– Jos olisin taitavampi, minä osaisin. Jos olisin viisaampi, minä tietäisin. Koska olen vain keskinkertainen, minun tulee yrittää ja arvailla.
– Kuinka paljon käytämmekään energiaamme kaikkeen mikä ei millään tavalla tue positiivista kehitystämme. Kuinka paljon pyrimme ratkaisemaan ongelmia ulkoisten olosuhteiden kautta. Kuinka vähän kykenemme ymmärtämään, että suurin osa etsimistämme vastauksista löytyykin lopulta itsestämme.
– Vaikka matkustaisin tuhansien merien taakse, lentäisin toiseen universumiin. Vaikka kääntäisin jokaisen kiven ja kannon. Vaikka huutaisin avaruuteen sysipimeänä yönä ja juoksisin maapallon ympäri, en koskaan pääsisi pakoon yhtä. Itseäni.
– Synnyin runottareksi turhalle joutomaalle. Surullisten ihmisten lapseksi. Laulupuuhun ilman lintuja. Hengettömän mökin hämärään. Surujen ja murheiden runtekemaan kylään. Sieltä minä ammensin evääni. Sain lahjaksi suruisan katseen ja kaihoisan äänen. Mutta valitsin johtotähden taivaalta, jonka kelmeässä valossa uskallan unelmoida. Usein unelmoin mahdottomia. Sellaisia joita ei pitäisi. Asioita joita en ole nähnyt, ihmisistä joita en ole tavannut tai paikoista joihin en ole mennyt. Lahjoista parhain on mielikuvitus. Se lohduttaa ja antaa aiheet olemiselle.
– Jos sanoisin ääneen kaiken mitä ajattelen, tunnen, koen tai haluan olisin rohkea. Koska en ole, tyydyn hymyilemään ihan hiljaa.
– Vuosien kuluttua minä palasin. Menin sinne mistä olin lähtenyt. Avasin kartan ja katsoin kulkemaani matkaa. Matka oli ollut pitkä ja sen varrella olin kohdannut tuhansia vaaroja. Olin selvinnyt niistä kaikista, siitäkin huolimatta että jalkani olivat täynnä kolhuja ja arpia. Olin saanut matkaltani oppeja. Olin saanut viisautta ja rohekutta. Olin kaatunut tuhannen kertaa ja aina nousuut vahvana takaisin jaloilleni. Minua oli nöyryytetty ja minä olin itse nöyryyttänyt itseäni. Olin väsynyt ja kyllästynyt. Mutta pääsin kuitenkin kotiin. Sieluni täytti rauha.
– Mistä tietää onko sitä onnellinen? Siitäkö vain, jos joka aamu kokee ylösnousemuksen riemua, joka ilta käy toiveikkaana nukkumaan? Siitä että kokee olevansa arvokas ja siitä että pitää itsestään? Mistä sitten tietää että puuttuuko minulta jotakin? Siitäkö jos kokee kaipuuta, on levoton, eikä malta pysyä paikallaan? Entäpä jos se kuuluukin kaikki vain elämään? Entä jos niin kuuluukin olla? Voihan sitä silti olla onnellinen.
– Lähde pois, sanon itselleni. Nyt on aika mennä. Otan laukun olkavarrelle, sadetakin toiselle, pistän vaelluskengät jalkaan ja jäädytän katseeni. Hetken, vain pienen hetken kaikki tuntuu pahalta, kunnes jälleen vapaa tuuli puhaltaa hiuksissani ja keuhkoni täyttyvät ilmalla. Silloin seuraan taivaan lintuja ja tiedän minne olen matkalla. Matkani määränpää on aina uusi seikkailu. Elämä itse.
– Minne menit minuus? Minne joskus hävisit? Minkä pylvään juurelle tipahdit? Minkä korttelin eteen sinut vahingossa pudotin? Mitä olet kaikki nämä vuodet tehnyt? Missä olet ollut? Onko elämäsi ollut hyvää ja kaunista? Sellaista kuin minä halusin. Oletko pitänyt itsestäsi huolta, kun minä en ole huolehtinut? Muistatko minua enää? Tunnetko minua? Minä olen minä ja sinä olet minun minuuteni. Voisitko sinä tarvita minua vielä, vaikka kohtelinkin sinua huonosti? Vai oletko kasvanut ulos minusta ja oppinut pärjäämään ilman? Anna minulle anteeksi. Aloitetaan alusta minuus.
– Luulin ymmärtäneeni kaiken. Tietäväni vihdoin mistä elämisessä on kysymys. Samaan aikaan jouduinkin toteamaan, että minä en ole oikeastaan koskaan tiennyt mistään mitään. Se voisi olla nöyryyttävää, mutta se ei ole. Se on hienointa elämässä, mitä minulle on ikinä tapahtunut.
– Valtava määrä erilaisia tunteita minussa. Kuin valtava sateenkaari sieluni sisällä. Mittaamaton määrä opittavaa ja nähtävää. Mielettömän paljon riemuittavaa ja koettavaa. Se on elämä ja elämää minä rakastan!
– Jos elämän piirtää aikajanaksi, löytyy janalta menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Nyt hetki on se aika, jossa kaikki tämä meille tapahtuu. Menneisyys on muovannut meistä meitä ja tulevaisuuteen voimme vaikuttaa nyt hetken valinnoilla.
– Melkein kaiken minä olin oppinut. Olin oppinut menestymään, pärjäämään, lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan. Olin oppinut käyttäytymään, itkemään, nauramaan ja laulamaan. Olin oppinut huolehtimaan itsestäni ja muista. Olin oppinut analysoimaan ja punnitsemaan. Olin oppinut valitsemaan sanani tarkoin, olemaan kuuliainen, ystävällinen ja olemaan myös ihan hiljaa, jos niin on hyvä. Olin oppinut elämisen perustaidot, mutta yhtä asiaa en ikinä oppinut. En oppinut rakastamaan itseäni enkä sitä kautta ketään muutakaan. Olin puoliksi tyhjä lasi, enkä tiennyt miksi.
– Pysähdy hetkeksi, katso minua. Älä puhu, vaan katso. Sen jälkeen voit mennä, jos vielä haluat.
– Kosminen maailmankaikkeus ympärillämme, me kaikki osanen sitä. Yksinään olemme vain hippuja meressä. Yhdessä luomme kokonaisuuden. Kauniin ja ainutlaatuisen. Me kaikki, jotka olemme ja elämme.
– Vaikka menisin minne ja yrittäisin unohtaa, se ei onnistuisi. Olet tatuointi vasemmassa olkavarressani, ristin merkki otsallani, kivi minun kengässäni, painava rinkka selässäni. Olet aamun ensimmäinen auringon säde ja illan viimeinen. Olet kanssani kaikkialla ja minä en voi paeta.
– Annetaan asioiden olla. Annetaan maailman kuljettaa. Annetaan aikaa muutoksille. Otetaan vastaan se mitä annetaan. Pysähdytään kuuntelemaan elämän virtaa, sen käskyjä ja kohinaa. Ollaan ihan hiljaa ja annetaan ajan kuljettaa. Ei kysytä tietä keneltäkään. Luotetaan.
– Merkillinen paikka tämä elämä. Niin täysi, kaunis ja huumaava. Minun elämäni minua varten, sinun elämäsi sinua varten. Jokaiselle oma polku, oma aika ja elämän tehtävä. Minun yhtä arvokas kuin sinun. Jokaisen tasavertainen.
– Kiitos on vain pieni sana. Kiitollisuus on valtava tunne. Kun muistaa sanoa ääneen pienen sanan, voi jakaa valtavan tunteen.
– Hyödytöntä elämää ei ole. On vain ihmisiä, jotka eivät muista elää.
– Ihmettelen miksi ihmiset yrittävät tehdä joistakin asioista väkisin sellaisia, millaisia ne eivät pysty olemaan. Rakkaus ei esimerkiksi koskaan pysty istumaan mihinkään muottiin. Se ei elä aineellisessa maailmassa. Silti ihmiset haluavat maallistaa myös rakkauden. Tässä piilee aina se vaara, että rakkaus menettää voimansa, jos sen yrittää kahlita. Tällöin ihmisistä tulee tyytymättömiä, eivätkä he pysty ymmärtämään miksi.
– Elämä on sarja yksinkertaisia, toisiinsa vaikuttavia valintoja. Niistä muodostuu ketju, elämä.
– Minä kerron paljon, mutta jätän aina jotain kertomatta. Minun sieluni ovella on lappu, jossa lukee ”yksityisalue, pääsy kielletty”. Näin minä suojelen itseäni.
– Joskus ajattelen, että olisi helpompi elää, jos tietäisi vähemmän. Toisaalta tieto ei lisää vaan tuskaa, vaan antaa meille tuhansia mahdollisuuksia. Mahdollisuudet mahtuvat maailmankaikkeuden ja ihmisen väliin.
– Merkityksellistä ei olekaan se mitä kaikkea saavuttaa, vaan se kuinka paljon kykenee oppimaan siitä, kun jotakin menettää.
– Vaikka kertoisin tuhat sanaa tunnissa, sinä et niitä ymmärtäisi. Olemme ihan liian kaukana toisistamme.
– Minä olen palannut. Katsonut tarkasti käymäni reitin. Tunnistanut ne tuhannet vaarat jotka matkallani kohtasin. Uhmaten niistä jokaista. Sydämessäni on muutamia mustelmia. En minä kuitenkaan itseäni kadottanut. Minä jätin itseni tänne turvaan. Sen olen palannut hakemaan.
– Ihmiset ovat typeriä. Yritämme muotittaa kaiken, jopa rakkauden. Rkkaus vaan ei elä aineellisessa todellisudessa. Siksi se niin usein kuolee, koska pyrimme valjastamaan sen osaksi arkeamme. Pakotamme sitä tottelemaan. Muuttamaan universaalin muotonsa palvelemaan itseämme. Silloin se lakkaa olemasta rakkautta.
– Vaikka minä rakastan sinua, sinun ei tarvitse tuntea minua kohtaan samoin. Rakkaus on olotila, jota ei voi lukita yhteen kohteeseen. Se on elämän voima, valo ja kirkkaus. Se on tahto, toivo ja uskomus. Se on suunnattoman suurta hyvää tahtoa toista ihmistä ja hänen elämäänsä kohtaan. Se ei herätä pelkoja, ei ahdistusta, ei surua, ei epäonnea. Ne ovat asioita jotka eivät kuulu rakkauteen. Ne ovat asioita, jotka ihmiset sotkevat siihen. Itse rakkaus on puhdasta energiaa. Voimaa jolla yhteisöt säilyvät ja maailmoja muutetaan. Siinä ei koskaan ole mitään tuhoavaa. Ainoastaan rakentavaa.
– Jos kuusikulmaista yrittää tunkea neliön muotisesta reiästä, siitä ei tule mitään. Jos minä puhun ja sinä et ymmärrä on tilanne ihan samanlainen.
– Kaikella elämässä on aina jokin tarkoitus. Kun tarkoituksen löytää, ei voi enää tuntea tuskaa.
– Sisälläni asuu satukirjan prinsessa, joka uskoo ihmeisiin ja ikuiseen rakkauteen. Aikuinen, joka on ympäröinyt pikku prinsessan osaa kuitenin kertoa, etteivät sadut ole totta.
– Melkein kaikki elämässä on helppoa. Kaikki paitsi eläminen.
– Kuuntele hiljaisuutta. Slloin voit kuulla itsesi.
– Jos kävelisit eteeni, ottaisit kädestäni, etkä edes puhuisi mitään. Minä alkaisin vapista. Jos kävelisit ohi, et kaitsoisi minua, etkä edes tervehtisi, silloin vapisisin myös.
– Elämä on seikkailu, joka pitää uskaltaa kokea. Pitää uskaltaa hypätä tuntemattomaan yhä uudestaan ja uudestaan. Loikata kallion päältä luottaen siihen, että ihmiselle kasvaa siivet. Kun omat siivet ovat kasvaneet, ei mikään voi enää pelottaa.
– Älä koskaan sano minulle, että minun pitäisi olla järkevämpi. Minun ongelmani on se, että en uskalla muuta ollakkaan. Opeta minut sen sijaan olemaan järjetön. Jättämään kaiken turhan arvokkuuden ja huutamaan se ulos itsestäni. Opeta minut lentämään. Opeta olemaan leikkisä ja avoin. Vie minun järkeni, niin etten tarvitse sitä enää.
– Sanoja ei tarvita, kun on eleet ja ajatukset. Ajatuksista ja eleistä muodostuu kokonaisuus. Sanat ovat vain pieni osa sitä. Joskus sanat jopa pahentavat. Eivät aina paranna.
– Älä puhu, vaan suutele minua. Kohta en enää jaksa kuunnella ja silloin minä lähden. Jos lähden en ikinä palaa. Jos suutelet saatan jäädä. Sinä valitset.
– Juuri tänään tartun taivaan tuuleen, hyppään muuttolinnun siivelle ja kiidän kohti pilviä. Juuri tänään on se päivä jolloin en pelkää muutosta. Huomenna on jo toinen päivä. Tänään on tartuttava hetkeen.
– Kuinka paljon kannammekaan mukanamme kaikkea turhaa joka kuluttaa. Jos jokainen pysähtyisi säännöllisin väliajoin tyhjentämään sielunsa turhasta taakasta, olisimme kaikki paljon vapaampia. Olisimme onnellisempia, kevyempiä, hymyilisimme enemmän ja voisimme paremmin. Myös sinä.
– Älä pelkää voimaani, sillä minun voimani on lähtöisin rakkaudesta. Se on puhtainta valoa ja energiaa. Se on halunnut astua sydämeeni ja minä päästin sen sinne sisälle. Se täytti minut päästä sormiin ja varpaisiin asti. Sitä päivää en ole koskaan katunut.
– Vaikka kuinka yrittäisin selittää siitä ei olisi apua. Sinä et ikinä ymmärtäisi. Minulla on oma tapani tuntea mutta myös ilmaista.
– Vaikka olisin kuinka peloissani tahansa, en anna itseni ikinä lamaantua. Vaikka tiedän, että pelko on olemassa, en koskaan anna itseni pelätä. En halua hallita sitä. Annan sen vaan olla ihan rauhassa. Silloin sekin antaa minun olla.
– Haluan niin paljon, mutta sanon niin vähän. Olen näennäisen tyytyväinen. Silti onnellinen.
– Tiedätkö sinä mitä haluan? Haluan löytää virheettömän tunteen, jollaista ei ole olemassakaan.
– Se mikä on järjetöntä, voi jossakin toisissa olosuhteissa näyttäytyä täysin järkevänä. Se mikä on järkevää, voikin olla täysin hullua.
– En tiedä mitä tunnen, mutta tunnen. Tiedän vahvasti, että tunnen.
– Jos välität minusta, katso minua silmiin ja hymyile. Jos olen sinulle merkityksetön, älä katso, äläkä ainakaan hymyile.
– Minä tiedän miten minun tulee toimia. Minä tiedostan minne elämäni on menossa. Minä uskon ihmeisiin. Elämä on ihme.
– Mistä kaikki tämä yhdenäkkinen tuska ja ahdistus? Kaikenhan piti olla hyvin. Minun elämäni perustui kiitollisuudelle. Koenkin ahdistusta ja ikävää. Ei tämä ole totta. Totuus on toisenlainen. Minä ja minun totuuteni.
– Tässä minä olen, tällaisena kuin olen. Kaikkineni virheineni, vikoineni ja puutteineni. Kaikkineni lahjoineni, ilonaiheineni ja valoineni. Minä en voi muunlainen olla. En muun laiseksi muuttua. Ota tai jätä. Sinä tiedät mitä etsit ja mitä kestät. Minä en ole siitä vastuussa.
– Jos osaisin kääntää kakein voitokseni, miten sen tekisin? Jos kaikki olisi juuri niin kuin minä haluaisin, miten kaikki silloin olisi? Ellen osaa vastata kumpaankaan kysymykseen suoraan, veikkaan etten koskaan osaa elää oikein. Onko sitten elämää oikeaa tai väärää? Mehän elämme täällä itsemme näköistä elämää, omien valintojemme pohjalta, vapaaseen tahtoomme nojaten. Entä sitten, jos ei vaan osaa sanoa ääneen mitä haluaa?
– Rakastan sinua tavalla, jota sinun on täysin mahdotonta ymmärtää. Älä välitä, se on haastavaa itsellenikin.
– Kävin kolmen askeleen päässä kuolemasta. Olen siitä kiitollinen. Kolme askelta erotti minut menetyksestä. Kolme askelta tekivät minusta enemmän elävän, mitä koskaan olin ollut.
– Kun tulee se hetki, jolloin tajuaa eläneensä väärin. Kun tulee se hetki, kun tajuaa valinneensa jotakin sellaista, jota ei halunnut. Kun tulee se hetki sen kanssa on vaan elettävä. Joksiaselle tulee joskus juuri niitä hetkiä.
– Minä merkitsin itseni sinulle. Olen siitä vastuussa itse. Sinua ainakin on siitä mahdotonta syyttää.
– Riemullista elämässä on se, että elämänsä voi halutessaan täyttää myös pelkällä riemulla. Usein juuri asenne ratkaisee.
– Jos katoaisin, löytäisitkö minut? Jos lakkaisin olemasta ja haihtuisin ilmaan. Puhaltaisin vain tuulena hiuksissasi, tarttuisin ruhona varpaisiisi. Olisin aamun kirkas auringonsäde. Sydämen muotoinen ajatus. Muistaisitko minut?
– Olisitko totta minulle silloinkin, vaikka koko maailma ympäriltä katoaisi? Pitäisitkö kädestäni kiinni, etkä antaisi minun kadota maailman mukana?
– Olen tehnyt virheitä. Olen tehnyt niitä monta. Olen valinnut väärät sanat, väärät teot ja väärät tavat. Olen joskus jättänyt oikeat sanat sanomatta, hyvät teot tekemättä ja tapani ovat olleet huonoja. Olen joskus sanonut liikaa ja joskus vaiennut. Olen hintani maksanut kaikesta. En ole päässyt helpolla. Olen välillä kovin väsynyt. Haluaisin vain hiljaa nukahtaa. Herätä niin, että sinä olisit siinä.
– Minun maailmani ei ehkä näytä samalta kuin sinun. Minun maailmassani kaikki asiat eivät ole samalla tavalla, eikä näyttäydy samassa valossa. Minun maailmani on kuitenkin minun ja sen pitääkin sopia vain minulle. Sen tulee olla sellainen, missä pääsääntöisesti minun on hyvä olla ja elää.
– Kun tulee se hetki, kun ei enää halua mitään. Kun haluaa luopua kaikesta ja muuttaa omaa kurssiaan. Miksi ihmeessä siitä tehdään niin hankalaa?
– Kun oppisi sen, ettei lupaa tarvitse keneltäkään, ei tunteilleen, ei valinnoilleen, ei olemassa olemisen perusteilleen. Kun oppisi olemaan riippumaton.
– Vuosi kausia kannaoin syyllisyyttä asioista, joille kukaan ei olisi voinut mitään. Vuosi kausia kuvittelin olevani Jumala.
– Valitse taivaalta kirkkain tähti. Seuraa sen valoa. Maalaa valoon kaikki kauneimmat unelmasi ja tavoittele niitä. Kun unelmasi ovat toteutuneet, tiedät että mikään ponnistelusi ei ollut turhaa.
– Joskus on vaan pakko pysähtyä ja todeta, että mikään ei voi enää mennä näin.
– Minun sydämeni on lukittu. Sinulla on avain. Olisin hyvin iloinen, jos saisin sen edes lainaki.
– Pimeintä on juuri ennen aamunkoittoa, synkimmältä tuntuu aina ennen oivallusta. Aamun valo on valoista kirkkainta. Oivalluksen voima on voimista suurin.
– Jos minä osaisin, minä auttaisin sinua tuntemaan. Jos minä pystyisin, minä parantaisin kaikki haavasi. Jos minä toivoisin riittävästi, se ei auttaisi mitään. Ihmisen pitää osata itse toivoa itselleen hyviä asioita.
– Jos olisin vain kuiskaus, voisin kulkea korvasta korvaan ja kuiskia salaisia ajatuksiani, oivalluksiani ja visioitani niin, että ne vaikuttaisivat jokaisen kuulijan omilta. He sanoisivat ne ääneen. Koska olen ihminen, pidän usein suuni supussa, koska minua ei kuitenkaan ymmärretä oikein.
– Tule tänne, ihan viereeni. Kuiskaan sinulle salaisuuden. Sellaisen jota en osaa ääneen sanoa. Asian joka pitää kuiskata. Rakastan sinua.
– Maailmankaikkeus on antanut meille lahjaksi tämän elämän. Kullekin omat haasteet ja omat vahvuudet. Kullekin tavan reagoida, ymmärtää ja toimia. Kaikilta hän kuitenkin haluaa samaa asiaa. Sitä että luotamme häneen ja hänen johdatukseensa. Vasta silloin meille alkaa tapahtua hyviä asioita helposti.
– Jos minulta kysytään mitä olisin tehnyt toisin, en osaisi vastata. Luulatavasti olisin tehnyt kaiken ihan samoin, kuin nytkin tein. Toisella kerralla kaikki ei ehkä tuntuisi niin tappavalta. Silloin osaisi ymmärtää.
– Olen oman elämäni Scarlett O’Hara. Typerä tyttö, joka osaa melkein mitä vaan. Menestyy, on älykäs ja hauska. Silti koko ajan surullinen. Koska kaipauksesta on tullut osa hänen minuuttaan. Eikä hän aktiivisesti aina muista edes ketä hän kaipaa.
– Välillä on ihan sellainen olo, että voisi vaan räjäyttää pommilla koko elämänsä.
– Muista riemuita siitä mitä sinulla on. Älä ikinä erehdy kaipaamaan mitään mitä sinulla ei ole. Vaan mitenkä sitten käy unelmille, tavoitteille ja suunnitelmille?
– Kuinka olisinkaan osannut suojella sinua, kun en osannut tehdä samaa edes itselleni? Ainakin minulla oli hyvä tarkoitus.
– Joskus pitää osata päästää irti. Joskus pitää osata unohtaa. Joskus kun on ihan pakko. Joskus kun ihminen uskaltaa.
– Jos sinä olisit minun, en osaisi elää. Kun et ole, en osaa siltikään.
– Maailmankaikkeuden lapsena olen yhtä etuoikeutettu, juin jokainen meistä. Maailmankaikkeuden lapsena minun pitäisi kai enemmän ymmärtää oma arvoni?
– Eilen oli eilen, nyt on nyt. Huomenna on huominen. Onneksi. Yksi päivä kerrallaan riittää. Niinhän se on tarkoitettu.
Hanna-Kaisa