetki sen kanssa on vaan elettävä. Joksiaselle tulee joskus juuri niitä hetkiä.

– Minä merkitsin itseni sinulle. Olen siitä vastuussa itse. Sinua ainakin on siitä mahdotonta syyttää.

– Riemullista elämässä on se, että elämänsä voi halutessaan täyttää myös pelkällä riemulla. Usein juuri asenne ratkaisee.

– Jos katoaisin, löytäisitkö minut? Jos lakkaisin olemasta ja haihtuisin ilmaan. Puhaltaisin vain tuulena hiuksissasi, tarttuisin ruhona varpaisiisi. Olisin aamun kirkas auringonsäde. Sydämen muotoinen ajatus. Muistaisitko minut?

– Olisitko totta minulle silloinkin, vaikka koko maailma ympäriltä katoaisi? Pitäisitkö kädestäni kiinni, etkä antaisi minun kadota maailman mukana?

– Olen tehnyt virheitä. Olen tehnyt niitä monta. Olen valinnut väärät sanat, väärät teot ja väärät tavat. Olen joskus jättänyt oikeat sanat sanomatta, hyvät teot tekemättä ja tapani ovat olleet huonoja. Olen joskus sanonut liikaa ja joskus vaiennut. Olen hintani maksanut kaikesta. En ole päässyt helpolla. Olen välillä kovin väsynyt. Haluaisin vain hiljaa nukahtaa. Herätä niin, että sinä olisit siinä.

– Minun maailmani ei ehkä näytä samalta kuin sinun. Minun maailmassani kaikki asiat eivät ole samalla tavalla, eikä näyttäydy samassa valossa. Minun maailmani on kuitenkin minun ja sen pitääkin sopia vain minulle. Sen tulee olla sellainen, missä pääsääntöisesti minun on hyvä olla ja elää.

– Kun tulee se hetki, kun ei enää halua mitään. Kun haluaa luopua kaikesta ja muuttaa omaa kurssiaan. Miksi ihmeessä siitä tehdään niin hankalaa?

– Kun oppisi sen, ettei lupaa tarvitse keneltäkään, ei tunteilleen, ei valinnoilleen, ei olemassa olemisen perusteilleen. Kun oppisi olemaan riippumaton.

– Vuosi kausia kannaoin syyllisyyttä asioista, joille kukaan ei olisi voinut mitään. Vuosi kausia kuvittelin olevani Jumala.

– Valitse taivaalta kirkkain tähti. Seuraa sen valoa. Maalaa valoon kaikki kauneimmat unelmasi ja tavoittele niitä. Kun unelmasi ovat toteutuneet, tiedät että mikään ponnistelusi ei ollut turhaa.

– Joskus on vaan pakko pysähtyä ja todeta, että mikään ei voi enää mennä näin.

– Minun sydämeni on lukittu. Sinulla on avain. Olisin hyvin iloinen, jos saisin sen edes lainaki.

– Pimeintä on juuri ennen aamunkoittoa, synkimmältä tuntuu aina ennen oivallusta. Aamun valo on valoista kirkkainta. Oivalluksen voima on voimista suurin.

– Jos minä osaisin, minä auttaisin sinua tuntemaan. Jos minä pystyisin, minä parantaisin kaikki haavasi. Jos minä toivoisin riittävästi, se ei auttaisi mitään. Ihmisen pitää osata itse toivoa itselleen hyviä asioita.

– Jos olisin vain kuiskaus, voisin kulkea korvasta korvaan ja kuiskia salaisia ajatuksiani, oivalluksiani ja visioitani niin, että ne vaikuttaisivat jokaisen kuulijan omilta. He sanoisivat ne ääneen. Koska olen ihminen, pidän usein suuni supussa, koska minua ei kuitenkaan ymmärretä oikein.

– Tule tänne, ihan viereeni. Kuiskaan sinulle salaisuuden. Sellaisen jota en osaa ääneen sanoa. Asian joka pitää kuiskata. Rakastan sinua.

– Maailmankaikkeus on antanut meille lahjaksi tämän elämän. Kullekin omat haasteet ja omat vahvuudet. Kullekin tavan reagoida, ymmärtää ja toimia. Kaikilta hän kuitenkin haluaa samaa asiaa. Sitä että luotamme häneen ja hänen johdatukseensa. Vasta silloin meille alkaa tapahtua hyviä asioita helposti.

– Jos minulta kysytään mitä olisin tehnyt toisin, en osaisi vastata. Luulatavasti olisin tehnyt kaiken ihan samoin, kuin nytkin tein. Toisella kerralla kaikki ei ehkä tuntuisi niin tappavalta. Silloin osaisi ymmärtää.

– Olen oman elämäni Scarlett O’Hara. Typerä tyttö, joka osaa melkein mitä vaan. Menestyy, on älykäs ja hauska. Silti koko ajan surullinen. Koska kaipauksesta on tullut osa hänen minuuttaan. Eikä hän aktiivisesti aina muista edes ketä hän kaipaa.

– Välillä on ihan sellainen olo, että voisi vaan räjäyttää pommilla koko elämänsä.

– Muista riemuita siitä mitä sinulla on. Älä ikinä erehdy kaipaamaan mitään mitä sinulla ei ole. Vaan mitenkä sitten käy unelmille, tavoitteille ja suunnitelmille?

– Kuinka olisinkaan osannut suojella sinua, kun en osannut tehdä samaa edes itselleni? Ainakin minulla oli hyvä tarkoitus.

– Joskus pitää osata päästää irti. Joskus pitää osata unohtaa. Joskus kun on ihan pakko. Joskus kun ihminen uskaltaa.

– Jos sinä olisit minun, en osaisi elää. Kun et ole, en osaa siltikään.

– Maailmankaikkeuden lapsena olen yhtä etuoikeutettu, juin jokainen meistä. Maailmankaikkeuden lapsena minun pitäisi kai enemmän ymmärtää oma arvoni?

– Eilen oli eilen, nyt on nyt. Huomenna on huominen. Onneksi. Yksi päivä kerrallaan riittää. Niinhän se on tarkoitettu.

Hanna-Kaisa

Jokainen on omalla tavallaan äiti

On elämäni yhdeksästoista äitienpäivä. Olen siis puolet elämästäni viettänyt äitienpäiviä. Se on mielestäni aika monta.

Äitiys on kummallisella tavalla vieläkin kovin myyttinen asia suomalaisessa yhteiskunnassa. Äitiyteen liittyy paljon paineita ja odotusarvoja. Kun olet jonkun äiti, asetat itsesi kovin alttiiksi kaikenlaiselle arvostelulle.

Minulle äitiys on henkilökohtaisesti ristiriitainen asia. Tavallaan äitiys on maailman luonnollisinta, kuten hengittäminen, syöminen, ulkoilu tai työssä käyminen. Toisaalta taas äitiyden ympärille liittyy oman elämäni kipeimmät asiat. Koska miellän äitiyden niin luonnolliseksi osaksi ihmiskunnan kehitystä, on ollut todella vaikea hyväksyä, ettei äitiys olekaan itsestään selvää kaikille. Se ei ole ollut itsestään selvää ainakaan minulle.

Olin 19-vuotias, kun minusta ensimmäisen kerran tuli äiti. Se oli asia, jonka koin täysin luonnollisena ja omaan elämääni sopivana. Olin 21-vuotias, kun sain ensimmäisen keskenmenoni. En ihmeemmin silloin edes suunnitellut tekeväni lasta. Suhteeni lapsiin ja venhemmuuteen on ollut aina sellainen, että maailmaan mahtuu lapsia ja olen heille hyvin avoin.Jokainen päivä on erilainen ja ne otetaan vastaan sellaisenaan. En kuitenkaan ollut osannut varautua juuri tähän.

Tämä yllättävä kokemus muutti elämäni pitkäksi aikaa. Syyllistin itseäni siitä, sulkeuduin ja masennuin pahasti. Vaikka ymmärsin, että kenelle tahansa voi sattua keskenmenoja, koin silti asian kovin raskaasti. Kieltäydyin puhumasta asiasta kenellekään. Elin kuin minussa olisi ollut jotain todella pahasti vialla.

Tuosta kokemuksesta meni monta vuotta aikaa, kunnes sain tapahtuneelle luonnollisen selityksen.  Minulle selvisi, että minussa itsessäni on synnynnäinen geenivirhe. Tämän geenivirheen ansiosta sain jatkossa useampiakin keskenemenoja. Asian hyväksyminen ei ollut itselleni mitenkään helppo prosessi. Pidin itseäni viallisena ja huonona ihmisenä. Istukkakokeista ja kaavinnoista tuli osa arkipäivääni. Onneksi osasin kuitenkin kokea kiitollisuutta siitä, että minulla oli yksi terve poika.Lopulta päätin säästää itseäni ja luovuttaa haaveistani hankkia enempää lapsia.

Sattumien kautta aloin kuitenkin odottaa vauvaa 27-vuotiaana. Istukkakokeiden tuloksien mukaan sikiöllä oli terveen tytön kromosomit. Tyttärestäni tuli onnekas sattuma, jonka olemassa oloon en ollut osannut enää itsekään uskoa.Tavallaan sain tyttäreni ylimääräisenä lahjana maailmankaikkeudelta.

Tyttäreni täytti tällä viikolla 10-vuotta. Poikani täyttää syyskuussa 19-vuotta. Minä olen ollut puolet elämästäni äiti. Kun mietin näin äitienpäivänä 2012 mitä kaikkea tämä äitiys on minulle merkinnyt ja mitä se on maksanut, kääntyy merkitysten kirjo onneksi menetyksiä suuremmaksi.

Tämä 19-vuotta on toki maksanut minulle useamman keskenenon, sitä mukaa useamman kaavinnan, useampia istukkakokeita, yhden vaikean abortin, kymmeniä ja taas kymmeniä kaatuneita haaveita. Se on maksanut minulle merkittäviä menetyksiä,niin lasten, kuin muidenkin ihmissuhteiden muodossa.  Paljon pettymyksen kyyneleitä ja turhiksi kääntyneitä toiveita. Se on maksanut myös terveyteni. Se on tuonut kohdunkaulaani vakavia solumuutoksia, niiden erilaisia hoitotoimenpiteitä, lopulta kohtusyövän, leikkauksen ja onneksi myös siitä toipumisen.

Lisäksi se on myös antanut elämääni merkityksellisimmät kasvun paikat, pyyteettömmimmät rakkauden kokemukset, ymmärryksen laajentumisen, syvää kiitollisuutta ja nöyryyttä maailmankaikkeuden edessä.  Se on antanut ehdotonta ylpeyttä siitä, että minäkin kaikista virheellisistä geeneistäni huolimatta olen kahden terveen lapsen äiti. Olen sittenkin ollut evoliuution osana riittävävä. Minä riitän tälaisenaan.

Olen onnekseni saanut nauttia äitiydestäni omalla tavallani kaikista sen ympärille liittyneistä pettymyksistä huolimatta. Maailma on antanut minullekin tällaisen lahjan ja tällaisen mahdollisuuden, mistä olen oppinut nöyrästi olemaan hyvin kiitollinen.

Näistä kokemuksistani käsin olen myös oppinut arvostamaan omaa äitiyttäni tavalla, jonka vuoksi minun ei tarvitse enää koskaan miettiä mitä muut minusta ja äitiydestäni ajattelevat. Minä olen oppinut olemaan omalla tavallani äiti. Koen kulkeneeni vaikeuksien kautta suoraan voitoon sellaisena äitinä, kun olen. Kaikkine geenivirheineni ja muine inhimillisine puutteineni. Olen kestänyt nämä kaikki elämän minulle ja äitiydelleni asettaman haasteet, eivätkä ne ole äitiyttäni horjuttaneet.Päin vastoin, uskon että ne ovat pelkästään vahvistaneet ja syventäneet omaa äitiydentunnettani.

Tämä kaikki on myös opettanut minua suhtautumaan arvostavasti kaikkien muidenkin äitien äitiyteen, sekä suhtautumaan vakavasti niiden ihmisten suruun, jotka syystä tai toisesta eivät  lapsia voi hankkia. Erityisesti olen oppinut olemaan armollinen omalle äidilleni. En koe enää halua arvostella kenenkään toisen äitiyttä. Äitys kun on kuitenkin kaikille oma prosessinsa. Kukin äiti on omalla tavallaan äiti.Jokainen äiti on riittävästi äiti.

Kirjoitukseni myötä toivotan hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille. Muistakaa olla omalla tavallanne äitejä. Olkaa ylpeitä äitiydestänne, sillä kukaan muu ei voi olla teidän tavallanne äiti. Te olette ainutlaatuisia. Riitätte sellaisenaan ja sen pitää riittää myös meille muille.

– Rakkaat äidit: Te riitätte kaikille, kun muistatte riittää itsellenne!

Hanna-Kaisa

Äidin mietteitä…

Olen elämäni käännekohdassa. Ainakin minusta tuntuu hyvin vahvasti juuri siltä. Toisaalta koko elämä vaikuttaa olevan täynnä erilaisia käänteitä, joiden perässä juoksemista kutsumme elämäksi.

Äitinä oleminen on mielenkiintoista. Ensimmäiset vuodet odotamme lastemme kasvavan ja olemme suunnattoman ylpeitä siitä, että he ovat oppineet uusia asioita ja kehittyvät. Juuri kun heidän kanssaan alkaa pärjätä loistavasti, heissä alkaakin tapahtua epämieluisia muutoksia. He muuttuvat elämän repiviksi murrosikäisiksi ja itse alat päivä päivältä paremmin ymmärtää eläinlajeja, jotka syövät omat poikasensa.Juuri kun olet ihan varma siitä, että mikään mitä yritit opettaa, neuvoa ja kertoa ei ole missään nimessä päätynyt jälkikasvusi jakeluun he muuttuvat kuin taikaiskusta järkeviksi, seesteisiksi, hauskoiki ja rakastaviksi olennoiksi jälleen. Ja nimenomaan silloin sinun pitäisi pystyä luopumaan heistä. Todella epäoikeudenmukaista.

Aikanaan en olisi ikinä uskonut, että äidin luopumistyö olisi näin pitkä ja monivaiheinen prosessi. Samaan aikaan koet suunnatonta kiitollisuutta jokaisesta päivästä, jonka täysikasvuinen pesueesi jäsen viettää vielä kanssasi ja samaan aikaan pelkäät sitä päivää, kun hän luopuu sinusta. Todella itsekästä, mutta minkäs sitä äiti tunteilleen mahtaa?

Oma poikani täyttää syyskussa 19-vuotta. Hän valmistuu puusepäksi ja sen jälkeen lähtee armeijaan. Omat tunteeni tästä kaikesta ovat hyvin ristiriitaiset. Toisaalta hän on minun ihana pieni auringonpaisteeni, maailman eniten suojelusta tarvitseva rakkaani. Toisaalta taas haluan vimmatusti luottaa siihen, että hän on onnistunut imemään kasvualustastaan juuri sen tarvittavan määrän itseluottamusta, rohekutta ja kykyä vastaanottaa pettymyksiä, mitä maailmassa selviytymiseen tarvitaan. Haluan ehdottomasti myös luottaa siihen, ettei hän kokonaan jätä minua yksin, vaikka lähteekin piakkoin kokeilemaan omia siipiään. Ainakin hän voi luottaa siihen, että elleivät siivet kanna ja lentomatka muuttuu räpiköinniksi, niin hän voi aina halutessaan palata kotipesään hakemaan uusia voimia. Kerta toisensa jälkeen.

Tulen myös itse elämässäni moneen käännekohtaan syyskuussa, kun poikani täyttää 19-vuotta. Kun poika syntyi, olin 2 viikkoa aikaisemmin itse täyttänyt tuon 19-vuotta. Hyvä Jumala sentäs ajattelen, jos poikani saisi lapsen saman ikäisenä. Enkä kyllä itsekään nyt yhtään ihmettele sitä, miten omat läheiseni silloin ajattelivat ja pelkäsivät sitä, että säilyyköhän koko kakara ylipäätään hengissä. Niin ajattelisin itsekin kun olen tämän ikäinen.  Onneksi 19-vuotias nuori äiti ei paljoa maailman rajallisuudesta, murheista tai vaaroista itsekään tiennyt, joten äidiksi alkaminen ei itsestä tuntunut pelottavalta asialta. Sitä otettiin päivä kerrallaan vastaan sellaisina kuin ne tulivat. Tänä syksynä tulen kuitenkin sellaiseen käännekohtaan, että minä olen ollut yhtä kauan elämästäni jonkun toisen ihmisen äiti, kuin ennen sitä olin elänyt. Siitä eteen päin elämäni kääntyy sellaiseksi, että äitiyttä on kestänyt aina vaan kauemmin ja kauemmin suhteessa äitinä olemattomuuteeni. Se on aika valtava kokemus.

Mitä sitten on olla äiti? Itse ajattelen että äitiys on osa elämää. Ei se sen kummempaa ole. Se ei ole mikään ammattinimike tai erillinen roolisuoritus vaan kukin äiti toteuttaa äitiyttään oman itsensä kautta. Äitinä kasvetaan ja kehitytään samassa suhteessa jälkikasvunsa kanssa. Äitiys ei lopu siihen, kun lapset aikuistuvat, se vaan muuttaa muotoaan. Sen täytyykin pystyä muuttumaan. Muuten lapsi ei voi aikuistua rauhassa.

Toivottavasti minä osaan antaa omieni aikuistua rauhassa…

Hanna-Kaisa

 

Kuulumisia Joensuusta

Täällä minä nökötän Joensuussa. Olen vaihtanut työpaikkaani maaliskuun lopussa ja aloittanut ESR-rahoitteisen KOHTAAMO nuorten virtuaalisen ja fyysisen kohtaamisen uudet ympäristöt hankkeen projektipäällikkönä. Hankkeen on määrä jatkua aina vuoden 2013 loppuun saakka. Minulla on pieni yksiö eteläkaupungissa. Täällä olen viikot ja viikonloppuisin matkustan kotiin Imatralle.

Ensituntumani tähän uuteen kaupunkiini on ollut kaikin puolin hyvä. Kaikki mitä ihminen tarvitsee on siististi kävelymatkan päässä, pohjoiskarjalaiset ihmiset ovat helpostilähestyttäviä, kuten meillä kotipuolessakin, uusi työ on mielenkiintoinen ja työympäristöni viihtyisä. Parasta tässä kaikessa on se, että minulla on yliopistolle lyhyt matka ja pystyn aika vaivattomasti jatkamaan omia opintojani täällä ollessani.

Hieman huumoripitoisesti olen sisäänajanut itseni Joensuuhun katsomalla pitkästä aikaa kaksi aivan loistavaa suomalaista leffaa: Pitkä kuuma kesä ja Helmiä ja sikoja. Ehkä joensuulaiset eivät kaikki itse pidä kovinkaan mairittelevina kulttuuristakuvaa, jota elokuvat heistä välittävät, mutta ulkopuolelta tulleen silmin elokuvat toimivat ihan hyvin. Pohjois-Karjalaiset ovat ehkä asteen verran ”hullumpia ja rohkeampia”, kun me eteläkarjalaiset, eikä se missään nimessä ole mikään hävettävä ominaisuus.

Minulle ei ole vielä muodostunut kovinkaan tarkkaa kokonaiskuvaa sen enempää kaupungista, kuin täkäläisestä olemisen ja elämisen kulttuurista. Teen kuitenkin jatkuvasti havaintoja, painan yksityiskohtia mieleeni ja analysoin niitä oman mieleni sisällä. Sehän on iotselleni hyvin luontaista. Tartun myös tunnelmiin ja kokemuksiin. Tältä pohjalta katsottuna Joensuu on tehnyt minuun ihan hyvän ensivaikutelman.Tämä on mielestäni tärkeintä.

Hanna-Kaisa

 

 

Mietelauseita tai aforismeja…

* Mitään mahdotonta ei ole olemassakaan. Kaikki mikä mahtuu maailmankaikkeuden sisään on täysin mahdollista.

* Itsenä kuuntelemisen taito on tärkein taito elämässä.  Jotkut oppivat sen jo pienä, jotkut vasta varttuessaan. Joiltakin sellaisen oppiminen vaatii järjettömän paljon. Jotkut eivät opi koskaan. Joillakin meistä ei vain ole aikaa omalle itselleen.

* Ihmisen itsensä tulisi olla ihmiselle rakkain. Rakkaus muita ja maailmaa kohtaan lähtee aina ihmisen sisältä.

* Joka päivä voi olla uusien oivallusten päivä. Miten sitä muuten maailma ja ihmiskunta kehittyisi?

* Maailma muuttuu on ihmisillä tapama saoa, mutta muuttuuko se, ellei kukaan ole valis muuttamaan sitä?

* Ihminen pelkää uusia ja outoja asioita. Tavallaan se on ihan tervettä. Ihminen suojelee itseään. Tervettä se on niin kauan, kunnes pelko alkaa estää terveen utselijaisuuden ja pelko muuttuu vihaksi. Silloin se ei enää ole rakentavaa. Silloin se ei palvele ihmistä eikä ihmiskuntaa. Maailmankaikkeudesta puhumattakaan.

* Ihmisen mielellä on paljon suuremmat voimat, kuin ihmisellä itsellään. Juuri sen vuoksi mielenterveyttä tulee tukea ja hoitaa.

* Kuka määrittää ihmiselle oikean ja väärän, hyvän ja pahan, kauniin ja ruman, tärkeän ja tarpeettoman, ellei ensin ihminen itse?

* Olemme helmiä meinneiden sukupolvien helminauhassa. Olemme jatkumo.

* Mitä minä merkitsen kenellekään, ellen ensin luo merkitystä omalle itselleni?

* Minä pelkään sinua, koska olet erilainen kuin minä. Minua kiinnostaa koska haluan oppia ymmärtämään. Enemmän kuin mitään muuta pelkään omien pelkojeni vangiksi jäämistä. Niistä voi vapauta vain kohtaamalla pelkonsa.

* Voitko katsoa minua silmiin. Juuri noin. Jokainen kerta kun joutuu katsomaan pelkoaan suoraan silmiin vähentää pelon valtaa merkittävästi.

* Ota kiinni kädestäni, laita silmäsi kiinni. Ota askel tyhjän päälle ja katso mitä tapahtuu.

* Muutama harha-askel totutulta tieltä voi auttaa sinua näkemään asioita, joita et edes kuvitellut olevan olemassakaan.

* Uskallus, siinä paras ominaisuus, jota ihminen tarvitsee matkallaan.

* Mykkyrässä, pelon kanssa, vihaisena, solmussa. Kuka niin haluaisi elää?

* Rohkea se, joka uskaltaa olla totta itselleen. Vahva se, joka uskaltaa tuntea. Peloton se, joka ymmärtää nöyrtyä. Suuri se, jolle totuus on rakkaus.

* Ihmiset käyttävät merkillisen paljon elämästään aikaa totuuden etsimiseen, totuuden löytämiseen, totuuden puolustamiseen ja totuudessa pysymiseen. Merkillisen paljon siksi, että yksittäinen totuus muodostuu kunkin yksilön omassa päässä ja tästä syystä totuuksia on aina yhtä paljon, kun on ihmisiäkin. Absoluuttista totuutta ei ole olemassakaan.

* Oikestaan voit olla totta vain itsellesi. Muille olet aina vain mielikuvia.

* Onneksi meillä jokaisella on oma elämäntarkoituksemme. Jos jokaisella olisi yhteinen, emme mahtuisi tänne näinkään hyvin.

* Olemme maailmankaikkeuden lapsia. Maailmankaikkeus toteutuu meidän kauttamme. Olemme osa suunnitelmaa. Meistä jokaisella on merkitystä. Jokainen pala on tärkeä.

* Kaikki tapahtuu omaksi parhaaksemme. Teemme asioita, jotta oppisimme. Koemma, jotta kasvaisimme.

* Voimme kulkea täällä olematta hereillä, näkemättä ketään, kuulematta mitään. Voimme valita helpon elämän ja samalla jättää sen elämättä.

* Mitä on harmonia? Onko se pelkkää sopusointua, iloa, rakkautta, laupeutta ja hymyä? Vastakohtana surulle, epätoivolle, vihalle ja kyynelille. Vai onko se kenties sittenkin sitä, että ympärillä on vähän kaikkea, mutta niitä oikeassa suhteessa?

* Elämä ilman intohimoa on vain puolittaista elämää. Elämä on intohimo. Halu olla olemassa ja vaikuttaa.

* Tarkkaile minua maailma. Tällainen minä olen. En väitäkään olevani valmis, en täydellinen. Haluan oppia ja kokea. Anna minulle kokemuksia, anna minun oppia. Anna minun kaatua ja sen jälkeen nousta jaloilleni. Anna minun tehdä se niin kauan kun se on tarpeen. Anna minun olla pikkuisen hupsu. Älä vaadi minulta liikoja. Anna minun riemuista, iloita ja rakastaa. Anna minun myös itkeä, mutta lohduta minua. Anna minun olla pieni ja haavoittuva, älä pakota kovaksi ja vahvaksi. Anna minun olla lapsesi, niin kauan kuin se ikinä on mahdollista.

Hanna-Kaisa

Vastuu tulee kantaa yhdessä

Ulla Pyysalo (Ps.) kirjoitti Etelä-Saimaassa (21.2.2012) , että Vihreät tuhoavat tuhansia työpaikkoja. Hänen mukaansa varuskuntien lakkauttaminen ja ydinvoimalahankkeiden torpedointi olisivat Vihreiden tapa tuhota työpaikkoja maastamme. Hänen mukaansa Vihreät kiittelivät varuskuntauudistusta ja kirjoituksessaan hän oletti Vihreiden olevan iloisia myös siitä, kun Nokia irtisanoo lisää henkilökuntaa.

Vihreillä on vain 2 ministeriä nykyisessä hallituksessa, joten tuskin Vihreillä ihan noin paljoa on painoarvoa hallituksen sopeuttamisohjelmassa. Sopeuttaminen on kuitenkin välttämätöntä, säästöjä tulee tehdä jokaisella toimialalla tämän hallituskauden aikana ennätyksellisen paljon. Pelkkä tuottavuusohjelma ei enää riitä. Esimerkiksi vankeinhoidon sopeuttamiseen vaaditaan 15 miljoonan säästöt vuosina 2013- 2016 ja yhden avovankilan lakkauttamisella saadaan säästöjä noin 1,5- 2 miljoonaa Euroa. Sama säästökuuri on esillä myös puolustusvoimissa. Puolustusvoimissa tällaista sopeuttamista olisi voitu tehdä pikkuhiljaa, kun ikäluokat ovat pienentyneet. Kun sopeuttamistarve on kerralla suuri, tuntuu isku paljon kovemmalta. Puolustusvoimien säästöt eivät kuitenkaan tarkoita maanpuolustuskyvyn heikentymistä ja suuri osa työpaikoistakin voidaan karsia eläköitymisen myötä.

Vihreät ovat yhtä huolissaan suomalaisten työpaikkojen puolesta, kuin kaikki muutkin puolueryhmät. Vihreät eivät riemuitse yhdenkään työpaikan menetyksestä. Vihreät kantavat huolta myös valtion taloudesta ja siitä, ettei tällä kertaa valtiontalouden sopeuttamisen suhteen tehtäisi samoja virheitä, kuin 1990-luvun alun laman aikaan, jolloin sopeuttaminen kohdentui ensisijaisesti heikoimmassa asemassa oleviin. Tässä kohtaa ei olisi oikein esim. jäädyttää indeksejä, eikä jäädyttää investointeja, eikä tehdä muitakaan sellaisia toimenpiteitä jotka kostautuvat myöhemmin. Nämä ovatkin niitä asioista, joissa puoluetaustasta huolimatta tulisi tehdä kohdennettua yhteistyötä. Kaikilla kun tulisi olla se sama päämäärä; varmistaa että Suomi ja suomalaiset selviävät sopeuttamisesta mahdollisimman vähin vaurioin.

Hanna-Kaisa

Rikosseuraamusviraston henkilöstöpolitiikasta

Enpä ole lähes vuoteen innostunut kirjoittamaan yhtään artikkelia omaan blogiini. Tämä on kenties johtunut laiskuudesta, siitä, että hukkasin salasanani tietokoneeni mentyä rikki ja siitä ettei minulla ole ollut tarpeeksi suurta intohimoa jonka avulla olisin viitsinyt lähteä vaihtamaan salasanaa uuteen. Tästä voi syyttää mukavuudenhalua, viimekesäistä ja syksyistä keittiöremonttia, joka vei kaiken aikani ja rahani, tai syöpää, jonka sairastin viime syksyn aikana. Oli niin tai näin, tekosyitä on aina hyvä löytää ja listata, kun oma luovuus on ollut alavireistä.

Luin eilen Maikkarin nettisivuilta uutisen, että Rikosseuraamusvirasto esittää Haminan avovankilan lakkauttamista. Olen seurannut  Rikosseuraamusviraston aikeita lakkauttaa seuraavia vankiloita 8.2 2012 lähtien, jolloin rikosseuraamusviraston virallinen tiedote sopeuttamisohjelmasta julkaistiin, mikä hienosti jäi kuntauudistuskartan ja varuskuntien lakkautusuutisen jalkoihin. Tuolloin uutisoitiin vain, että Rikosseuraamusvirasto aikoo lakkauttaa lisää vankiloita. Hälyytyskelloni alkoivat soida kun siinä oli mainittu Itä- ja Pohjois-Suomi. En heti arvannut, että lakkautus voisi koskea myös Haminan vankilaa. Haminahan on ainoa osa, joka Konnunsuon pitkästä ja tuskallisesta alasajoprosessista jäi vielä henkiin. Konnunsuon vankilan alasajo kesti tammikuusta 2009 aina viime vuoden loppuun asti. Viimeinen vanki jätti Konnunsuon toukokuussa 2011. Konnunsuon kaikkiaan yli seitsemästäkymmenestä virasta kymmenkunta siirrettiin nimenomaan Haminan silloiseen työsiirtolaan, nykyiseen vankilaan sitä mukaa, kun Haminan päästä vanhoja virkailijoita eläköityi. Nyt nämä samat ihmiset ovat uudelleen siinä tilanteessa, että työnantaja on vetämässä mattoa heidän jalkojensa alta. Rikosseuraamusvirasto aikoo viedä heiltä työpaikan uudelleen.

Minun mielestäni tällainan toiminta on aivan kestämätöntä henkilöstöpolitiikkaa. Vaikka Haminan avovankilassa vankipaikkoja ei ole kuin 32 ja virkoja laitoksessa on vain 19, tulee muistaa, että nämä kaikki ovat alunperin olleet Konnunsuon vankilan virkoja, joista 19 säilytettiin päätalon alasajon yhteydessä ja 10 niistä siirrettiin Koonnunsuolta vartavasten Haminaan. Nämä ihmiset virkojensa takana ovat uudelleen järjestelleet elämänsä luottaen siihen, että uusi työpaikka on pysyvä, tai ainakin säilyy niiden virkavuosien yli, joita näillä virkailijoilla on jäljellä. Yksikään heistä ei olisi arvannut, että työpaikkaa ollaan viemässä tai siirtämässä heti seuraavan vuoden alussa, kun Konnunsuon alasajoprosessi saatiin viimein päätökseen. Viimeisimmät työntekijät ovat siirtyneet Konnunsuolta Haminaan vasta viime syksynä.

Rikosseuraamuslaitos perustelee omaa esitystään lakkauttaa Haminan vankila vankeinhoidon sopeuttamistarpeella, joka on yli 15 miljoonaa Euroa vuosien 2013- 2016 aikana. Haminan vankilan lakkauttamisella saataisiin aikaiseksi 1,5- 2 miljoonan Euron säästöt.Tämä säästötavoite kuulostaakin ihan järkeen käyvältä. Talousjohtamisen kannalta tämä aikuttaa jopa viisaalta ratkaisulta. En silti missään olosuhteissa pysty pitämään tällaista ratkaisua hyvän ja eettisen henkilöstöjohtamisen malliesimerkkinä. Tässä kohtaa työnantajaosapuoli lyö samoja työntekijöitä toisen kerran peräjälkeen vyönalle ja lujaa. On aivan oikein, että Vankilavirkailijoiden liitto on puuttunut tähän toimintatapaan. Minusta tähän kuuluukin puuttua.

Palataanpa sitten vielä vankeuslain sisältöihin ja aluepolitiikkaan. Vankeuslain hengen mukaan vangilla olisi oikeus lusia tuomionsa mahdollisimman lähellä omaa kotipaikkaansa. Kaakkois-Suomalaisilla vangeilla ei ole tähän ollut oikeutta enää tasapuolisesti sitten Konnunsuon vankilan alasajon. Konnunsuo oli koko Kaakkois-Suomen ainoa suljettu vankila, nyt Kaakois-Suomesta ollaan viemässä myös ainoa avovankila. Jos Haminan avovankila ajetaan alas vuoden 2012 loppuun mennessä, vuodesta 2013 lähtien Kaakkois-Suomessa ei ole ainoatakaan vankilaa. Olisiko syytä siis samassa yhteydessä jälleen kerran päivittää vuonna 2007 uusittu vankeuslakikin? Aluepoliittisesti tämä on tietyisti hyvin kestämätön tilanne. Tähän toivoisin erityisesti kaikkien Kymen vaalipiirin kansanedustajien reagoivan tavalla tai toisella.

Hanna-Kaisa

Minulle poliittinen on henkilökohtaista

Enää on kaksi yötä varsinaiseen vaalisunnuntaihin. Olen turuilla ja toreilla, sekä sähköpostissani saanut vastailla monien kansalaisten esittämiin kysymyksiin milloin mistäkin aiheesta viime viikkojan aikana. Minulta on myös kyselty motiivia miksi teen vaalityötä, miksi harrastan politiikkaa ja miksi juuri ne asiat ovat minulle tärkeitä, joita haluan ajaa eteen päin. Tämä on saanut itsenikin pohtimaan omia motiivejani ja syitä niille poliittisille teemoille, joita itse pidän tärkeinä. Olen tullut siihen tulokseen, että minulle poliittinen on hyvin henkilökohtaista.

Kun aikoinani valitsin puolueen itselleni, suurin vaikuttava motiivi oli Vihreiden ympäristön suojelu ja ydinvoimavastainen maine. Ydinvoimaa olen vastustanut lapsesta lähtien. Kun Tsernobylissä lojahti 1986, olin varhaisteini. Kävin koulua Konunsuolla 12 km Venäjän rajasta. Käsitykseni maailmasta ei ollut vielä kovinkaan laaja. Minulla ei ollut selkeää käsitystä siitä, kuinka kaukana Ugraina sijaitsi omasta kodistani. Tietoja tippui tipoittain. Myös aikuiset olivat huolissaan tilanteesta rajan takana.

Tätä ennen olin pelännyt ydinsotaa. Olin aina ollut salaa Neuvostoliiton puolella, koska minun pienen maailmankuvani mukaan vaikutti vaarallisemmalta se vaihtoehto, että USA heittäisi ydinpommin Neuvostoliittoon, kuin se että Neuvostoliitto tekisi sen USA:ssa. Kylmän sodan aikana kasvanut itärajan lapsi piti ydinsotaa varsin todennäköisenä. Itärajan lapsi kantoi sydämessään toivetta maailman rauhasta.

Tsernobylin onnettomuuden aikaan osasin pienessä päässäni yhdistää ydinvoimalaonnettomuuden ydinpommiin ja olin aikauisille vihainen kaikkialla maailmasa, koska olivat rakentaneet mokomia hengenvaarallisia laitoksia. Tästä varhaismurrosiän traumasta lähtien kannoin sydämessäni tietoisuutta siitä, että ydinvoimaa tulee vastustaa. Näin olen tehnyt siitä lähtien. Henkilökohtaiseti.

Toinen teema, joka on kiinnostanut kansalaisia aika paljon, on meriittini Vihreän Miesliikkeen varapuheenjohtajana. Kansalaiset ovat ihmetelleet miksi nuorehko naishenkilö haluaa parantaa miesten asemaa tässä yhteiskunnassa. Tähänkin minulla on henkilökohtaiset syyni.

Ensinnäkin kasvoin peruskouluikäni vankilan varjossa Konnunsuolla. Oma isäni oli vankeinhoitajan ammatissa. Konnunsuo oli tuolloin puhtaasti miesvankien vankila. Kasvuympäristöni täytti syrjäytyneet miehet. Vangithan edustavat yhteiskunnan syrjäytyneintä marginaalia. Tämä puhutteli minua omalla tavallaan.Olin kiinnostunut syistä, jotka johtavat siihen miten ja miksi joku henkilö päätyy vankilaan.

Vankien määrästä on aina valtaosa ollut miehiä. Miehet siis syrjäytyvät naisia helpommin ja pahemmin. Miesten keskinäiset hyvinvointierot ovat jyrkemmät kuin naisten ja miesten. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa tämä on huolestuttava ilmiö, jonka korjaamiseksi on pyrittävä tekemään myös poliittisia ratkaisuja. Se mitä olen työssäni ja ammatissani tämän ilmiön ehkäisemiseksi tehnyt ei yksin riitä. Myöskään se ei riitä, että miehet ajavat miesten asiaa ja naiset ajavat naisten asiaa. Tasa-arvon luominen on molempien sukupuolten yhteinen asia. Perinteisen sukupuolittuneen tasa-arvotyön lisäksi tarvitaan sukupuolineutraalia tasa-arvotyötä.Olen mielelläni lähtenyt tässä edelläkävijäksi.

Miesten ja isien aseman parantaminen on minulle läheistä myös siksi, että elin lapsuuteni isän tytärenä, kun vanhempani olivat eronneet ja valitettavasti tämä herätti kanssaihmisissä, erityisesti naisissa, säälin sekaisia tunteita. 80-luvulla kun vielä ajateltiin vahvasti, ettei lapsista kasva yhteiskuntakelpoisia ilman äidin lempeää läsnäoloa lapsensa jokapäiväisessä arjessa. Ehkä minustakaan ei sitten kasvant sellaista?  Väitän ettei ainakaan kasvanut sellaista, mikä olisi ollut keskiverto äidin unelma 80-luvun yhteiskunnassa. Olen silti omasta mielestäni pärjännyt varsin hyvin. Kiitos siitä kuuluu  isälleni ja koko Lähteen suvulle.

Haluni päivittää isyyslaki on myös herättänyt kysymyksiä. Naisia tämä aihe on kiinnostanut miehiä enemmän. En yhtään ihmettele, sillä nykyinen isyyslaki on epätasa-arvoinen. Isän asemaa tulisi tasa-arvoistaa ja vahvistaa.

Tähänkin paloon minulla löytyy henkilökohtainen syy. Olen elänyt omassa perheessäni sellaisessa tilanteessa, jossa ex-mieheni juridinen asema poikansa elämässä oli lähes olematon. Olen hänen rinnallaan käynyt taistelun isän oikeuksien puolesta. Olen nähnyt kuinka viranomaiskoneistomme reagoi ja millaisia asioita lainsäädäntömme on heiltä edellyttänyt. Tämän prosessin aikana olen havainnut, että isyyslaki tulee päivittää. Isyyslain aukkojen vuoksi läheskään joka kerta lapsen etu ei toteudu täysimääräisesti.

Entä sitten perustulo?  Miksi kannatan henkeen ja vereen sosiaaliturvan kokonaisuudistusta ja perustulomallia? Sosiaalitrurvajärjestelmän jäykkyyteen olen törmännyt useamman kerran tuttavapiirissäni ja henkilökohtaisessa elämässäni. Itseasiassa perheemme elää nytkin tilanteessa, jossa edellinen täysiaikainen työsuhteeni päättyi viime vuoden lopussa ja aloitin osa-aikaisen työn helmikuun puolivälissä. Saan osa-aikatyöstäni vajaan 1000€ palkkaa ja voin hakea sen päälle soviteltua päivärahaa. Teoriassa tämä kuulostaa hyvin simppeliltä.

Käytännössä tämä on hyvin hankalaa. Kunkin kuun tulot jakautuvat kahdelle eri kuulle. Kun olen kuun lopussa saanut palkan, voin toimittaa ammattiliiton kassaan päivärahahakemuksen ja palkkakuitin. Liiton kassassa menee vähintään pari viikkoa ennenkuin he käsittelevät hakemukseni ja vasta sen jälkeen saan edelliselle kuulle kuuluvat tuloni sieltä. Tulot tulevat takautuvasti. Mikäli teen lisätöitä esim. opettajan sijaisena, voin ottaa töitä vastaan aina alkukuusta, jotta ehdin saada opetustyöstä palkkakuitin samaan aikaan, kun osa-aikatyöstäni tulee palkkakuitti. Mikäli tekisin loppukuusta, palkkani siirtyisi seuraavan kuun palkanmaksuun ja tämä aiheuttaisi sen, etten saisi hakea soviteltua päivärahaa ajallaan, vaan vasta kuukauden kuluttua, kun olisin saanut muutaman tunnin sijaisuudesta palkkakuitin. Elämä on siis jatkuvaa painottelua ja kikkailua.

Minusta sen ei pitäisi toimia niin. Minusta työn vastaanottamisen tulisi olla aina ja kaikissa muodoissaan kannattavaa. Kannatan lämpimästi perustulojärjestelmää, joka takaisi sen, että kunkin kuun tulot tasattaisiin verotuksen avulla ja kunkin kuun tienestit olisivat todellisuudessa henkilön käytössä sen kuun aikana jolloin ne on tienattu. Tämäkin on minulle siis henkilökohtaista.

Enkä minä todellakaan ihmettele, miksi joku jättää sen osa-aikaisenkin työn vastaanottamatta, jotta välttyisi kaikelta tältä paperisodalta ja vaivan näöltä. Tällainen järjestelmä on kokemukseni mukaan niin täynnänsä kannustinloukkuja, etteivät nykyiset päättäjät varmasti pysty sitä edes käsittämään, kun heidän arkensa on niin kaukana meidän kaltaisteni arjesta. Köyhyys ei ole kenestäkään kivaa. Vielä vähemmän kivaksi sen tekee, se että ahkeruudesta “palkitaan” tuloloukkuihin joutumisella! Ilmeisesti meillä on siis varaa pitää työkuntoisia ja työikäisiä työttöminä vain järjestelmän takia. Minusta sellainen on typerää yhteiskunnallista toimintaa. Siihen tarvitaan muutos!

Sen lisäksi että poliittinen on minulle myös henkilökohtaista, nämä samat asiat ovat vaikuttaneet selvästi myös ammatinvalintaani. Olen opiskellut nuoriso- ja vapa-ajan ohjaajaksi, kulttuurituottajaksi ja nyttemmin luen yhteiskuntapolitiikkaa, sosiaalityötä ja riskos- ja prosessioikeutta yliopistossa. Haluan vahvasti vaikuttaa yhteiskuntaan ja sen rakenteisiin monella eri tasolla; oman työni, oman poliitisen katiivisuuteni ja omien kannanottojeni kautta. Koen että se on minun henkinen elämän tehtäväni. Olen nähnyt paljon epäinhimillisyyttä ja törmännyt moniin epäkohtiin oppiakseni niistä ja auttaakseni yhteiskuntaa ja muita ihmisiä selviytymään niistä paremmin. Tätä “elämän tehtävää” koen toteuttavani myös politiikan kentällä. Siksi voin myöntää, että minulle poliittinen on myös mitä vahvimmin henkilökohtaista ja henkilökohtainen on ihmisella aina vahvasti sydämen asia!

Hanna-Kaisa